Yliopistolaisten urissa on kehitettävää

Ura yliopistossa ei ole aivan yksinkertainen asia. Pirstaleisuutta uraan tuo se, että työn jatkuvuutta määrittävät eripituiset tutkimus-, rahoitus- ja apurahakaudet. Kilpailu väitöksen jälkeisestä tutkimusrahoituksesta on kovaa, ja yliopistojen vakinaisia opetusja tutkimustehtäviä riittää vain harvoille. Pysyvissä opetustehtävissä urakehitys voi puolestaan hidastua paljon, jos tutkimusaikaa ei ole työajassa riittävästi. Opetustyötä ei voida mitata julkaisuilla ja ulkopuolisen rahoituksen määrällä.

Yliopistot sijoittavat opetus- ja tutkimushenkilöstönsä neliportaiseen tutkijanuramalliin. Alimmalla, ensimmäisellä portaalla ovat nuoremmat tutkijat (tohtorikoulutettavat), toisella on post doc -vaiheessa työskentelevä henkilöstö, kolmannella ovat yliopistonlehtorit, vanhemmat tutkijat, yliopistotutkijat ja akatemiatutkijat ja neljännellä professorit. Yleisimpiä opetustehtävien nimikkeitä ovat professori, yliopistonlehtori, lehtori ja yliopisto-opettaja. Lisäksi useissa yliopistoissa on käytössä Tenure Track -järjestelmiä väitöksen jälkeisen tutkijanuran käynnistämiseen ja tukemiseen. Vakinaistamisvaiheeseen tehtävä etenee arviointiportaiden kautta, tavoitteena vakinaistaminen professoriksi noin 6—10 vuoden kuluttua tehtävän aloittamisesta.

Yliopistojen rahoitus tulee eri lähteistä. Valtion panostus yliopistoihin on vuosittain noin 1,9 miljardia euroa, joka on 60—70 prosenttia yliopistojen kokonaisrahoituksesta. Yliopistojen tutkimusrahoitus tulee usealta eri rahoittajalta. Professorit, yliopistonlehtorit ja tutkijat käyttävät työajastaan merkittävän osan rahoituksen hankintaan eri rahoituskanavista pystyäkseen tekemään tutkimusta ja palkkaamaan tutkijoita perustamiinsa tutkimusryhmiin. Näitä rahoituskanavia ovat esimerkiksi Suomen Akatemia, säätiöt, Tekes, EU:n ohjelmat ja erilaiset yritysyhteistyöt.

Rahoituksen sirpaleisuus vaikuttaa opetus- ja tutkimushenkilöstön rakenteeseen siten, että opetustehtävät rahoitetaan pääosin budjettivaroin, ja suuri osa tutkimuksesta tehdään ulkopuolisella rahoituksella ja tutkimusprojekteissa. Vuoden 2012 palkkatilaston mukaan yliopistojen koko henkilökunnasta oli opetus- ja tutkimushenkilöstöä oli 59 prosenttia. Professorien osuus oli vajaa 9 prosenttia koko yliopistohenkilöstöstä, opetuspainotteisilla nimikkeillä työskentelevien osuus 13 prosenttia ja tutkimuspainotteisilla nimikkeillä työskentelevien osuus puolestaan 37 prosenttia, joista 51 prosenttia oli nuorempia tutkijoita ja tohtorikoulutettavia.

Yliopistoura – onko sitä?

Termeinä ura ja urakehitys sisältävät ajatuksen, että tehtävät muuttuvat vaativammiksi, vastuu lisääntyy, kokemus karttuu ja palkka kehittyy.

Määräaikaiset työsuhteet ovat tutkimustehtävissä yliopistolla enemmän sääntö kuin poikkeus – riippumatta työsopimuslain säännöksistä. Tämä tarkoittaa, että työn ollessa pysyvää myös työsuhteen tulisi olla toistaiseksi voimassa oleva. Käytännöt ja lainsäädäntö ovat monin paikoin ristiriidassa. Suuri osa tutkijakoulutuksen saaneista joutuu luopumaan suunnittelemastaan yliopistourasta rahoituksen puutteen vuoksi. Osan urakehitys yliopistolla on ollut myönteistä; rahoitusta on onnistuttu saamaan ja vakituiseen tehtävään on rekrytoitu muutaman vuoden jälkeen väitöksestä. Menestyminen tutkimuksessa ei kuitenkaan automaattisesti takaa pysyvää uraa yliopistolla.

Tällä hetkellä yhtenä yliopistolaisen uran huipentumana on vakituinen työsuhde. Valtaosa vakituisista tehtävistä on opetustehtäviä, joihin valinnat tehdään pääosin tutkimusansioin.

Väitöstä seuraavat rahoituksen haasteet

Vuonna 2013 Suomen Akatemian vuosirahoitus oli 329 miljoonaa euroa, joka jakaantui Akatemian tutkimustoimiin sekä hanke- ja projektirahoitukseen. Säätiöiden kohdentama rahoitus apurahoina ja muina hankkeina oli noin 210 miljoonaa. Se oli siis merkittävästi suurempaa kuin EU:lta saatu tutkimusrahoituksen osuus, joka oli noin 110 miljoonaa. Tämän tiedon valossa apurahatutkimuksen osuus on huomattava. Kuitenkin yliopistojen välillä on eroa siinä, millainen apurahatutkijoiden asema on ja kuuluvatko he osaksi yliopistoyhteisöä. Osassa yliopistoja asenne apurahatutkijoita kohtaan voi olla jopa torjuva!

Suomen Akatemian urapolku rakentuu tutkijatohtorin, akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin tehtäviin. Tutkijatohtorin paikkaa voi hakea väitöksen jälkeen kolmen vuoden ajan ja akatemiatutkijan paikkaa yhdeksän vuoden ajan väitöksestä. Rahoituksen seula on tiukka. Moni erinomainen, viisi tai jopa täydet kuusi pistettä saanut tutkimus jää vaille rahoitusta.

Mikäli tutkija ei ole saanut näiden hakukelpoisuusaikarajojen jälkeen yliopistolta pysyvää toimea esimerkiksi opetustehtävissä, vaikeutuu tutkimus- ja tutkimusprojektirahoituksen hakeminen merkittävästi. Esimerkiksi Akatemian projektirahoitusta ei voi käyttää projektin johtajan palkkaukseen eikä projektirahoitusta voi edes hakea, jos hakijalla ei ole muuta rahoitusta itselleen projektin keston ajaksi. Tämä tarkoittaa usein sitä, että jos sopivaa tehtävää jonkun toisen hakemassa (professori, yliopistonlehtori) tutkimusprojektissa ei ole, iso osa rahoituskanavista on käytännössä sulkeutunut ja yliopistoura tutkijana voi olla ohi.

Vaihtoehtona on tehdä tutkimusta pienissä pätkissä, välillä projekteissa tutkijana tai apurahan turvin, rakentaen tutkimusmeriittejä mahdollisesti yliopistolta avautuvaa tehtävää varten tai hakeutua ulkomaiseen yliopistoon tai tutkimuslaitokseen.

Tenure Trackit hakevat paikkaansa

On sinällään positiivista, että monissa yliopistoissa on lähdetty luomaan Tenure Track -järjestelmää. Se tuo post doc -vaiheen tutkijoille yhden uramahdollisuuden lisää oman tutkimuksen vahvistamiseen ja tutkimus-ryhmän perustamiseen.

Järjestelmän ongelmana on pitkä määräaikaisuus — kyse on kuitenkin pysyvästä tutkimustyöstä. Tenure Track -urapolut on rakennettu yleensä kolmitai neliportaisiksi niin, että tietyin määräajoin tutkijaa ja hänen tekemänsä työn laatua ja merkittävyyttä arvioidaan ennen seuraavan portaan työsopimusta.

Monissa yliopistoissa järjestelmä on sillä tavoin avoin, että henkilö voidaan rekrytoida järjestelmän eri tasoille kokemuksesta riippuen. Joissakin yliopistoissa tehtävänhakuun on asetettu ehtoja — edellytetään yliopistojaksoa ulkomailla tai on rajattu sitä, kuinka monta vuotta väitöksestä saa enintään olla kulunut. Jälkimmäinen rajoitus asettaa eri aikaan väitelleet eriarvoiseen asemaan. Erityisen ikävässä asemassa ovat yliopiston omat vanhemmat tutkijat, jotka ikänsä tai väittelyajankohtansa vuoksi eivät voi hakea paikkaa vakinaistamispolulle.

Tenure Track -järjestelmä Suomessa on vielä nuori ja rekrytointimäärät ovat hyvin pieniä. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa järjestelmän kautta on rekrytoitu vuoden 2010 jälkeen noin 35 henkilöä, Itä-Suomen yliopistossa noin 30 henkilöä ja Turun yliopistossa noin 10 henkilöä. Suurin osa on Helsingissä ja Turussa rekrytoitu järjestelmän ensimmäiselle portaalle. Ensimmäiset arvioinnit siitä, saako henkilö työsopimuksen järjestelmän toisen portaan tehtäviin, ovat tulossa. Muutama henkilö on rekrytoitu suoraan toiselle portaalle.

Itä-Suomen yliopistossa urajärjestelmään rekrytoidut ovat sieltä saadun tiedon mukaan pääosin kolmannella portaalla. Osa heistä on jo lähellä kutsutäyttöä ja arviointia professoriksi. Aalto-yliopisto on ottanut järjestelmän muita yliopistoja laaja-alaisemmin käyttöön ja rekrytointimäärät ovat muita suurempia. Vuosien 2010–2013 Aalto Tenure Track -järjestelmässä on ollut 211 paikkaa, joista 152 tehtävään on rekrytoitu henkilö ja 59 paikkaa on avoinna. Nämä paikat ovat jakautuneet järjestelmän eri tasojen kesken melko tasaisesti — kuitenkin naisten osuus täytetyistä paikoista on pieni, alle 24 prosenttia.

Opettajanura – opetustehtävät huomioitava ja tutkimuskaudet mahdollisiksi

Ylimmän opetuksen perustan tulee olla aina tutkitussa tiedossa ja opetukseen kuuluu keskeisesti uusimman tutkimuksen tuominen opiskeltaviin sisältöihin. Laadukkaassa koulutuksessa yhdistetään opetus ja tutkimus. Tällä hetkellä yliopistoissa on merkkejä siitä, että opetus ja tutkimus ovat eriytymässä.

Tämä näkyy opetushenkilöstön työnkuvissa. OAJ:ssä toimivan Yliopistojen opetusalan liiton vuosina 2010 ja 2012 tekemien kyselyjen mukaan lehtorin ja yliopistonlehtorin vuosittaisesta 1600 tunnin työajasta opetustehtäviin kuluu keskimäärin 66 prosenttia (sisältää valmistelun, kontaktiopetuksen ja muun opetuksen), tutkimukseen 15 prosenttia, muihin tehtäviin 13 prosenttia ja itsensä kehittämiseen (kouluttautuminen) noin 6 prosenttia.

Mistä opettajille tutkimustyöaikaa? -työryhmän loppuraportin mukaan Turun yliopiston opetuspainotteisissa tehtävissä työajasta käytettiin tutkimukseen keskimäärin 24, koulutustehtävään 69 ja 7 prosenttia muuhun työhön. Eri aloilla tutkimukseen osoitettu aika vaihtelee. Vähiten tutkimusaikaa opetushenkilöstön työaikaan sisällytetään kasvatustieteellisillä ja humanistisilla aloilla, kun taas lääketieteessä ja matemaattis-luonnontieteellisellä alalla sitä osoitetaan enemmän.

Koulutustehtävä on yksi yliopiston lakisääteisistä tehtävistä ja opetusansioilla tulee olla merkittävä painoarvo uralla etenemisessä. Opettamisen taidon tulee säilyä keskiössä — tulevaisuudessa ei voi olla niin, että meritoitumista on kaikki muu paitsi opettaminen. Työssä kehittymisen mittareita tarvitaan, jotta uralla eteneminen olisi systemaattista. Ellei tehtävässä ole aitoa tutkimusmahdollisuutta, tulee palkkakehityksen, statuksen noston ja muiden kannusteiden käytön perustua esimerkiksi opetuskokemuksen tuomaan osaamiseen, suoritettuihin tutkintoihin tai pedagogiseen pätevöitymiseen. (kuva 1)

Yliopiston henkilökunnan palkka määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaan, tehtävän vaativuuden perusteella. Se on rakennettu palvelemaan yliopistouransa eri vaiheissa olevia yliopistolaisia: nuoria tutkijoita sekä opetus- ja tutkimushenkilökuntaa. Opetustehtävien sijoittelu vaativuustasoille on monissa yliopistoissa tulkinnanvaraista, vaikka palkkausjärjestelmä on tältä osin selkeä. Tutkimus- ja opetuspainotteisten tehtävien kuvaukset on eriytetty vaativuustasosta 5 lähtien. Opetuspainotteisissa tehtävissä korostuvat hyvä opetustaito ja opetuskokemuksen karttuminen. Myös ylempien vaativuustasojen 6–8 tulisi olla opetustehtävien aktiivisessa käytössä. (kuva 2)

HUOM! Tämä kuva on oikea verrattuna painetun lehden vastaavaan.

Sivistyksellisen otteen kehittämiseksi, tutkimuspohjaisen opetuksen ja urakehityksen tukemiseksi opetustehtävissä tulisi myös mahdollistaa erilaiset opetuksesta vapaat kaudet, jolloin työntekijä voisi keskittyä tutkimuksen tekemiseen tai opetuksen kehittämiseen. Tällaisia hankkeita opetusansioiden huomioimiseksi palkkakehityksessä ja tutkimusvapaiden mahdollistamisen selvittämiseksi on menossa muun muassa Turun ja Jyväskylän yliopistoissa.

Jyväskylän Academic Life -konseptin avulla tavoitellaan yhteisen hyvän kasvua. Se sisältää muun muassa opetus- ja tutkimushenkilöstön tutkimuskaudet, korkeakouluhallinnon koulutusta sekä muuta yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia rakentavaa toimintaa. Tämän lisäksi tarjolla on vuosittain koulutusneuvoston jakamat Academic Life -opetuksen kehittämisen kaudet. Näillä hankkeilla halutaan tukea opetuksen tutkimusperustaista kehittämistä sekä korostaa opetuksen ja tutkimuksen vuorovaikutusta.

Mitä asioita tulee jatkossa parantaa?

Opettajanura

• Yliopistoyhteisössä tarvitaan keskustelua keinoista opetusansioiden määrittämiseen.
  • Palkkausjärjestelmään on jo sisälle kirjoitettuna opetustehtävien erityispiirteitä. Yliopistoyhteisössä tulisi kiinnittää niihin huomiota ja määritellä esimerkiksi, mitä tarkoittaa opetuskokemuksen karttuminen, jotta sillä voisi edetä vaativuustasolta toiselle.
• Tutkimusvapaakausien systemaattinen ja tasapuolinen käyttö eri aloilla opetustehtävissä toimiville.

Tutkijanura

• Pidemmät tutkimusrahoitusjaksot, jotta voi keskittyä tutkimuksen tekemiseen hakemusten sijaan.
• Apurahatutkijat tulee ottaa osaksi yliopistoyhteisöä.
• Tutkimuksen laadun tulee ratkaista:
  • Pelisääntöjä muutettaessa on otettava huomioon myös eri tutkijanuran vaiheissa olevien tasapuoliset mahdollisuudet uusiin hankkeisiin.
  • Väitöksen jälkeiset aikarajat esimerkiksi varttuneiden tutkijoiden tehtävissä, kuten akatemiatutkija tai Tenure Track -järjestelmän tehtävät, luovat tarpeettomia umpiperiä ja voivat estää hyviä tutkimusavauksia. Tulee miettiä, ovatko nämä rajat tarpeellisia.
  • Jos hakemusten määrää halutaan rajoittaa, tulee se tehdä tutkimuksen laadun kautta. Tulee miettiä, mitkä olisivat tasapuoliset ja yhteisesti hyväksytyt tavat.

teksti Hanna Tanskanen, yliopistoasiamies, OAJ