ACATIIMI 1/16 tulosta | sulje ikkuna

Hyinen tiede

On kylmin tammikuu moneen vuoteen, tutkijoilla jäätävä huoli tieteen tulevaisuudesta ja paikkana Lapin yliopisto, joka on profiloitunut arktiseen tutkimukseen. Communicatio Academican teema oli tällä kertaa polttavan ajankohtainen.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden järjestämän Hyinen tiede -tapahtuman keskeiset aiheet — nykyinen tiedepolitiikka ja arktinen tutkimus — vaikuttivat alkuun vähän toisistaan erillisiltä kokonaisuuksilta. Professori Maria Lähteenmäki kuitenkin osoitti, että aiheet nivoutuvat tiukasti yhteen. Lähteenmäen mukaan valtioohjailu hallitsee juuri arktista tutkimusta, jota suuntaavat taloudelliset intressit ja jossa siksi suositaan kovien tieteiden kylmäosaamiseen painottuvaa tutkimusta.

Lähteenmäki toi rivien välissä esiin valtio-ohjauksen paradoksin: samaan aikaan kun valtio vaatii yliopistoilta profiloitumista, se suosii tutkimusta, jota tehdään muissakin maissa ja vieläpä huomattavasti suurimmilla resursseilla. Lähteenmäki esitti, että Suomen kannattaisi panostaa arktisessa tutkimuksessaan myös vähemmän tutkittuihin tieteenaloihin ja inhimillisen ulottuvuuden tutkimiseen.

— Tätä kautta Suomi voisi vahvistaa asemaansa nykyistä laaja-alaisemman tieteellisen kylmäosaamisen maana, Lähteenmäki sanoi.

Vuoden Professori 2015 Maria Lähteenmäki sitoi nykyisen tiedepolitiikan laajempaan kontekstiin muistuttamalla, että tutkimus on aina sidoksissa aikalaispoliittisiin turbulensseihin ja arvoihin. Hänen mukaansa tiede on lähtökohtaisesti ylhäältä alaspäin määriteltyä, ja vasta viime vuosikymmeninä valtavirraksi on muodostunut tutkijalähtöinen ja paikallistasoa painottava tutkimusote.

— Olemme jälleen uudessa murroksessa, jossa on alettu haikailla keskusvalta- ja päivänpolitiikkasensitiivisemmän tutkimuksen perään, Lähteenmäki kuvaili.

Murujen perässä ryntäilevät linnut

Tutkimuksen valtio-ohjailu oli kuuma puheenaihe paneelissa, jossa kysyttiin, jäätyykö tiede ja sallitaanko enää rönsyjä. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja Johan Edelheim vertasi valtio-ohjailua lintujen ruokintaan: linnut syöksähtävät murujen perässä ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen.

Lapin yliopiston hallituksen jäsen Matti Hepolan mukaan valtio-ohjailu liittyy yleisempään yhteiskunnalliseen suuntaukseen.

— Suomessa uskotaan keskittämiseen, hän tiivisti.

Hepolan mukaan yliopistojen muuttuminen valtionlaitoksista autonomisiksi yksiköiksi ei tapahdu hetkessä, vaan kukin yliopisto joutuu tekemään autonomiansa itse.

Keskittämistä seuraa kysymys yksikön ideaalista koosta, ”kriittisestä massasta”.

— Siellä, missä ei ole kriittistä massaa, on rönsy ja se leikataan pois, kuvasi ajattelumaailmaa paneelin puheenjohtajana toiminut Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Koikkalainen kysyi, mitä kriittisellä massalla tarkoitetaan: yliopiston, tiedekunnan vai oppiaineen kokoa, fyysistä läheisyyttä vai ympäri maailmaa sijoittunutta kansainvälistä verkostoa. Keskustelijat tuntuvat olevan yhtä mieltä siinä, että kriittinen massa on oppiainekohtainen eikä sitä voi määritellä tyhjentävästi.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Anni Huhtala mukaan hyvän tieteen kriteerit määrittää tulevaisuudessakin maailmanlaajuinen tiedeyhteisö, eivät suomalaiset poliitikot tai virkamiehet. Huhtala kertoi kannattavansa yliopistojen profiloitumista ja harkittua keskittämistä. Hänen mielestään tiedeyhteisössä on oltava riittävästi kokoa päivittäiseen vuorovaikutukseen eikä fyysistä läsnäoloa voi korvata etäyhteyksillä. Huhtala kertoi hyvistä kokemuksistaan Suomen laajimmassa taloustieteellisen tutkimuksen keskittymässä Economicumissa, jossa on saman katon alla Helsingin yliopiston, Aaltoyliopiston, Hankenin ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen asiantuntijoita.

Koneen Säätiön tiedeasiamies Kalle Korhonen kertoi, etteivät he huomioi yliopistojen profiloitumista valitessaan rahoitettavia tutkimuksia, eikä siitä ole ainakaan vielä syntynyt konflikteja yliopistojen kanssa. Toisaalta profiloituminen näkyy säätiön saamissa hakemuksissa ja sitä kautta myös rahoitettavissa tutkimuksissa. Korhonen painotti kriittisen massan sijaan yhteenkuuluvuutta ja -hitsautumista.

— On tärkeää, että kaikki kokevat olevansa samaa tutkimus- ja koulutusyhteisöä, Korhonen sanoi.

Korhonen kannatti ajatusta, että tiede ohjaa poliitikkoja tekemään parempia päätöksiä. Tutkijoilla ei silti ole välttämättä mahdollisuuksia muokata tutkimustietoa päättäjille sopivaan muotoon. Koneen Säätiö onkin tukenut tutkijoiden yhteistyötä esimerkiksi toimittajien ja taiteilijoiden kanssa.

— Voisiko yliopistoihin muodostua yhteisöjä, joissa on eri alan luovia ihmisiä tekemässä yhdessä tiedettä? Korhonen kysyi.

Edelheimin mukaan hyvässä tiedeyhteisössä on erilaisia ihmisiä ja poikkeavia ajatuksia.

— Jos on liian suuri ryhmä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, maailma alkaa näyttää tietynlaiselta, Edelheim sanoi.

Kovilla panoksilla ilman poliisia

Rovaniemellä puhuttiin myös kansainvälisistä rankingeista, joissa yliopistoja listataan ”paremmuusjärjestykseen”. Kysymys kuului: hyydyttävätkö rankingit tieteen tekoa?

Kyllä, vastasi professori Niilo Kauppi. Hän listasi rankingien kolme suurinta ongelmaa. Ensinnäkin eri rankingit mittaavat eri asioita, usein yksipuolisin määrällisin kriteerein, joiden taustalla on arvovalintoja. Toiseksi rankingeista puuttuu tekijälähtöisyys ja kolmanneksi niiden tietopohja on usein hatara. Koska yliopistot tuottavat itse tiedot, joilla heidät arvioidaan, tietoja voidaan manipuloida.

— Poliisia ei ole ja panokset ovat hurjat, Kauppi kuvaili.

Suomen Akatemian temaattisen tutkimusrahoituksen johtaja Riitta Maijala sanoi heti esityksensä alkuun, ettei rankingeilla ole merkitystä Akatemian myöntämässä rahoituksessa. Niiden tarve on syntynyt globaalista kilpailusta, jossa ”korkeakoulutettujen määrä kasvaa nopeammin kuin uusien autojen määrä”.

Akatemia tukee sekä tutkijalähtöisiä tutkimusaiheita että etukäteen valittuja tutkimusteemoja. Maijala totesi, että vaikka yliopistojen profiloitumisen tukemisesta päätettiin poliittisesti, rahoitettavien hankkeiden valinta tehdään tieteellisin perustein.

— Vertaisarvioinnin ansiosta kaikki hakijat ovat samalla viivalla, Maijala sanoi.

Kaupin ja Maijalan esitysten jälkeisessä keskustelussa nostettiin esiin suomalaisen yliopistomaailman keskeisin ranking: julkaisufoorumi. Kauppi kommentoi foorumia heijastelemalla sitä Ranskassa käytyyn keskusteluun ja suhtautui luokitteluun epäileväisesti.

— Jos julkaisufoorumiin kytketään rahoitus, se on rankkaa ohjausta. Miten voidaan innovoida yhtään mitään, jos ajetaan moottoritiellä 120 kilometriä tunnissa mutta katsotaan peruutuspeiliin? Kauppi kysyi.

Kauppi kannatti määrällisen arvioinnin sijaan laadullista arviointia vaikka myönsi sen olevan aikaa vievää ja kallista.

Juoksua parantamalla pysyy paikallaan

Keskittämistä ihannoivassa puheessa kokonaiset yliopistot ovat rönsyjä, jotka pitäisi leikata pois. Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja Raimo Väyrynen muistutti, että nykyisessä ilmapiirissä ei enää perustettaisi Lapin yliopistoa. Koska yliopisto kuitenkin 1970-luvun lopussa perustettiin, se käy nyt eloonjäämistaistelua muun muassa pyrkimällä tiiviiseen liittoon Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. Lapin yliopisto on parantanut tuloksiaan esimerkiksi tieteellisessä julkaisemisessa, mutta niin ovat tehneet muutkin.

— Koko ajan joutuu koventamaan juoksua pysyäkseen paikallaan, Väyrynen kuvasi tilannetta.

Johan Edelheim muistutti, että tutkijan työ on muutakin kuin kilpailua.

— Teemme tätä työtä, koska se on hauskaa. Jos hyppäämme liikaa mukaan kilpailuajatteluun, meistä tulee itsemme pahimpia vihollisia. Onnistuminen voi olla muutakin kuin menestymistä, Edelheim sanoi.

Rovaniemellä oltiin yhtä mieltä siitä, että rönsyily kuuluu tieteeseen eikä tutkimusta voi tehdä ilman sitä. Jo tilaisuus itsessään todisti, mihin rönsyilyä tarvitaan. Ilman rönsyjä ei synny värikästä vuoropuhelua, eikä ilman vuoropuhelua ole tiedeyhteisöä.

Teksti Marjo Laukkanen
Kuvat Milla Talassalo

  • Painetussa lehdessä sivu 25

ACATIIMI 1/16 tulosta | sulje ikkuna