Kolumni

Kuka maksaa etäopetuksen työtilat?

Kun koronapandemia alkoi, yliopistoissa toimittiin nopeasti. Ovet suljettiin, ja siirryttiin yhdessä yössä etäopetukseen. Yliopistojen opettajat siirsivät opetuksensa Zoomiin tai Teamsiin ja opettelivat tekemään opetusvideoita. Hyviä ja uusia digipedagogisia ratkaisuja kehitettiin ja otettiin käyttöön.

Mahdollisuuksien mukaan annettiin myös hybridiopetusta, jossa osa opiskelijoista on lähiopetustilanteessa, ja osa osallistuu etäyhteyksien kautta. Venyttiin jopa yli voimien, ja vuotuinen kokonaistyöaika ylittyi monella opettajalla.

Onnistunutta digiloikkaa hehkutettiin erityisesti yliopistojen johdossa, ja myös moni opettaja innostui aivan uudella tavalla opetuksensa kehittämisestä saatuaan kokemusta etäopetuksesta.

Pitkät luennot muuttuivat lyhyiksi opetustuokioiksi ja opiskelijoiden aktiivisiksi ryhmäkeskusteluiksi Zoom-opetuksessa. Etäopetus ravisteli luutuneita käsityksiä hyvästä opetuksesta ja digiloikan lisäksi tehtiin huikeita pedaloikkia. Etäopetukseen kehitettiin hyviä käytäntöjä. Opiskelijat kiittivät, koska etäopetus toi heidän opintoihinsa joustavuutta sekä riippumattomuutta ajasta ja paikasta.

Syksyllä monet opettajat alkoivat kuitenkin raportoida väsymyksestä ja uupumisesta. Zoom-kokouksista ja Zoom-opetuksesta rakentuvat työpäivät kävivät voimille. Läppärin ruudulla kollegat ja opiskelijat näkyivät vain kuvakkeina ja nimikirjaimina — kasvottomina. Yhteisö oli kadonnut, ja yksinäisyys tuntui ahdistavalta.

Myös opiskelijat uupuivat ja väsyivät. Erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat huomattavasti ahdistuneempia ja uupuneempia kuin aikaisempina vuosina. Monet kertoivat kaipaavansa jo aikaa, jolloin voi tavata kollegoita ja opiskelijoita kasvokkain.

Nyt on alkamassa kolmas lukukausi, jossa kaikki opetus toteutetaan pääsääntöisesti etänä. Tosin tässä vaiheessa tulevaisuus näyttää jo valoisammalta, kun koronarokotukset ovat käynnistymässä. Ehkä vielä jaksamme tämän kevään etänä, ja ensi syksynä saamme palata takaisin normaaliin yliopistoon? Ehkä vielä tämän lukukauden jaksamme venyä ja opettaa etänä?

Mutta emme jaksa enää yksin. Tarvitsemme akateemisen yhteisömme tuen, ja opiskelijamme kuuluvat tähän yhteisöön. Tarvitsemme tilat ja laitteet työmme tekemiseen.

Niin laadukas opetus kuin syvällinen oppiminenkin edellyttävät rauhallisia tiloja ja mahdollisuutta keskittyä. Keskittymistä tukevien tilojen lisäksi tarvitaan yhteisölliseen työskentelyyn sopivia tiloja.

Pitkään jatkunut poikkeustila on herättänyt myös kysymyksen siitä, kuuluuko yliopiston opettajan hankkia itselleen työn tekemiseen soveltuvat laitteet ja maksaa rauhallisesta työtilasta? Koti ei tarjoa rauhallista tilaa kaikille. Jos kampukselle ei voi tulla ja kirjastotkin sulkevat ovensa, mistä löytyy tila opetukselle ja opiskelulle ja kuka sen maksaa?

Laadukas etäopetus edellyttää vakaita verkkoyhteyksiä, isoja näyttöjä, hyvää akustiikkaa ja valaistusta. Hyvää ja korkeatasoista etäopetusta ei synny keittiön pöydän kulmalla pientä läppärin ruutua tuijotellen.

Laadukas ja korkeatasoinen opetus syntyy akateemisen yhteisön tutkimukseen perustuvana yhteisenä työnä, yhteisen keskustelun ja kehittämisen tuloksena. Tähän työhön yliopistojen tulee tarjota tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille parhaat mahdolliset tilat ja laitteet.

Me tarvitsemme toistemme kohtaamista kasvokkain. Sen on tämä pandemian aika opettanut.

---