Väitös: työelämän punainen matto vai umpikuja?
Onko tutkijan ura houkutteleva
vaihtoehto? Mitä sen houkuttelevuuden
parantamiseksi voitaisiin
tehdä? Suurin osa nuoremmista
tutkijoista, niin työsuhteessa ja
apurahalla olevista kuin työttömistäkin,
kokee olevansa vastuussa oman työuransa
rakentamisesta ja rahoituksen hankkimisesta. Yliopistot
kannustavat väitöskirjantekijöitä akateemiselle
uralle, mutta se, millä eväin ja ehdoin sille pitäisi
suunnata, jää usein avoimeksi. Nuoremmat tutkijat
haluavat, että yliopistot kantaisivat vastuuta väitöskirjantekijöistään
ja vastaväitelleistä tohtoreistaan.
Joulukuussa 2013 Helsingissä pidetyssä Tieteentekijöiden
liiton järjestämässä seminaarissa pohdittiin
tutkijan työn ehtoja ja tohtorin asemaa työmarkkinoilla.
Toivottu vai torjuttu: Tohtori työelämässä -tapahtuma
keräsi yhteen nuorempia tutkijoita ympäri
Suomen sekä haastoi keskusteluun mukaan muun
muassa opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen
tutkimushallinnon edustusta.
Seminaari pohjautui liiton Nuorten tutkijoiden
-työtyöryhmän (NuTu) vuonna 2012 toteuttamaan
kyselyyn, jossa kartoitettiin väitöskirjantekijöiden ja
vastaväitelleiden kokemuksia tutkimus- ja opetustyöstä,
urakehityksestä, työllistymisestä ja toimeentulosta.
Kyselyyn vastasi yli 1500 nuorempaa tutkijaa.
Kyselystä tiivistettiin neljä nuorempia tutkijoita keskeisesti
puhuttanutta aihetta. Lapin yliopiston NuTuedustajien
analysoimissa avovastauksissa korostuivat
erityisesti kysymykset 1) työsuhteen ehdoista, 2)
palkkojen ja apurahojen määräytymisperusteista ja
riittävyydestä, 3) työllistymisestä ja työttömyydestä
sekä 4) rekrytointikäytännöistä ja prosesseista. Näiden
teemojen käsittelyä jatkettiin Tohtori työelämässä
-seminaarin työryhmätyöskentelyssä.
Väitös: työelämän punainen matto vai umpikuja? -työryhmässä
keskityttiin rekrytoitumisen teemaan. Työryhmässä
tarkasteltiin erityisesti yliopistojen vastuuta
väitöstutkijoiden ja väitelleiden tutkijoiden työllistymisestä,
keskusteltiin rekrytoitumisen käytäntöjen
yhdenvertaisuudesta ja haettiin ratkaisuja rekrytoitumisen
haasteisiin.
Jatko-opiskelijaksi ei pitäisi ajautua vaan tietoisesti
hakeutua, sanovat nuoremmat tutkijat. Jotta
yliopistojen rajalliset resurssit saadaan riittämään,
yhtenä vaihtoehtona on jatko-opiskelijavalinnan tiukentaminen.
Nuoret tutkijat odottavat yliopistolta
panostusta jatko-opintojen suunnitteluun, väitöstutkimuksen
ohjaukseen sekä työelämätaitojen ja mentoroinnin
integroimiseen yliopistomaailmaan. Ohjaajilta
toivotaan suurempaa sitoutumista väitösprosessiin
ja myös post doc -vaiheen käynnistämiseen.
Tukea kaivataan muun muassa tutkimusrahoituksen
hankkimiseen ja hakemusten profiloimiseen. Ohjattavien
määrän tulisi vastata ohjaajan resursseja.
Yhteiskunnan jatkuvasta muutoksesta ja työelämän pirstaleisuudesta
johtuen erilaisten työelämätaitojen hallitsemisesta
on tullut välttämätöntä – ne ovat merkittävässä
roolissa rekrytoitumisprosesseissa. Keskeisten
työelämätaitojen tulisikin tulla tutuiksi jo väitöskirjanteon
aikana. Työelämätaitojen ei kuitenkaan tarvitse
olla erillinen palikka jatko-opinnoissa vaan niiden
tulisi rakentua osaksi tutkijan työkalupakkia.
Tutkijan ammattitaitoon kuuluvat olennaisesti
kompleksisten kokonaisuuksien hallinta ja uuden
tiedon tuottamisen kyky. Lisäksi esimerkiksi ryhmätyötaidot
kehittyvät jokaisella tutkijalla projektityöskentelyssä
ja yhteisjulkaisuja kirjoitettaessa. Haastetta
tutkijoilla on näiden taitojen tunnistamisessa työelämätaitoina.
Yliopistojen pitäisi rohkaista tutkijoita
hankkimaan taitoja sekä akateemisessa maailmassa ja
sen ulkopuolella. Laajempi mentorointi voisi olla yksi
väylä edellä mainittuun.
Nuoret tutkijat peräänkuuluttavat aidosti avoimia hakuja
niin väitöskirja- kuin post doc -vaiheen rekrytointiin.
Henkilökohtaisten verkostojen vaikutus
rekrytointiprosesseihin nähdään sekä uhkana että
mahdollisuutena. Yhtäältä verkostot tarjoavat väylän
työllistymiseen, mutta toisaalta ne rajoittavat ja epätasa-
arvoistavat työnsaannin mahdollisuuksia.
Uusien tohtoriohjelmien perustamiseen liittyy
paljon avoimia kysymyksiä ja jo toteutetut haut tohtoriohjelmiin
ovat herättäneet epäluottamusta. Erityisesti
nuoria tutkijoita puhuttaa hakukäytäntöjen
yhdenmukaisuus ja eri alojen ja yliopistojen tasavertainen
asema. Tutkijakouluille halutaan valtakunnallinen
formaatti, joka takaisi yhtenevät käytännöt ja
turvaisi kaikkien tieteenalojen jatkotutkintomahdollisuudet.
Nuoremmat tukijat kritisoivat yliopistojen tarjoamien
työelämä- ja rekrytointipalvelujen keskittymistä
maisterivaiheen työllistymiskysymyksiin. Uraneuvonnan
pallo heitetään myös akateemisille ammattiliitoille:
työantajapuolta pitäisi valistaa tohtorien
taidoista ja työelämäosaamisesta. Jäsenilleen liitot
voisivat tarjota keskitetysti tietoa erityisesti tutkijoita
koskevista urapalveluista.
Yliopistojen ja liittotoimijoiden lisäksi nuorten tutkijoiden
työllistymiseen kaivataan tukea sekä ajantasaista
ja kaikkien saavutettavissa olevaa informaatiota
akateemisen maailman ulkopuolelta. Nyt esimerkiksi
alueellisilla työvoimatoimistoilla on keskenään erilaiset
käytännöt ja resurssit tutkijoiden työurien käsittelyyn.
Työnantajapuolen tavoittamiseksi nuorempien
tutkijoiden toiveissa on yritysten, työnantajien ja tohtorien
kohtauspaikkojen luominen.
Nuoremmat tutkijat tiedostavat myös oman vastuunsa
rekrytoitumisprosessissa: niin uravalinnoissa,
verkostojen rakentamisessa kuin työelämätaitojen
tunnistamisessa, kerryttämisessä ja sanallistamisessa.
Väitös ei ole työelämän punainen matto, eikä myöskään
umpikuja. Eväitä tutkijan uralle täytyy kuitenkin
tehdä yhdessä.
Tohtori työelämässä -seminaarin antia puretaan laajemmin
Tieteentekijöiden liiton Nuorten tutkijoiden -työryhmän
raportissa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2014.
teksti Maria Hakkarainen ja Sanda Wallenius-Korkalo, Lapin yliopisto
kuva Veikko Somerpuro
- Painetussa lehdessä sivu 32
|