Kolumni Liisa Laakso

Akateeminen vapaus on osa kansanvaltaa

Akateeminen vapaus rinnastetaan usein sananvapauteen. Julkista keskustelua seuraamalla syntyy helposti käsitys, että se tarkoittaa akateemisesti ansioituneiden tutkijoiden oikeutta lausua mielipiteitä melkein mistä tahansa asiasta.

Käsitys on perustavalla tavalla väärä. Ei niin, etteikö perustuslain 12 §:ssä säädetty oikeus ”ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja” koskisi tutkijoita, ja etteikö tutkijoilla olisi oikeus myös poliittisiin mielipiteisiin ja politikointiin. Akateemisen vapauden kanssa näillä oikeuksilla ei kuitenkaan ole juurikaan tekemistä.

Sananvapaus suojelee mielipiteitä ja tietoja, jotka eivät välttämättä ole aina kovin järkeviä tai edes tosia. Akateeminen vapaus taas perustuu totuuden tavoitteluun, siihen että tosiasiat voidaan erottaa epätosista. Kyse ei ole yksittäisen tutkijan tai tutkimusryhmän rajoittamattomasta vapaudesta päätellä ja julistaa mitä tahansa mistä tahansa, vaan koko tiedeyhteisön oikeudesta syventää asiantuntemustaan sen itsensä hyväksymiä menetelmiä ja käytäntöjä noudattaen.

Tärkein näistä on vertaisarviointi niin kilpaillussa tutkimusrahoituksessa, tieteellisessä julkaisutoiminnassa kuin akateemisessa urakehityksessäkin. Professorit nimitetään tehtäviinsä vain oman alansa asiantuntijoiden antamien lausuntojen perusteella. Vaikka yksittäisiä tutkijoita palkitaan, nostetaan tikunnokkaan ja kritisoidaan, kaikki tieteellinen tieto tuotetaan ja tunnustetaan yhteisöllisesti.

Poliittisessa päätöksenteossa ja päätöksistä käytävässä julkisessa keskustelussa asiantuntemukseen perustuva tieto on kaikkea muuta tietoa arvokkaampaa. Sen vuoksi lainsäätäjän on syytä erityisesti tukea sellaisen tiedon tuottamista ja käyttämistä. Hyvin perustein akateeminen vapaus onkin kaikissa demokraattisissa maissa suojattu sananvapaudesta erikseen. Suomessa tämä on tehty perustuslain 123 §:ssä, jonka mukaan yliopistoilla on itsehallinto.

Yliopistot ovat akateemisen vapauden tyyssijoja. Niiden itsehallinto tieteellisen tiedon tuottamisessa ja arvottamisessa on yleismaailmallinen akateemisen vapauden ehto. Jos tieteellisen tutkimuksen sisältöä kontrolloidaan yliopistojen ulkopuolelta, kontrolloidaan myös yhteiskunnan käyttöön tulevaa asiantuntemusta. Tämän vuoksi yliopistojen hallintoa ei voi luovuttaa rahoittajille tai valtiovallalle kansanvaltaista järjestelmää loukkaamatta.

Poliittisten vapauksien, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion ohella yliopistojen itsehallinto kuuluu näin ollen kansanvallan peruspilareihin, joiden horjuttaminen merkitsee kansanvallan horjuttamista.

Yliopisto ei palvele rahoittajiaan tai valtiovaltaa, vaan tiedettä. Tavoitellessaan totuutta se on määritelmällisesti julkinen laitos. Levittäessään tieteellistä tietoa sen täytyy nauttia kansalaisten luottamusta. Suomessa näin näyttää olevankin: tuoreen tiedebarometrin mukaan suuri enemmistö suomalaisista arvostaa tutkimusta ja luottaa tieteen kykyyn ratkaista yhteiskunnallisia ja maailmanlaajuisia ongelmia (HS 13.11.2019).

Sata vuotta täyttävä Turun yliopisto perustettiin sisällissodasta toipuvien kansalaisten keräämin varoin, ja sen tunnuslause on "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle". Viime kädessä kansa on vapaa vain siellä, missä akateemista vapautta ja tieteellistä tietoa arvostetaan.

---