Hyinen tiede
On kylmin tammikuu moneen vuoteen, tutkijoilla jäätävä huoli tieteen tulevaisuudesta
ja paikkana Lapin yliopisto, joka on profiloitunut arktiseen tutkimukseen.
Communicatio Academican teema oli tällä kertaa polttavan ajankohtainen.
Professoriliiton ja Tieteentekijöiden
järjestämän Hyinen tiede -tapahtuman
keskeiset aiheet — nykyinen
tiedepolitiikka ja arktinen tutkimus
— vaikuttivat alkuun vähän
toisistaan erillisiltä kokonaisuuksilta.
Professori Maria Lähteenmäki
kuitenkin osoitti, että aiheet nivoutuvat
tiukasti yhteen. Lähteenmäen mukaan valtioohjailu
hallitsee juuri arktista tutkimusta, jota suuntaavat
taloudelliset intressit ja jossa siksi suositaan kovien
tieteiden kylmäosaamiseen painottuvaa tutkimusta.
Lähteenmäki toi rivien välissä esiin valtio-ohjauksen
paradoksin: samaan aikaan kun valtio vaatii
yliopistoilta profiloitumista, se suosii tutkimusta, jota
tehdään muissakin maissa ja vieläpä huomattavasti
suurimmilla resursseilla. Lähteenmäki esitti, että
Suomen kannattaisi panostaa arktisessa tutkimuksessaan
myös vähemmän tutkittuihin tieteenaloihin
ja inhimillisen ulottuvuuden tutkimiseen.
— Tätä kautta Suomi voisi vahvistaa asemaansa
nykyistä laaja-alaisemman tieteellisen kylmäosaamisen
maana, Lähteenmäki sanoi.
Vuoden Professori 2015 Maria Lähteenmäki sitoi
nykyisen tiedepolitiikan laajempaan kontekstiin
muistuttamalla, että tutkimus on aina sidoksissa aikalaispoliittisiin turbulensseihin ja arvoihin. Hänen
mukaansa tiede on lähtökohtaisesti ylhäältä alaspäin
määriteltyä, ja vasta viime vuosikymmeninä valtavirraksi
on muodostunut tutkijalähtöinen ja paikallistasoa
painottava tutkimusote.
— Olemme jälleen uudessa murroksessa, jossa on
alettu haikailla keskusvalta- ja päivänpolitiikkasensitiivisemmän
tutkimuksen perään, Lähteenmäki
kuvaili.
Murujen perässä ryntäilevät linnut
Tutkimuksen valtio-ohjailu oli kuuma puheenaihe
paneelissa, jossa kysyttiin, jäätyykö tiede ja sallitaanko
enää rönsyjä. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin
johtaja Johan Edelheim vertasi valtio-ohjailua
lintujen ruokintaan: linnut syöksähtävät murujen
perässä ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen.
Lapin yliopiston hallituksen jäsen Matti Hepolan
mukaan valtio-ohjailu liittyy yleisempään yhteiskunnalliseen
suuntaukseen.
— Suomessa uskotaan keskittämiseen, hän tiivisti.
Hepolan mukaan yliopistojen muuttuminen valtionlaitoksista
autonomisiksi yksiköiksi ei tapahdu
hetkessä, vaan kukin yliopisto joutuu tekemään autonomiansa
itse.
Keskittämistä seuraa kysymys yksikön ideaalista
koosta, ”kriittisestä massasta”.
— Siellä, missä ei ole kriittistä massaa, on rönsy
ja se leikataan pois, kuvasi ajattelumaailmaa paneelin
puheenjohtajana toiminut Tieteentekijöiden liiton
puheenjohtaja Petri Koikkalainen.
Koikkalainen kysyi, mitä kriittisellä massalla tarkoitetaan:
yliopiston, tiedekunnan vai oppiaineen
kokoa, fyysistä läheisyyttä vai ympäri maailmaa sijoittunutta
kansainvälistä verkostoa. Keskustelijat
tuntuvat olevan yhtä mieltä siinä, että kriittinen
massa on oppiainekohtainen eikä sitä voi määritellä
tyhjentävästi.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja
Anni Huhtala mukaan hyvän tieteen kriteerit
määrittää tulevaisuudessakin maailmanlaajuinen
tiedeyhteisö, eivät suomalaiset poliitikot tai virkamiehet.
Huhtala kertoi kannattavansa yliopistojen
profiloitumista ja harkittua keskittämistä. Hänen
mielestään tiedeyhteisössä on oltava riittävästi kokoa
päivittäiseen vuorovaikutukseen eikä fyysistä läsnäoloa
voi korvata etäyhteyksillä. Huhtala kertoi hyvistä
kokemuksistaan Suomen laajimmassa taloustieteellisen
tutkimuksen keskittymässä Economicumissa,
jossa on saman katon alla Helsingin yliopiston, Aaltoyliopiston,
Hankenin ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen
asiantuntijoita.
Koneen Säätiön tiedeasiamies Kalle Korhonen
kertoi, etteivät he huomioi yliopistojen profiloitumista
valitessaan rahoitettavia tutkimuksia, eikä siitä ole
ainakaan vielä syntynyt konflikteja yliopistojen kanssa.
Toisaalta profiloituminen näkyy säätiön saamissa
hakemuksissa ja sitä kautta myös rahoitettavissa tutkimuksissa.
Korhonen painotti kriittisen massan sijaan
yhteenkuuluvuutta ja -hitsautumista.
— On tärkeää, että kaikki kokevat olevansa samaa
tutkimus- ja koulutusyhteisöä, Korhonen sanoi.
Korhonen kannatti ajatusta, että tiede ohjaa poliitikkoja
tekemään parempia päätöksiä. Tutkijoilla ei
silti ole välttämättä mahdollisuuksia muokata tutkimustietoa
päättäjille sopivaan muotoon. Koneen Säätiö
onkin tukenut tutkijoiden yhteistyötä esimerkiksi
toimittajien ja taiteilijoiden kanssa.
— Voisiko yliopistoihin muodostua yhteisöjä, joissa
on eri alan luovia ihmisiä tekemässä yhdessä tiedettä?
Korhonen kysyi.
Edelheimin mukaan hyvässä tiedeyhteisössä on
erilaisia ihmisiä ja poikkeavia ajatuksia.
— Jos on liian suuri ryhmä samalla tavalla ajattelevia
ihmisiä, maailma alkaa näyttää tietynlaiselta,
Edelheim sanoi.
Kovilla panoksilla ilman poliisia
Rovaniemellä puhuttiin myös kansainvälisistä rankingeista,
joissa yliopistoja listataan ”paremmuusjärjestykseen”.
Kysymys kuului: hyydyttävätkö rankingit
tieteen tekoa?
Kyllä, vastasi professori Niilo Kauppi. Hän listasi
rankingien kolme suurinta ongelmaa. Ensinnäkin
eri rankingit mittaavat eri asioita, usein yksipuolisin
määrällisin kriteerein, joiden taustalla on arvovalintoja.
Toiseksi rankingeista puuttuu tekijälähtöisyys ja
kolmanneksi niiden tietopohja on usein hatara. Koska
yliopistot tuottavat itse tiedot, joilla heidät arvioidaan,
tietoja voidaan manipuloida.
— Poliisia ei ole ja panokset ovat hurjat, Kauppi kuvaili.
Suomen Akatemian temaattisen tutkimusrahoituksen
johtaja Riitta Maijala sanoi heti esityksensä
alkuun, ettei rankingeilla ole merkitystä Akatemian
myöntämässä rahoituksessa. Niiden tarve on syntynyt
globaalista kilpailusta, jossa ”korkeakoulutettujen
määrä kasvaa nopeammin kuin uusien autojen määrä”.
Akatemia tukee sekä tutkijalähtöisiä tutkimusaiheita
että etukäteen valittuja tutkimusteemoja. Maijala
totesi, että vaikka yliopistojen profiloitumisen
tukemisesta päätettiin poliittisesti, rahoitettavien
hankkeiden valinta tehdään tieteellisin perustein.
— Vertaisarvioinnin ansiosta kaikki hakijat ovat
samalla viivalla, Maijala sanoi.
Kaupin ja Maijalan esitysten jälkeisessä keskustelussa
nostettiin esiin suomalaisen yliopistomaailman
keskeisin ranking: julkaisufoorumi. Kauppi kommentoi
foorumia heijastelemalla sitä Ranskassa käytyyn
keskusteluun ja suhtautui luokitteluun epäileväisesti.
— Jos julkaisufoorumiin kytketään rahoitus, se on
rankkaa ohjausta. Miten voidaan innovoida yhtään
mitään, jos ajetaan moottoritiellä 120 kilometriä tunnissa
mutta katsotaan peruutuspeiliin? Kauppi kysyi.
Kauppi kannatti määrällisen arvioinnin sijaan
laadullista arviointia vaikka myönsi sen olevan aikaa
vievää ja kallista.
Juoksua parantamalla pysyy paikallaan
Keskittämistä ihannoivassa puheessa kokonaiset yliopistot
ovat rönsyjä, jotka pitäisi leikata pois. Lapin
yliopiston hallituksen puheenjohtaja Raimo Väyrynen
muistutti, että nykyisessä ilmapiirissä ei enää perustettaisi
Lapin yliopistoa. Koska yliopisto kuitenkin
1970-luvun lopussa perustettiin, se käy nyt eloonjäämistaistelua
muun muassa pyrkimällä tiiviiseen liittoon
Lapin ammattikorkeakoulun kanssa. Lapin yliopisto on
parantanut tuloksiaan esimerkiksi tieteellisessä julkaisemisessa,
mutta niin ovat tehneet muutkin.
— Koko ajan joutuu koventamaan juoksua pysyäkseen
paikallaan, Väyrynen kuvasi tilannetta.
Johan Edelheim muistutti, että tutkijan työ on
muutakin kuin kilpailua.
— Teemme tätä työtä, koska se on hauskaa. Jos
hyppäämme liikaa mukaan kilpailuajatteluun, meistä
tulee itsemme pahimpia vihollisia. Onnistuminen voi
olla muutakin kuin menestymistä, Edelheim sanoi.
Rovaniemellä oltiin yhtä mieltä siitä, että rönsyily
kuuluu tieteeseen eikä tutkimusta voi tehdä ilman
sitä. Jo tilaisuus itsessään todisti, mihin rönsyilyä tarvitaan.
Ilman rönsyjä ei synny värikästä vuoropuhelua,
eikä ilman vuoropuhelua ole tiedeyhteisöä.
Teksti Marjo Laukkanen
Kuvat Milla Talassalo
- Painetussa lehdessä sivu 25
|