Amanuenssina Suomen ainoassa alppikylässä
Rauni Partasen työhistoria Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisella asemalla alkoi vuonna 1981. Amanuenssina hän on ollut suurtuntureiden reunustamassa, Suomen ainoassa alppikylässä, jo 12 vuotta. Oheisessa kirjoituksessa hän kertoo amanuenssin arjestaan.
Työpäiväni alkaa niin kuin kenen tahansa virka-aikaa tekevän arkiaamuisin kahdeksalta. Ensi töikseni toimistooni saavuttuani avaan tietokoneeni. Olen monella yliopiston postituslistalla. Siksi laatikkooni virtaa viesteja tai tiedotteita, jotka eivät varsinaisesti koske työyhteisöämme. Mutta niitäkin seuraamalla pysyn ajan tasalla yliopiston tapahtumista. Ennen varsinaisiin työmaileihini vastaamista piipahdan kahvilla jolloin tapaan muut työntekijät. Vaihdamme kuulumiset tulevasta työpäivästä. Palaan työpöytäni ääreen. Tähän saakka työpäivänalku sopisi keneen tahansa ja missä tahansa.
Katsoessani työhuoneeni ikkunasta ulos eteeni aukeaa vuodenajasta riippuen sininen, valkoinen, vihreä tai ruskavärien kirjoma tunturimaisema. Tunturikoivikon takana horisontissa kohoavat jylhät Ruotsin tunturit. Niiden ja rantakoivikon väliin jää Kilpisjärvi. Selkeällä säällä näen myös Norjan tunturit. Suomen puolella rantoja reunustavat luoteessa Mallan luonnonpuisto, itä reunalla Saana ja etelässä niemenä Salmivaarat. Asun pienessä sadan asukkaan kylässä, joka sijaitsee 480 metrin korkeudessa meren pinnasta. Kyläämme voisi kutsua Suomen ainoaksi alppikyläksi, sillä maisemaa leimaavat suurtunturit, jotka ovat harvinaisuus maassamme. Alue poikkeaa kallioperältään ja kasvillisuudeltaan muusta Suomesta.
Kilpisjärvelle "mustikkaan" vuonna 1981
Katsellessani ikkunastani sinertävää maisemaan jään pohtimaan, miten olen tänne tullut ja jäänyt. Työhistoriani Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologisella asemalla alkoi vuonna 1981, jolloin tulin keräämään pro gradu-aineistoa mustikasta. Opiskelin Helsingissä, mutta opinnäytetyöni aiheen olin saanut aiemmin keväällä Oulun yliopiston apulaisprofessori Eurolalta ollessani talviekologian kurssilla. En kerännyt aineistoa pelkästään kesällä, vaan kävin talvella kaivelemassa mustikan varpuja lumen alta. Silloin sain ensi kosketuksen kaamokseen ja kevättalven hohtavan valkoisiin hankiin. Tuolloin biologinen asema oli verrattain vaatimaton. Talvella piti itse huolehtia aseman öljykaminan lämmityksestä, käyttövesien kantaamisesta avannosta, halkojen pilkkomisesta saunan ja vesipadan lämmitykseen jne.
Rauni Partanen tutkii tunturikoivikon edellisen
kesän siementuotantoa. Vasemmalla siintävät
Ruotsin ja Norjan tunturit.
Seuraavina kesinä upeat tunturimaisemat ja alueen ainutlaatuinen kasvillisuus vetivät minua yhä uudelleen puoleensa. Tulin tänne milloin kesätyöntekijäksi, tutkimusapulaiseksi tai kesäamanuenssiksi. Nykyisen päärakennuksen valmistuttua 1984 asema muuttui toiminnaltaan ympärivuotiseksi. Tutkimuksen tekemiseen saatiin toimivat tilat ja asemalle voitiin maksimaalisesti majoittaa noin 30 henkeä kerrallaan. Vakituista henkilökuntaa oli kolme, joista talveksi asemalle jäi talonmies ja siivooja. Syksyllä asemanjohtaja toimenkuvan mukaisesti siirtyi talvikaudeksi töihin Helsingin toimistoon kuten tekee nytkin.
Valmistuttuani 1987 biologian ja maantiedon opettajaksi olin vaikean päätöksen edessä Kilpisjärvelle jäämisen suhteen. Jäin tutkimusavustajaksi ja sillä tiellä olen vielä tänäänkin. Tosin viimeiset 12 vuotta olen toiminut amanuenssina. Toimenkuvani määriteltiin niin, että sijoituspaikkani on koko vuoden Kilpisjärvi. Alkuvuosina työtehtäväni olivat selkeämmät ja vaatimattomammat. Sitä oli myös aseman toiminta. Työni ovat vaihdelleet vuoden aikojen mukaan. Kesällä ohjasin töitä tutkimusapulaisille ja harjoittelijoille. Tuolloin pääsin usein itse kenttätöihin keräämään ns. pitkäaikaisseuranta-aineistoja, joista asemamme tunnetaan.
Syksyn tullen tutkijat ja tutkimusapulaiset lähtivät etelään muuttolintujen tavoin. Lokakuuhun mennessä asema hiljeni. Kiireisen kesän jälkeen olimme iloisia, kun tuli rauhallisempaa ja sai vähän hengähtää. Työt muuttuivat syksyllä lähinnä sisätöiksi. Talvikaudeksi jäin vastaamaan aseman käytännön toiminnasta. Tein kirjallisia töitä, käsittelin tutkimusaineistoja, huolehdin inventaariosta, korjasin tutkimusvälineistöä, järjestelin kirjastoa, vastasin aseman majoitusvarauksista, keräsin tilastoja toimintakertomusta varten, tein esitykset sesonkityövoiman tarpeesta, käytännössä hoidin myös heidän palkkaamisensa ja työjärjestelynsä jne. Kevättalvella esittelin usein aseman toimintaa mm. turistiryhmille.
Amanuenssi Rauni Partasen työhön kuuluu myös laboratoriotyöskentelyä, esim. ilman rikkidioksidipitoisuuksien, pH:n ja johtokyvyn analysointia.
Arvostettu kansainvälinen tutkimusyksikkö
Reilu kymmenen vuotta sitten asemallemme kertyi vuosittain noin 2300 majoitusvuorokautta. Suurin käyttäjäryhmä olivat tutkijat ja opinnäytetyöntekijät. Tuolloin pystyimme järjestämään vuosittain vain kolme kurssia. Asemamme alkoi kehittyä nopeasti 90-luvulla, kun saimme vakinaistettua pääemännän ja osastosihteerin. Kehittämällä keittiöpalveluja olemme pystyneet järjestämään paremmin kursseja ja seminaareja. Viime vuosina kurssien ja erilaisten tilaisuuksien määrä on kasvanut moninkertaiseksi. Yöpymisiä on n. 6000 vuodessa.
Myös asemalla tehtävä tutkimus on monipuolistunut laajentuen terrestrisestä ekologiasta erilaisiin hydrobiologisiin tutkimuksiin. Asemamme on ollut kautta aikojen tunnettu yhteistyöstä eri yliopistojen, erityisesti Oulun yliopiston kanssa. Oululaiset kasvitieteilijät ovat tuoneet meille useita kansainvälisiä projekteja. Viime vuosina Kilpisjärven biologisesta asemasta on kasvanut arvostettu kansainvälinen tutkimusyksikkö. Toiminta on sesonkiluonteista, mikä johtuu osittain siitä , että biologiset tutkimukset keskittyvät lähinnä kesään. Maaliskuun puolesta välistä lokakuun alkuun on ajoittain niin vilkasta, etteivät kaikki halukkaat pääse asemalle. Hiljaisena kautena aseman ovat löytäneet tutkijat, jotka tarvitsevat tehokkaaseen työskentelyyn rauhalliset viihtyisät toimitilat.
Kilpisjärven biologisen aseman nykyinen
päärakennus on valmistunut vuonna 1984.
Hallintoa, suunnittelua ja siivousta
Aseman toiminnan myötä toimenkuvani on muuttunut ja työmäärä on lisääntynyt. Alkuaikoina sain osallistua enemmän kenttätyöskentelyyn ja tutkimuksen tekemiseen. Tietyt toimistotyöt ovat siirtyneet osastosihteerille. Minulle on tullut enemmän uusia hallinnollisia töitä, joita yliopiston hallinnon hajauttamisen myötä on alkanut virrata laitoksilla hoidettavaksi.
Nykyään hiljaisena kautena teen pääsääntöisesti kirjallisia tehtäviä eli valmistelen ja suunnittelen erilaisia hankkeita yhdessä johtajan kanssa. Teen työvoimatoimistoon työllistämissuunnitelmat ja -laskelmat, toimitan aineistoja vuosikertomukseen, vastaan paikallisluontoon liittyviin kyseilyihin, esittelen asemaa jne. Lomitamme osastosihteerin kanssa vuosilomat. Joskus käytän osan lomastani kenttäkurssilla opettamiseen. Muuten toimenkuvaani ei kuulu opettamista.
Työstäni on vaikea antaa yksiselitteistä kuvaa, sillä joudun tekemään melkein mitä vain. Tiukan paikan tullen pienessä työyhteisössämme joudun liukumaan muiden työtehtäviin. Joskus autan mankeloinnissa tai siivouksessa. Määrärahojen leikkaus ja yliopistoni toteuttama rahanjakomalli on leikannut kenttäasemilta reilummin rahaa, sillä malli ei oikein sovellu niihin toteutettavaksi. Määrärahojen menetystä olemme joutuneet kompensoimaan maksullisen palvelutoiminnan kehittämisellä. Siihen on tarvittu koko henkilökunnan voimavaroja ja yhteistyötä, josta he ansaitsevat kiitoksen. Työyhteisömme on pieni. Vakinaisia työntekijöitä on seitsemän ja sesonkiajaksi palkkaamme työllisyysmäärärahoin vuosittain neljä henkilöä.
Harrastuksia ja upeita luonnon ilmiöitä
Itse olen viihtynyt monipuolisessa ja vaihtelevassa työssäni. Yhtenä hyvänä puolena pidän sitä, että tapaan vuoden aikana paljon suomalaisia ja ulkomaalaisia vierailijoita. Pelkkä työssä viihtyminen ei riitä paikkakunnalla pysymiseen. Pitää olla valmis luopumaan sellaisesta, mitä kylässä ei ole tarjolla. Asuminen näin pienessä pohjoisessa kyläyhteisössä, jossa kaikki muut tietävät asiasi paremmin kuin sinä itse, ei ole välttämättä helppoa. Jotta tällä viihtyisi pitää olla paljon erilaisia harrastuksia. Harrastan mm. luonnossa liikkumista, tunturikasveja, lukemista, käsitöitä - erityisesti kankaanpainantaa, yhdistystoimintaa ja kylän akateemisten naisten verkostossa toimimista.
Pohjois-Savosta Sonkajärveltä tänne muuttaneena minulle sopeutuminen kesän yöttömän yön aikaan ja kaamokseen on ollut kohtalaisen helppoa. Paikkakunta tarjoaa ilmaiseksi upeita luonnon ilmiöitä kuten esimerkiksi revontulia, helmiäispilviä, kaamosaikana kauniiksi värjäytyneitä taivaanrantoja. Joinain talvina kaamoksen aikana vuorokausirytmi on mennyt sekaisin. Rytmi on palautunut kun aurinko on alkanut nousta päivittäin taivaanrannalle.
Työpäiväni ei pääty asemalta poistumiseen vaan sitten alkaa ns. yhteiskunnallinen vaikuttaminen paikallistasolla. Pieni Kilpisjärven ky-lä tarjoaa paljon aktiviteetteja. Kylätoiminta on vilkasta ja olen tuonut oman panokseni siihen tarjoamalla paikallisluonnon tuntemuksen hyödynnettäväksi kylän kehittämisessä. Joskus se työ tuntuu ohdakkeiselta, kun ei tunnuta ymmärrettävän luonnon kestävän kehityksen linjaa matkailun kehittämisessä, vaan halutaan saada turismista kaikki irti luontoa säästämättä.
Teksti: Rauni Partanen
Kuvat: Tony Parkkima
|
