Sivistysyliopisto
Siirtyminen joulurauhasta
työpaikoilla vallitsevaan
työrauhaan on antanut aikaa
tarkastella oman työn
sisältöä ja yliopistokoulutuksesta
sanottua. Yliopistojen autonomia
ja tehtävien hyvä hoitaminen
kirvoittaa yhä uusia analyysejä — niin
kuin pitääkin. Sivistysyliopisto on
eräs niistä käsitteistä, jotka kaipaavat
konkretisointia joltiseenkin rakenteet
edellä tehdyn yliopistoreformin jälkeen.
Silloinen opetusministeri Sari
Sarkomaa totesi välikysymysvastauksessaan
yliopistouudistuksesta
21.05.2008: ”Yliopistolla on vieläkin
syvempi olemassaolon tarkoitus [...]
sivistysyliopisto vaalii kansakunnan
henkistä ja kulttuurista elämää. Yliopistolakiin
on kirjattu yliopistojen
humboldtilaisen ihanteen mukainen
tehtävä edistää sivistystä ja kasvattaa
tutkimuksen avulla opiskelijoita palvelemaan
isänmaata ja ihmiskuntaa.
Tämä tehtävä pysyy ja vahvistuu uuden
yliopistolain myötä.”
Elinkeinoelämän valtuuskunnankin
raportissa Kuluttajakansalaiset tulevat
(2010) peräänkuulutetaan: ”Aiemmin
suomalainen työntekijä halusi
osata vähästä kaiken. Nyt jo noin
puolet työikäisistä uskoo monipuolisen
osaamisen välttämättömyyteen.
Yleissivistyksen painoarvo kasvaa.”
Yliopistolaitoksen kehittämisen
keskiössä on ollut rakenteellisten uudistusten
ohella kilpailu koulutuksen
ja tutkimuksen tehokkaasta ja tuloksellisesta
hoitamisesta. Turun yliopistossa
juuri väitelleen Kirsi-Mari
Kallion mukaan henkilöstö kokee
OKM:n tulosohjauksen johtavan epätarkoituksenmukaiseen
toimintaan
kuten tulosmittaritehtailuun ja byrokratiaan.
Mitä on se tieteellinen ja taiteellinen sivistys,
jota yliopistojen tulee yliopistolain
velvoittamana edistää – ajassa,
jota määrittävät muun muassa suoritusten
mittaaminen ja tehokkuus sekä
yhteiskunnan moniarvoistuminen?
On hyvä yhä uudelleen pohtia
ja kirkastaa, miksi yleissivistyksen
omaaminen on itseisarvo. Samaan aikaan
sivistystä voi puolustaa myös sen
välineellisellä arvolla. Tiedon kiireetön
riepottelu, arvokeskustelut ja eettiset
pohdinnat, kansainväliset kanssakäymiset,
vieraiden kielten opiskelu —
nämä ja muut sivistystä tukevat teot
auttavat arvioimaan tulevia haasteita
ja loputonta uuden informaation tulvaa.
Vastuu yliopistojen sivistysperinteestä
ja sen edelleen kehittämisestä
kuuluu kaikille yliopistolaisille. Jos
sivistystä tahdotaan ylläpitää, on henkilöstöllä
vastuu yhdessä yliopistojen
johdon kanssa siitä, että sivistystehtävä
löytyy yliopistojen strategioista
ja opetussuunnitelmista. Käytännön
toteutus, sivistyksen edistäminen, on opettajien ja tutkijoiden työtä, jota
tehdään yhdessä opiskelijoiden kanssa,
johdon tukemana ja kannustamana.
Laitoksilla vallitsee sivistyksen ja
oppineisuuden henki. Ikäviäkin uutisia
on tullut, tasaisena mutta suhteellisen
kapeana virtana. Yliopistoista löytyy
edelleen laitoksia, joissa erilaisia näkemyksiä
ja kritiikkiä ei siedetä. Elämä
yksikössä, jossa eletään toisin kuin opetetaan,
on mutkikasta.
Opetusministeri Sarkomaa totesi aikoinaan
yliopistouudistuksen
tavoitteista
myös seuraavaa:
”Hyvässä yliopistossa
opettajalla
on enemmän aikaa
jokaiselle opiskelijalle.
Opiskelijalla
on mahdollisuus
täys ipä iväi seen
opiskeluun. Hyvässä
yliopistossa tutkijan aika ei kulu
loputtomien apurahahakemusten kirjoittamiseen,
vaan henkilöstöpolitiikka
on pitkäjänteistä. Hyvässä yliopistossa
professorilla on aikaa ydintehtäviin:
tieteen tekoon ja opettamiseen.”
Seppo Sainio
puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL
- Painetussa lehdessä sivu 2
|