Tohtori työelämässä – toivottu vai torjuttu?

Tohtorien asemaa ja mahdollisuuksia nykypäivän työelämässä pohdittiin Tieteentekijöiden liiton joulukuisessa seminaarissa Toivottu vai torjuttu?

Suomessa valmistuu nykyään 1 600 uutta tohtoria vuosittain, mutta arvioiden mukaan heistä noin neljäsosalle löytyy työpaikka yliopistouralta. Näköpiirissä oleva tulevaisuus ei lupaa tähän muutosta. Tohtorikoulutusta täytyy kehittää vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Tohtorikoulutuksen raameja on vuoden 2014 alusta monissa yliopistoissa uudistettu. Siispä joulukuun ideariihen ajoitus oli täydellinen.

Seminaaripäivän aluksi kokoontui neljä työpajaa, joissa jatko-opiskelijat ruotivat väitöskirjatyön ehtoja eri näkökulmista. Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala piti ilahduttavana sitä että, toisin kuin yleensä, tässä seminaarissa asianosaiset itse olivat mukana pohtimassa ratkaisuja koulutukseensa liittyviin ongelmiin.

— Rekrytointityöpajaan osallistuneet olivat yhtä mieltä siitä, että opiskelijoiden karsinta hakuvaiheessa täytyy saada tiukemmaksi, kertoi Maria Hakkarainen. Uusien tutkijakoululaisten täytyy myös ymmärtää mitä jatko-opiskelu tarkoittaa, että tohtoritutkinto sinänsä ei takaa työllistymistä.

Muiden työelämätaitojen ottaminen osaksi jatko-opintoja koettiin työpajoissa tärkeäksi. Jo maisteriopinnot ovat antaneet tohtorikoulutettavalle monia arvokkaita työelämätaitoja, kuten monimutkaisten kokonaisuuksien hallinta ja uuden tiedon tuottaminen, mutta niitä ei välttämättä tunnisteta. Työryhmissä uskottiin, että näiden taitojen popularisointi olisi tärkeä työllistymistä edistävä seikka.

Iltapäivän paneelikeskustelussa pohdittiin tutkijan uranäkymiä kateederin toiselta puolelta katsottuna. Opetusneuvos Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoi, että ministeriöllä on ohjausvastuu yliopistojen ja korkeakoulujen toiminnasta, mutta se ei muuten puutu koulutuksen järjestämiseen. OKM:n yleisenä tavoitteena on koulutustason nosto ja osaamisperustan jatkuva vahvistaminen, koska se on kaikkien yhteiskunnan tahojen mielestä ainoa tae Suomen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi.

— Mitä enemmän on itsenäisiä tutkijoita, sitä enemmän nämä itsenäisen työn tulokset ovat myös yhteiskunnan hyödynnettävissä, sanoi Heikkinen. Ministeriö haluaa ihmiset nopeammin työelämään ja työurat pidemmiksi alussa, keskellä ja lopussa.

Esimerkiksi valmistuvien tohtorien määrä on Heikkisen mukaan täysin poliittinen kysymys, eli sitä voidaan halutessa muuttaa. Ministeriössäkin ymmärretään, että koulutus täytyy järjestää tarpeen mukaan, eikä yliopistotutkijan paikkoja riitä kaikille uusille tohtoreille. Muitakin vaihtoehtoja kuitenkin on ja työmahdollisuuksia täytyy arvioida laajasti.

— En ole silti lähettämässä uusia tohtoreita töihin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, vaikka siellä suomalaiselle koulutukselle olisikin tarvetta, lohdutti Heikkinen.

Entä työmahdollisuudet teollisuudessa? Perinteisestihän teollisuuden työnantajien on ajateltu hieman karsastavan “ylikoulutettuja ja liian akateemisesti ajattelevia” tohtoreita. Johtaja Merja Karikorpi Teknologiateollisuus ry:stä kertoi, että tällä hetkellä kahdella prosentilla elektroniikka-, sähkö- ja tietotekniikkateollisuuteen rekrytoiduista on yliopiston jatkotutkinto. Useimmat uudet työpaikat teknologiateollisuuteen syntyvät PK-yrityksiin. Ne aikovat tulevaisuudessa entistä enemmän panostaa innovaatiotoimintaan ja siihen odotetaan tohtoreilta kontribuutiota. PK-yritykset katsovat tärkeimmäksi kilpailuedukseen asiakkaille lisäarvoa tuottavan toiminnan ja siinä tohtorien osaaminen, kuten kokonaisuuksien hallinta, mahdollisuuksien näkeminen, kansainvälistyminen ja tiimityötaidot ovat arvokkaita.

— Hyvin tärkeää on, että tohtorit tunnistavat oman osaamisensa, painotti Karikorpi.

Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemellä on pitkä kokemus tutkijoiden kouluttajana. Hän korosti puheenvuorossaan väitöskirjatyöhön käytettävää aikaa.

— Väitöskirja täytyy saada nopeasti tehdyksi, siis neljässä vuodessa. Se mitä on tehty toisella portaalla ensimmäisessä post doc -vaiheessa on ratkaisevan tärkeää kansainvälisissä rahoituskuvioissa, kuten Euroopan tutkimusneuvoston hauissa. Kahdeksan vuotta väitöskirjaan on niissä kuvioissa dismeriitti, painotti Pihlajaniemi.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Suomessa tehdyt väitöskirjat ovat laadultaan hyvin korkeatasoisia.

— Laatua ei tarvitse laskea, vaikka aikaa lyhennetään. Jatkoa täytyy miettiä jo väitöskirjatyön aikana, sekä opiskelijan että ohjaajan. Tutkijakoulutuksen täytyy olla räätälöityä, koska polku ei vie kaikilla samaan suuntaan. Joillakin on akateeminen polku ja toisilla joku toinen. Ja koulutuksen eriytyminen? Sitä tapahtuu tiedostaen tai tiedostamattaan jo opintojen alussa, kun opiskelija valitsee tutkimusryhmää, jossa haluaa väitöskirjansa tehdä, summasi Pihlajaniemi paneelissa.

teksti Katri Pajusola
kuva Veikko Somerpuro

• Painetussa lehdessä sivu 30