Helsinki-sopimus

Tarkentava virkaehtosopimus yliopistosektorille on sitten allekirjoitettu. Varsin vaatimattoman järjestelyvaran (puoli prosenttiyksikköä) käytön lisäksi asiakirja sisälsi tällä kertaa myös huomattavan pitkän askeleen vastaamaan yliopistoissa suunnitteilla oleviin virkarakenneuudistuksiin. Kun Helsingin yliopiston konsistori oli ehtinyt jo viime kesänä esittämään suurinta yliopistoamme koskevan ratkaisunsa, oli varsin luonnollista, että virkaehtosopimus kirjoitettiin nimenomaan juuri sitä koskevaksi ja sille sovitetuksi. Järjestelmää voidaan, siitä erikseen virkaehtosopimuksella sovittaessa laajentaa muihinkin yliopistoihin.

Silmäänpistävintä uudessa sopimuksessa on luopuminen viran sidonnaisuudesta yhteen sijoituspalkkaluokkaan, mistä toki on jo edellisessä sopimuksessa nähty ituja ns. superpalkkaluokkien A30 (professori) ja A 24 (lehtori) muodossa. Tällä kertaa virkaan liitetyksi tuli selkeä palkkaushaarukka, jonka puitteissa yliopistolla on luontevasti mahdollisuus yhtäällä toteuttaa urakiertoa ja toisaalla palkita vastuullisista työtehtävistä ilman, että henkilön pitäisi sitä varten joko hakeutua korkeampaan virkaan tai tulla kutsutuksi siihen.Toivoa vain sopii, ettei valtiotyönantajan huono rahatilanne totaalisesti vesitä uudistusta pakottamalla yliopistot sijoittamaan virat aina haarukan alarajalle. Oikeampaa olisi tietysti todeta, ettei yliopiston olisi huonossakaan rahatilanteessa todellinen pakko näin tehdä, mutta ne vain saisivat turhan hyvän tekosyyn siihen.

Parasta uudessa sopimuksessa on ns. keskiryhmän selkiytys yliopistonlehtorin virkatyypin ympärille, mikä pystyy ottamaan täyden hyödyn kokonaistyöaikasopimuksesta ja antamaan yliopistolle (tässä vaiheessa vielä vain Helsingin yliopistolle) aivan uusia mahdollisuuksia virkoihin kuuluvien työtehtävien painottamisessa opetuksen ja tutkimuksen välillä. Juuri yliopistonlehtorin virassa liikkuma-alue on kaikkein laajin ja se on käytännöllisesti otettu huomioon.

Odotetuinta uudessa sopimuksessa on päätoimisten tuntiopettajien ongelman (epäsuora) ratkaisu: Kun heitä ei enää mainita virkatyyppien luettelossa, tämä merkinnee yliopistojen päällikköviraston virallista kehotusta luopua teettämästä päätoimisilla tuntiopettajilla samaa työtä kuin lehtoreilla, mutta halvempaan hintaan. On loogista odottaa, että näin merkittävään ratkaisuun liittyy myös komentavan tahon vastuu syntyvästä laskusta. Jos, vastoin luuloa, näin ei kuitenkaan kävisi, olisi yliopiston pakko joka tapauksessa hoitaa asia kuntoon sopimukseen liittyvän ns. outojen nimikkeiden hinnoittelumääräyksen perusteella.

Hämmästyttävintä uudessa sopimuksessa on sekä yliopistonlehtori- nimikkeen jakaminen kahteen kategoriaan että uuden tohtoriassistentti- nimikkeen tuominen mukaan kuvaan vastaamaan konsistorin kaipaamaa määräaikaista postdoc -tehtävätyyppiä. Tilanteessa, jossa yliopistot tuottavat kohta jopa 1400 uutta tohtoria vuosittain, olisi ollut luonnollista odottaa yliopistojen vaativan kaikilta toistaiseksi nimitetyiltä opettajiltaan tohtorin tutkintoa tai vastaavien taitojen hallintaa. Mitä virkojen määräaikaisuuteen tulee, niin virkamieslain 9 §:ssä on asiasta säädetty tarkasti ja lainsäätäjän perusteluineen riittävän selkeästi. Siten tohtoriassistentille ehdotettu enintään kolmivuotiskausi edellyttäisi nimikkeen esittelyn lähinnä muiden määräaikaisten ja siksi tilapäisten tehtävien joukossa.

Heikointa uudessa sopimuksessa on vaatimus, ettei uudistus saa aiheuttaa kustannuksia. Kun toisaalta työmarkkinoiden ns. kultainen sääntö kuuluu , ettei uudistuksissa kenenkään palkka saa vähetä, tämä samalla voi tarkoittaa sitä, ettei uudistusta tosiasiallisesti voida toteuttaa. Tämä on tuskin sopimuksen perimmäinen tarkoitus. Uskonkin, että kokonaisuuteen sisältyvät osaratkaisut esim. yliassistenttien ja päätoimisten tuntiopettajien muuttamisesta yliopistonlehtoreiksi ovat juuri ne tekijät, jotka kääntävät kokonaistaseen positiiviseksi. Tämä kaikki voidaan tietenkin mainita vain sillä edellytyksellä, että virkatyypin pätevyysvaatimukset ovat oikeassa suhteessa sen tehtäviin. Yliopistonlehtorin kohdalla tämä tarkoittaa tohtorin tutkintoa tai vastaavaa tieteellistä/ taiteellista perehtyneisyyttä ja opetustaidon osalta erinomaista yliopistopedagogiikan hallintaa, jonka tarkempi määrittely, on vielä pahasti kesken.

Toivoa antavinta uudessa sopimuksessa saattaa siis sittenkin olla se, että se on sopimuskaudeltaan vain vuoden mittainen, joten varsin pian päästään korjaamaan siinä esiintyviä mahdollisia puutteita. Sopimuksen perusrakenne sisältää kuitenkin jo siinä määrin hyviä aineksia, että korjaaminen näyttää selvästi paremmalta vaihtoehdolta kuin uuden rakentaminen. Sitä paitsi sopimus jo nykyisellään on vastaus kauan etsittyyn tapaan ratkaista oikea looginen yhteys työn vaativuuden ja palkkauksen välillä. Tietenkin vain sillä edellytyksellä, että palkkaushaarukoita voidaan käyttää niiden koko leveydellä.

Vesa Kulmala
puheenjohtaja,
Yliopistolehtorien liitto