Hallitusten päätöksiä

YLL:n hallitus 13.12.2019

  • Sai selvityksen JUKOn ajankohtaisista asioista ja neuvottelukierroksesta.
  • Sai selvityksen ajankohtaisista koulutuspoliittisista asioista.
  • Päätti perustaa uramallityöryhmän.
  • Päätti sisäisen viestinnän periaatteista ja evästi jatkovalmistelua ulkoisen viestinnän strategiaan.
  • Päätti omaisuudenhoidon periaatteista ja järjestämisestä.

Professoriliiton hallitus 16.1.2020

  • Käsitteli työmarkkinatilannetta ja yliopistosektorin neuvottelutavoitteita. Neuvottelutavoitteisiin ja työtaisteluvalmiuteen palataan seuraavassa kokouksessa.
  • Nimitti vuoden 2020 työryhmät.
  • Käsitteli henkilöstöasioita.
  • Hyväksyi liiton suosituksen professoreiden tutkimuskausijärjestelmästä.
  • Käsitteli liiton sijoitustoimintaa.
  • Käsitteli Taideyliopiston urapolkua.
  • Merkitsi tiedoksi seuraavat sidosryhmätapaamiset: Sivistystyönantajat, Teknologiateollisuus.
  • Merkitsi tiedoksi, että Suomen Akatemiaan perustetaan Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 sihteeristö.
  • Merkitsi tiedoksi Tilannekuvaa korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta -julkaisun.
  • Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joakim Strand vieraili kokouksessa.

Tieteentekijöiden liiton hallitus 16.1.2020

  • Todettiin uuden hallituksen kokoonpano, merkittiin tiedoksi hallituksen perehdytysaineisto ja toimintatavat sekä keskustelu yhdistysten hallitusten ja jäsenten informoinnista.
  • Toiminnanjohtaja Moisio kertoi keskeisistä käynnissä olevista hankkeista, toimintasuunnitelman konkretisoinnista, maan hallituksen ohjelman seurannasta ja vaikuttamistyöstä.
  • Edunvalvontajohtaja Weckman kertoi liiton TES-tavoitteiden valmistelusta sekä neuvotteluprosessista ja neuvottelupäällikkö Matilainen järjestövalmiustilanteesta.
  • Merkittiin tiedoksi, että toiminnanjohtaja Moisio toimii seuraavat kaksi vuotta JUKO n yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtajana, Weckman ja Matilainen ovat varsinaisina jäseninä ja Eevastiina Aho, Salla Viitanen ja Miia Ijäs-Idrobo varajäseninä. Moisio aloitti tammikuun alussa myös JUKO n hallituksen ja Akavan hallituksen varsinaisena jäsenenä.
  • Päätettiin vuoden 2020 työryhmistä:
    • Korkeakoulutuksen uusien muotojen ja jatkuvan oppimisen -työryhmä
    • Uramallit ja määräaikaisuudet -työryhmä
    • Nuorempien tutkijoiden työryhmä
    • Informaatioala ja avoin tiede -työryhmä
  • Melan apurahansaajien neuvottelukuntaan 2020-2022 esitetään jäseniksi yhdistyskoordinaattori Miia Ijäs-Idrobo ja lakimies Salla Viitanen. Varajäseniksi esitetään Olli-Pekka Kasurinen (HYT) ja Meri Jalonen (SATY ).
  • Acatiimin toimitusneuvoston jäseniksi valittiin Mikko Jakonen ja Tommi Kokkonen.
  • Päätettiin yhdistysten toiminta-avustusten myöntöperiaatteita 2020 ja hakuprosessista.


Painetussa lehdessä sivu 58