Raha vie tiedettä

Tiedettä ei tehdä ilman rahaa, mutta kuinka paljon raha ohjaa tutkimusvalintoja? Monet näkevät uhkakuvia vapaan tutkimuksen tulevaisuudessa.

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto järjestävät joka toinen vuosi eri yliopistopaikkakunnilla Communicatio Academica -tapahtumia. Ensimmäinen pidettiin Oulussa vuonna 1984. Nyt oli vuorossa Jyväskylä.

Teemana oli Raha vie tiedettä. Tapahtuman avannut Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo kertoi, että ohjelman laatimisessa mietittiin, kuuluko otsikon perään kysymysmerkki vai ei.

— Päädyimme siihen, että ei kuulu. Kyllä raha vie tiedettä. Kysymme tänään, kuinka vahva kytkös nyt on? Oikeastaan kyse on tieteen ja yhteiskunnan, tieteen ja politiikan välisestä suhteesta.

— Kuka päättää, mitä Suomessa ja Suomen yliopistoissa tutkitaan? Pääsemmekö me tutkijat itse vaikuttamaan asiantuntemuksellamme siihen, mitä rahoitetaan?

Professoriliitto on aina Communicatio Academica -ohjelmien alussa julkistanut Vuoden Professorin. Niin nytkin. Järjestyksessä 30. Vuoden Professori on sosiologian professori Pertti Alasuutari Tampereen yliopistosta. Ks. juttu.

Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen esitti yliopiston tervehdyksen sadan hengen yleisölle ja pohti lyhyesti sitä, viekö raha tiedettä vai tiede rahoittajia. Mannisen mielestä suurin osa nykyisin voimassa olevista julkaisemiseen liittyvistä kannustimista oli olemassa jo 1970-luvulla.

— Tutkimuksen laatu vaikuttaa määrää enemmän. Se vaikuttaa mm. kutsuihin konferensseihin, arvostukseen tiedeyhteisössä, ulkopuolisen rahoituksen saantiin sekä omaan urakehitykseen.

— Laadukas tutkimus vaikuttaa rahoitukseen. Huippuyksiköt ja ERC-paikat valitaan laadun perusteella. Kansainvälisesti meritoituneet tutkijat vaikuttavat Akatemian ja Tekesin ohjelmiin. Isot yritykset tekevät pitkäaikaista yhteistyötä vain laadukasta työtä tekevien ryhmien kanssa. Lisäksi tutkijat osaavat kyllä muokata hankkeensa kuhunkin tutkimusohjelmaan sopivaksi ja siis tekevät aika paljon mitä itse haluavat, rehtori Manninen totesi.

Horisontaaliset ongelmat – vertikaalinen rakenne

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta viime syyskuun alussa. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen valtioneuvoston kansliasta puhui siitä, miksi tutkimusrahoitusremontti on tarpeen juuri nyt. Hän aloitti esittelemällä kuvioita talouskasvun, viennin, vaihtotaseen ja BKT:n kehnontuvista tilanteista.

Heinonen muistutti, että ensimmäiset esitykset tutkimuslaitosuudistuksen tarpeellisuudesta tehtiin jo vuonna 1972. Nyt tavoitteena on koota niitä aihepiireittäin nykyistä suuremmiksi kokonaisuuksiksi sekä lisätä tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteistyötä. Hallitus haluaa myös vahvistaa monitieteistä, korkeatasoista ja yhteiskunnan kannalta merkityksellistä tutkimusta.

— Haasteita on monia. Tutkimuslaitoskenttä on heterogeeninen ja hajanainen. Tutkimukseen jää katvealueita. Voimavarat ovat liiaksi laitosrakenteissa. Laitosten yhteys strategiseen ohjaukseen on heikko

– koordinoitu ohjaaminen on kehittymätöntä. Lisäksi valtioneuvostolla ja ministeriöillä ei ole riittävää tilaamisen osaamista eikä sitomattomia voimavaroja.

— Horisontaalisia ongelmia yritetään ratkaista vertikaalisella organisaatiolla.

Tutkimuslaitosremonttiin kytkeytyy merkittävä rahoitusuudistus, josta on aiemmin kerrottu mm. tämän lehden palstoilla. Strategisen tutkimuksen rahoitusväline perustetaan ja siihen siirretään 70 miljoonaa euroa tutkimuslaitoksilta (52,5 Me), Tekesiltä (10 Me) ja Suomen Akatemialta (7,5 Me). Valtioneuvoston päätöksentekoa tukevaa tutkimus-, arviointi- ja selvitystoimintaa vahvistetaan 12,5 miljoonalla eurolla, ja summa otetaan tutkimuslaitoksilta. Olli- Pekka Heinonen esitteli rahavirrat kaaviokuvana.

Tutkimusrakenne ja -rahoitusremontti toteutetaan asteittain vuosina 2014—2017. Tämä merkitsee myös kilpaillun tutkimusrahoituksen merkittävää laajennusta.

— Miten muokata tietoon perustuva, laaja-alainen asiantuntemus, ymmärrys ja poliittiset arvot päätöksiksi, jotka synnyttävät riittävästi kannatusta ja luottamusta? Tutkijoiden ja päätöksentekijöiden vuoropuhelua aiotaan edistää eri tavoin. Valtioneuvoston yhteyteen perustetaan tutkimus-, ennakointi- ja arviotoimintaa koordinoiva työryhmä (TEA). Tähän liittyy myös Kari Raivion selvityshanke tutkitun tiedon paremmasta hyödyntämisestä päätöksenteossa.

— On kaikkien etu, että tietoa hyödynnetään mahdollisimman hyvin sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Näitä ei pidä asettaa toisiaan vastaan.

Alojen koot yliopistoissa on suurin temaattinen valinta

Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila jatkoi samasta teemasta Akatemian näkökulmasta. Hänkin valaisi aluksi taustoja rahoituskatsauksella. Tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoituskäyrä meni selvästi ylöspäin vuoteen 2003 saakka. Uusien alojen ja teemojen käynnistäminen oli paljon helpompaa silloin, kun rahoitus kasvoi. Nyt pitää luopua jostain vanhasta, jotta voidaan aloittaa uutta. Mannilan mukaan fokusoituminen ja uudet avaukset eivät ole ristiriidassa keskenään.

Mannila korosti temaattisten valintojen isoa merkitystä. Valintoja tekee yksittäinen tutkija, tutkijaryhmä, laitos/oppiaine, tiedekunta, yliopisto ja kansallinen taso. Suurimpia temaattisia valintoja on eri alojen koot eri yliopistoissa. Mannila esitteli OKM:n Vipunen-tietokannasta keräämänsä tiedot mm. professorihenkilötyövuosista tieteenaloittain sekä professoreista akatemiarahoituksen mukaan.

— Suomessa on 211 liiketaloustieteen professoria. Voidaan kysyä, onko oikein, että alaa opetetaan kymmenessä yliopistossa? Tietojenkäsittely- ja informaatiotieteissä on professoritasolla 159 henkilötyövuotta ja se saa 16,6 miljoonaa euroa Akatemian rahoitusta. Onko professorimäärä ja rahoitus oikealla tasolla? Ovatko kaikki vanhat temaattiset valinnat oikein? Mannila kysyi.

Hän piti merkittävinä temaattisina valintoina myös rekrytointeja, opetus- ja tutkimushenkilöstön määrää eri aloilla, koulutuksen laajuutta.

Mannilan mukaan iso temaattinen valinta on myös valtion tutkimuslaitosten koot. Hän kertasi Heinosen tapaan valtioneuvoston periaatepäätöksen pääpiirteet. Uudistuksen yhtenä tavoitteena on lisätä kilpaillun tutkimusrahan osuutta: strategisen tutkimuksen rahoitusväline tulee sen kolmanneksi komponentiksi.

Lakiluonnos uudeksi akatemialaiksi lähetettiin lausunnolle tammikuun puolivälissä. Suomen Akatemian verkkosivuille on tehty strategisen tutkimuksen rahoitusvälineestä tietopaketti.

Heinosen ja Mannilan esitysten jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Professori Kimmo Suomi laskeskeli, että strategisella 70 miljoonalla eurolla saisi 100 Himas-raporttia. Hän kysyi, miten puhujat kommentoivat Vuoden Professori Pertti Alasuutarin esitystä, jossa tämä puhui mm. vallan ja tieteen logiikan eroista.

— Tieteellisellä tutkimuksella ja poliittisella päätöksenteolla on erilaiset logiikat. Viisas päätöksentekijä takaa tutkijalähtöiselle tutkimukselle riittävät resurssit ja toimintaedellytykset. Mutta toisaalta sekä yksityisen että julkisen sektorin pitää osata hyödyntää tietoa, Heinonen totesi.

Tilaisuuden juontaja toimittaja Timo Harakka kysyi Heinoselta, miksei päättäminen 70 miljoonan eurosta voisi olla eduskunnan eikä hallituksen käsissä.

— Tämä ei ole mahdotonta. Esimerkiksi Tanskassa hallitus vie vastaavasta asiasta päättämisen parlamentille, valtiosihteeri vastasi.

Ansiot, hakemus vai lobbaus – mikä ratkaisee?

Kansalliselta tasolta siirryttiin enemmän tekijöiden näkökulmaan. Ansiot, hakemus vai lobbaus – mikä ratkaisee tutkimusrahoituksen saamisessa? Jyväskylän yliopiston fysiikan professori Rauno Julinilla on paljon kokemusta EU:n tutkimusrahoituksesta. Hän antoi asiaan käytännön opastusta ja korosti, että EUrahoituksen hakemisessa kannattaa kysyä asiantuntijoiden apua. Monilla yliopistoilla on tähän nimettyjä neuvojia.

Lobbausta voi yrittää, mutta ei aina. Julin katsoi, että Marie Curie Fellowshipin hakemisessa se ei ole mahdollista. Arvioitsijoiden ala merkitsee ja kokeneita arvioitsijoita kannattaa käyttää hyödyksi. ERCrahoituksen hakemiseen on tarjolla runsaasti apua — jopa konsulttitoimistoja. Hyvällä hakemuksella voi menestyä myös huonompi tutkija.

Yhteistyöprojekteissa kansainvälisesti verkottuneilla tutkimusryhmillä voi olla Brysselissä omat projektisihteerit. Jos tutkimusryhmä ei ole vielä verkottunut, kannattaa lobata, jotta pääsisi mukaan.

— Aiempi menestys ja ansiot eivät välttämättä auta: ”Teidän yhteistyönne toimii jo niin loistavasti, että ette tarvitse enää EU-tukea”. Siksi uudet projektit ovat tervetulleita.

ESFRI (European Strategy Forum on Research Infrastructures) -tiekartalla oli vuonna 2010 yhteensä 48 projektia. Julinin mukaan EC haluaa näistä epätoivoisesti 60 % toteutusvaiheeseen v. 2016 mennessä. Vaikeutena on päästä mukaan ministeriötason rahoituspäätöksiin. Kannattaa olla yhteydessä Suomen edustajiin komiteoissa ja strategiatyöryhmissä.

— Lobbausmahdollisuudet ovat lisääntyneet, koska EU:n Horisontti 2020 -puiteohjelman Suomen komiteajäsenet on nimitetty. He kokoavat vastuualueidensa asiantuntijoista koostuvat tukiverkostot. Tämä on vaikutuskanava EU:n ohjelmasuunnitteluun, Julin tähdensi.

Professori Sarianna Sipilä puhui rahoituksen hakemisesta Suomen Akatemian toimikunnan jäsenen näkökulmasta.

— Hakemus ratkaisee! kiteytti Sipilä heti esityksensä aluksi.

Hän katsoi, että Suomen Akatemian erityisosaaminen liittyy nimenomaan tutkimusrahoituksen arviointiin. Se on huolellisesti mietittyä, palautteen perusteella jatkuvasti kehittyvää ja kansainvälisesti arvostettua. Vuonna 2012 Akatemiaan tuli yhteensä 3700 hakemusta.

Arvioinnissa esteellisyyskriteerit ovat hyvin tiukat. Jokaisen hakemuksen arvioi kaksi asiantuntijaa, ja jokainen asiantuntija arvioi useamman (8–15) hakemusta. 30–40 prosenttia potentiaalisista asiantuntijoista ottaa tehtävän vastaan.

— Rahoituspäätös on koko toimikunnan yhteinen päätös. Pahin ongelma on hyvien hakemusten suuri määrä. Akatemiahankkeessa läpimenoprosentti oli viime vuonna 19, tutkijatohtoreilla 17 ja akatemiatutkijoilla 13 prosenttia.

Sipilä muistutti, että aina kannattaa hakea uudestaan, mutta muokatulla tai uudella hakemuksella.

— Raha vie tiedettä. Rahoitus saavat vain erinomaiset hakemukset. Mutta kaikki erinomaiset hakemukset eivät kuitenkaan tule rahoitetuiksi.

Rahoitus suuntaa tutkimusta ja työuria – miten?

Seuraavassa ohjelmaosiossa pohdittiin rahoituksen suuntaavia vaikutuksia. Professori Petri Karonen piti selvänä sitä, että rahoitus ohjaa tutkimusta. Hän kertoi kannattavansa ajatusta isommista tutkimus- ja osaamiskeskittymistä.

— Sankaritutkija ei tee kaikkea itse, vaikka julkisuudesta voi joskus saada sellaisen kuvan.

Perusrahoitus ei riitä ja siksi pitää hakea täydentävää rahoitusta.

— Rahoituksen hakeminen kuuluu duuniin. Hakemis- ja raportoimisvalitus on hieman häiritsevää. Se aliarvioi järkevää hallintoa ja johtamista. Kammiotutkijoita ei ole enää millään alalla, Karonen painotti.

Karonen piti rehtiä kilpailua ihan hyvänä: se edistää tieteenalaa ja tutkimusta. Rahoitusta ei pidä koskaan laskea yhden kortin varaan. Hänen mielestään täydentävä rahoitus edistää aina tutkijan uraa, vaikka olisikin määräaikaista.

Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja ja liiton Nuorten tutkijoiden työryhmän puheenjohtaja, tutkijatohtori Ulla Aatsinki puhui pätkärahoituksen vaikutuksista tutkijan uraan — raha vie tutkijaa. Liiton jäsenistä on 62 % määräaikaisissa työsuhteissa ja tutkijoista vain 17 %:lla on toistaiseksi voimassa oleva palvelussuhde. Määräaikaisten sopimusten keskipituus on vain seitsemän kuukautta.

Apurahatutkijat ovat merkittävä voimavara yliopistoissa, mutta jotkut yliopistot eivät edelleenkään lue heitä henkilöstöön. Melan viime vuoden tilastoissa oli 1 512 apurahatutkijaa.

Kilpaillun rahoituksen osuuden kasvattaminen uhkaa entisestään lisätä yliopistojen pätkätöitä. Tutkijan taloudellinen riski kasvaa. Liiton jäsenkyselyjen mukaan erityisesti määräaikaisissa työsuhteissa olevan kokevat stressiä ja työuupumusta. Uusin jäsenkysely on paraikaa teossa.

— Tutkimusrahoitukseen enemmän pitkäjänteisyyttä. Yliopistojen ydintoiminta tulee toteuttaa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Yliopiston pitää sitoutua tieteen tekijäänsä, Aatsinki korosti.

Pertti Alasuutarin, Matti Mannisen, Olli-Pekka Heinosen, Heikki Mannilan, Rauno Julinin, Sarianne Sipilän ja Ulla Aatsingin esitykset löytyvät liitteinä Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton verkkosivuilta.

Vapaan tutkimuksen tulevaisuus

Communicatio Academica päättyi paneelikeskusteluun aiheesta Vapaan tutkimuksen tulevaisuus. Teemaan johdatteli Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi. Hän puhui mm. liiton loppusyksystä julkistamasta tieteenteon esteestä harmaasta tieteestä. Tutkimusten ja selvitysten ero on hämärtynyt. Konsulttien tekemien selvitystöiden ja tieteellisten tutkimusten eroja ei tarpeeksi ymmärretä. Julkisen sektorin tilaamat, tutkimuksiksi nimitetyt, mutta paremminkin selvityksen arvoiset työt, vaurioittavat tieteellisen tutkimuksen laatua ja imagoa. Ne ovat luoneet tieteentekoon harmaan alueen.

Panelistit keskustelivat mm. strategisen tutkimusrahan osuuden kasvusta ja sen vaikutuksista vapaaseen tutkimukseen. Akatemiatutkija Petri Koikkalaisen mukaan 70 miljoonalla eurolla pystyttäisiin pyörittämään kohtalaisen kokoista yliopistoa.

— Lisäämällä silppurahaa lisätään myös silppuuria, Koikkalainen totesi.

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimitusjohtajan Liisa Suvikummun mielestä tutkimus on Suomessa vapaata. Hän piti hyvänä, että rahoituslähteitä on paljon. Hyvä tutkija saa aina rahoituksen.

— Pieni musta pilvi on tullut päivän mittaan tähän saliin, mutta en näe sille syytä. Tulisipa niitä mielipiteitä, joissa esitettäisiin ratkaisumalleja.

Paneelissa mukana ollut Vuoden Professori Pertti Alasuutari katsoi, että tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen yhtenä tarkoituksena on ”pestä” sektoritutkimuslaitosten rahoja Akatemian kautta.

— Politiikka vie tiedettä ja poliitikot käyttävät euroa konsulttina, Alasuutari kommentoi.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Tuula Peltonen (sd) muisteli, että tutkimuslaitosuudistus ei ollut hallitusneuvotteluissa mikään vaikea juttu.

Juontaja Timo Harakka kysyi panelisteilta tieteen kielen ja politiikan kielen eroista. Tuula Peltonen kaipasi yhteistä kieltä. Petri Koikkalainen kannatti tieteen asiantuntijaelimen perustamista valtioneuvoston kanslian yhteyteen. Yleisön joukosta professori Lea Pulkkinen muistutti, että Tanskassa ministereillä on tieteellistä avustajakuntaa.

— Voiko vapaa tutkimus kahden vuoden kuluttua paremmin kuin nyt, kysyi Harakka paneelin lopuksi.

Kansanedustaja Peltosen ja toimitusjohtaja Suvikummun ennustivat, että tilanne on tuolloin huomattavasti paremmin. Koikkalainen katsoi, että vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään. Kaakkuriniemi toivoi lisää rahaa maailmanparannusaiheisiin.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Petri Kivimäki

• Painetussa lehdessä sivu 24