Markku Viitasalon Lentoon-veistos Itä- Suomen yliopiston Kuopion kampuksella.

UEF tarjoaa apurahatutkijoille työsuhdetta

”Haluamme luoda tästä arkisen asian ja osan normaalitoiminnoista”, akateeminen rehtori Tapio Määttä sanoo.

Itä-Suomen yliopisto on päättänyt parantaa apurahatutkijoidensa asemaa tarjoamalla näille 10-prosenttista työsuhdetta. Jos tietyt yliopiston asettamat ehdot täyttyvät, apurahatutkijalla on niin halutessaan subjektiivinen oikeus työsuhteeseen, akateeminen rehtori Tapio Määttä kertoo. Ehkä tärkein kriteereistä on se, että apurahakauden täytyy olla vähintään 12 kuukautta.

— Isoin epäoikeudenmukaisuuden kokemus on liittynyt pitkällä apurahalla olevien tilanteeseen. Heidän asemansa rinnastuu toiminnallisesti työsuhteeseen, ja he tekevät pitkäjänteistä työtä jopa neljän vuoden apurahalla, mutta koko neljän vuoden ajan heidän asemansa yliopistolla voi olla epäselvä. Haluamme selkeyttää nimenomaan heidän tilannettaan, Määttä sanoo.

Uusi käytäntö astuu voimaan koko yliopistossa kesäkuun alussa, joten käytännön kokemuksia ei vielä ole. Työntekijöiden edustajat suhtautuvat Itä-Suomen yliopiston uudistukseen kuitenkin myönteisesti.

— Kyllähän tämä hyvältä kuulostaa. Malli mahdollistaa sen, että apurahatutkijat pääsevät entistä paremmin työyhteisöön, ja tätä kautta tulee myös oikeus työterveyshuoltoon, JUKOn pääluottamusmies, yliopistonlehtori Antero Puhakka kertoo.

Apurahatutkijoiden asemaa on viime vuosina selvitetty monissa yliopistoissa. Apurahatutkijat ovat kokeneet usein olevansa epätasa-arvoisessa asemassa samaa työtä työsuhteessa tekeviin kollegoihinsa nähden. Heiltä saattaa esimerkiksi puuttua työtilat ja pääsy sähköisiin järjestelmiin. Erilaiset hankaluudet ovat saaneet monet kokemaan, etteivät he kuulu yliopistoyhteisöön. Tilanne voi vaihdella paljon jopa yhden tiedekunnan sisällä.

Itä-Suomessa selvitystyö lähti siitä, että erilaiset etuudet olisi järjestetty kohta kohdalta kuntoon: työtilat, puhelimet, sähköpostit, yhteystiedot yliopiston verkkosivuilla ja niin edelleen. Tämä vaikutti kuitenkin työläältä, ja työterveyshuollon ja vakuutusturvan järjestäminen apurahatutkijan statuksella työskentelevälle olisi joka tapauksessa ollut mahdotonta tai hyvin vaikeaa. Jos yliopisto maksaisi ne, apurahatutkijan voitaisiin katsoa olevan palkkatyössä, jolloin apurahasta tulisi veronalaista.

Tapio Määttä alkoi pohtia ratkaisuksi osa-aikaista työsuhdetta, mutta oli jo hylkäämässä suunnitelmansa byrokraattisesti liian raskaina. Sitten hän kuuli, että Suomen ympäristökeskus SYKE oli jo ottanut vastaavan mallin käyttöön. Määttä sai tutkimusjohtaja Eeva Primmerilta tutkittavakseen SYKEn mallin, joka toimi lopulta pohjana myös Itä-Suomen yliopistossa.

— Tämä on vähäbyrokraattisin malli, millä asian voi meidän arviomme mukaan hoitaa, Määttä sanoo.

SYKEn malli sai alkunsa vuonna 2018, kun tutkimuslaitos oli muuttamassa paljon aiempaa pienempiin toimitiloihin. Kun tässä yhteydessä laskettiin tilakustannuksia per työntekijä, huomattiin, että apurahatutkijat, joita silloin kutsuttiin ulkopuolisiksi tutkijoiksi, tuntuivatkin kalliilta. Jonkin aikaa SYKEssäpohdittiin, pitäisikö apurahatutkijat siirtää entistä enemmän ”ulkopuolelle”.

— Mutta ei kestänyt kauan, kun tajusimme, miten paljon heistä on SYKElle hyötyä, Eeva Primmer kertoo.

— Hyödyt ovat samanlaisia kuin kenen tahansa sykeläisen: he edistävät tutkimusta, tuottavat julkaisuja, esittelevät tuloksia. Heillä oli vain huonompi status.

Vuoden 2020 alusta alkaen SYKE on tarjonnut apurahatutkijoille 20-prosenttista työsuhdetta. Idea saatiin Ilmatieteen laitokselta.

SYKE ottaa työsuhteeseen vain sellaisia apurahatutkijoita, joiden tekeminen nivoutuu SYKEn toimintaan. Näin rahoituskin järjestyy yleensä helposti hankkeista. Tutkimuslaitos sitoutuu työsuhteeseen jo siinä vaiheessa, kun tutkija vasta hakee apurahaa. Tällä tavalla ennakoidessaan tutkimuslaitos ottaa aina pienen riskin, Primmer sanoo. Töitä on kuitenkin aina löytynyt, koska projekteja on niin paljon.

— Emme ole vielä tehneet kyselyä apurahatutkijoille, mutta palautetta on saatu esimiehiltä. He pelkäsivät aluksi erityisesti rahoituksen varmistamista, mutta ovat nyt nähneet myönteisenä, että apurahatutkijoista on tullut aitoja tiimien jäseniä.

Itä-Suomen yliopiston uudistuksen oli tarkoitus tulla voimaan jo alkuvuodesta, mutta aloitusta siirrettiin kesään, koska uudet käytännöt ovat hallinnollisesti raskaita ja koska niiden kustantamiseen ei myönnetä ylimääräistä rahoitusta laitoksille ja tiedekunnille. Näin ensimmäinen vuosi ei rasita yksiköitä vielä täydellä painolla. Yksiköt ovat saaneet tiedon uudistuksista vasta loppuvuodesta 2020.

Uudistus onkin herättänyt huolta etenkin niiden laitosten ja tiedekuntien johdossa, joissa apurahatutkijoita on paljon, Määttä myöntää. Yhden apurahatutkijan 10-prosenttisen työsuhteen suorien kustannusten on arvioitu olevan noin 4 000–5 000 euroa vuodessa.

— Laitosjohtajat ja dekaanit ovat ilman muuta sitä mieltä, että apurahatutkijoiden asemaa tarvitsee parantaa, mutta heillä on huoli siitä, mitä tämä merkitsee taloudellisesti.

Myös pääluottamusmies Puhakka pitää rahaa mallin suurimpana kysymysmerkkinä.

— Toteutus on yksikön taloudellisesta tilanteesta ja ennen kaikkea tahtotilasta kiinni, ja ne asiat ovat vielä täysin auki, Puhakka sanoo.

Vasta kesästä alkaen selviää sekin, mitä apurahatutkijoiden 10-prosenttinen työaika pitää sisällään. Siitä sovitaan yksikön johtajan kanssa tehtävässä työsuunnitelmassa. Keskustelut laitosjohtajien kanssa ovat Määtän mukaan vielä kesken, mutta tarkoitus on, että johtajat eivät voi kieltäytyä työsopimuksesta sillä perusteella, että töitä ei olisi.

— Uskon, että töitä on helppoa löytää, koska opetuksessa tarvitaan aina käsiä. Samoin tutkimushankkeiden virittämisessä tarvitaan juuri sellaista osaamista, mitä apurahatutkijoilla varsinkin postdoc-vaiheessa on, Määttä sanoo.

Väitöskirjatutkijat ovat Määtän mukaan toivoneet juuri opetusmahdollisuuksia, koska tuntiopetusta on viime vuosina leikattu ympäri Suomea.

— Tämä on juuri se malli, jolla apurahatutkija pääsee kartuttamaan opetuskokemusta. Väitöstyötäkin se edistää, jos saa opettaa omaan aiheeseen kuuluvia asioita.

Antero Puhakan mukaan apurahatutkijan työajan pitäisi kulua ennen kaikkea tutkimukseen. Hän vastustaa ajatusta, että apurahatutkijoita käytettäisiin halpana opetustyövoimana yksikön tarpeiden mukaan, mutta hyväksyy opetuksen, joka palvelee yksilöiden urakehitystä.

Itä-Suomen yliopistossa arvellaan, että kriteerit täyttäviä apurahatutkijoita on yliopistossa vuosittain noin sata. Apurahatutkijoista ei kuitenkaan ole missään tarkkoja rekistereitä, joten mallin kattavuuteen ja kustannuksiin liittyy vielä kysymyksiä. Tavoitteena kuitenkin on, että muutos on pysyvä. Joskus tulevaisuudessa työsuhdetta saatetaan Tapio Määtän mukaan tarjota lyhyemmälläkin kuin vuoden apurahalla työskenteleville.

— Haluamme luoda tästä arkisen asian ja osan normaalitoiminnoista. Apurahatutkijat eivät ole ylimääräinen asia yliopistolle.

Maatalousyrittäjien ja apurahansaajien eläkelaitoksen Melan tilastoiden mukaan Suomessa on vuosittain tieteen puolella hieman yli 4 000 apurahansaajaa, joilla apurahakausi on vähintään neljä kuukautta. Jos lyhyemmätkin apurahat lasketaan mukaan, luku on Tieteentekijöiden erityisasiantuntijan Miia Ijäs- Idrobon mukaan noin 4 500. He tekevät vuodessa valtavan määrän tutkimusta.

— Fiksut yliopistot järjestävät apurahalla työskentelevien edellytykset niin, että tutkijoita kiinnostaa viedä hankkeensa ja rahoituksensa siihen yliopistoon, Ijäs-Idrobo sanoo.

— Tämä on Itä-Suomen yliopistolta tervetullut aloite, ja kaikki koko valtakunnassa seuraavat mielenkiinnolla, miten tämä lähtee toteutumaan.

---