Keskustelua
Mitä julkaisuluettelo kertoo
tutkijan yhteistyökyvystä?
Tutkijan yhteistyökykyä arvioidaan joskus julkaisuluettelon
perusteella. Massatyöttömyyden aikana
moni pääsee esittelemään kykyjään myös akatemian
ulkopuolella. Mitä julkaisun tekijöiden määrä tai järjestys
todella kertoo vai kertooko mitään?
Ajatellaanpa kahta dosenttia. Ensimmäinen on
ohjannut monta tutkielmaa. Julkaisuissa opiskelija on
alan tavan mukaan ensimmäisenä, ohjaaja viimeisenä
tekijänä. Toinen on vetänyt muun kuin koulutushankkeen,
jossa on pelkkiä väitelleitä. Hän on ollut solistin
roolissa ja muut ovat konsultoineet. Tekijöiden nimet
ovat julkaisuissa mukaantulojärjestyksessä.
Kummassakin tutkijatyypissä on tietysti luonteensa
mukaisesti erilaisia johtajia Pikku Hitleristä
liian kilttiin Antaa Mennä -tyyppiin eikä kaikista ole
johtotehtäviin ollenkaan. Mutta kumpi yleisesti ottaen
on yhteistyökykyisempi? Kumpaa arvostetaan ja
miksi? Sitä jonka kumppanit ovat perässävedettäviä
vai sitä joka on työskennellyt niiden kanssa, jotka jo
osaavat? Opiskelija on tutkijana (joskaan ei ihmisenä)
lähes tyhjä taulu ja laumaeläimenä ohjattavissa haluttuun
suuntaan. Vaikka ohjaajan nimi on julkaisussa
viimeisenä, hän on voinut sen halutessaan kirjoituttaa.
Sanassa sanotaan: ”joka itsensä korottaa, se alennetaan”?
Onko ”solisti” siksi vähemmän arvostettava
kuin opiskelijoidensa taustalla lymyilijä?
Jälkimmäistä työskentelytapaa voi verrata sinfoniaorkesteriin.
Jokainen soittaja on soittimensa
huippu. Työ ei jakaudu tasan. Rumpalille on kirjoitettu
ehkä vain yksi lyönti, mutta ilman sitä teos ei ole kokonainen. Hyväkään sellisti ei voi korvata patarumpua.
Jotta orkesteri voisi toimia tarvitaan lisäksi
kapellimestari, jolla on näkemys (kuulemus?) siitä
miten kokonaisuuden on soitava. Usein korokkeelle
noustaan solistin roolista.
Voidaan tietysti väittää, että tieteen teko vertautuu
pikemmin sinfonian säveltämiseen kuin sen esittämiseen.
Näin onkin, jos tarkoitetaan luovaa ajattelua.
Nerokas idea on yksilösuoritus, mutta sen osuus
on kuitenkin tieteessä vähäinen. Käytännön tutkimushanke
on suurimmaksi osaksi suorittamista, ajatusten
käytäntöön vientiä, joten orkesterivertaus voi
olla hyödyllinen.
Jouni K. Nieminen,
dosentti
- Painetussa lehdessä sivu 39
|