Yliopistolaisten urissa on kehitettävää
Ura yliopistossa ei ole aivan
yksinkertainen asia. Pirstaleisuutta
uraan tuo se, että työn jatkuvuutta
määrittävät eripituiset tutkimus-,
rahoitus- ja apurahakaudet.
Kilpailu väitöksen jälkeisestä
tutkimusrahoituksesta on kovaa,
ja yliopistojen vakinaisia opetusja
tutkimustehtäviä riittää vain
harvoille. Pysyvissä opetustehtävissä
urakehitys voi puolestaan
hidastua paljon, jos tutkimusaikaa
ei ole työajassa riittävästi. Opetustyötä
ei voida mitata julkaisuilla ja
ulkopuolisen rahoituksen määrällä.
Yliopistot sijoittavat opetus- ja tutkimushenkilöstönsä
neliportaiseen tutkijanuramalliin. Alimmalla,
ensimmäisellä portaalla ovat nuoremmat tutkijat
(tohtorikoulutettavat), toisella on post doc -vaiheessa
työskentelevä henkilöstö, kolmannella ovat yliopistonlehtorit,
vanhemmat tutkijat, yliopistotutkijat ja
akatemiatutkijat ja neljännellä professorit. Yleisimpiä
opetustehtävien nimikkeitä ovat professori, yliopistonlehtori,
lehtori ja yliopisto-opettaja. Lisäksi useissa
yliopistoissa on käytössä Tenure Track -järjestelmiä
väitöksen jälkeisen tutkijanuran käynnistämiseen ja
tukemiseen. Vakinaistamisvaiheeseen tehtävä etenee
arviointiportaiden kautta, tavoitteena vakinaistaminen
professoriksi noin 6—10 vuoden kuluttua tehtävän
aloittamisesta.
Yliopistojen rahoitus tulee eri lähteistä. Valtion
panostus yliopistoihin on vuosittain noin 1,9 miljardia
euroa, joka on 60—70 prosenttia yliopistojen kokonaisrahoituksesta.
Yliopistojen tutkimusrahoitus
tulee usealta eri rahoittajalta. Professorit, yliopistonlehtorit
ja tutkijat käyttävät työajastaan merkittävän
osan rahoituksen hankintaan eri rahoituskanavista
pystyäkseen tekemään tutkimusta ja palkkaamaan
tutkijoita perustamiinsa tutkimusryhmiin. Näitä rahoituskanavia
ovat esimerkiksi Suomen Akatemia,
säätiöt, Tekes, EU:n ohjelmat ja erilaiset yritysyhteistyöt.
Rahoituksen sirpaleisuus vaikuttaa opetus- ja tutkimushenkilöstön
rakenteeseen siten, että opetustehtävät
rahoitetaan pääosin budjettivaroin, ja suuri
osa tutkimuksesta tehdään ulkopuolisella rahoituksella
ja tutkimusprojekteissa. Vuoden 2012 palkkatilaston
mukaan yliopistojen koko henkilökunnasta
oli opetus- ja tutkimushenkilöstöä oli 59 prosenttia.
Professorien osuus oli vajaa 9 prosenttia koko yliopistohenkilöstöstä,
opetuspainotteisilla nimikkeillä
työskentelevien osuus 13 prosenttia ja tutkimuspainotteisilla
nimikkeillä työskentelevien osuus puolestaan
37 prosenttia, joista 51 prosenttia oli nuorempia
tutkijoita ja tohtorikoulutettavia.
Yliopistoura – onko sitä?
Termeinä ura ja urakehitys sisältävät ajatuksen, että
tehtävät muuttuvat vaativammiksi, vastuu lisääntyy,
kokemus karttuu ja palkka kehittyy.
Määräaikaiset työsuhteet ovat tutkimustehtävissä
yliopistolla enemmän sääntö kuin poikkeus – riippumatta
työsopimuslain säännöksistä. Tämä tarkoittaa,
että työn ollessa pysyvää myös työsuhteen tulisi olla
toistaiseksi voimassa oleva. Käytännöt ja lainsäädäntö
ovat monin paikoin ristiriidassa. Suuri osa tutkijakoulutuksen
saaneista joutuu luopumaan suunnittelemastaan
yliopistourasta rahoituksen puutteen vuoksi.
Osan urakehitys yliopistolla on ollut myönteistä;
rahoitusta on onnistuttu saamaan ja vakituiseen
tehtävään on rekrytoitu muutaman vuoden jälkeen
väitöksestä. Menestyminen tutkimuksessa ei kuitenkaan
automaattisesti takaa pysyvää uraa yliopistolla.
Tällä hetkellä yhtenä yliopistolaisen uran huipentumana
on vakituinen työsuhde. Valtaosa vakituisista
tehtävistä on opetustehtäviä, joihin valinnat tehdään
pääosin tutkimusansioin.
Väitöstä seuraavat rahoituksen haasteet
Vuonna 2013 Suomen Akatemian vuosirahoitus oli
329 miljoonaa euroa, joka jakaantui Akatemian tutkimustoimiin
sekä hanke- ja projektirahoitukseen.
Säätiöiden kohdentama rahoitus apurahoina ja muina
hankkeina oli noin 210 miljoonaa. Se oli siis merkittävästi
suurempaa kuin EU:lta saatu tutkimusrahoituksen
osuus, joka oli noin 110 miljoonaa. Tämän tiedon
valossa apurahatutkimuksen osuus on huomattava.
Kuitenkin yliopistojen välillä on eroa siinä, millainen
apurahatutkijoiden asema on ja kuuluvatko he osaksi yliopistoyhteisöä. Osassa yliopistoja asenne apurahatutkijoita
kohtaan voi olla jopa torjuva!
Suomen Akatemian urapolku rakentuu tutkijatohtorin,
akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin
tehtäviin. Tutkijatohtorin paikkaa voi hakea väitöksen
jälkeen kolmen vuoden ajan ja akatemiatutkijan
paikkaa yhdeksän vuoden ajan väitöksestä. Rahoituksen
seula on tiukka. Moni erinomainen, viisi tai
jopa täydet kuusi pistettä saanut tutkimus jää vaille
rahoitusta.
Mikäli tutkija ei ole saanut näiden hakukelpoisuusaikarajojen
jälkeen yliopistolta pysyvää toimea
esimerkiksi opetustehtävissä, vaikeutuu tutkimus- ja
tutkimusprojektirahoituksen hakeminen merkittävästi.
Esimerkiksi Akatemian projektirahoitusta ei voi
käyttää projektin johtajan palkkaukseen eikä projektirahoitusta
voi edes hakea, jos hakijalla ei ole muuta
rahoitusta itselleen projektin keston ajaksi. Tämä
tarkoittaa usein sitä, että jos sopivaa tehtävää jonkun
toisen hakemassa (professori, yliopistonlehtori) tutkimusprojektissa
ei ole, iso osa rahoituskanavista on
käytännössä sulkeutunut ja yliopistoura tutkijana voi
olla ohi.
Vaihtoehtona on tehdä tutkimusta pienissä pätkissä,
välillä projekteissa tutkijana tai apurahan turvin,
rakentaen tutkimusmeriittejä mahdollisesti yliopistolta
avautuvaa tehtävää varten tai hakeutua ulkomaiseen
yliopistoon tai tutkimuslaitokseen.
Tenure Trackit hakevat paikkaansa
On sinällään positiivista, että monissa yliopistoissa
on lähdetty luomaan Tenure Track -järjestelmää. Se
tuo post doc -vaiheen tutkijoille yhden uramahdollisuuden
lisää oman tutkimuksen vahvistamiseen ja
tutkimus-ryhmän perustamiseen.
Järjestelmän ongelmana on pitkä määräaikaisuus
— kyse on kuitenkin pysyvästä tutkimustyöstä. Tenure
Track -urapolut on rakennettu yleensä kolmitai
neliportaisiksi niin, että tietyin määräajoin tutkijaa
ja hänen tekemänsä työn laatua ja merkittävyyttä
arvioidaan ennen seuraavan portaan työsopimusta.
Monissa yliopistoissa järjestelmä on sillä tavoin
avoin, että henkilö voidaan rekrytoida järjestelmän eri
tasoille kokemuksesta riippuen. Joissakin yliopistoissa
tehtävänhakuun on asetettu ehtoja — edellytetään
yliopistojaksoa ulkomailla tai on rajattu sitä, kuinka
monta vuotta väitöksestä saa enintään olla kulunut.
Jälkimmäinen rajoitus asettaa eri aikaan väitelleet eriarvoiseen
asemaan. Erityisen ikävässä asemassa ovat
yliopiston omat vanhemmat tutkijat, jotka ikänsä tai
väittelyajankohtansa vuoksi eivät voi hakea paikkaa
vakinaistamispolulle.
Tenure Track -järjestelmä Suomessa on vielä
nuori ja rekrytointimäärät ovat hyvin pieniä. Esimerkiksi
Helsingin yliopistossa järjestelmän kautta
on rekrytoitu vuoden 2010 jälkeen noin 35 henkilöä,
Itä-Suomen yliopistossa noin 30 henkilöä ja Turun
yliopistossa noin 10 henkilöä. Suurin osa on Helsingissä
ja Turussa rekrytoitu järjestelmän ensimmäiselle
portaalle. Ensimmäiset arvioinnit siitä, saako henkilö
työsopimuksen järjestelmän toisen portaan tehtäviin,
ovat tulossa. Muutama henkilö on rekrytoitu suoraan
toiselle portaalle.
Itä-Suomen yliopistossa urajärjestelmään rekrytoidut
ovat sieltä saadun tiedon mukaan pääosin kolmannella
portaalla. Osa heistä on jo lähellä kutsutäyttöä
ja arviointia professoriksi. Aalto-yliopisto on ottanut
järjestelmän muita yliopistoja laaja-alaisemmin
käyttöön ja rekrytointimäärät ovat muita suurempia.
Vuosien 2010–2013 Aalto Tenure Track -järjestelmässä
on ollut 211 paikkaa, joista 152 tehtävään on rekrytoitu
henkilö ja 59 paikkaa on avoinna. Nämä paikat
ovat jakautuneet järjestelmän eri tasojen kesken melko
tasaisesti — kuitenkin naisten osuus täytetyistä
paikoista on pieni, alle 24 prosenttia.
Opettajanura – opetustehtävät huomioitava
ja tutkimuskaudet mahdollisiksi
Ylimmän opetuksen perustan tulee olla aina tutkitussa
tiedossa ja opetukseen kuuluu keskeisesti uusimman
tutkimuksen tuominen opiskeltaviin sisältöihin.
Laadukkaassa koulutuksessa yhdistetään opetus ja
tutkimus. Tällä hetkellä yliopistoissa on merkkejä siitä,
että opetus ja tutkimus ovat eriytymässä.
Tämä näkyy opetushenkilöstön työnkuvissa.
OAJ:ssä toimivan Yliopistojen opetusalan liiton vuosina
2010 ja 2012 tekemien kyselyjen mukaan lehtorin
ja yliopistonlehtorin vuosittaisesta 1600 tunnin työajasta
opetustehtäviin kuluu keskimäärin 66 prosenttia
(sisältää valmistelun, kontaktiopetuksen ja muun
opetuksen), tutkimukseen 15 prosenttia, muihin tehtäviin
13 prosenttia ja itsensä kehittämiseen (kouluttautuminen)
noin 6 prosenttia.
Mistä opettajille tutkimustyöaikaa? -työryhmän
loppuraportin mukaan Turun yliopiston opetuspainotteisissa
tehtävissä työajasta käytettiin tutkimukseen
keskimäärin 24, koulutustehtävään 69 ja 7
prosenttia muuhun työhön. Eri aloilla tutkimukseen
osoitettu aika vaihtelee. Vähiten tutkimusaikaa opetushenkilöstön
työaikaan sisällytetään kasvatustieteellisillä
ja humanistisilla aloilla, kun taas lääketieteessä
ja matemaattis-luonnontieteellisellä alalla sitä
osoitetaan enemmän.
Koulutustehtävä on yksi yliopiston lakisääteisistä
tehtävistä ja opetusansioilla tulee olla merkittävä painoarvo
uralla etenemisessä. Opettamisen taidon tulee
säilyä keskiössä — tulevaisuudessa ei voi olla niin,
että meritoitumista on kaikki muu paitsi opettaminen.
Työssä kehittymisen mittareita tarvitaan, jotta
uralla eteneminen olisi systemaattista. Ellei tehtävässä
ole aitoa tutkimusmahdollisuutta, tulee palkkakehityksen,
statuksen noston ja muiden kannusteiden
käytön perustua esimerkiksi opetuskokemuksen tuomaan osaamiseen, suoritettuihin tutkintoihin tai pedagogiseen
pätevöitymiseen. (kuva 1)

Yliopiston henkilökunnan palkka määräytyy yliopistojen
palkkausjärjestelmän mukaan, tehtävän
vaativuuden perusteella. Se on rakennettu palvelemaan
yliopistouransa eri vaiheissa olevia yliopistolaisia:
nuoria tutkijoita sekä opetus- ja tutkimushenkilökuntaa.
Opetustehtävien sijoittelu vaativuustasoille
on monissa yliopistoissa tulkinnanvaraista, vaikka
palkkausjärjestelmä on tältä osin selkeä. Tutkimus- ja
opetuspainotteisten tehtävien kuvaukset on eriytetty
vaativuustasosta 5 lähtien. Opetuspainotteisissa
tehtävissä korostuvat hyvä opetustaito ja opetuskokemuksen
karttuminen. Myös ylempien vaativuustasojen
6–8 tulisi olla opetustehtävien aktiivisessa
käytössä. (kuva 2)
 HUOM! Tämä kuva on oikea verrattuna painetun lehden vastaavaan.
Sivistyksellisen otteen kehittämiseksi, tutkimuspohjaisen
opetuksen ja urakehityksen tukemiseksi
opetustehtävissä tulisi myös mahdollistaa erilaiset
opetuksesta vapaat kaudet, jolloin työntekijä voisi
keskittyä tutkimuksen tekemiseen tai opetuksen
kehittämiseen. Tällaisia hankkeita opetusansioiden
huomioimiseksi palkkakehityksessä ja tutkimusvapaiden
mahdollistamisen selvittämiseksi on menossa
muun muassa Turun ja Jyväskylän yliopistoissa.
Jyväskylän Academic Life -konseptin avulla tavoitellaan
yhteisen hyvän kasvua. Se sisältää muun
muassa opetus- ja tutkimushenkilöstön tutkimuskaudet,
korkeakouluhallinnon koulutusta sekä
muuta yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia rakentavaa
toimintaa. Tämän lisäksi tarjolla on vuosittain
koulutusneuvoston jakamat Academic Life -opetuksen
kehittämisen kaudet. Näillä hankkeilla halutaan
tukea opetuksen tutkimusperustaista kehittämistä
sekä korostaa opetuksen ja tutkimuksen vuorovaikutusta.
Mitä asioita tulee
jatkossa parantaa?
Opettajanura
- Yliopistoyhteisössä tarvitaan keskustelua
keinoista opetusansioiden määrittämiseen.
- Palkkausjärjestelmään on jo sisälle kirjoitettuna
opetustehtävien erityispiirteitä.
Yliopistoyhteisössä tulisi kiinnittää niihin huomiota
ja määritellä esimerkiksi, mitä tarkoittaa
opetuskokemuksen karttuminen, jotta
sillä voisi edetä vaativuustasolta toiselle.
- Tutkimusvapaakausien systemaattinen ja
tasapuolinen käyttö eri aloilla opetustehtävissä
toimiville.
Tutkijanura
- Pidemmät tutkimusrahoitusjaksot, jotta voi
keskittyä tutkimuksen tekemiseen hakemusten
sijaan.
- Apurahatutkijat tulee ottaa osaksi yliopistoyhteisöä.
- Tutkimuksen laadun tulee ratkaista:
- Pelisääntöjä muutettaessa on otettava
huomioon myös eri tutkijanuran vaiheissa
olevien tasapuoliset mahdollisuudet uusiin
hankkeisiin.
- Väitöksen jälkeiset aikarajat esimerkiksi
varttuneiden tutkijoiden tehtävissä, kuten
akatemiatutkija tai Tenure Track -järjestelmän
tehtävät, luovat tarpeettomia umpiperiä
ja voivat estää hyviä tutkimusavauksia. Tulee
miettiä, ovatko nämä rajat tarpeellisia.
- Jos hakemusten määrää halutaan rajoittaa,
tulee se tehdä tutkimuksen laadun kautta.
Tulee miettiä, mitkä olisivat tasapuoliset ja
yhteisesti hyväksytyt tavat.
teksti Hanna Tanskanen, yliopistoasiamies, OAJ
- Painetussa lehdessä sivu 34
|