Onko hyvänä opettajana
hyvä olla?

Liekö toista ammattiryhmää, jonka työhön kohdistetaan niin suuria odotuksia kuin opettajan tapaan selviytyä tehtävistään? Jokainenhan on käynyt koulua ja muodostanut vankan mielipiteen siitä, millaista on hyvä opetus ja millainen on kelpo opettaja. Eihän siinä mitään pahaa ole, päinvastoin. Opettajan kuten kenen tahansa muunkin työtä saa ja tuleekin arvioida. Mutta esitetäänkö opettajille jo täysin epärealistisiakin vaatimuksia?

Jos kaikki ääneen lausutut tai epäsuorasti vihjaistut odotukset täyttyisivät yhdessä ja samassa henkilössä, olisi hyvä opettaja seuraavanlainen:

- hän ottaa hoitaakseen rajattoman määrän kursseja, myös olemattomalla varoitusajalla (onhan ammattitaidon merkki, että on valmis lähtöön kuin pelastuspartio)

- hän uusii kaikki materiaalinsa ja ainakin osan työtavoistaan noin kerran vuodessa

- hän on aina perehtynyt didaktiikan uusimpiin suuntauksiin ja soveltaa niitä myös käytännössä

- hän on jatkuvasti siinä määrin innoissaan omasta aiheestaan, että välinpitämättöminkin opiskelija tempautuu mukaan - eivätkä omat huolet, väsymys tai sairaus saa koskaan näkyä pinnalle

- jos sairaus vie kerta kaikkiaan jalat alla, hyvä opettaja tekee tunnit myöhemmin takaisin, sillä opiskelijoiden tulevaisuutta ei toki sovi vaarantaa jättämällä yksi luento tai harjotuskerta väliin

- yksityiselämä on aina toissijainen, eli ensin sijoitetaan kalenteriin opetustunnit ilta- ja viikonloppukurseja myöten, ja vasta sen jälkeen katsotaan, jääkö aikaa ja milloin perheelle ja harrastuksille

Hämmästyttävintä on, että myös moni opettaja pitää tällaista hyvää opettajuutta esimerkillisenä, ja onpa niitäkin, jotka pääsevät tavoitettaan varsin lähelle. Jos opettaja itse viihtyy roolissaan,hyvä niin. Mutta miten selviää se, joka ei tuollaista jaksa?

Ongelma on erityisen suuri sivutoimisten tuntiopettajien kohdalla, koska he joutvat yleensä toimimaan täysin työnantajan ehdoilla, ja palvelussuhteen jatkumisen ratkaisee aikaisempi suoriutuminen. Tilanne ei silti ole tuntematon viranhaltijoillakaan. On pärjättävä vähintään yhtä hyvin kuin työkaverien ainakin uskotaan hoitavan omat tehtävänsä. Niinpä työtä tehdään monesti yli voimien. Se, joka rohkenee sanoa ei, kokee helposti joutuvansa silmätikuksi ja kärsii usein kroonisista omantunnon pistoksista.

Maksimista on tullut minimi

Ei olekaan ihme, että opettajat ovat esimerkiksi vuorotteluvapaatilaston ylivoimaisena ykkösenä. Kun työ pumppaa tyhjiin, on paristot ladattava uudelleen ottamalla etäisyyttä oikein ajan kanssa.

Yliopistojen opetushenkilöstöä kuormittavat lisäksi työn vaativuuteen nähden erittäin korkeat opetustuntimäärät. Kokonaistyöaikaa sovelletaan valitettavan usein niin, että vanhojen virkaehtosopimusten määrittelemä opetustuntien maksimi on juuri se tuntimäärä, jonka opettajan edellytetään tekevän. Syyksi mainitaan määrärahojen niukkuus, eikä tietenkään aiheetta.

Hyvän opettajan taakkaa voidaan kuitenkin keventää. Sivutoimistuntien asemesta opetus kannattaa koota kokonaisiksi viroiksi, jolloin viranhaltija saa toimeentulonsa yhden ja saman työnantajan palveluksessa ja voi tällöin keskittää osaamisensa yhteen työhön, mikä varmasti opetuksen laadun kannalta on edullinen ratkaisu myös työnantajalle. Opetuksesta on joka tapauksessa syytä sopia hyvissä ajoin, jotta opettaja voi valmistella kurssin odotuksia vastaavaksi. Instant-kurssi ei niitä välttämättä täytä.

Materiaalien ja työtapojen uudistaminen on toki tärkeätä, mutta se ei saa olla itsetarkoitus. Uunituoreet artikkelit suoraan saman aamun lehdestä tai verkosta eivät, toisin kuin usein luullaan, välttämättä sovellu sellaisenaan opetuskäyttöön, sillä hyvän materiaalin työstäminen vaatii enemmän kuin pikaisen läpiluvun, ja opettajalle on siihen suotava riittävästi aikaa.

Opettajakaan ei ole kone

Opettajan innostuneisuus on sinänsä kohtuullinen vaatimus, mutta on syytä muistaa, että opettajakaan ei ole kone. Opiskelijat ymmärtävän tämän yleensä paremmin kuin opettaja itse. Siispä sairaan on syytä keskittyä hoitamaan itsensä terveeksi, eikä sairaspoissaoloja tarvitse tehdä takaisin, kuten ei muidenkaan työntekijöiden tarvitse. Ja mitä innostuneisuuteen tulee, ovat mielekkäät harjoitustehtävät tai hyvin jäsennelty luento vähintään yhtä oiva keino motivoida opiskelijat innostumaan kuin opettajan horjumattoman iloinen naamataulu.

Opettajan yksityiselämää tulee kunnoittaa. Opiskelijoiden yhteydenotot on lupa keskittää erikseen sovittuihin aikoihin. Kurssien ajankohdasta pitää voida neuvotella ja opettajan omat toivomukset ottaa mahdollisimman hyvin huomioon etenkin silloin, jos kurssit on pakko järjestää iltaisin tai viikonloppuisin. Kenenkään ei sovi aliarvioida opettajan perhe-elämää eikä hänen harrastuksiaankaan. Henkisesti ja fyysisesti tasapainoinen opettaja on se, joka jaksaa parhaiten. Eikö juuri sellainen ole hyvä opettaja?

Leena-Maija Åberg
TTL:n opetustyöryhmän
puheenjohtaja