Koulutustrendit ja laitosyhteisön tila Yliopistopäivien
teemoina
Viimeisimmät koulutustrendit meillä ja muualla, laitos
osaamiskeskuksena ja järjestötoiminnan vetovoiman lisääminen
olivat keskeisiä aiheita marraskuun Yliopistopäivillä.
Myös ajankohtainen neuvottelutilanne oli esillä monissa
puheenvuoroissa.
OAJ:n Yliopistopäivät -seminaari kokosi Tuusulan Gustavelundin
tuttuun auditorioon 17.-18. marraskuuta noin 80 Yliopistonlehtorien
liiton jäsentä. Joukossa oli aktiiveja, jotka ovat osallistuneet
päiville monena vuonna peräkkäin, mutta paikalla
oli myös yllättävän paljon uusia tulokkaita.
OAJ:n valtuuston varapuheenjohtaja Helka-Liisa Hintsa
avasi seminaarin. Hän luonnehti yliopistojen perusrahoituksen
tilaa kansalliseksi häpeäksi. Saman hän kertoi
sanoneensa myös Opetusalan Ammattijärjestön valtuuston
kokouksessa. Hintsa kertasi OAJ:n toimintakertomuksessa olleet
kolme yliopistoja koskevaa mainintaan, toimintasuunnitelmassa
mainintoja on enemmän.
Yliopistopäivien ensimmäinen seminaaripäivä
ajoittui samaksi päiväksi, kun tulopoliittinen neuvotteluratkaisun
syntyminen oli aivan loppusuoralla. Aamu-uutisista oli jo kuultu
AKAVAn jäämisestä
ratkaisun ulkopuolelle. Hintsa päätti puheensa toivomukseen,
että TUPO-bluesin tilalla soisi TUPO-rock.
Tutkintorakenteen kehitysnäkymät
Opetusneuvos Anita Lehikoinen opetusministeriöstä
puhui korkea-asteen tutkintorakenteen kehitysnäkymistä.
Aluksi hän teki selkoa trendeistä meillä ja muualla.
Korkeakoulujärjestelmät eroavat paljon toisistaan eri
Euroopan maissa. Duaalimalliin perustuva järjestelmä
on käytössä Suomen lisäksi Saksassa ja Hollannissa.
Trendinä on, että korkeakoulukelpoisten määrää
on lisätty monessa maassa. Koulutuksen maksuttomuus vaihtelee
myöskin.
- Tavattoman ihmetyksen aihe muualla on meidän lukukausimaksuton
yliopistomme, Lehikoinen selvitti.
Tutkintorakenteet ovat muuttumassa Bolognan hengen mukaisiksi,
kahden syklin järjestelmäksi. Toisaalta on alle nelivuotinen,
alempi tutkinto ja toisaalta master-tasoinen tutkinto.
Suomen erityisongelmina Lehikoinen piti opintoaikojen pitkittymistä,
opintojen keskeyttämistä, työelämäyhteyksiä
ja laatua. Opintoaikoja ei ole saatu lyhentymään, vaikka
asiaa on pohdittu monissa työryhmissä vuosien varrella.
Tavoite, että 75 % saisi maisterin tutkinnon viidessä
vuodessa, on vielä kaukana - nyt noin 73 prosenttia opiskelijoista
on suorittanut ylemmän tutkinnon 13,5 vuodessa.
Mitä sitten Suomessa tavoitellaan? Anita Lehikoinen luetteli
neljä kohtaa: laatu, tehokkaampi järjestelmä, selkeä
ja kansainvälisesti vertailukelpoisempi tutkintorakenne,
joustavuus ja yksilöllisyys.
- Alempien tutkintojen tasoa vahvistetaan. Ne otetaan mukaan
rahoitusmalliin alkaen vuodesta 2004. Opintoviikkojen keräyssysteemi
vaatii myös selkiyttämistä kansainvälisen
vertailtavuuden takia. Monissa ulkomaissa yliopistoissa otetaan
ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita master-tasolle, mutta
täällä amk-tutkinnosta luetaan hyväksi yliopistosta
riippuen 30-60 opintoviikkoa.
Yleisössä herätti ihmetystä ja naurua Anita
Lehikoisen lausahdus ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnoista.
Hän sanoi, että ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoja
ei ole tarkoitus rinnastaa ylempiin korkeakoulututkintoihin, mutta
kuitenkin ne tuottavat saman kelpoisuuden tiettyihin virkoihin.
Oppiaine ja työyhteisön pulssi
Yksi ensimmäisen päivän mielenkiintoisimmista
esityksistä oli professori Pekka Niemen puheenvuoro
aiheesta Oppiaine oman työnsä laadunvarmistajana. Hän
puhui kokemuksista Turun yliopiston Psykologian laitoksella. (Kursivoinnit
puhereferaatin mukaisesti.)
Voiko yliopiston oppiaine kertoa itselleen mitä se on,
vai onko se voimaton toimija, jota suuremmat voimat heittelevät?
Yksi tie on nähdä oppiaine kulttuurilaitoksena ja osaamiskeskuksena,
eikä pelkästään tutkintojen tuottamislaitoksena.
Jos laitos määritellään osaamiskeskukseksi,
se pitää kääntää myös toiminnaksi
ja ottaa aloite omiin käsiin.
Entä mihin oppiaine kuuluu, mihin samastua? Tiedekunta
on ongelmallinen henkisenä kotina. Laitoksessa saadaan kontakti
varsinaiseen sisältöön. Paljon haukutut indikaattorit
kertovat siitä, mitä oppiaineessa tapahtuu ja ne on
Niemen mielestä mahdollista kääntää toiminnan
kielelle.
- Mittareita karsastetaan ehkä liikaa. Meitä pitää
kuitenkin arvioida meinä eikä liian mekaanisesti.
On tärkeää sopia yhteisesti arvioinnin kohteista.
Onko 600 sivun kirja yhtä arvokas kuin yksi artikkeli Nature-lehdessä?
Ja mihin sitten verrataan. Niemi pitää vertailukohdista
parhaimpana maan muita vastaavia oppiaineita.
Opetuksen etäistavoite on oppimis- ja osaamiskulttuurin
luominen. Opetustyötä rasittavat monet piilomotiivit,
jotka ehkäisevät yhteistyötä. Verukkeilla
vähennetään panostusta opetukseen ja oppimiseen.
Näiden kimppuun on kuitenkin mahdollista päästä
työn uudelleenorganisoinnilla. Opetuksen tueksi voi rakentaa
tiimejä ja henkilökohtaista työsuunnitelmaa voi
käyttää työntekijän kontrollin lisäämiseen.
- Psykologian laitoksella käyn tunnin mittaiset kehityskeskustelut
jokaisen opettajan kanssa HETSUn (henkilökohtaisen työsuunnitelman)
pohjalta, Niemi kertoi.
Kokemukset ovat olleet hyviä. Opettajat ovat paljon yhteistyössä
kursseilla, toinen opettaja on läsnä kollegan opetuksen
aikana, aikaa säästyy ja opitaan uutta. Kokemuksen vaihto
esimerkiksi opetuksen ja oppimisen lieveilmiöistä lisääntyi.
Opiskelijat voi nähdä voimavarana tai jarruna.
Psykologian laitoksella varttuneita opiskelijoita käytetään
opettajan roolissa ja samalla malleina uusille opiskelijoille.
Palaute on ollut myönteistä.
Oppiaineen johdon parasta arsenaalia ovat herkkyys työyhteisön
pulssille, palautteen hankkiminen toiminnasta ja optimointi maksimoinnin
sijasta.
- Kysyin yhdeltä laitoksemme henkilökuntaan kuuluvalta,
miksi tämä oli ollut mielestäni hapan minua kohtaan
viime aikoina. Vastaus oli: "Kiva, kun kysyit. Remontti on
mennyt päin prinkkalaa, vesivahinkojakin tuli jne."
Esimiehen tulee olla avoin työyhteisön pulssille, Niemi
korosti.
Virtuaaliyliopistot tulevat
Ensimmäisenä päivänä lounaan jälkeen
puhuttiin virtuaaliyliopistosta. Asiamies Olavi Arra OAJ:stä
kertoi yleistä virtuaaliyliopiston aikataulusta. (Teemaa
on käsitelty enemmän tämän lehden sivulla
8-12).
- Virtuaaliyliopistot tulevat joka tapauksessa muodossa tai toisessa,
siksi niihin tulee olla varustautunut. OECD:n ja EU:n opetusministerit
ajavat voimakkaasti opiskelijoiden liikkuvuuden lisäämistä
ja hankkeet liittyvät tähän perusideaan, Arra selvitti.
Apulaisosastopäällikkö Markku Poutala OAJ:stä
kertoi virtuaaliyliopistoon liittyvistä tekijänoikeudellisista
ongelmista. Hän on puhunut näistä asioista myös
Helsingin yliopiston täydennyskoulutuksessa. Poutala on tehnyt
yhdessä Juha Jukkaran kanssa Editan kustantaman kirjan "Tekijänoikeudet
opetustyössä".
- Tekijänoikeudellisia asioista pidetään tavattoman
vaikeina ja juristit ovat niistä monissa seminaareissa tukkanuottasilla.
- Tekijänoikeus syntyy, jos teos ylittää teoskynnyksen.
Kannattaa tietysti lähteä siitä, että olen
aina luonut teoksen, kun olen tehnyt vaikkapa uutta opetusmateriaalia,
Poutala muistutti. Henkilöllä on tekijänoikeus
omaan teokseensa ja se voidaan myydä korvausta vastaan. Opetusesitys
on myös teos, jonka luovutuksesta on tehtävä sopimus,
mieluummin kirjallinen. Koskaan ei kannata luovuttaa koko teosta,
vaan pitää tehdä rajallinen sopimus sen osan myynnistä.
Tekijänoikeuden luovutusta koskeva sopimus pitää
laatia itse. Mallisopimuksia ei ole, koska teokset ovat niin erilaisia,
tekijänoikeuden luovutuksen laajuus, kesto ja taloudellinen
arvo vaihtelevat.
Perusrahoitus esillä myös TUPOssa
Päivän päätteeksi AKAVAn koulutus- ja työvoimapoliittinen
sihteeri Heikki Liede puhui ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta
ja AKAVAn koulutuspoliittisista teemoista.
Liede piti hyvin keskeisenä keskusjärjestöjen
sopimia TUPO-sopimuksen liitteitä. Niissä on mm. maininta
tiedekorkeakoulujen resursseista. Tämän mukaan valtiovallan
tulee turvata perusrahoituksen riittävät resurssit tulevissa
budjeteissa. Lieteen mukaan työnantajataho piti tätä
kirjausta hyvin keskeisenä.
Liede mainitsi myös AKAVAn kannasta ammattikorkeakoulujen
jatkotutkintoihin. AKAVAn kannanotto oli yksimielinen. Sen mukaan
jatkotutkintoja voidaan kokeilla pilotteina ja alakohtaisesti
työelämän tarpeista lähtien. Niitä ei
tule rinnastaa ylempiin korkeakoulututkintoihin. Hiekki Lieteen
mielestä jatkotutkintojen rahoitusta ei ole mietitty vielä
tarpeeksi.
Ajankohtaista edunvalvonnasta
Toisen seminaaripäivän aluksi OAJ:n apulaisneuvottelupäällikkö
Juha Jäske puhui ajankohtaisista edunvalvontaan liittyvistä
asioista. Hän selvitti vielä edellisenä päivänä
tehtyä AKAVAn päätöstä jäädä
syntyneen neuvotteluratkaisun ulkopuolelle koulutuspalkkaerän
takia.
- Aiemmista TUPO-ratkaisuista ovat puuttuneet meille omaleimaiset
asiat. Nyt haluttiin korjata laivan suuntaan. Yhteiskunnalla olisi
varmasti ollut varaa siihen, että summa, joka on noin kahdeskymmenesosa
matalapalkkaerästä, olisi hyväksytty. Tahtoa ei
löytynyt.
Jäske näki syitä muissakin kuin työnantajassa.
- Aina syytetään työnantajaa. Nyt oli syitä
muissakin. Näen, että valta haluttiin pitää
niissä käsissä, joissa se on aikaisemminkin ollut.
Seuraavalla kierroksella asemamme on kuitenkin parempi, Jäske
veikkasi.
Juha Jäske teki selkoa myös Valpas-rahojen kohdentamisesta,
Helsingin yliopiston virkarakennemallista ja 1600 tunnin kokonaistyöaikaan
liittyvistä säännöksistä. Jäske
korosti, että 1600 tunnin ylittävästä työstä
on oikeus saada tuntiopetuspalkkiota. Lehtoreita koskevia vanhoja
opetusvelvollisuusmääriä ei saa ylittää.
Mikäli lehtori tekee tutkimusta tai hallinnollisia tehtäviä
on kovin paljon, opetusvelvollisuus ei voi olla entinen.
Mielikuvat keskeisellä sijalla järjestötyössä
Viestintäkonsultti Anja Ala-silta selvitti probleemaa
"Kun yhteinen opettajanhuonekin puuttuu... Mikä innostaisi
yliopistonopettajia ay-toiminnasta?".
- Kysymykseen voisin vastata, että en minä vaan tiedä,
mutta sellainen kokemus minullakin on, että yhteinen opettajanhuone
ei välttämättä ole mikään etu, Alasilta
aloitti.
Alasilta esitti näkemyksiään järjestövaikuttamisesta.
Ay-toimintaan innostavat yhteiset tavoitteet, yhteiset vastustajat,
oma etu, riittävän tiukka tilanne, toisten innostus.
- Innostus tarttuu, mutta myös innostuksen puute tarttuu.
Järjestövaikuttaminen etenee portaittain: liittyminen,
sitoutuminen, osallistuminen ja vaikuttaminen. Portaat kapenevat
koko ajan huipulle päin edetessä. Erityisen herkällä
korvalla Alasilta kehotti kuuntelemaan niitä, jotka syystä
tai toisesta eroavat.
Mikä sitten estää sitoutumista? Näitä
ovat Alasillan mukaan sanelu, käskyttäminen, autoritaarisuus,
kriittisten ja epäröivien syyllistäminen. Sitoutumista
taas edistävät yhteisön kulttuuri, palkkiot, vaikuttamisen
mahdollisuus ja oma osallistuminen.
- Mikä sai minut aikoinaan lähtemään järjestötoimintaa,
on hyödyllinen kysymys jokaiselle järjestöaktiiville
mietittäessä, miten uusia saadaan mukaan toimintaan.
- Kun joku osoittaa sitoutumisen merkkejä, hänelle
usein kasataan heti kerralla liian paljon tehtäviä.
Tätä pitäisi hoitaa vähän niin kuin huumekauppaa,
vähittäisen riippuvuuden kautta. Teillehän tällainen
riippuvuus on jo kehittynyt, Alasilta nauratti yleisöä.
Reseptiksi osallistujien osuuden kasvattamiseksi Alasilta esitti
seuraavia seikkoja: arvosta arjen aktiivisuutta, mene itseesi
(= niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän), yllätä
myönteisesti.
- Järjestäkää sellaisia tilaisuuksia joissa
ei ole ikävää. Liittokokouskin voi olla hauska
eikä se ole rahasta kiinni.
Miten järjestön vetovoima kasvaisi? Monet esittävät
lääkkeeksi tiedottamisen lisäämistä.
Alasilta esitti vasta-argumentiksi Osmo A. Wiion teesit siitä,
että viestinnän lisääminen ei korjaa epäpätevää
johtamista, huonoa organisaatiorakennetta, ikäviä tehtäviä,
autoritaarista ilmastoa tai taloudellista tilannetta.
Mielikuvat ovat hyvin ratkaisevia. Joillakin järjestöillä
mielikuvat ovat hyvin keskeisellä sijalla ja toinen taas
perustaa toimintansa voimakäyttöön. Järjestökuvaan
vaikuttavat johdon esiintyminen, toimihenkilöiden esiintyminen,
luottamushenkilöiden esiintyminen, epävirallinen ja
virallinen symboliikka, julkilausumat ja kannanotot.
- Sen sijaan julkilausumien hionnalla ja pilkun paikoilla ei
ole suurtakaan merkitystä, Alasilta muistutti järjestöväkeä.
Vallankäyttö työyhteisössä
Yliopistopäivien viimeisenä puhujana oli professori
Liisa Lautamatti Jyväskylän yliopistosta. Hänen
aiheenaan oli Vallankäyttö työyhteisössä.
- Jokaisella ihmisellä on käsitys siitä, onko
minulla valtaa. Vaikka esimerkiksi professorilla olisi valtaa,
hän voi sisäisesti tuntea olevansa kovinkin poljettu.
Toisaalta taas toimistosihteeri voi kuvitella, että hänellä
on paljonkin valtaa ja hän myös saakin uusia tehtäviä.
- Vallankäyttäjillä on mahdollisuus suojata omaa
todellisuuttaan ja rajata pois epämiellyttävät
tyypit. Jos taas ihminen ymmärtää, että valta
on hänellä vain vastuun ottamista varten, hän ei
ala pullistella, Lautamatti totesi.
Hän esitti vallattoman vallankäyttöpelin säännöt.
Kei
noja millä selvitään sanomatta suoraan mitä
halutaan: piilevä vastarinta, kätketty hyökkäävyys
tai aggressio, arvon kieltäminen (marttyyrius), nöyrtyminen
ja masennus.
Lautamatin mukaan ns. syyllisen löytämispeli on kovin
suosittu peli työpaikoilla ja kodeissakin. Rooleja pelastajan/syyttäjän,
syyllisen ja uhrin kesken vaihdellaan pelin eri vaiheissa ja tilanteen
mukaan.
- Peli vie älyttömästi aikaa ja energiaa monissa
työyhteisöissä. Pelistä pääsee pois,
jos ei vaan lähde mukaan. Voi sanoa, että "täytyypä
ajatella" vaikka ei yhtään ajattelisikaan tai "sovitaan
selvittely".
- Meillä saa olla tunteita yliopistossakin, mutta täytyy
olla myös keinot pitää ne erillään asioinnista.
Lopuksi Lautamatti esitti yhteiset pelisäännöt
turvallisen työtilan luomiseksi: vuorovaikutusmenetelmien
käyttö, luottamuksellisuus, toisen tilan kunnioittaminen,
ei tunnusteta toisten syntejä eikä lähdetä
syyllistämis - uhri - pelastaja -peleihin mukaan.
Teksti ja kuvat:
Kirsti Sintonen
* * *
Yliopistopäivien yhteydessä suoritetun Finn Lecturan
kirjapalkinnon arvonnan voitti Erkki Pullinen Sibelius-Akatemiasta.
Päivien yhteydessä jaetut OAJ:n pronssiset ansiomerkithopeisin
lehvin saivat Paula Huhtala, Seppo Ilkka, Pia
Mänttäri, Riitta Nissinen ja Riitta Saini.
|
