- Joulussa parasta on siihen liittyvä rauhallinen tunnelma. Vietän joulun mieluiten kotona lueskelemalla, vuosi vuodelta mässäilykin on jäänyt vähemmälle ja hiljaisuuden arvostus on kasvanut, Erkki Lyytikäinen sanoo.

Amanuenssi, tieteen popularisoija Erkki Lyytikäinen:

Suomalaiset haluavat tietää äidinkielestään

Amanuenssi Erkki Lyytikäinen on työskennellyt koko uransa, 34 vuotta, Suomen kielen nauhoitearkistossa. Hänen työelämänsä alussa yliopisto eli vielä omana saarekkeenaan, eikä sen ajateltu tarvitsevan näkyvyyttä tai yhteyksiä korkeakoululaitoksen ulkopuolelle. Nykyään Lyytikäinen on tunnettu oman tieteenalansa popularisoijana, myös työnantaja on alkanut arvostaa alan saamaa julkisuutta enemmän.

Erkki Lyytikäisen päätös lähteä opiskelemaan yliopistoon syntyi varusmiesaikana. - Varusmies oppii arvostamaan lomaa ja ainoa työ, missä tiesin olevan pitkät lomat, oli opettajan työ. Koska olin aina ollut kiinnostunut suomen kielestä tuntui se luontevalta ainevalinnalta, Lyytikäinen selittää. Opettajaksi ryhtymisen sijasta hän päätyikin nauhoitearkistoon. - Lomat eivät ehkä ole ihan sitä, mitä toivoin, mutta vielä yhtenäkään aamuna ei ole tuntunut kurjalta mennä töihin.

Nauhoitearkisto perustettiin 40 vuotta sitten professori Pertti Virtarannan aloitteesta. Arkistoon tallennetaan puhuttua suomea, ja varsinkin alkuaikoina tarkoituksena oli saada koottua kaikki maan murteet. Murrenauhoituksia onkin koottu valtava määrä, noin 30 tuntia kustakin pitäjästä.

- Arkisto päätettiin koota näin laajassa mittakaavassa, koska sotien jälkeen murteiden uskottiin olevan katoamassa. Murteet eivät kuitenkaan hävinneet, mutta niiden erot ovat tasoittuneet ja murrealueet laajentuneet, Lyytikäinen toteaa.

Murrenauhoitteita on yhteensä yli 15 000 tuntia, lisäksi arkistoon on talletettu luovutetun Karjalan alueen murteita sekä maan ulkopuolella, esimerkiksi Ruijassa ja Inkerinmaalla puhuttua suomea. Arkiston kokoelmiin kuuluu myös suomen sukukieliä ja paljon kulttuurihistoriallista aineistoa, kirjailijoiden haastatteluja, äänitteitä tapahtumista, kuten luentotilaisuuksista. Tiettävästi Suomen kielen nauhoitearkisto on lajissaan maailman suurin: äänitteiden kokonaismäärä on yli 22 000 tuntia.

Oman henkilökunnan, opiskelijoiden ja tutkijoiden avulla tehty keruutyö kesti kaikkiaan 25 vuotta. Lyytikäinen oli myös itse mukana työssä joka kesä.

- Kenttätyö oli elähdyttävä kokemus. Näimme monia paikkakuntia ja kaikenlaista elämää, joskus melko erikoistakin. Menetelmänämme oli etsiä kylältä iäkkäitä henkilöitä, jotka olivat asuneet paikkakunnalla koko ikänsä. Sitten ryhdyimme jututtamaan heitä, Lyytikäinen kertoo. Nykyään äänitearkisto karttuu vähitellen kuin itsestään, sillä tunnetuksi tulleeseen kokoelmaan toimitetaan jatkuvasti lisää materiaalia.

Lyytikäisen mielestä murre-termi on hankala, sillä kukaan ei omasta mielestään puhu murretta päinvastoin kuin naapuripitäjän asukkaat. Hän on itse kotoisin Karhulasta, hämäläismurteiden itäisimmältä alueelta. Lyytikäinen ei kuitenkaan enää puhu murretta, sillä äidin ja isoäidin kuoltua ei ole enää ketään, jonka kanssa puhuisi kotiseudun tavalla.

- Kouluaikanani oli tapana, että muualle opiskelemaan lähtevät opettelevat puhumaan yleiskieltä. Nykyään onneksi ainakin monet suomen kielen opiskelijat säilyttävät oman murteensa. Kukaan ei luonnostaan puhu kirjakieltä, sehän on kuin vieras kieli, joka opetellaan koulussa, Lyytikäinen sanoo.

TV-sarja "Väinölän lapset" työn alla

Lyytikäinen tekee täysipäiväisesti amanuenssin työtä, mutta kahdessa eri paikassa, Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen kuuluvassa nauhoitearkistossa ja suomen kielen laitoksella. - Hyvänä puolena työssä on tietty itsenäisyys ja vapauden illuusio. Työhön kuuluu opiskelijoiden ohjaus kokoelmien käytössä ja etenkin amanuenssiohjesäännön lopussa mainitut "esimiehen antamat muut tehtävät", Lyytikäinen sanoo. Nyt projektina on Väinölän lapset, suomen lähisukukieliä esittelevä TV-sarja, josta osa on jo nähty MTV3:lla. Lyytikäinen on osallistunut käsikirjoituksen laatimiseen. Sarjan teko alkaa olla loppuvaiheessa, ja sen vaikein jakso, suomenkieltä käsittelevä osuus, leikkausta vailla.

Kieli kertoo paljon muitakin asioita kuin sen, mitä sanoilla viestitään. Lyytikäinen kertoo joulu-sanan etymologiasta esimerkkinä siitä, millaista historiaa kieleen kätkeytyy. - Joulu-sana on alkuperältään skandinaavista lainaa nimenomaan sen kristillisen juhlan merkityksessä. Oikeastaan sana on lainattu suomen kieleen kahteenkin kertaan: aikaisemmin germaanisesta perinteestä omaksuttiin sana juhla, jolla tarkoitettiin pakanallista keskitalven juhlaa. Etelä-Pohjanmaan murteessa käytetään tästä muistona edelleenkin joulusta nimitystä juhla. Sanojen lainat osoittavat sen, että me suomalaiset emme ole eläneet missään umpiossa, vaan yhteydet naapurimaihin ja vähän kauemmaksikin ovat toimineet, Lyytikäinen sanoo.

Tämän hetken urakkana on nauhojen digitointi. Viidenkymmenen vuoden ikäiset nauhat ovat säilyneet yllättävän hyvin, mutta nekään eivät ole ikuisia. Nauhat koostuvat pääasiassa muovista, joka tässä muodossa on haurasta. Sen päälle on lisätty aktiivikerrokseksi rautaoksidia eli ruostetta, johon informaatio tallentuu. Koska nauhojen sisältö halutaan säilyttää, ne täytyy siirtää sähköiseen muotoon, varsinkin, kun nykyään niiden käyttämiseen tarvittavat kelanauhuritkin alkavat olla vähissä. Työ on hidasta ja yhden tunnin pituisen nauhan digitointiin menee kaksinkertainen määrä aikaa. Tällä vauhdilla koko arkiston muuntamiseen kuluisi 22 vuotta. Digitaalisesta muodosta on käyttäjille erittäin paljon hyötyä: konkreettisen nauhan kuljettamisen sijasta äänitteitä voidaan toimittaa nopeasti eteenpäin sähköpostitse. Vanha arkisto kuitenkin säilytetään.

Pitäisikö vielä nousta barrikadeille?

Pitkän uransa aikana Lyytikäinen on nähnyt läheltä yliopistomaailman muutokset. Heti uransa alussa hän liittyi vasta perustettuun Assistenttiliittoon. - Liitto lupasi silloin palkkoihin kaksi palkkaluokkaa lisää, mikä mielestäni oli täysin mahdoton idea. Siihen aikaan tieteen apumiehillä oli totisesti heikot oltavat. Mutta niin ne palkkaluokat vain tulivat. Äskettäisestä hallituksen päätöksestä vetää korkeakoululaki pois käsittelystä tuli vanhat ajat mieleen ja sellainen olo, että ehkä pitäisi vielä kerran nousta barrikadeille, Lyytikäinen sanoo.

Lyytikäisen uran alussa yliopisto eli vielä omana saarekkeenaan, eikä sen ajateltu tarvitsevan näkyvyyttä tai yhteyksiä korkeakoululaitoksen ulkopuolelle. Viimeisten vuosien aikana tiivistynyt vuorovaikutus muun yhteiskunnan kanssa on ehkä jossain määrin vaikuttanut yliopiston arvostuksen laskuun. - Tosin vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten yliopistoon liittyi tsaarinaikaista kunnioitusta, joka ansaitsikin murentua, Lyytikäinen huomauttaa.

Lyytikäinen on tunnettu oman tieteenalansa popularisoijana, ja hänen tekstejään on julkaistu viimeisen kymmenen vuoden ajan etenkin Helsingin Sanomissa. Myös työnantaja on alkanut arvostaa alan saamaa julkisuutta enemmän.

- Tuntuu mukavalta kertoa yleisöllekin, mitä olen oppinut, olisi turhauttavaa piilotella mielenkiintoisia asioita ainoastaan näiden seinien sisällä. Suomalaiset ovat erittäin kiinnostuneita kielestään, tämä käy ilmi lähes päivittäin lehtikirjoituksista ja ihmisten keskusteluista. Ylioppilaskokeen ainekirjoitusten perusteella nuoren polven taito käyttää kirjoitettua kieltä vaikuttaa kuitenkin huolestuttavan huonolta. Lapset eivät enää lue, vaikka se olisi kaikkein kivuttomin tapa oppia äidinkieli ilman oikeinkirjoituksen sääntöjen pänttäämistä, Lyytikäinen muistuttaa.

Murteet tarkoitettu kuultaviksi

Murteista on julkaistu paljon kirjoja, pääasiassa ne ovat olleet joko tieteellisiä tutkimuksia tai paikallisyhdistysten julkaisuja. Uudempi trendi ovat murteella kirjoitetut viihdeteokset, joita viime vuosina on julkaistu paljon. Lyytikäinen ei itse mielellään lue tällaisia tekstejä, sillä murteet on tarkoitettu nimenomaan kuultavaksi, ei luettavaksi. - Murteiden ääripäissä, esimerkiksi raumalaisten ja pohjoiskarjalaisten puheessa on vieläkin hyvin suuri ero, ja toistensa ymmärtäminen voisi periaatteessa olla vaikeaa. Murteissa ei ole kuitenkaan niin paljon murresanoja kuin murrepakinoissa ja -kirjoituksissa annetaan ymmärtää. Ihmiset eivät tosiasiassa käytä aina kaikkia käytössä olevia murreilmaisuja ja kielikin muuttuu yleistajuisemmaksi, jos kuulija ei tunnu ymmärtävän.

Nykyään esimerkiksi englannin kielen vaikutteiden lisääntymisen pelätään vaikuttavan rappeuttavasti suomen kieleen. - 1960-luvulla murteiden uskottiin häviävän kaupungistumisen, ihmisten liikkumisen ja uuden viestinnän kehittymisen myötä. Uhkakuvat eivät toteutuneet, enkä usko esimerkiksi Internetin vaikuttavan ratkaisevasti kieleen. Ulkoiset syyt, TV ja lehdet eivät sittenkään vaikuta jokapäiväiseen kielenkäyttöön. Ihmiset ottavat enemmän vaikutteita kanssakäymisestä toisten ihmisten kanssa.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Veikko Somerpuro