1/14

  • pääsivu
  • sisällys
    •  
     

    Keskustelua

    Tohtoritehtailusta seuraa eettisiä ongelmia

    Tampereen Teknillisessä yliopistossa (TTY) vuonna 2010 hyväksyttyä koneautomaatioalan väitöskirjaa on tutkittu TENKin mukaisessa prosessissa lähes neljä vuotta. Poikkeuksellista prosessille oli, että TTY totesi tutkinnan jokaisessa vaiheessa, että epäily on aiheeton, mutta TENK palautti asian joka kerta TTY:lle, todeten epäilyn olevan aiheellinen.

    Väitöskirja hyväksyttiin ja tohtorin tutkinto myönnettiin tutkimuseettisen selvityksen ollessa vielä käynnissä. Tässä kirjoituksessa tarkastelen TENKin päätöstä 18.3.2013, joka linjaa voimakkaasti tutkimusetiikkaa.

    Varsinaisen tutkinnan jälkeen TENK palautti asian vielä kertaalleen TTY:lle, koska sekä selvityksessä että menetelmissä oli runsaasti puutteita eikä TTY käsitellyt asiaa lainkaan yksityiskohtaisesti väitetasolla. Kun tämän täydennysraportin jälkeen TENK tutki varsinaiset väitteet itse prosessin oikeellisuuden lisäksi, päädyttiin aivan uudenlaisiin ja omasta mielestäni yllättäviin linjauksiin.

    Kyseisessä väitöskirjassa, jota olen kritisoinut, on useita riidattomia seikkoja. Väittelijä on mm. myöntänyt että kirjassa esitetään asioita, joita ei ole oikeasti tehty. TTY:n mielestä on riittävää, jos asia on korjattu väitöskirjan erratassa: kyse ei ole sepityksestä tai piittaamattomuudessa. TENK taas toteaa, ettei erratalla voi korjata tämänkaltaisia virheitä, mutta koska väittelijä on kuitenkin niitä korjannut, hän ei syyllistynyt sepitykseen tai tältä osin edes piittaamattomuuteen.

    Toisin sanoen, kun työssä on kokeellisia osuuksia, joita ei ole oikeasti tehty, asian voi korjata väitöskirjan riiputuksen aikana liittämällä kirjaan errata. Tässä ei tietysti ole mitään järkeä: on vaikea kuvitella, että suunniteltu mittaus muuttuukin tehdyksi mittaukseksi (väittelijän selityksen mukaan) ilman että takana on ajatus tehdä työstä arvokkaampi. On myös yllättävää, että TTY:llä ei tarvitse väitöstyössä esittää tuloksia mittauksista. Ne voi vain ilmoittaa tehneensä.

    Sepitys kuuluu vakavimpiin tutkimuseettisiin rikkeisiin ja nyt tämän tason rikkeitä voi korjata erratalla. Lisäksi TENK ei käsitellyt valitustani ”yleisön harhauttamisesta”, vaikka sepitetty kokeellinen osuus mainittiin väitöstiedotteessa.

    Toinen väitöskirjan keskeinen ongelma ovat lähdeviitteet. Lähes kaikki viitteet kohdistuvat erään EUprojektin loppuraporttiin, joka ei ole sinänsä yllätys, koska loppuraportti on kopioitu väitöskirjaksi (n. 77 prosenttia sivumäärästä). Väittelijä oli mukana editoimassa loppuraporttia, joka koostetaan projektin aikana tuotetuista erillisraporteista. Väittelijä siis viittaa tähän loppuraporttiin työssään jatkuvasti, ja siten esittää itsensä tulosten tuottajana.

    Se että materiaali ei ole väittelijän, ei ollut TENKin mielestä olennaista ja ei tee asiasta plagiointia. TENKin linjauksen mukaan ei siis ole plagiointia kopioida toisen kirjoittamaa tekstiä ja kuvia työhönsä, jos käyttää ensin materiaalia raportissa, jonka editorina toimii. On huomattava, että tällainen projektiraportti ei ole tieteellinen julkaisu, joten alkuperäislähteeseen ei välttämättä viitata lainkaan, varsinkaan jos kirjoittaa omasta työstään.

    Tällainen omistusoikeiden laimentaminen ”tuloksia kierrättämällä” on siis mahdollista, koska TENKin mielestä kyseessä on vain piittaamattomuus.

    On myös iso ongelma, että tutkimuseettisessä prosessissa ei huomioida mitä kopioidaan. On eri asia viitata väärin menetelmäosuuden kuvasta mittalaitteesta kuin tulososiossa. Väitöskirjan viimeinen tuloskuva on raportista, jota väittelijä ei ole ollut itse edes tekemässä. Joku raportin kirjoittaja tai editoija on ottanut kuvan ensin oikeutetusti loppuraporttiin ja sitten väittelijä on kopioinut sen omaan väitöskirjaansa.

    Se mitä kopioidaan, on siis keskeistä, mutta lisäongelma on, jos ei oteta huomioon tutkimuseettisten rikkeiden määrää ja toistuvuutta. Ei liene iso virhe, jos yksittäinen viite ei kohdistu alkuperäisjulkaisuun. TTY:n tutkintaryhmä totesi, että väitöskirjassa on ylimielisyyttä, ylimalkaisuutta, puuttuvia viitteitä, huonoja viitteitä, hyvin epäselvää viitteiden käyttöä, asioita ilman tarvittavia viittauksia, huonoa viittaustekniikkaa, rajatapauksia, liian yleistä viittausta, epätäsmällisyyttä ja huolimattomuutta, mutta saman tutkintaryhmän mielestä väitöskirjassa ei ole tutkimuseettistä piittaamattomuutta.

    Edustaneeko tämä myös Oulun yliopiston käytänteitä, koska kyseisen yliopiston dekaani oli ulkopuolisena jäsenenä tutkintaryhmässä, eikä nähnyt asiassa moitittavaa. Tutkintaryhmä mainitsee, että väitöskirjassa on ”puuttuvia viitteitä”, joka varsinkin tulososiossa on yleensä tulkittu plagioinniksi. TENKin ohjeissa mainitaan, että rehtorin tulisi huomioida päätöksessään ”epäasianmukaisen toiminnan laajuus”. TTY:n rehtori ei päätöksessään ota tätä huomioon lainkaan, eikä myöskään TENK puuttunut tähän.

    Ison osan väitteistä väittelijä siis myönsi oikeiksi. TTY piti tällaista tunnustusta riittävänä ja totesi, että ne on otettu huomioon väitöskirjan arvostelussa. Väitöskirja kuitenkin arvosteltiin jo ennen näitä tutkimuseettisiä epäilyjä. Molemmat esitarkastajat sekä vastaväittäjät ovat itse asiassa epäilleet väittelijän kontribuutiota lausunnoissaan. Väittelijä ei ollut väitösvaiheessa suorittanut vielä lainkaan tohtorintutkintoon vaadittavia opintoja. Väitöskirjan ohjaajan ja väittelijän ensitapaaminen tapahtui väitöskirjan käsikirjoituksen ollessa valmis (TTY ei ollut mukana ko. projektissa).

    Väitöskirjan voi siis hyväksyttää ennen opintoja, joka tietysti pienentää riskiä turhasta työstä, jos väitöskirja hylättäisiin. Tällaista tohtorointia ilmeisesti myös tehdään, koska TTY on kasvattanut väitöskirjojen määrää ja siten rahoitusta. TTY:llä ei ole väitöskirjalautakuntaa, joten yksittäinen professori pystyy tekemään tohtorin kenestä tahansa. Tohtorin tutkintojen vastaavuus onkin erittäin huono eri yliopistojen välillä.

    Kuinka tutkijan, jonka tuloksia varastetaan, tulisi oikein toimia? On iso riski puuttua työn tutkimuseettisiin ongelmiin esimerkiksi väitöskirjan riiputuksen aikana. Plagioiva tutkija voi selvitä asiasta pahoittelemalla ja jakelemalla väitöstilaisuudessa errataa. Voi olla loukatun kannalta tehokkaampaan reagoida vasta väitöskirjan riiputuksen jälkeen, jolloin erratan sisällyttäminen työhön on hankalampaa.

    Mielestäni tutkimuseettisten ongelmien ratkaisussa ei tarvita enempää plagiaatintunnistusjärjestelmiä, koodistoja kuin komiteoitakaan, jos yksilöillä ei ole rohkeutta reagoida silloin kun asia on käsillä.

    Näyttää siltä, että eri yliopistojen opiskelijat ovat olleet täysin erilaisessa asemassa, kun tutkimuseettisiä rangaistuksia on jaettu. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa on jäädytetty väitöskirjoja huomattavasti kevyemmistä tutkimuseettisistä rikkeistä kuin mihin TTY:n väittelijän on todettu syyllistyneen. Nyt tähän viimeaikaiseen päätökseen voivat vedota kaikki, kunnes jotain tuoreempaa päätöstä saadaan tilalle.

    Ari Tuononen
    TkT, Aalto-yliopisto

    Tutkimuseettisen neuvottelukunnan lausunto (18.3.2013)

    TENK katsoo, että TTY:n rehtorin päätös kyseiseen väitöskirjaan kohdistuneessa HTK-tulkinnassa on oikea siltä, osin, että vilppiä ei ollut osoitettu tapahtuneen.

    Sitä vastoin TENK katsoo näytetyksi, että väitöskirjassa esiintyy piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tämä ilmenee siten, että teoksessa toistuvasti viitataan puutteellisesti aiempiin tutkimustuloksiin. Samoin jättämällä kokonaan mainitsematta muiden saman hankkeen tutkijoiden nimet niin tekstissä kuin vielä lähdeluettelossakin vähätellään heidän osuuttaan tavalla, jota ei voida pitää hyvän tieteellisen käytännön mukaisena.

    Tutkija vastaa itse työnsä tutkimuseettisestä laadusta. TENK haluaa kuitenkin korostaa, että asianmukaisella väitöskirjan ohjauksella ja esitarkastajien toiminnalla edellä mainitut ongelmat olisi mahdollisesti voitu kokonaan välttää.

    • Painetussa lehdessä sivu 44