Hyvinvointivaltion tulevaisuutta pohdittiin Helsingin yliopiston taloustieteen opiskelijoiden ainejärjestön juhlavuoden paneelissa.

Korkeakoulutettu kansa — myytti vai todellisuus?

Hyvinvointivaltion tulevaisuutta haastetaan. "Kikka kolmoset" eivät auta syntyvyyden nousuun. Koulutuksella nähdään merkittävä rooli myös jatkossa.

Helsingin yliopiston kansantaloustieteen opiskelijoiden ainejärjestö KTTO juhli kuusikymppisiään marraskuussa ja järjesti arvovaltaisen paneelikeskustelun, jossa pohdittiin hyvinvointivaltion tulevaisuutta näköpiirissä olevien haasteiden valossa. Ennustettu väestökato Suomessa näyttäytyy niistä ehkä keskeisimpänä. Vastaiskuna nähdään edelleen vahva koulutus niin yliopistoissa kuin alemmillakin asteilla.

Syntyvyyden dramaattinen lasku

Vaikka syntyvyyden oli jo aiemmin ennustettu laskevan reilusti tulevina vuosikymmeninä, viime syksyn uudet tilastot osoittivat, että lasku on jo nyt tasolla, jolla sen piti olla vasta tämän vuosisadan puolivälissä.

— Järjestelmämme on hyvin suurelta osin jakojärjestelmä, mikä tarkoittaa, että työssäkäyvät rahoittavat eläkeläiset. Järjestelmä on helpompi rahoittaa, kun palkkasumma koko ajan kasvaa. Mutta nyt, kun yhtälö muuttuu dramaattisella tavalla, siitä aiheutuu suuri paine, totesi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimusjohtaja Essi Eerola.

Helsingin yliopiston ja VATT:n julkistalouden professori Roope Uusitalo sekä Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen kuitenkin hälvensivät huolta kertomalla, että onneksi suomalaiseen eläkejärjestelmään on rakennettu sopeutumiskeinoja, joiden avulla se on aika hyvin varautunut vaikeuksiin. Eläkemaksut joustavat tarvittaessa, eivätkä nykyiset työtätekevät ole siis jäämässä ilman eläkkeitä.

Kärkkäinen myös mainitsi, että syntyvyyden laskusta toisaalta seuraa koulutukseen, päivähoitoon ja neuvolatoimintaan kytkeytyviä säästöjä, vaikka toisaalta taas terveydenhuollolle kasautuu vuosittaisia lisämenoja 500 miljoonan euron edestä alkaen nyt heti, kun nettomaksajat ovat vähentyneet.

— Tämä on sukupolvien välinen kuilu, ja nähdäkseni melko runsas maahanmuutto tulevien vuosien aikana olisi siihen ainoa ratkaisu, määritteli Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola.

Hänen mukaansa ongelma kaatuu pitkälti nuorten ikäluokkien niskaan, joten heidän toivoisi aktivoituvan asiassa poliittisesti. VATT:n Eerola toivoi myös enemmän julkista keskustelua maahanmuutosta väestön kasvun moottorina.

Millä väestökatoa voitaisiin sitten estää, ehkä lapsiperheiden runsas rahallinen tukeminen Viron malliin?

— Neuvoja ei voi oikein muille antaa, koska kyseessä on perheiden oma asia, sanoi Uusitalo. Lapsien määrän syistä myös tiedetään vain vähän, koska tutkimusta aiheesta ei oikein ole.

— Lapsiperheiden palveluita voidaan koittaa parantaa, vaikka ne eivät syntyvyyteen lopulta vaikuttaisikaan. Ihmisillä tuntuu nykyään aidosti olevan preferenssi haluta vähemmän lapsia, joten "kikka kolmoset" eivät varmaankaan auta syntyvyyden nousuun. Voidaan pohtia, miten työmarkkinoiden epävarmuutta kyettäisiin vähentämään ja parantamaan lapsiperheiden palveluja hyvinvoinnin näkökulmasta kannattavalla tavalla.

— Helpotusta saadaan kuitenkin vasta 20 vuoden päästä, eli rahoitusjärjestelmän mahdolliset parannukset eivät auta tällä vaalikaudella muodostuviin paineisiin, summasi Kantola.

Koulutus hyvinvointivaltion palveluna

Suomessa nuorten ikäryhmien koulutustason nousu on pysähtynyt. Vielä 90-luvun alussa suomalaiset olivat vertailuissa hyvin korkealle koulutettu kansa, mutta viimeisen 15 vuoden aikana kehitys on kääntynyt laskuun. Nykyiset tilastot osoittavat, että Suomessa väestöä korkeakoulutetaan OECD-maiden keskiarvoa vähemmän. Onko Suomen osaava ja korkeakoulutettu kansa siis myytti? haastattelijat kysyivät.

Roope Uusitalo katsoi, että yliopisto-opiskelijoita voidaan helposti lisätä kasvattamalla aloituspaikkojen määrää. Eerolan mielestä taas nykyinen korkeakoulujärjestelmä on hämmästyttävän kiintiöity ja keskusjohtoinen, joten markkinasignaaleja voitaisiin huomioida myös siinä, mihin lisää aloituspaikkoja kohdistetaan.

Toisen asteen koulutuksen voisi varmistaa koko ikäluokalle nostamalla oppivelvollisuusikää. Sitä esimerkiksi taloustieteilijät laajasti kannattavat, vahvisti Kärkkäinen. Tosin oppilaitosten täytyy tietenkin saada sitä varten rahoitus ja myös huolellisesti miettiä, miten nuoret saadaan pysymään koulussa, kun nykyinen koulutuksen omaehtoisuus ja opetuksen leikkaukset ammattikouluissa ovat johtaneet koulupudokkaiden kasvavaan määrään.

— Suomessa erityistä on suuri joustavuus ja se, kuinka sodan jälkeen agraarinen maa yhtä aikaa teollistui ja muuttui palveluyhteiskunnaksi, Kantola sanoi. Suomen korkea koulutustaso ei ole myytti, mutta kuinka tämän maan moottori eli sosiaalinen liikkuvuus saadaan edelleen pysymään käynnissä? Koulutusta täytyisi nyt ajatella joustavana vaihtoehtona, että ammattia voi myös vaihtaa ketterämmin.

Kumpi siis parempi, opiskella nopeasti velvollisuutena valtiolle ja sitten työelämään, vai käydä opintojen väleissä töissä saamassa uutta kokemusta ja näkemystä?

— Opintojen tehostaminen liittyy valtion rajallisiin resursseihin, kun halutaan tarjota koulutus mahdollisimman monelle, määritteli Uusitalo.

— Yliopistojärjestelmä voisi toimia paremmin angloamerikkalaiseen tapaan aidolla kaksivaiheisella tutkinnolla. Kandivaiheen jälkeen oltaisiin ensin töissä, ja sitten ehkä vaihdettaisiin yliopistoa, jossa suoritetaan maisterintutkinto.

— Kunhan vain päästäisiin pois monikertaisista hauista samoihin oppilaitospaikkoihin. Se on todellista tuhlausta, totesi Eerola.

---