Laadunvarmistusta

Rakkaat lukijani! Kerronpa näin uuden lukukauden kunniaksi taas tarinan tosielämästä.

Eräänä yönä tässä taannoin puhelimeni soi. Joku läheistä on siis kuollut, ajanut kolarin tai talo on liekeissä, ehdin unenpöpperöisenä ajatella. Tai ulkoavaruuden oliot ovat vihdoin hyökänneet planeetallemme. Langan päässä oli kuitenkin kaverini yliopistolta. Oli etten sanoisi kuohuksissaan. Hyperventilaatiokohtauksen mentyä ohi hän alkoi kertoa:

Oli ihan tavallinen tiistai-iltapäivä tammikuun alussa. Jatkotutkintoseminaarissa hänen laitoksellaan jaettiin monisteita. Yksi A-nelonen käsitteli laitoksen tuottamia väitöskirjoja, joista ensimmäiset olivat kunniakkaasti tieteenalan alkutaipaleelta sadan vuoden takaa.

Jaa, ajattelin, mutta tuohan on ihan normaalia. Esitellään untuvikoille laitoksen perinteitä ja samalla otetaan lapsosilta luulot pois. Ihan oikeaa pedagogiikkaa, tuhahdin. Haluan jatkaa uniani, senkin häirikkö! Kaverini kuitenkin vaahtosi edelleen A-nelosesta. Monisteeseensa opettaja oli kuulemma laittanut omat sarakkeensa tohtorin nimelle, syntymäajalle, sukupuolelle, väitöskirjan julkaisuvuodelle ja tietysti otsikolle. Daa?! Mitä kaverini oikein meuhkaa? Ihan järjellistähän tuo on. On tainnut jäädä lääkkeet ottamatta, ajattelin hiljaa mielessäni.

Kertomuksen seuraava osio sai kuitenkin kiinnostukseni heräämään. Kyseinen opettaja oli myös antanut omat sarakkeensa opinnäytteiden sivumäärille, ja viimeinen sarake oli kuulemma jaettu vielä kahtia: toinen sisälsi opinnäytteiden merkkimäärät ilman välilyöntejä, toinen välilyönteineen. Esimerkiksi vuonna 1995 julkaistun väitöskirjan kokonaismerkkimäärä on 630.224 merkkiä, siis välilyönteineen, huusi kaverini. Haloo!

Arvokas yöuni oli nyt lopullisesti menneisyyttä, joten yritin loogista ajattelua. Ja asioiden kääntämistä parhain päin. Opettaja oli varmaan tarkoittanut ihan hyvää, ehkä hän oli ajatellut säästää opiskelijoiden varoja ja elinvuosia varoittamalla tiiliskivikirjoista, hillitsin kaveriani. Tai tilastolla oli jokin salattu merkitys, joka paljastuisi vasta kurssin lopussa keväällä, toppuuttelin.

Näin ei kuulemma ollut. Ei siis totisesti ollut. Yhteenvetona oli näet esitetty, että mitä enemmän merkkejä, sitä varmempi laudatur. Tai kääntäen, mitä vähemmän merkkejä, sitä huonompi arvosana. Tieteellisestä pätevyydestä, kielellisestä laadusta ja argumentoinnin selkeydestä ei sen sijaan mainittu sanallakaan.

Yliopistoissa puhutaan tulosvastuusta, toimintojen tehostamisesta ja laadunvalvonnasta. Yliopistolain uudistuttua yliopistosta tulee yritys, firma. Jo nyt tehdään opinahjojen välistä yhteistyötä, on lainaprofessorit, online-opetukset ja muut. Ja laatua valvotaan oikein ulkomaisten sensorien toimesta. Ruohonjuuritasolla tulosvastuu tarkoittaa, että tutkijapolot laskevat klemmareita ja kanslian tädit vahtivat silmä kovana, ettei kukaan sujauta aiemmin käyttämätöntä kirjekuorta sisäiseen postiin.

Mutta jos kaveriani on uskominen, hyvät lukijani, jatkotutkintoseminaaria vetävä yliopistoopettaja käyttää aikansa toisin. Ai että miksikö? No siksi, että suurin osa mainitulla A-nelosella esitellyistä väitöskirjoista on julkaistu aikana ennen Bill Gatesia, Microsoftia ja automaattisia merkkimäärälaskureita.

Nimimerkki Paha akka on vuoden 2008 keväällä väitellyt humanistitohtori.