”Blogikirjoitukset voi mainita CV:ssä, mutta ei niillä toistaiseksi ole ollut paljon merkitystä kenellekään tieteentekijälle.”

Tutkitun tiedon somelähettiläs

Jos lääkärit ja tutkijat eivät ota paikkaansa mielipidevaikuttajina sosiaalisessa mediassa, tyhjiö täyttyy huuhaalla. Ihmisten pariin jalkautuminen opettaa myös lääkäriä ja tutkijaa itseään, Vuoden Professori Juhani Knuuti sanoo.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Turun yliopistolliseen keskussairaalaan hankittiin Suomen ensimmäinen PET-kamera.

Juhani Knuuti oli valmistunut lääkäriksi vuonna 1985 ja hoitanut aluksi vanhusten verenpaineita ja lasten korvatulehduksia terveyskeskuksissa. Ensin hän ajatteli erikoistuvansa kirurgiksi, sitten sisätautilääkäriksi

Vuonna 1987 hän päätyi töihin Tyksin kliinisen fysiologian yksikköön, joka keskittyi pitkälti sydänsairauksien diagnostiikkaan. Pian sen jälkeen, vuonna 1989, sairaalaan hankittiin PET-kamera. Positroniemissiotomografia oli tuolloin uusi kuvantamismenetelmä, eikä sen osaajia ollut Suomessa montaa.

PET-kuvantamisessa laskimoon ruiskutetaan heikosti säteilevää merkkiainetta, jonka jakautumista elimistössä voidaan seurata PET-kameran avulla. Menetelmä mahdollisti solujen, kudosten ja elinten toiminnan ja aineenvaihdunnan kuvantamisen. Knuutin mieleen on jäänyt erityisesti se hetki, kun hän näki ensi kertaa värikuvan glukoosiaineenvaihdunnasta ihmisen sydänlihaksessa.

Vuonna 1989 professori Jaakko Hartiala kysyi Knuutilta, olisiko hän halukas tekemään väitöskirjan sydämen PET-kuvantamisesta.

Usein lääketieteen tutkijat aloittavat jo opiskeluaikana tutkijalinjalla tai osallistuvat tutkijaryhmiin aluksi pipetoijana tai muissa vaatimattomissa tehtävissä, ja etenevät siitä pikkuhiljaa. Knuutilla ei ollut lainkaan tällaista kokemusta. Hän kuitenkin tarttui tilaisuuteen, sillä täysin uusi tutkimusala oli vastustamattoman houkutteleva.

— Moni kuvittelee, että päättää itse asioista, että asiat tapahtuvat oman tietoisen valinnan tuloksena. Minulla ura on mennyt niin, että vastaan on tullut loistava mahdollisuus, johon olen jostakin syystä tarttunut, ja se on vienyt seuraavaan vaiheeseen.

Seuraava loistava mahdollisuus koitti vuonna 1996, kun Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Tyksin yhteinen PET-keskus sai valtakunnallisen statuksen ja keskukseen haettiin johtajaa professori Uno Wegeliuksen eläköidyttyä.

Knuuti oli väitellyt vuonna 1993 aiheenaan sydänlihaksen elinkykyisyys. Tutkimuksessa luonnollisesti hyödynnettiin PET-menetelmää. Hän oli kirinyt myöhäisestä aloituksestaan tutkijana ja julkaissut muutajouman vuoden aikana nelisenkymmentä tieteellistä artikkelia. Hän oli silti varsin nuori ja kokematon valtakunnallisen, huippumodernin tutkimusyksikön johtajaksi. Sellaiseksi hänet vuonna 1996 kuitenkin valittiin. Samana vuonna hänestä tuli myös professori.

— Varmaan julkaisuni ja kokemukseni menetelmästä olivat syy siihen, että tulin valituksi. Mutta aina valinta riippuu myös kilpailijoista. Silloin ei ollut ketään kilpailijoita, joilla olisi ollut aihepiiristä satoja julkaisuja. Niitä ei ollut mahdollista tehdä tuota ennen.

Omistajat halusivat PET-keskuksesta alusta asti yhden Euroopan parhaista. Keskuksen ensimmäisinä vuosina onnistumisen paineet olivat kovat. Keskus oli ollut kallis rakentaa, ja se oli kallis ylläpitää, eikä tutkimusnäyttöä aluksi ollut paljon. Knuutin oli näytettävä, että maksajat saisivat rahoilleen vastinetta.

Se ei kuitenkaan ollut vastenmielinen tehtävä.

— Harvoin on nuorelle tutkijalle mahdollista käyttää maailman huippulaitteita omien ideoiden toteuttamiseen. Meille syntyi tosi hyvä tiimi täysin tyhjiöstä, koska aiemmin tällaista tutkimusta ei ollut ollut Suomessa mahdollista tehdä.

Alkuaikoina PET-keskus työllisti parikymmentä tutkijaa. Useimmat tuon ajan tutkijakollegat ovat edenneet tutkijanurallaan professoriksi tai johtavaan asemaan sairaalassa.

— Olimme samanlaisia nuoria tai nuorehkoja samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä ja teimme todella paljon monennäköistä. Ei katsottu kellonaikaa tai viikonloppua, kun tutkimuksia analysoitiin.

2000-luvun alkupuolella PET-keskuksen tutkijat olivat antaneet näyttönsä. Käenpojasta oli tullut kultamuna, kuten Knuuti sanoo. Keskus sai uusia kameroita, uuden talon ja paljon uusia tutkijoita.

— Näiden vuosien aikana asenne isäntäorganisaatioissa muuttui täysin. Olimme olleet käki, joka hakee muiden rahat eikä tuota mitään, mutta meistä tuli yksikkö, joka tuottaa neljäsosan koko sairaanhoitopiirin tutkimuksesta ja joka vuonna 2015 Turun yliopiston tieteen evaluaatiossa todettiin koko yliopiston parhaaksi.

Nykyään PET-keskuksessa työskentelee noin 200 eri alojen ammattilaista. He eivät enää vain tutki menetelmää vaan hyödyntävät sitä monin tavoin.

Keskuksessa tutkitaan lääketieteen eri erikoisalojen lisäksi esimerkiksi fysiikkaa, kemiaa ja radiokemiaa. Tutkijoina on perustutkijoita, matemaatikkoja, liikuntatieteilijöitä ja kliinikoita.

— Jos ympärillä ei olisi luonnontieteiden ja lääketieteen ja monen muun perustieteen osaamista, ei nykyisenkaltaista keskusta olisi voinut syntyä.

Kuvatiedon käsittelyyn tarvitaan matemaattinen mallintaja ja uuden merkkiaineen valmistamiseen kemisti. Farmasian asiantuntijoita tarvitaan, jotta merkkiaine uskalletaan antaa ihmisille. Kuvantamislaitteiden käyttö puolestaan vaatii fyysikoita, koulutettuja bioanalyytikoita ja röntgenhoitajia.

Kun PET-keskus vakiinnutti asemansa tieteen huipulla, saman teki myös sen johtaja. Knuuti on toiminut 2000-luvulla lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä lääketieteellisissä luottamustehtävissä ja kerännyt kymmenien miljoonien eurojen edestä tutkimusrahoitusta.

Vuonna 2015 hän aloitti kuitenkin jälleen aivan uuden vaiheen urallaan. Hän perusti blogin.

Knuuti oli jo 1980-luvulla kiinnittänyt huomiota siihen, miten käsittämättömiä asioita lääketieteestä julkisuudessa kerrottiin. Hän kummasteli, miksi lääkärit ja tutkijat eivät ottaneet osaa terveyskeskusteluun, faktojen pohjalta.

— Mutta aika pitkään minäkin olin tutkija enkä tehnyt asialle mitään. Vaikea minun on mennä arvostelemaan ketään passiivisuudesta, ymmärrän sen hyvin, hän sanoo nyt.

— Blogikirjoitukset voi mainita CV:ssä, mutta ei niillä toistaiseksi ole ollut paljon merkitystä kenellekään tieteentekijälle. Olisi suotavaa, että yliopiston kolmas tehtävä meritoisi selvemmin myös tutkijoita.

Knuuti päätti aloittaa blogin, koska hän halusi tehdä oman osuutensa tieteen yleistajuistamisesta. Hänen ensimmäinen blogikirjoituksensa Turun Sanomien sivuilla ilmestyi 9. maaliskuuta 2015. Kirjoituksen otsikko kysyi: ”Mistä tietää, että terveysväite on huuhaata?”

Vajaan kuuden vuoden aikana blogikirjoituksia on kertynyt pitkälti toista sataa. Kirjoitukset eivät ole jääneet pienen piiriin tietoon. Knuutista on tullut viime vuosina yksi Suomen näkyvimmistä tutkitun tiedon puolestapuhujista ja huuhaan vastustajista.

Lukuisten tunnustusten lisäksi Knuuti on saanut myös paljon lokaa. Tietyn ravitsemusasioista kiinnostuneen yleisön mielestä hän on lääketeollisuuden korruptoima vapaamuurari, joka vääristelee asenteellisesti tutkimustuloksia. Joukossa on paitsi maallikoita myös väitelleitä ihmisiä.

Usein Knuutin kriitikkoja ärsyttää esimerkiksi hänen nuiva suhtautumisensa homeopatiaan, energiahoitoihin tai karppaamiseen. Usein kohteeksi joutuu Knuuti ihmisenä, eivät pelkästään hänen kirjoituksensa.

— Vaatii usein tietoista itsehillintää ja yön yli nukkumista, ettei lähde reagoimaan. Ja kun reagoin, en reagoi sille tietylle kriitikolle vastatakseni, vaan suurelle yleisölle, joka väitteitä lukee. Se tekee asiasta henkisesti helpompaa.

Knuuti myöntää, että lokasankona oleminen on silti välillä rankkaa.

Miksi hän sitten käyttää niin paljon aikaansa blogikirjoituksiin ja someen? Eikö professorilla olisi tärkeämpääkin tekemistä?

Tieteen yleistajuistaminen on osa yliopistojen lakisääteistä kolmatta tehtävää eli yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Knuuti suhtautuu siihen silti harrastuksena – aikarohmuna, kuten harrastukset usein. Hän kirjoittaa blogiinsa usein viikonloppuaamuisin, kun muu perhe vielä nukkuu.

Tieteen ja tieteen yleistajuistamisen vastakkainasettelua hän ei ymmärrä.

— Olen oppinut valtavasti asioista, jotka eivät ole normaalissa arjessani olevaa lääketieteen ydintä mutta joita pidetään väestössä tärkeinä. Väitän, että olen tutkijana ja lääkärinä parempi, kun minulla on kuva myös tällaisista asioista.

Lääkärin työn ydin on perinteisesti ollut se, että annetaan potilaalle mahdollisimman hyvää lääketieteeseen perustuvaa hoitoa. Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole kuulunut lääkärin työhön. Some-aika on kuitenkin muuttanut asetelmaa.

— Olisi todella tärkeää vaikuttaa ja yleistajuistaa, koska se vaikuttaa myös potilas-lääkärisuhteeseen. Potilaat ovat somessa, ja jos lääkärit eivät ole, se tyhjiö täyttyy vaikka kaikenlaisilla hörhöillä.

Knuutin vaikutus on jo hänen omaa blogiaan suurempi. Erään hänen luentonsa seurauksena syntyi lääketieteen opiskelijoiden perustama Vastalääke ry, joka julkaisee verkkosivuillaan tutkimukseen perustuvia, helppotajuisia artikkeleita terveydestä ja tieteestä. Sivusto palkittiin vuonna 2019 vuoden journalistisena tekona. Tänä vuonna se sai Tieteen Tiedotus ry:ltä apurahan, jonka turvin toiminta laajenee Turusta muihin lääketieteellistä koulutusta tarjoaviin kaupunkeihin.

— Me saamme viidessä vuodessa 50–100 lääkäriä, jotka ovat saaneet koulutuksen yleistajuistamiseen. Juuri tällaista massaa tarvitaan. Suomessa on liian vähän lääkäreitä ja tutkijoita, joilta toimittajat kyselevät. Kun heitä on enemmän, se myös vähentää asioiden henkilöitymistä muutamiin harvoihin toimijoihin.

Sosiaalisessa mediassa toimiessaan Knuuti on huomannut, että some-keskustelijoiden välille syntyy samanlaisia spontaaneja yhteyksiä kuin tutkijoillakin. Tietyn alan ja aihepiirin aktiiviset keskustelijat tuntevat yleensä toisensa vähintään nimeltä, vaikkeivät olisi ikinä tavanneet kasvotusten. Aihe yhdistää, ja yhteydenottoon on matala kynnys.

Esimerkiksi marraskuussa Knuuti oli kumoamassa Suomen Kuvalehden mielipidekirjoituksessa julkaistuja harhaanjohtavia tietoja 5G-teknologian terveysriskeistä. Sähköalan standardointijärjestö SESKOn ryhmäpäällikkö Vesa Linja-Aho otti yhteyttä Knuutiin ja hänen professorikollegoihinsa Tapio Ala-Nissilään ja Risto Ilmoniemeen, ja yhdessä he kirjoittivat Suomen Kuvalehteen vastauksen alkuperäiselle kirjoittajalle, lääketieteen ja kirurgian tohtorille: ”Radiotaajuista säteilyä hyödyntävien laitteiden käyttö on turvallista”.

Ja kun Knuuti kirjoitti elokuussa 2020 julkaistua kirjaansa Kauppatavarana terveys (Minerva), hän käytti tutuksi tulleita somen terveysaktiiveja vertaisarvioijina oman tekstinsä esilukijoina.

Knuuti ei ole rajannut kommentointiaan pelkästään terveysaiheisiin. Hän on huolissaan myös tieteen rahoituksesta.

Suomi oli julkaisujen viittauksilla mitattuna pitkään Euroopan kärkimaa kliinisessä lääketieteessä. Tasoa nosti Knuutin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön yliopistosairaaloille maksama tutkimukseen tarkoitettu evo- eli erityisvaltionosuusrahoitus, joka nykyään tunnetaan valtion tutkimusrahoituksena. Vuoden 2005 jälkeen VTR-rahoitusta on leikattu rajusti, ja sen jälkeen Suomen sijoitus on pudonnut.

— Purot ovat huvenneet minimaaliselle tasolle. Se on selkein syy, minkä takia tutkimus on hyytynyt.

Turun PET-keskuksellekin 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli kulta-aikaa, jolloin rahoitus järjestyi helposti. Sen jälkeen raha on ollut tiukemmassa. Tekeillä olevassa sote-lakipaketissa ei ole mainittu ollenkaan yliopistollisissa keskussairaaloissa tehtävää tutkimusta.

— Aivan kuin tätä tutkimusta ei olisi olemassakaan. Tästä on lääketieteellisissä tiedekunnissa valtava huoli. Eiväthän yliopistot pysty toteuttamaan lääketieteellistä tutkimusta ilman potilaita, ja siinä sairaalat ovat keskeisessä osassa, Knuuti puuskahtaa.

Tästä Knuutilla on tuoretta omakohtaistakin kokemusta, sillä tieteellinen valistustyö ei ole näkynyt hänen julkaisumäärissään.

Viime aikoina hän on kehittänyt sepelvaltimotaudin diagnostiikkaa. Nykyään lääkäri päättää rintakipupotilaan jatkotutkimuksista ikään, sukupuoleen ja oirekuvaan liittyvien ennakkotodennäköisyyksien perusteella. Vanhat mittarit toimivat kuitenkin huonosti. Potilaille tehdään paljon turhia ja kalliita lisätutkimuksia.

— Jos potilaat pystyttäisiin valitsemaan jatkotutkimuksiin nykyistä tarkemmin, säästettäisiin valtavasti yhteiskunnan resursseja. Me olemme tehneet tähän uuden työkalun.

Knuuti arvelee, että tutkimus tulee vaikuttamaan maailmanlaajuisiin käypä hoito -suosituksiin. Yhdysvalloissa on tarkoitus julkaista uudet suositukset tänä vuonna, ja Knuuti odottaa, että niissä on jo huomioitu nämä tuoreimmat tutkimukset.

—Tämä on hyvä esimerkki siitä, että tiede on täysin globaalia. Kaikki tiede on kaikkien käytössä.

Yliopistot korostavat kansainvälisyyttään vuosi vuodelta enemmän, mutta tärkeimmät kansainväliset verkostot syntyvät Knuutin mukaan spontaanisti tutkimuksen ympärille. Hallinnollisilla päätöksillä niitä ei voi pakottaa.

Edellä kuvattu tutkimus sepelvaltimopotilaiden diagnostiikastakin sai alkunsa niin, että tanskalainen tutkimusryhmä otti Knuutiin yhteyttä. Tanskalaisilla oli massiivinen potilasaineisto, jota ryhmä ei ollut onnistunut hyödyntämään julkaisuissa. Ryhmä pyysi Knuutia avuksi, ja pian yhteistyö tuotti useita artikkeleita kansainvälisissä huippulehdissä.

— Jos haluaa tehdä hyvää tutkimusta, yhteydet syntyvät automaattisesti niiden kanssa, joilla on luonnollinen tarve ja motivaatio tieteelliseen yhteistyöhön, Vuoden Professori sanoo.

---