PBL -rajoja rikkovaa opetusta yliopistossa

"Kuntoutus - moniammatillista yhteistyötä" -opintojakso toteutettiin Tampereen yliopistossa syksyllä 1999. Opintojakso raivasi uusia polkuja yliopistomaailmaan. Uutta yliopistomaailmassa oli se, että opintojaksolla tieteen ja perinteisen opetuksen raja-aidat ylitettiin. Lääketieteen, psykologian ja sosiaalipolitiikan laitosten yhteistyönä toteuttama opintojakso kokosi kolmen eri pääaineen opiskelijat yhdessä opiskelemaan kuntoutusta yliopistoissa harvoin käytetyllä ongelmalähtöisellä oppimismenetelmällä (Problem-based learning, PBL).

Kuntoutusopetukselle yhteiskunnallinen tilaus

Kuntoutusopetuksen henkiin herättämisen motiivina Tampereen yliopistossa oli havainto lisääntyvästä kuntoutustarpeesta yhteiskunnassamme. Erityisesti vanhusten, työttömien, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kasvava joukko tarvitsee avukseen ammattilaisia, jotka kykenevät opastamaan asiakkaita kuntoutusjärjestelmien tarjoamien palveluiden ja taloudellisten etuuksien hyödyntämisessä.

Toisaalta kuntoutuksen opintojakson tarve perustui työelämässä kuntoutustehtävissä työskenteleviltä yliopistolle kantautuneeseen viestiin kuntoutusammattien vaativuudesta. Kuntoutuslääkäri tarvitsee tehtävissään sosiaali- ja psykologiatieteissä opetettavia asioita. Vastaavasti psykologian ja sosiaalipolitiikan kuntoutusammateissa työskentelevillä on tarve tuntea ja ymmärtää myös lääketieteen toimintatapaa. Laaja-alaisen osaamisen tarve on tullut esille moniongelmaisten asiakkaiden määrän lisääntymisen kautta. Masentunut, köyhä, sairas ja monipuolista kuntoutusta tarvitseva asiakas on yhä tyypillisempi näky niin lääkärin, psykologin kuin sosiaalityöntekijänkin vastaanotolla. Osa käytännön kuntoutustyöntekijöistä kokee epävarmuutta näissä kohtaamisissa. Opintojakson tarkoituksena oli valmentaa tulevaisuuden kuntoutusammattilaisia selviytymään työtehtävien lisääntyneistä vaatimuksista.

Lähtökohtana moniammatillisuus

Opintojakson ydinsana oli moniammatillisuus. Tavoitteena oli se, että opintojakson jälkeen opiskelijat ymmärtävät moniammatillisen työotteen merkityksen. Opiskelijoille painotettiin sitä, että ydinosaamisensa lisäksi kunkin ammattilaisen -psykologin, lääkärin, sosiaalityöntekijän - on hallittava myös marginaalisia asioita selviytyäkseen työstään. Kyse oli siitä, että ammattilaisen oli ymmärrettävä mitä asiakkaalle voi tapahtua toisen ammattilaisen luona. Ammattilaisten oli myös kyettävä yhteistyöhön toistensa kanssa moniammatillisissa tiimeissä.Yleisten tavoitteiden ohella kurssilla oli yksityiskohtaisia tavoitteita. Opintojakson suorittaneen opiskelijan odotettiin tuntevan kuntoutus-käsitteen sisällön, ymmärtävän kuntoutuksen asiantuntijoiden verkostoitumisen ja kuntoutussuunnitelman merkityksen.

Pedagoginen kokeilu

Kuntoutuksen opintojakso oli innovatiivinen pedagogisesti. Uutta yliopistoympäristössä oli se, että opintojakso toteutettiin tieteenalojen rajoja rikkoen. Opetusryhmissä lääketieteen, psykologian ja sosiaalipolitiikan opiskelijat toimivat yhdessä saaden saman kuntoutusopetuksen. Yhteisopetus rikkoi yliopiston jäykähköjä rajoja siinäkin,että opetusalaan syventymisen ohella koulutuksessa olevat pääsivät tutustumaan toisten laitosten henkeen ja opiskeluympäristöön. Tämä varmistettiin siten, että opetustilanteet toteutettiin vuorotellen lääketieteen, psykologian ja sosiaalipolitiikan laitoksilla. Lisäksi kyseisten laitosten ajattelu- ja toimintatapoihin tutustuttiin siten, että opiskelijoita opettivat kaikkien näiden laitosten opettajat.

Opintojaksolla opiskelijat saivat kuntoutustietämystä asiantuntijaluentojen, roolipelien ja tutustumiskäyntien kautta. Pääopetusmenetelmänä kurssilla oli kuitenkin ongelmalähtöinen oppiminen, joka on uudehko oppimismuoto useimmiten luentoihin tukeutuvassa yliopisto-opetuksessa. Ongelmalähtöisen oppimisen ytimenä oli ajatus oppimisesta ammatillisesta käytännöstä nousevien ongelmien kautta, eli jatkuva käytännöllisen ja teoreettisen aineksen integroiminen oppimisessa. Kuntoutuksen opintojaksolla opiskelijat saivat pohdittavakseen asiakastapauksia, joiden tilanteen helpottaminen vaati sosiaalityön, psykologian ja lääketieteen tieto-taitoa. Asiakastapaukset heijastelivat käytännön kompleksisuutta ja kuntoutusammattilaisten yhteistyön vaatimusta. Kyetäkseen ratkaisemaan asiakastapausten ongelmia, opiskelijoiden oli hankittava olemassaolevan tietotaitonsa lisäksi uutta osaamista. Opintojakson suorittaminen vaatikin heiltä huomattavasti itseopiskelua ja aktiivista tiedonhankintaa, jota tutor-opettaja tuki. Tiedon haun tulokset purettiin tutor-istunnoissa, joita opintojaksoon sisältyi useita.

PBL-oppimismenetelmän vahvuutena oli myös se, että monitieteisissä tutorryhmissä opiskelijat saattoivat jakaa omaa tietämystään ja vastaavasti oppia toisilta opiskelijoilta. Todennäköisesti ryhmäkokemuksesta on opiskelijoille hyötyä tulevaisuudessa. Oletettavasti tulevassa työssä heidän kynnyksensä tarttua puhelimeen ja pyytää apua muiden alojen asiantuntijoilta on matalampi kuin opiskelijoilla, joilla ei ole kokemuksia monitieteisissä ryhmissä opiskelusta. Tähän viittaa se, että kuntoutusopiskelijoiden kokemusten mukaan yhteisryhmissä ennakkoluulot muita ammattiryhmiä kohtaan lievittyivät. Tutorryhmissä opiskelijat oppivat myös kantamaan vastuuta ryhmän ilmapiirin säilyttämisestä myönteisenä ja oppimista tukevana. Voikin todeta, että opintojaksolla opiskelijat saivat kuntoutuksen substanssitiedon ohella aimo annoksen vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen opetusta.

Opintojakso arvioidaan

Kuntoutuksen opintojakso toimi opetusmenetelmien kehittämishankkeena, jolle Tampereen yliopiston Opetuksen Laatu -projekti myönsi rahoitusta. Kehittäminen tuli näkyville opintojaksossa siinä, että tiettävästi tämä oli ensimmäinen kerta Suomessa, kun ongelmalähtöistä oppimismenetelmää sovellettiin eri tiedekunnan opiskelijoista muodostetuissa tutorryhmissä. Saadun rahoituksen avulla kurssin opiskelijoilta ja opettajilta kerättiin kurssipalaute, josta on tekeillä arviointiraportti. Raportin sisältö ratkaisee osaltaan kuntoutusjakson tulevaisuutta. Tämä kolmen opintoviikon laajuinen jakso saattaa olla pään avausta pedagogisille kokeiluille yliopistoissa.

Toivottavasti näin käy. Yhteiskunnassamme lisääntyvä tiedon määrä, uuden teknologian räjähdysmäinen kasvu ja nopeasti muuttuvat ammattikäytännöt haastavat yliopistokoulutuksen. Perinteisessä yliopistokoulutuksessa opetus on pitkälti perustunut tiedon siirtämiseen. Tämäntyyppisen koulutuksen tarjoama varasto tulevaan ammattiin liittyvää irrallista tietoa ei enää takaa opiskelijoille riittäviä työelämävalmiuksia. Kaikkia työelämässä tarvittavia taitoja ja tietoja ei he eivät pysty varastoimaan, koska työelämän muutoksissa koulutuksessa saatu tieto-taito vanhenee nopeasti. Ongelmaperustaisen oppimismenetelmän nykyistä laajempi hyödyntäminen yliopistossa on mielekäs keino tuoda työelämää ja yliopistokoulutusta lähemmäs toisiaan. Oppimismenetelmässä teoria ja käytäntö limittyvät joustavasti yhteen. Tällä tavoin opiskelijat säästyvät irrallisten teoria- ja taitovarastojen keräämisen aiheuttamalta paineelta. PBL-menetelmä tuo myös haasteellisuutta ja vaihtelevuutta yliopisto-opettajan opetustyöhön. Ongelmalähtöinen opetusmenetelmä on tapa inhimillistää ja mahdollisesti tehostaa opetusta yliopistossa.

Anne Siponen
Opintojakson tutor-opettaja
YTT, assistentti
Tampereen yliopisto,
sosiaalipolitikan laitos