Fiksut pärjää aina? -kampanja haastaa keskusteluun järjestäytymisestä
Fiksut pärjää aina? on Akavan jäsenjärjestöjen
yhteinen kampanja
järjestäytymisen edistämiseksi.
Kampanjan avulla Akava haluaa
lisätä ajankohtaista keskustelua
järjestäytymisen merkityksestä
sekä työntekijän että suomalaisen
yhteiskunnan kannalta.
— Haluamme tarjota foorumin,
jossa voi keskustella järjestäytymisestä
ja ammattiliittojen
tarpeellisuudesta nykypäivänä.
Keskustelu käydään kentän ehdoilla,
kertoo Akavan järjestöjohtaja
Risto Kauppinen.
Kampanjan kanavat ovat Facebook
ja Twitter ja sisältöä tuottavat
keskusteluun osallistuvat
ihmiset ja työyhteisöt.
— Liiton jäsen on työelämän
ja oman työpaikkansa kehittäjä.
Järjestäytymistä voidaan pitää
yhtenä työntekijän ammatti-
identiteetin edellytyksenä ja
osaamisen takeena. Liiton jäsen
on kiinnostunut työpaikkansa ilmapiiristä
ja menestystekijöistä,
toteaa Akavan järjestötoimikunnan
puheenjohtaja Ville-Veikko
Rantamaula.
Fiksut pärjää aina? -kampanja
haastaa ihmiset ajattelemaan
työuraansa ja sen aikana mahdollisesti
tarvitsemiaan ammattijärjestön
palveluita. On tärkeää
tiedostaa ammattijärjestöjen
merkitys yhteiskunnan toiminnalle,
hyvinvoinnin kohtuulliselle
jakamiselle ja työn arvostukselle.
Kampanjan ydin muodostuu
ihmisten ajatuksista ja ideoista,
työyhteisöistä ja keskustelusta.
Kampanja alkoi 14. tammikuuta
ja päättyy 14. helmikuuta.
Keskusteluun ovat tervetulleita
mukaan kaikki kiinnostuneet —
liittojen jäsenet, aktiivit ja järjestäytymättömät.
Fiksut pärjää aina? -keskusteluun
ja kilpailuihin voi osallistua
Facebook – sivulla www.facebook.com/fiksujuttu tai Twitterissä
merkitsemällä twiittiin #fiksujuttu
ja seuraamalla tällä tunnisteella
aihetta tai www.twitter.com/fiksujuttu.
- Painetussa lehdessä sivu 12
|