Kansainvälinen rekrytointi
Yliopistot ovat aina olleet kansainvälisiä, vaikka
ne ovat syntyneet pitkälti kansallisista tarpeista. Siitä
huolimatta että yliopistojen ensisijainen tavoite on supistunut
kansallisen edun ajamisesta maakunnan kasvukeskuksina toimimiseen,
on kansainväliseen tiedeyhteisöön liittyminen pysynyt
muuttumattomana vaatimuksena.
Yliopistojen merkitys uuden tutkimustiedon tuottajina ja valtavasti
kasvaneen tietomäärän välittäjinä
yhteiskuntaan on lisääntynyt. Yliopistoissa tehtävän
tutkimuksen odotetaan sekä tuottavan uutta tutkimustietoa
että välittävän kansainvälistä tutkimustietoa
yhteiskuntamme käyttöön ja siten nostavan maamme
sivistystasoa ja lisäävän hyvinvointia.
Kansainvälisyys edellyttää omaa korkeatasoista
tutkimusta, jotta voisimme toimia globaalin tiedeyhteisön
tasavertaisina jäseninä.
Toiseen maailmansotaan saakka Suomi oli tiukasti kiinni Keski-Euroopan,
lähinnä Saksan, yliopistoissa. Sodan jälkeen Yhdysvaltojen
voimakas tuki maamme tieteen kehittämiseksi ja valta-asema
tieteessä suuntasivat kiinnostuksen ja tutkimusyhteistyön
Yhdysvaltoihin. Kolmen viime vuosikymmenen aikana eurooppalaisen
tutkimuksen voimistuminen on johtanut yhteistyön lisääntymiseen
ja nostanut Euroopan tärkeimmäksi tutkimusyhteistyöalueeksi.
Tietotekniikan käyttöönotto tietoverkoissa on
merkittävin kansainvälistymiseen liittyvä murros.
Se on merkinnyt kansainvälisyyden arkipäiväistymistä.
Jokapäiväistä on tiedon hakeminen globaaleista
tietokannoista, sähköpostin välityksellä käytävä
reaaliaikainen keskustelu kollegojen kanssa ja www:n mahdollistamat
yhteiset työpöydät tutkimuksen tekemisessä.
Jäljellä on edelleenkin kansainvälisen yhteistyön
kannalta keskeisin kysymys: yliopistojen ja tutkimuslaitosten
on voitava kilpailla paitsi oman maamme myös muiden maiden
parhaista lahjakkuuksista.
Vaikka meillä alkaa olla kansainvälisesti kilpailukykyisiä
tutkimusympäristöjä, jäljellä on merkittävä
heikkous. Suomessa professorien palkat eivät kestä kansainvälistä
vertailua.
Kansainvälistyneen teollisuutemme tarpeista lähtien
on ulkomaalaisten erityisasiantuntijoiden rekrytoimiseksi jouduttu
luomaan verohelpotuskäytäntöjä. Kun palkkaraja
on asetettu 35 000 markkaan kuukaudessa, niin yliopistojen tarvitsemien
henkilöiden rekrytoinnissa alarajaa ei ole.
Tämä on osoitus kahdesta asiasta. Myönnetään,
kuinka tärkeää yliopistoihimme on saada kansainvälisesti
merkittäviä tutkijoita ja sitä halutaan tukea.
Samalla kuitenkin tunnustetaan, että yliopistojen ja tiedemaailman
erityisosaajat ovat lähtökohtaisesti alemmin palkattuja
kuin elinkeinoelämän tarvitsemat henkilöt.
Kun professorin virkojen täytössä kansainväliset
haut ovat muodostuneet tavanomaisiksi, yliopistot ovat joutuneet
houkuttelemaan ulkomaisia hakijoita suomalaisille hakijoille tarkoitettua
korkeammilla palkkatarjouksilla. On kestämätöntä,
jos ulkomaalaisuus merkitsee tieteellisen pätevyyden ohittavaa
palkkausperustetta.
Professorin työssä nykyisin vahvasti korostuva ulkoisen
rahoituksen hankinta ja ulkoisella rahoituksella tehtävien
hankkeiden johtamisen korvausjärjestelmän puuttuminen
asettavat myös ylimääräisiä esteitä
ulkomaisen professorin rekrytoinnille ja hänen toimimiselleen
suomalaisessa tiedeyhteisössä. Kun ulkoiseen rahoitukseen
liittyy usein paitsi tieteellisesti kilpailukykyinen tutkimus
myös sen kaupallinen hyödyntäminen, niin rahoituksesta
kilpailtaessa on eduksi tuntea julkisen ja yksityisenkin tiedettä
rahoittavan suomalaisen yhteisön käytännöt.
Professorien palkkojen kilpailukyky on viime vuosina jatkuvasti
heikentynyt. Tilanteen korjaaminen on yksi tutkimuspolitiikkamme
ja yliopistojemme kansainvälistymisen onnistumisen edellytyksistä.
Juhani Keinonen
puheenjohtaja
Professoriliitto
|