Keskustelua:

Kokonaistyöaika on
kahden kauppa

Yliopiston opettajien työvelvoite ilmaistiin aikaisemmin opetustunteina. Lehtorien osalta opetustuntien määrä oli lyöty lukkoon valtion virkaehtosopimuksessa. Esimerkiksi alemman palkkaluokan lehtorilla opetustunteja oli 448. Nämä muunnettiin 1600:ksi kokonaistyöajan mukaiseksi työtunniksi. Kokonaistyöaikaan siirtymisellä haluttiin tuoda joustoa kaavamaiseen, opetustuntien määrällä mitattavaan työvelvoitteeseen. Kokonaistyöaika mahdollisti sen, että lehtorit saivat tilaisuuden tehdä muutakin kuin vain opettaa.

Useimmat lienevät yhtä mieltä siitä, että kokonaistyöaika on ajatuksena fiksu. Käytännön työyhteisössä kokonaistyöajasta sopiminen voi kuitenkin olla monimutkainen prosessi. Pahimmassa tapauksessa kokonaistyöaika toimii uutena työpaikkakiusaamisen välineenä. Asian tähän puoleen ei mielestäni kiinnitetty riittävästi huomiota edellisessä Acatiimin numerossa, jonka teemana oli nimenomaan kokonaistyöaika.

Siihen, miksi kokonaistyöaikajärjestely ei kaikissa tapauksissa toimi, on monia syitä. Käyn seuraavassa läpi muutamia esimerkkitilanteita:

1. Sopijapuolet.
Kokonaistyöaikajärjestely perustuu viranhaltijan suostumukseen. Kokonaistyöajan käytöstä on sovittava mahdollisimman tarkkaan. Kaikissa tapauksissa ei ole kuitenkaan helppoa löytää oikeaa sopijapuolta. Opetusviran haltijan näkökulmasta luonteva sopijakumppani yliopiston puolelta on tiedekuntaneuvosto tai muu toimielin, joka päättää opetussuunnitelman vahvistamisesta. Luonnollisesti asiassa on kuultava alan oppituolin haltijaa ja kaikkia muitakin, joita asia koskee.

2. Etenemisjärjestys.
Kokonaistyöaikajärjestelyistä on sovittava hyvissä ajoin ennen kuin esimerkiksi opetussuunnitelmat vahvistetaan. Näin vältetään ota tai jätä -mentaliteettiin perustuvat tarjoukset. Opetusviran haltija voi olla vaikeassa asemassa, jos hänen opetuksensa on määritelty opetussuunnitelmassa, opinto-oppaissa ja lukujärjestyksissä ennen kuin kokonaistyöajan käytöstä on päästy yhteisymmärrykseen.

3. Virka ei muutu järjestelyssä.
Kokonaistyöaikajärjestelyssä on kyse omaan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamisesta. Jos esimerkiksi lehtori ottaa vastaan muun viran hoitoon liittyviä töitä, hän saattaa joutua tilanteeseen, jossa oma perusvirka tosi asiassa (osittain) lakkautetaan. Ongelmia voi aiheutua myös määrävuosikorotusten ja muiden palkkaukseen tai eläkkeisiin liittyvien asioiden kanssa. On muistettava, että viran muuttamisesta toiseksi päättää usein eri instanssi kuin se, joka tekee ratkaisut kokonaistyöajan käytöstä.

4. Muutosten tilapäisyys.
Kun kokonaistyöaikajärjestely johtaa siihen, että säännönmukaisten opetustuntien pitämisestä luovutaan, järjestelyyn liittyvien muutosten täytyy olla tilapäisiä. Muutosten perusteluissa, esimerkiksi tiedekunnan opetusvelvollisuuden vahvistamista koskevissa päätöksissä, on hyvä olla maininta siitä, että opetusresursseja käytetään tilapäisesti tutkimukseen. Viranhaltijalla on oltava oikeus palata normaaliin kokonaistyöaikaan eli opetusvelvollisuuteen.

5. Sitoumuksen kohde.
Työnantaja asettaa usein kokonaistyöajan käytölle työn tuloksia koskevia ehtoja, joista tyypillinen esimerkki on väitöskirjan tekeminen. Väitöskirjaprosessiin sotkeutuu kuitenkin aina kolmas osapuoli, jonka intressissä voi olla vaikka väitöskirjan valmistumisen estäminen. Tämän vuoksi viranhaltijan on syytä välttää sitomasta itseään mihinkään sellaiseen, mikä ei ole yksin hänen määrättävissään. Sitoumuksen voi muotoilla esimerkiksi niin, että viranhaltija käyttää tietyn osan työajasta tutkimukseen. Kolmannen osapuolen aiheuttamien vaikeuksien riski kuuluu työnantajalle – ei työntekijälle.

6. Irtisanominen.
Sopimus kokonaistyöajan käytöstä on voitava sanoa irti, ellei sitä ole tehty määräajaksi. Käytännössä sopijapuolet sitoutuvat aina vähintään lukukauden kestäviin sopimuksiin, sillä kesken lukuvuoden opetussuunnitelmien muuttaminen voi olla hankalaa. Hyvän sopimusneuvottelijan tunnistaa siitä, että hän osaa löytää etukäteen sopimukseen sisältyvät mahdolliset tulkintaongelmat. Se, joka haluaa välttää turhia sopimusriitoja, tuo pelkäämättä esiin kaikki mahdolliset ongelmatilanteet jo ennen sopimuksen allekirjoittamista. Sopimusneuvotteluissa ei kannata koskaan luottaa siihen, että sopijapuoli ymmärtää asian samalla tavalla, vaan vaikeistakin asioista on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti. Kun yhteisymmärrys on vielä puettu kirjalliseen muotoon, on huomattavasti helpompaa keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään - oman viran haasteelliseen hoitamiseen.

Jarmo Kiuru
oikeusinformatiikan lehtori,
VT Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta

Keskustelua:

Professorit barrikadeille,
kyllä!

Kiitän professori Tauno Tiusasen kirjoitusta Acatiimissa 3/2000 ja kannatan ajatuksia lämpimästi. Olen nähnyt muun muassa, että ammattikorkeakoulun opettajilla on parempia palkkoja kuin professoreilla tai, että lääketieteen lisensiaatilla on parempia palkkoja kuin lääketieteen professorilla. Mitä on nyt heti tehtävä: opiskelijoita vähennettävä, väitöskirjoista ja dosenttien pätevyyksistä ei anneta toistaiseksi lausuntoja näillä palkoilla “3 mk/t”. Näihin vaadittaisiin noin 100 kertainen korotus ennenkuin olisivat asianmukaisia asiantuntijalausuntopalkkioita.

Juhani Pyhtinen
professori
Radiologian klinikka
Oulun yliopisto