Kokemuksia kokonaistyöajan toimivuudesta

Yliopistojen opetushenkilöstö siirtyi 1.8.1998 alkaen 1600 tunnin kokonaistyöaikaan. Acatiimi-lehti pyysi eri yliopistoissa ja erilaisissa opetusviroissa olevia henkilöitä kirjoittamaan kokonaistyöaikaan liittyvistä kokemuksistaan. Vaikka epäkohtiakin vielä löytyy, useimmat pitävät uudistusta parannuksena entiseen käytäntöön.

Se toimii sittenkin

Yliopistot ovat olleet runsaat puolitoista vuotta kokonaistyöajan piirissä eli kahdeksi lukuvuodeksi on laadittu työsuunnitelmat. Vaikka vastustin periaatteellisista syistä kokonaistyöaikaan siirtymistä Professoriliiton hallituksessa, olen nykyisin siihen täysin tyytyväinen. Ratkaisevaa oli, että työaikaa ei seurata ajankäytön perusteella. On vain pidettävä huolta siitä, että kulunvalvontahankkeet eivät nouse missään muodossa esiin jatkossakaan.

Virkakohtaiset opetusvelvollisuudet ovat edelleen opetuksen suunnittelun pohjana, mutta kokonaistyöaikaan siirtymisen myötä vapauduttiin ainakin periaatteessa opetusvelvollisuuden pakkopaidasta. Aikaisemmin opetusvelvollisuuden alentaminen muihin töihin vedoten oli hankala ja poikkeuksellinenkin menettelytapa. Nyt se on ainakin oman kokemukseni mukaan melkeinpä ilmoitusasia, kunhan alentamista haluavalla on selvästi paljon korvaavia työtehtäviä.

Selvää on, että asian sujuminen riippuu käytännössä niin suunnitelman hyväksyvästä esimiehestä kuin suunnitelman esittäjästäkin. On esimerkiksi mahdollista, että esimies alkaa ”niuhottaa” ja käyttää väärin valtaansa, sekä suhtautuu perusteltuunkin opetusvelvollisuuden alennusehdotukseen torjuvasti. Toisaalta suunnitelman laatija voi tulla ahneeksi ja yrittää käyttää väärin perustein tilaisuutta hyväkseen päästäkseen eroon opetuksesta. Silloin kun kokonaistyöajasta vasta keskusteltiin, esitettiinkin usein se oletus, että syntyy vaikeita tilanteita kun hyvin monet haluavat samanaikaisesti vähentää merkittävästi opetustaan ja ryhtyvät lisäämään vaikkapa tutkimustyöhön käytettävää aikaa. Itsekin epäilin tätä reaktiota. Omassa korkeakoulussamme tämä pelko on kuitenkin osoittautunut aiheettomaksi.

Työsuunnitelmien laadinta- ja hyväksymisprosessi on johtamallani laskentatoimen laitoksella sujunut ainakin tähän asti ongelmitta. Aineen tasolla päätetään opetuksesta ja sen jakamisesta henkilöille. Tämän perusteella opettaja laatii ehdotuksen työsuunnitelmakseen. Kummallakin kerralla olen hyväksynyt suunnitelmat muutoksitta. Ristiriitatilanteita ei ole esiintynyt – ne edellyttäisivät asian viemistä laitosneuvoston päätettäväksi. Työsuunnitelmien laadinnassa käytettiin kahta erilaista lähestymistapaa. Toiset kirjasivat suunnitelmaan tehtävänsä niin, että niihin käytetty aika oli yhteensä sopimuksen mukaiset 1600 tuntia. Toiset merkitsivät arvioimansa kokonaistuntimäärän näkyviin siten, että ylimääräisessä sarakkeessa esiintyi 1600 tunnin ylittävä työaika. Mielestäni tämä on hyvä tapa tuoda esiin se suuri työrasitus, joka on kertynyt laitoksemme henkilökunnan harteille.

Suunnittelu edellyttää normaalisti myös toteutuneen toiminnan seurantaa. Työsuunnitelman toteutumista seurataan tulosten, ei käytetyn ajan perusteella. Henkilökunnan kanssa käytävissä kehityskeskusteluissa käsitellään mm. menneen kauden tavoitteita ja tuloksia. Tutkimustoiminnan tulokset tulevat näkyviksi valmiina tutkimuksina tai väliraportteina, ja opetuksenkin osalta on olemassa tiettyjä tulosindikaattoreita: formaaleja indikaattoreita edustavat luentopalautteet, epäformaaleja mm. ”viidakkopuhelimen” välittämät tiedot.

Kokonaistyöaikajärjestelmä on siis meillä toiminut hyvin. Keskeisinä seikkoina sen toteuttamisessa pidän joustavaa asennetta ja byrokratian minimointia. Järjestelmä on vain niin hyvä kuin sen piirissä toimivat yksilöt. Jokaisen kannatta siis huolehtia siitä, että toimii luottamusta herättävällä tavalla – niin suunnitelmia tehdessään kuin niitä hyväksyessäänkin.

Pekka Pihlanto
professori
Turun kauppakorkeakoulu

Arbeterna kan ordnas mera flexibelt

Helhetsarbetstiden testades i ett antal pilotförsök vid tre universitet, och det det väckte en hel del undran även om respektive universitet förklarade sig ha positiva erfarenheter av försöken. Detta sammanhängde ju med att undervisningsplikten på fem tim- mar i veckan skulle ersättas med en s.k. helhetsarbetstid om 1600 timmar i året. - När jag själv blev utnämnd till min professur år 1983 tog jag med mig en del rutiner från min förra arbetsplats. Man bokförde arbetstiden spenderad på de olika projekt man deltog i; detta skedde på veckobasis. Jag noterade då att min arbetsinsats var över 190 timmar i månaden. Vid omnämnandet av detta för en kollega, fick jag till svar att han regelbundet spenderade 60 timmar i veckan på sitt arbete. Det förefaller alltså att en stor del av professorerna mer än väl skulle fylla upp de uppställda målet om 1600 h/år. Många professorer kunde således säkert fylla helhetsarbetstiden på en mycket kortare tid än 11 månader. Erbjudandet från statmakternas sida var således inte så tokigt, men arbetet och projekten skall skötas, vilket i praktiken innebär att en professors arbetsinsats i regel klart kommer att överskrida uppställda pensum. Denna “överstora“ arbetsinsats borde alltså kompenseras lönevägen.

- I festsalen brukar man poängtera forskningens stora betydelse för nationens utveckling, men därvid har det blivit, skriver professor Bruno Lönnberg.

I samband med en nog ganska begränsad förfrågan hos kollegerna, erhöll jag till svar - vad gäller nyttan av helhetsarbetstiden - att man kan fördela arbetsbördan mellan olika personer, eftersom föreläsningsplikt inte längre råder. Sålunda kan man t.o.m. hålla vintersemester. Arbetena kan ordnas mera flexibelt. I sanningens namn bör man väl framhålla att detta gäller enheter där personalen är så stor att ett dylikt arrangemang låter sig göras. I mitt eget fall med en liten enhet, en pro-fessor och en assistent plus en del ströresurser, låter det sig inte göras. Men eftersom jag just nu i skrivande stund lider sviterna av en besvärlig virus-influensa - sitter på sängkanten och knackar så bra det går - kan jag själv räkna mig ett netto till godo av systemet. Jag har ju minst en månad “i överskott” räknat enligt den arbetsvolym som jag normalt presterar. Problemet är dock att om en föreläsningsperiod sammanfaller med sjukdomen, så blir de stackars studenterna lidande.

Kan man diskutera pro-fessorernas arbetstid utan att samtidigt beröra lönefrågan? Knappast. Trots att även professorerna nyligen undertecknat avtalet och sålunda accepterat de allmänna avtalsvillkoren med en direkt löneförhöjning om 2,5 % plus special- arrangemang, så önskar jag dock framföra med hänvisning till den överstora arbetsbördan och vissa lönejämförelser, att professorerna som i allmänhet är doktorer knappast får ersättning för den 4 - 5 år extra anspänning som doktorerandet innebär. Jag har en helt pragmatisk jämförelsegrund inom familjen som stöd för påståendet: min hustru som är jurist och förvaltningdomare (JK och vicehäradshövding) har A27 och ansöker som bäst om A28, d.v.s. samma som min placeringslöneklass. Inget ont om juristerna, de är inklusive min hustru säkert värda sin lön. Men är det så att professorerna “underlåtit” att ta fasta på de utredningar som klart demonstrerat att en lönegrop föreligger i deras fall? I festtalen brukar man poängtera forskningens och produktutvecklingens stora betydelse för nationens utveckling och väl-stånd, men därvid har det blivit. Alltså ligger den framtida lönesättningen i professorernas egna händer.

Bruno Lönnberg
professor
Åbo Akademi

Työsuunnitelmista tärkeää informaatiota

Kokonaistyöaikaan ja työsuunnitelmiin siirtyminen oikeustieteiden tiedekunnassa vuonna 1998 merkitsi enemmän asenteellista kuin käytännöllistä muutosta Lapin yliopistossa. Tämä johtuu siitä, että kaikkiaan 800 opiskelijaa varten on vain 30 peruspalkkaista opettajaa, joista puolet on professoreita.

Opettajankunnan pienuudesta ja oppiaineiden suuresta lukumäärästä johtuen missään aineessa ei ole useampaa kuin yksi professori, joten joustavuuden lisääminen vuorottelulla tutkimuskausien saamiseksi ei ole mahdollista. Perusopetus on joka tapauksessa hoidettava oppiaineen sisäisin järjestelyin. Tilannetta on helpottanut vuosien varrella se, että koko tiedekunnan 20-vuotisen olemassaolon ajan opettajat ovat periodisoineet opetuksensa. Alkuvuosina myös tutkimusrahoja oli runsaammin niin, että ulkopuolisiakin opettajia saatiin käyttää enemmän. Tämä rahoitus on kuitenkin vähentynyt vuosi vuodelta määrärahojen leikkaamisen myötä.

Asioiden kirjaaminen on hyödyllistä

Työsuunnitelmista saatava hyöty ei ole ollut työaikajärjestelyjen joustavuuden lisäämisessä tai tutkimusedellytysten parantamisessa vaan muualla: dekaanille työsuunnitelmien teko ja käsittely on ollut informaation väline, jonka avulla aineiden konkreettiset tulevaisuudensuunnitelmat ja toiveet on saatu keskitetysti käsittelyyn. Myös opettajille asioiden paperille paneminen on ollut sikäli hyödyllistä, että oppiaineen on täytynyt keskuudessaan selvittää tutkimuksen ja opetuksen nykytila ja myös mahdollinen pysähtyneisyys. Työsuunnitelmien tavoitteenahan on ollut myös uusien ja kannustavampien opetus- ja opiskelumuotojen kehittäminen.

Järjestelmään sisältyy myös aikataulullisia ongelmia, koska opetussuunnitelmat tehdään keväällä ja virkajärjestelyistä johtuvat viimeiset nimitykset vahvistetaan vasta syyslukukauden alussa, jolloin työsuunnitelmia vasta päästään käsittelemään. Aikataulukysymyksistä ei ilmeisesti tulevaisuudessakaan päästä kokonaan eroon, koska akateemiseen yhteisöön kuuluu myös liikkuvuus ja vaihtuvuus.

Professori Terttu Utriaisen mielestä työsuunnitelmien tekoon sisältyy aikataulullisia ongelmia.

Oikeustieteellinen opetus ja tutkimus on ollut hyvin yksilökeskeistä ja professorit ovat tottuneet itse organisoimaan omat työnsä - ahkerimmat myös oppilaittensa työt. Työsuunnitelmien ansiosta, nekin professorit, jotka aikaisemmin keskittyivät lähinnä itseensä, ovat tulleet entistä vastuunalaisemmiksi myös assistenttiensa ja jatko-opiskelijoidensa töiden suunnittelusta.

Terttu Utriainen
professori
Oikeustieteiden tiedekunnan dekaani
Lapin yliopisto

Tutkimukseen kovin vähän aikaa

Kokonaistyöajan käyttöönotto vieraiden kielten laitoksilla törmää tiettyihin rakenteellisiin ongelmiin. Ensinnäkin näiden laitosten toiminnassa opetuksella on keskimäärin tärkeämpi osuus kuin tutkimuksella, mikä näkyy jo henkilöstön rakenteessa: useimmat laitokset ovat lehtorivaltaisia. Lehtorit on lisäksi rekrytoitu laitoksille ennen kaikkea pedagogisin perustein eikä niinkään tutkimuksellisten ansioiden perusteella. Toiseksi kieliaineiden tutkintovaatimuksissa on paljon kaikille pakollista - lähinnä kielitaidon kehittämiseen liittyvää - pienryhmäopetusta, joka on vuosittain voitava turvata. Tämä kaikki asettaa laitokset lähes mahdottoman yhtälön eteen: miten turvata samalla sekä välttämätön opetus että antaa henkilöstölle mahdollisuus tutkimuksen tekemiseen?

HY:n romaanisten kielten laitoksella on käytäntö ranskalaisen filologian osalta ollut sellainen, että henkilökunta yhdessä neuvottelee opetuksen suuret linjat. Yhteisissä kokouksissa päätetään, mitä kukakin opettaa seuraavana vuonna ja miten paljon suunnilleen arvioidaan minkäkin kurssin valmistamiseen menevän aikaa. Filologia-aineiden opetukseen kuuluu myös huomattavan suuri määrä erilaisten kotitehtävien korjaamista, joka on otettava ajankäytössä huomioon. Itse kunkin henkilökohtaiset työsuunnitelmat ovat jääneet lähinnä esimiehen ja työntekijän väliseksi sopimukseksi eli niitä ei ole käsitelty yhteisissä kokouksissa. Päälinjat ovat kuitenkin kaikkien tiedossa.

Ongelmaksi muodostuu se, että tutkimukseen jää äärimmäisen vähän aikaa. Tämä vielä korostuu siinä, että kaikkia työtehtäviä ei aina pysty ennakoimaan: joskus opettajille kasaantuu ennakoitua enemmän mm. kirjallisten töitten ohjausta ja opiskelijoiden ohjausta. Myös jatkuvasti vaadittava uudistuminen ja paisuva hallinto yleensäkin edellyttää erilaisia suunnittelukokouksia. Näitä on valitettavasti vaikea ennakoida ajankäyttöä suunniteltaessa.

Edessä on varmasti joko opetuksen mullistaminen, mikä merkitsee luultavasti huononnusta nykyiseen verrattuna, tai henkilökunnan määrän lisääminen, mikä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa vaikuttaa mahdottomalta.

Mervi Helkkula- Lukkarinen
romaanisen filologian assistentti
Romaanisten kielten laitos
Helsingin yliopisto

Lukuvuoden tapahtumia
hankala ennakoida

Opettajakohtaisten työsuunnitelmien laatimisen yleiset periaatteet ja ajankäytön mitoitusta koskevat suositukset sovitaan tiedekunnissa. Tiedekuntatasolla on annettu samankaltainen lomakepohja, jonka mukaisesti työtehtävät on pyydetty ryhmittelemään. Karkeasti, tehtävät jakautuvat koulutuksen, tutkimuksen sekä yhteiskunnallisten palvelujen kesken, jotka kätkevät sisälleen useita alakohtia. Laitoksen sisällä voidaan sopia millä tarkkuudella työsuunnitelmat esitetään.

Opettajien työsuunnitelmat sovitaan laitoksittain elokuussa. Tällöin käydään ns. tuloskeskusteluja laitoksen johtajan ja henkilökunnan kesken. Täytetyt lomakkeet palautetaan amanuenssille, joka toimittaa ne laitoksen johtajan hyväksyttäväksi. Opetussuunnitelmiin liittyvät opettajakohtaiset opetustunnit vahvistetaan tiedekuntaneuvostossa syyslukukauden alussa. Työsuunnitelmia tarkistetaan lukuvuoden päättyessä.

Assistentti Kirsi Lähdesmäki (Vaasan yliopisto), yliassistentti Riku Matilainen (Hanken) ja assistentti Mervi Helkkula-Lukkarinen (Helsingin yliopisto) näkevät kokonaistyöajassa sekä hyviä että huonoja puolia. He osallistuivat helmikuussa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajien ja sihteerien neuvottelupäiville.

Työsuunnitelmatietoja käytetään hyväksi eri yhteyksissä, ja niistä kootaan tietoja mm. laitoksittain ja virkaryhmittäin. Työsuunnitelmiin on toivottu kirjattavan näkyviin esim. assistenttien tutkimusvapaan (3 kk) ajoittuminen.

Kokemuksia laitokselta

Suunnitelma voi helposti jäädä muodolliseksi paperin täyttämiseksi. Tarkoitus on varmasti hyvä. Usein vain koko lukuvuoden tapahtumia on vaikea tarkkaan etukäteen ennakoida. Joskus tulee tehtäviä, jotka ei mahdu silloisen suunnitelman puitteisiin. Usein on vielä niin, että nämä "uudet tehtävät" vievät aikaa omalta tutkimukselta, johon "budjetoidaan" ne tunnit, jotka muilta töiltä jäävät. Meidän laitoksen assistenteilla on tosin se kiitollinen tilanne, että meidän ns. hallintotehtävät ovat minimissään ja aikaa omalle väitöskirjatyöskentelylle on hyvin. Tähän on tietoisesti pyritty. Tietysti meiltä on sitten myös lupa odottaa tuloksia.

Kerron oman esimerkin: Suunnitelmaa laatiessa ei ole välttämättä tiennyt, että tulee mahdollisuus osallistua johonkin kansainväliseen konferenssiin seuraavana keväänä, ja että tulee esittämään siellä tutkimuspaperin. Esitelmän laatimiseen käytettyä aikaa on muutoinkin aivan mahdotonta ennustaa etukäteen. Tähän käytetty aika on pois omasta jatko-opiskelusta, jos sillä suppeasti ymmärretään oman väitöskirjan tekemiseen käytettävää aikaa. Tosin sekin voidaan ymmärtää jatko-opiskeluksi, ja erityisesti hyvin tärkeäksi osaksi oman tieteellisen uran kehitystä ajatellen.

Suunnitelmien toteutumista pitäisi itse arvioida, ja myös esittää sen toteutumisen arviointia tiedekuntahallinnolle. Kyllä tällaisten suunnitelmien laadinta antaa mahdollisuuden myös seurata asetettuja tutkintotavoitteita ja niiden mahdollista toteutumista.

Loppuun vielä lisäisin toteamuksen, että positiivista kokonaistyöajassa on se, että sentään jonkinlainen akateeminen vapaus on vielä tallella, eikä tarvitse työskennellä kellokortin mukaan.

Kirsi Lähdesmäki
HTL, assistentti (mvs)
Vaasan yliopiston
yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan
julkisjohtamisen laitos

Erfarenheter av totalarbetstiden
vid Hanken

När jag blickar tillbaka på det skede när vi på Hanken ännu beredde förslaget till totalarbetstiden om 1600 h var förväntningarna stora. Reformen gav vid handen att man skulle kunna organisera sitt arbete mer ändamålsenligt och därmed öka autonomin i det egna arbetet. Det fanns röster som varnade för att reformen var en potentiell källa till konflikter gällande fördel-ningen av arbete på de olika institutionerna. En annan farhåga var att det hela skulle utmynna i att alla eftersträvar frihet från arbete i stället för frihet i arbete. Inledningsvis kan jag konstatera att dessa farhågor har varit överdrivna.

Det har ännu inte utvecklats någon enhetlig praxis i högskolan för hur arbetsplanen skall utarbetas. Involverade i den formella processen att fastställa arbetsplanen är den enskilde läraren-forskaren, institutionsföreståndaren eller ämnesföreståndaren och institutionsrådet.

Formulär och koefficienter

Flera av institutionerna vid Hanken har använt sig av ett formulär, i A4-format, för arbetsplanen som är grovt indelad i tre delar: undervisning, forskning och övriga uppgifter. Formuläret har utformats inom ramen för beredningen av hur totalarbetstiden skulle genomföras vid Hanken. Formuläret fanns som bilaga till arbetsgruppens rapport och användningen av det var fri- villigt. Formuläret undertecknades av den som planen gäller och av institutionsföreståndaren. Därtill underkastades arbetsplanerna behandling i institutionsråden och bestyrktes då formellt. (Det kan vara skäl att påpeka att vår högskola till åtskillnad från många andra inte har fakulteter.)

I den nya situation som totalarbetstidsreformen medför har utgångspunkten ofta varit den tidigare undervisnings-plikten. Det finns egentligen heller ingen enhetlig praxis för vilken tyngd eller hurudana koefficienter som skall användas vid beräkningarna av hur mycket undervisningen tar i anspråk av totalarbetstiden. I vissa fall uppskattade man det exakta timantalet för undervisning och övriga uppgifter. Andra enheter valde att använda koeffienter för undervisningen (x 5) och för övningar i grupp (x 3,5). Koefficienter är ofta praktiska och entydiga, men kan i vissa fall vara blinda för variationen i arbetsbördan för undervisningen. Koefficienter är i vissa fall direkt missvisande.

För mitt eget vidkommande som företrädare för ett litet ämne var det enkelt och obyråkratiskt eftersom jag kunde sätta mig ner och diskutera ärendet med ämnesföreståndaren. Tillsammans slog vi fast hur fördelningen mellan de olika uppgifterna skulle se ut. Vår utgångspunkt var kanske något annorlunda genom att vi tog forskningen som utgångspunkt och funderade på vad som kunde göras gällande de andra uppgifterna.

Oavsett på vilket sätt man fastställde arbetsplanen verkar uppföljningen av planen vara den del av processen som tillsvidare är bristfällig och något vi borde utveckla. Här har vi en utmaning. Jag har egentligen inte heller hört talas om att någon skulle ha uppdaterat sin arbetsplan för att man skulle ha beaktat att arbetsuppgifterna av någon orsak har skiljt sig från planen eller att man skulle ha omarbetat sin plan pga att man sköter en annan tjänst. Positivt är även det att man inte har behövt anlita förtroendemännens tjänster i vid hanteringen av dessa anlägenheter.

Riku Matilainen
överassistent,
förtroendeman
Svenska Handels- högskolan

Kovin vähän muutoksia

Yliopiston johdolta tulevat kirjeet ovat yleensä ennustettavan tylsiä: toimintaohjeita, määräyksiä, lisäohjeita, täsmennyksiä määräyksiin jne. Mitäpä muutakaan sieltä “ylhäältä”, eikö niin?

Yllätys oli melkoinen, kun laitoksille tuli 1998 kirje, jossa puhuttiin työjärjestelyjen “joustavuuden lisäämisestä”, “tutkimusedellytysten parantamisesta”, “kannustavampien opetus- ja opiskelumuotojen kehittämisestä”. Ensimmäisen kerran neljännesvuosisadan yo-urani aikana näin kirjekulttuurissa valoa ylhäältä. Tarjotaan jotain uusia mahdollisuuksia, uskomatonta! Onko jokin käänne tulossa?

Miltä arki näyttää? Kokemukseni perustuvat puolentoistavuoden rupeamaan laitoksen johtajana, lehtoriyhdistyksen pj:na kuulemiini käytäväpuheisiin ja luottamusmiehien raportteihin lukuisista työsuunnitelmien soveltamisongelmista.

Jyrki Jyrkiäinen toivoo, että lehtorit vaatisivat laitoksilla kokonaistyöaikalain täysimääräistä noudattamista.

Yleisvaikutelma: vain vähän on muuttunut lain positiivisen tarkoituksen suuntaan. Työsuunnitelmia ei ole useinkaan tehty “yhteistyössä” johdon kanssa. Monilla laitoksilla ei ole tapahtunut juuri mitään näkyvää muutosta. Laitosjohto on hoitanut työsuunnitelmat kevyellä kädellä ja lyhyellä kaavalla, ikään kuin laki ei velvoittaisi mihinkään uuteen: “ainahan näitä uusia systeemeitä ja kirjeitä hallinnolta tulee, mutta meillähän on tuo opetussuunnitelma ...”. Soveltaminen ei ole ollut tehokasta.

Aloitteita tutkimukseen!

Samaan aikaan toisaalla: monien lehtorien on ollut kertakaikkisen vaikea oppiutua siihen, että kaikki voivat nyt tutkia ja opettaa. Pidetään tiukasti kiinni entisistä turvallisista opetusvelvollisuuksista. On selvää, että esim. kielikeskuksissa, joissa opetustarve on absoluuttisempaa kuin ainelaitoksilla, lain tehokas soveltaminen on vaikeampaa. Kannustavampia opetus- ja opiskelumuotoja on silti toteutettu.

Lehtorikunnan enemmistön identiteetti on perinteisesti kiinnittynyt opetukseen: sitä “vihataan”, samalla kun siitä pidetään kiinni viimeiseen asti, “rakastetaan”. Opettajiksihan monet lehtorit ovat aikanaan hakeutuneet ja otettu. Siihen heillä on edelleen oikeus. Mutta kuitenkin, kovin vähän olen laitosjohtajana kohdannut aloitteita tutkimukselliseen suuntaan. Lehtoreiden keskinäisessä yhteydenpidossakin lienee parantamista. Aloitteisiin ei voida määrätä.

Jos rakenteet ovat jäykkiä, niin kyllä ihmisetkin, jopa lehtorit. Olen huomannut, että taas kerran odotetaan neuvoja ja lisäohjeita “ylhäältä” - ammattiliitolta ja OPM:ltä - vaikka asiat pitää ja voidaan sopia yhteisesti ilman hallintoa. Herätys!

Monet lehtorit ymmärtävät tutkimuksen kovin kapeasti, omasta opetustyöstään jotenkin kovin irralliseksi ja toispuoleiseksi. Lehtoreiden on yhteisesti keskustellen ja toimien vaadittava, että laitoksilla noudatetaan täysimääräisesti kokonaistyöaikalakia, sillä siinä on ytyä.

Jyrki Jyrkiäinen
YTT, lehtori,
laitoksen johtaja
Tampereen yliopisto
Tiedotusopin laitos

Uudistus on tuonut joustavuutta

Seppo Ilkan mielestä Teknillisellä korkeakoululla työsuunnitelmien teko on järjestetty hyvin.

Käsitykseni kokonaistyöajan onnistumisesta TKK:lla voidaan kiteyttää seuraaviin kohtiin:

1. Uudistus on käsittääkseni toiminut TKK:lla hyvin ja joustavasti. Se on tuonut lehtoreillekin mahdollisuuden tutkimus- ja hallinnollisten tehtävien huomioon ottamiseen vuotuisia tehtäviä suunniteltaessa. Tarvittaessa on saatu vähennystä opetustuntien määrään, joskin eräissä tapauksissa laitoksen opetuksen kokonaisvolyymin ylläpitäminen on asettanut tälle rajoituksia.

2. Kaikista opetuksen uudelleen organisointia koskevista suosituksista huolimatta on oppituntien jako luentoihin ja harjoituksiin TKK:lla edelleen useissa tapauksissa täysin relevantti. Siten on hyvä, että aiemmasta varsin tiukasta lehtorin luento- ja harjoitustuntien jakautumista koskeneesta säännöstä on nyt voitu tarvittaessa joustaa.

3. Itse työsuunnitelman teko on TKK:lla järjestetty nähdäkseni erittäin hyvin. Siinä esitetään ainoastaan työtehtävien jakautuminen keskeisten nimikkeiden mukaan. Tästä on annettava kiitos myös talon hallinnolle, joka otti erinomaisesti huomioon yhdistysten näkökannat ilmoituslomaketta suunniteltaessa, ja ilmoitti omanakin kantanaan, että päävastuu tuloksen saavuttamisesta on laitostasolla. Siten osastolle annettava työsuunnitelma katsotaan vain raamiksi, jonka puitteissa laitoksella voidaan varsin vapaasti toimia.

4. Työsuunnitelmat tehdään kevätlukukaudella seuraavaa lukuvuotta varten. Tämä tapahtuu yhteistyössä laitoksella esimiehen johdolla, ja hän toimittaa ne osastolle, jossa ne hyväksytään yhteiskäsittelyssä ja arkistoidaan. Hyväksymisbyrokratia on tässä minimoitu. Tarvittaessa osastosihteeri kuitenkin muistuttaa esimiehiä asiasta.

5. Edellä kuvattu väljä työsuunnitelma korostaa laitosten sisäisten suhteiden ja tiedonkulun merkitystä. Tällaisena sen vaikutus voi muodostua positiiviseksi ja eri osapuolten näkemyksiä ja toiveita huomioon ottavaksi. Käsittääkseni näin on mm. lehtorien osalta tapahtunutkin. Ainakaan en ole luottamusmiehenä joutunut selvittelemään tästä aiheutuneita ongelmia.

6. Jatkossa tulisi toisaalta huolehtia saavutetun hyvän alkutilanteen säilymisestä, ja toisaalta kehittää opetuksen ja tutkimuksen välistä rajankäyntiä opettajien ja laitosten tarpeet huomioiden.

Seppo Ilkka
lehtori
Matematiikan laitos TKK

Työsuunnitelma tehokas väline
keskustelun pohjaksi

Kokonaistyöaikasopimuksen soveltamisen ensimmäisenä lukuvuonna 1998-99 tuntui siltä, että hyvin vähän käytännössä olisi muuttunut. Aiemman opetusvelvollisuuden aina täyteen tekevän kielikeskuslehtorin työssä opetuksen määrä ei olennaisesti muuttunut. Sen lukuvuoden alla ja sen aikana kuitenkin omalla laitoksellani käytiin paljon hyödyllistä keskustelua siitä, mitä opettajilta odotetaan: kuinka paljon osallistumista kokouksiin ja yhteiseen suunnitteluun, kuinka paljon tulee olla opiskelijoiden ja työtovereiden tavattavissa.

Oma suhtautumiseni oli alun perin myönteinen, koska yhteisen suunnittelun ja muun laitoksen toiminnan kannalta järkevän työn saaminen näkyväksi ja palkkauksen perustaksi oli ollut yhtenä tavoitteena. Tämä on minusta toteutunut siltä osin, että tehtävien kirjaamista työsuunnitelmaan edeltää välttämättä keskustelu niiden tarpeellisuudesta ja vaativuudesta. Pidän työsuunnitelman hyväksymistä kriittisen tärkeänä kohtana yksittäisen lehtorin kannalta. Työsuunnitelma on tehokas väline esimiehen kanssa käytävän keskustelun pohjaksi; on mahdollisuus saada huomiota oman työn vaativuuden muutoksiin, tarvitsemaansa täydennyskoulutukseen, tunnustuksen tekemilleen hallintotehtäville.

Laitostasolla tarkastellaan tutkintovaatimuksia ja asetetaan oppiminen etusijalle. Tehdään tärkeysjärjestyksiä ja todetusti tärkeitä töitä. Työsuunnitelma on hyvän johtamisen työväline, mutta lehtorille se voi myös olla tarpeellinen turvajarru jatkuvalle lisätöiden saamiselle; kesken lukuvuoden ei voi kertyä lisää töitä ellei suunnitelmaa muuteta.

Omalla laitoksellani oli toimiva kehityskeskustelukäytäntö jo olemassa, mutta työsuunnitelman käyttöönotto on silti opettajalle tilaisuus saada työnsä huomatuksi. Itse olen saanut työni joustavasti suunnitelluksi ja suunnitelmia on tarpeen tullen tarkistettu. Ihanteelliseen on vielä matkaa: kouluttautuminen ei ole sisältynyt kokonaistyöaikaan eikä laitoksen opetuskaan jakaudu ihan itsestään yksittäiselle opettajalle sopivaksi kuormaksi. Se vaatii jatkuvaa kehittämistä.

Samanaikaisesti kokonaistyöajan tulon kanssa saivat kaikki yliopistot opetusministeriöltä strategiarahaa kielikeskusten vahvistamiseksi. Todellinen muutos vaatii myös rahoitusta. Jotta opettaja voisi vapautua kehitystyöhön, keskittyä edes lyhyeksi aikaa uudistamaan materiaalia tai tuottamaan sitä verkkoon, tulee opetus hoitaa muilla voimin.

Tarkasteltu tietysti on, voiko opetusta olla koko laitoksen tasolla vähemmän kuin ennen. Oman laitokseni opettajat ovat voineet ottaa kehittämisprojekteja kokonaistyöaikaansa tämän määrärahan turvin. Muussa tapauksessa (=ilman rahaa tuntiopetukseen tai vastaavaan) muun työn sisällyttäminen kokonaistyöaikaan onnistuu vain opetuksesta vähentämällä. Tarpeellista ja terveellistä on käydä laitoksen sisäistä jatkuvaa arviointia ja erityisesti nyt kevättalvella keskustelua laitoksen tavoitteista ja keskinäisestä työnjaosta. Avoin keskustelu a. laitoksen opettajien välillä ja b. opettajan ja esimiehen välillä ovat mielestäni kokonaistyöajan tavoitteiden toteutumisen edellytykset.

Tiina Saali
lehtori
Kielikeskus
Kuopion yliopisto