Tieteentekijöiden liiton yhteisöilme uudistui
Tieteentekijöiden liiton visuaalinen ilme uudistettiin
viime vuoden lopulla. Uudet verkkosivut putkahtivat
esille ennen Joulua. Entisten nettisivujen koko sisältö
on perattu läpi ja paljon on tehty kokonaan uutta
sisältöä. Linkitystä on lisätty. Sivusto on responsiivinen
eli se toimii kaikilla mobiililaitteilla.
Entistä helpomman päivitettävyyden, ilmeen raikastuksen
ja modernisoinnin lisäksi verkkosivuston
uusimisen lähtökohtana oli englanninkielisen tiedotuksen
kohentaminen. Suomenkielisen puolen koko
pääsisältö on käännätetty englanniksi ja ruotsiksi.
Englanninkielistä palvelua on parannettu myös sillä,
että liiton uusi Akava-kalenteri on kolmikielinen.
Uusilta verkkosivuilta löytyy kolmikielisenä myös
opaskirjanen Apurahatietoa tutkijalle. Se sisältää paljon
tärkeitä neuvoja apurahansaajien työskentelyn
ehdoista, sosiaaliturvasta ja verotuksesta. Oppaan on
tehnyt liiton asiamies, VTT Elina Katainen.
Sivuston Ekstranet-puolelle tulee omat osionsa
liiton hallitukselle, luottamushenkilöille (mm. jäsenyhdistysten
aktiivit) ja liiton työryhmien jäsenille.
Jatkossa sieltä löytyy mm. hallituksen kokousmateriaali,
liiton koulutustilaisuuksien esitykset sekä työryhmien
aineistoa.
Uusilla verkkosivuilla on Blogi. Liiton aktiivitoimijat
kirjoittelevat blogeja yliopistojen ja muun tiedeväen
ajankohtaisista aiheista. Sosiaalisen median
merkitys viestinnässä kasvaa koko ajan. Tieteentekijöiden
liitto on avannut Twitter-tilin (www.twitter.com/Tieteentek). Liiton aktiivitoimijat tviittailevat
mm. kiinnostavista seminaareista, tilaisuuksista,
yms. ajankohtaisuuksista. Kannattaa liittyä seuraamaan!
Facebookissa (www.facebook.com/tieteentekijoidenliitto)
liitto on ollut jo parin vuoden ajan.
Myös monilla jäsenyhdistyksillä on omat Facebooksivunsa.
Liiton yhteisöilmeen uudistuksen teki Mainostoimisto
Halo. Verkkopalvelun teknisestä toteutuksesta
vastaa Poutapilvi.
Kirsti Sintonen
- Painetussa lehdessä sivu 14
|