Yliopistopedagogiikka -
etuoikeus vai velvollisuus?

Yliopistot tarvitsevat hyviä opettajia. Hyvän opettajan tärkeä tunnusmerkki on erinomainen aineen hallinta, mutta tieto tulee myös osata siirtää opiskelijoihin.

Lehtori Anita Malinen kertoi Jyväskylän yliopistossa tarjottavista aikuiskouluttajan pedagogisista opinnoista, joiden opintojaksot vastaavat hyvin Yliopistonlehtorien liiton yliopistopedagogisessa tavoiteohjelmassa hahmoteltuja opintoja. Opetusministeriö on toivonut yliopisto-opetuksen tehostamista ja vaihtoehtoisten opetusmenetelmien käyttämistä koulutuksessa; opettajan suurena haasteena on herättää opiskelijassa aito tiedonjano mekaanisen opintoviikkojen keräämisen sijaan. Kentällä koetaan yliopistopedagogiikan opinnot kahdella tavalla, joko etuoikeutena tai raskaana velvollisuutena.

Kiistatonta on kuitenkin, että yliopisto-opetukseen syventyminen analyyttisellä tasolla antaa opettajalle enemmän itseluottamusta, hyviä ideoita opetuksen toteutukseen ja opiskelijoiden aktivoimiseen ja motivoimiseen sekä myös teoreettista näkökulmaa nimenomaan aikuisten opettamiseen ja akateemiseen tietoon.

Jyväskylän yliopiston aikuspedagogiikan opintoja voi suorittaa 35 opintoviikkoon saakka. Kyseessä on kasvatustieteen laitoksen opintokokonaisuus ja kohderyhminä ovat yliopiston omien opettajien ohella vapaan sivistystyön opettajat ja muut aikuiskouluttajat. Toimintaperiaatteena on työssä oppiminen, kenenkään opettajuutta ei kyseenalaisteta, vaan lähdetään liikkeelle opettajan omista pedagogisista kehittämistarpeista.

Lopuksi hyvä mieli

Samanlaisia pulliaisia me yliopistonopettajat olemme kuin kaikki muutkin mitä tulee inhimillisiin heikkouksiin, sen paljasti viihteelliseen pakettiin kiedottuna luentona fysioterapeutti Petri Hartikainen, joka esiintyi yliopistopäivien päätteeksi. Perusviestinä oli, että koska elämme suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ja kovan työpaineen alla, meidän on opittava rentoutumaan ja hallitsemaan stressi sekä näyttämään tunteitamme. Ongelmana on, että ihminen on etääntynyt kauaksi omasta kehostaan, hän ei tunnista hälytyssignaaleja ja virran loppumista, akkulaturi on viskattu pöheikköön ja se ei sieltä aivan vaivattomasti löydy uuteen käyttöön. Työpaikoilla olemme kiireen kupolin alla, varjelemme omaa reviiriämme ja itsetuntoamme ja positiivisen palautteen antaminen työtoverille on usein ylivoimaisen vaikeata.

Hartikaisen hauska ja taitavasti esitetty performanssi antoi yleisölle hyvän mielen ja oli hyvä huipennus antoisille yliopistopäiville, jotka nyt oli tuotu Helsinkiin monen vuoden Tuusulan kauden jälkeen. Paikka oli hyvin valittu, siitä kiitos järjestäjille, eikä sieltä puuttunut mitään muuta kuin Tuusulan oiva amfiteatteri!

Maj-Len Rönkä

(painetun lehden s. 16)