Professoriliiton portfolioesitys
Professoriliiton hallitus on hyväksynyt 25.9.2000 liiton
portfolioesityksen. Esitys perustuu työryhmän (pj Kari
Sajavaara, jäsenet Mauno Kosonen ja Erkki K. Laitinen) valmisteluun.
1 Portfoliokäsite
Portfolioita laaditaan erilaisiin tarkoituksiin. Käyttötarkoituksella
on vaikutusta portfolion sisältöön. On opetusportfolioita,
tieteellisiä tai taiteellisia portfolioita, hallinnollisten
tehtävien portfolioita ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen
portfolioita. Yliopistoportfoliossa tekijä voi esitellä
omaa osaamistaan ja ansioitaan kaikilta edellä mainituilta
osa-alueilta.
Tässä esityksessä käsitellään yliopistoportfoliota.
Asemastaan johtuen professorit toimivat muita henkilöstöryhmiä
selvästi useammin henkilöiden ja siten myös portfolioiden
arvioijina.
2 Portfolion käyttäminen
Portfolio toimii ensisijaisesti oman toiminnan kehittämisen
välineenä. Portfolion laatija kokoaa aineistoa osaamisestaan
ja kehittymisestään täydentämään
perinteistä CV:tä. Professoreille portfolio ei ole yleensä
yhtä merkittävä kuin yliopistouran alkuvaiheessa
oleville.
Portfoliota käytetään usein täytettäessä
virkoja tai muissa vastaavissa valinnoissa. Valinnan kohteena
olevat voivat esittää portfoliolla ansioitaan.
Portfolio soveltuu myös hyvin välineeksi erilaisia
tuloksellisuuteen perustuvia lisiä myönnettäessä.
Helsingin yliopistossa on päätetty ottaa käyttöön
uusi opetushenkilökunnan virka- ja palkkarakenne. Saman virkakategorian
ylempään palkkaluokkaan korottamiseen vaadittavien henkilökohtaisten
ansioiden kuvaamiseen portfolio soveltuu hyvin.
Portfolio on subjektiivinen kuvaus laatijan ansioista. Laatijan
on tarvittaessa näytettävä kuvaus toteen.
3 Portfolion rakenne
Portfolion rakenne vaihtelee käyttötarkoituksittain.
Yliopistoportfolio rakentuu neljästä osasta: 1) tieteellinen
tai taiteellinen toiminta, 2) opetustoiminta, 3) hallinnollinen
toiminta ja 4) yhteiskunnallinen toiminta.
Eri tarkoituksiin portfoliota voidaan painottaa eri tavoin. Valittaessa
esimiestehtäviin henkilön portfoliosta ilmikäyvä
hallinnollinen toiminta korostuu. Valittaessa yliopiston edustajia
yliopiston ulkopuoliseen toimintaan yhteiskunnallisen toiminnan
portfolio-osa painottuu. Virkoja täytettäessä korostuvat
tieteellisen toiminnan ja opetustoiminnan näkökohdat
ja niiden välinen suhde. Professoria valittaessa erityisesti
tieteelliselle toiminnalle ja siitä laaditulle portfoliolle
tulee antaa suuri painoarvo, jopa muiden portfolio-osien kustannuksella.
Opetuspainotteiseen virkaan voi opetustoiminnan portfolio-osa
olla ratkaisevampi ja vaikuttavampi.
Hyvä portfolio on sekä kattava että lyhyt ja ytimekäs.
Vaikka ansioluetteloiden pituudet vaihtelevat, yliopistoportfolion
suositeltavana pituutena voidaan pitää 4-7 sivua.
Seuraavaa yksityiskohtaista jaottelua voidaan käyttää
sekä tieteellisen että soveltuvin osin myös taiteellisen
toiminnan yliopistoportfoliossa.
3.1 Tieteellinen toiminta
Tieteelliseen toimintaan sisällytetään tutkinnot,
tieteellinen tutkimus, kyky johtaa tutkimustyötä, tieteellistä
arvoa omaava oppimateriaali ja muut tieteelliset ansiot:
1. Tutkinnot ja oppiarvot
2. Tieteellisessä toiminnassa ansioituminen
- palkinnot
- huomionosoitukset
- merkittävät apurahat
- menestyminen viranhaussa
- muut mahdolliset ansiot
3. Toiminta akateemisessa yhteisössä
- luottamustehtävät tieteellisessä yhteisössä
- jäsenyydet tieteellisessä yhteisössä
- asiantuntijatehtävät
- asiantuntijatehtävät virantäytöissä
ja tieteellistä pätevyyttä arvioitaessa
- toimiminen väitöskirjan esitarkastajana ja
vastaväittäjänä
- tieteellisten aikakauslehtien toimittaminen
- toimiminen jäsenenä aikakauslehtien toimituskunnissa
- toimiminen aikakauslehtien refereenä
- muut mahdolliset ansiot
4. Toimiminen tutkijankoulutuksessa
- ohjatut väitöskirjat ja lisensiaatintyöt
- tutkijakoulun koordinaattorina toimiminen
- muu toiminta tutkijankoulutuksessa
5. Tutkimustyön johtaminen
- johdetut tutkimushankkeet
- käynnissä olevat tutkimushankkeet
- tieteelliseen toimintaan hankittu ulkoinen rahoitus
6. Tutkimustoiminnan päälinjat
7. Merkittävät julkaisut, esitelmät ja posterit
3.2 Opetustoiminta
Opetustoimintaan sisällytetään pedagoginen koulutus,
opetustyössä hankittu käytännön kokemus,
taito tuottaa oppimateriaalia, muut opetustoimessa saavutetut
ansiot ja opetusnäyttein osoitettu opetustaito:
1. Hankittu pedagoginen koulutus
2. Opetustyössä hankittu käytännön
kokemus
- toiminta pedagogisena kouluttajana
- toiminta opetustehtävissä
- peruskoulutukseen liittyvä opinnäytetöiden
ohjaus
3. Osallistuminen opetuksen kehittämiseen
4. Osallistuminen oppimateriaalin valmistamiseen
5. Omasta opetuksesta ja omista opinnäytteistä saadut
arvioinnit
6. Osallistuminen opetuksen arviointiin
3.3 Hallinnollinen toiminta
Hallinnolliseen toimintaan sisällytetään tässä
lähinnä yliopistohallinnon tehtävät ja muut
yliopistohallintoon läheisesti liittyvät hallinnolliset
tehtävät:
1. Yliopistohallinnon tehtävät
- esimiestehtävät
- jäsenyys monijäsenisissä elimissä
- toiminta hallinnollisissa työryhmissä
2. Osallistuminen hallinnollisiin tehtäviin liittyvään
koulutukseen
3. Toimiminen hallinnollisen koulutuksen järjestämisessä
4. Yliopistoon liittyvät muut hallinnolliset tehtävät
5. Muut mahdolliset hallinnolliset tehtävät
3.4 Yhteiskunnallinen toiminta
Yhteiskunnallisen toimintaan sisällytetään merkittävät
yliopiston ulkopuolella hankitut ansiot:
1. Asiantuntijana toimiminen
- lausunnot
- arvioijana toimiminen
- muu toiminta
2. Luottamustehtävät
3. Tutkimus- ja koulutusyhteistyö yliopiston ulkoisen
yhteiskunnan kanssa
- yhteistyö julkishallinnon kanssa
- yhteistyö yritysmaailman kanssa
4. Patentit
5. Osallistuminen julkishallinnon komiteoiden, toimikuntien
ja työryhmientyöskentelyyn
6. Tieteestä tiedottaminen
7. Muut mahdolliset ansiot
4 Professorin toimiminen arvioijana
Professorit joutuvat arvioimaan portfoliota useammin kuin muut.
Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon esim. seuraavia seikkoja:
- portfolioiden laatijoiden subjektiivisista seikoista johtuvat
erot
- portfolioon sisältyvät tiedot tarvittaessa dokumentoitava
- portfolio on yksi arvioinnin välineistä, jota voidaan
täydentää mm. haastatteluilla
5 Julkisuus
Virantäyttö on julkista ja virantäyttöasiakirjoihin
voi kuka tahansa tutustua. Siksi myös portfolio ja portfolion
perusteella laadittu arvio ovat julkisia.
Virkamiesten palkkaus on nykyisin julkista. Palkkaukseen tai
muihin vastaaviin tarkoituksiin käytetyt ja laaditut portfoliot
samoin kuin niiden perusteella tehdyt arviot ovat usein hyvin
henkilökohtaisia ja mittaavat osittain eri ominaisuuksia
kuin virantäytössä. Palkkauksen määrittelyyn
käytetyt portfoliot ja arviot tulee sen vuoksi pitää
ei-julkisina, lähinnä vain portfolion laatijan ja arvioitsijan
välisenä asiana. Mikäli kuitenkin kyseessä
on virkaehtosopimukseen perustuva selektiivinen palkkauksen lisä,
tulee asianomaisen ammattijärjestöjen edustajan voida
tutustua kaikkiin asiakirjoihin, myös portfolioon ja arviointiin.
|