Opetuksen, tutkimuksen ja hoidon kultainen kolmio pidettävä elinvoimaisena

- Yliopistolaitos on kokenut kaksi suurta murrosta viime sotien jälkeen. Ensimmäinen murros toi akateemisen koulutuksen kaikkien ulottuville. Kuulun itsekin tähän suurten ikäluokkien joukkoon, joka 1960- ja 1970-luvuilla sai mahdollisuuden akateemiseen sivistykseen. Toisen murroksen myötä tutkimuksesta on tullut tuotantoa ohjaava tekijä. Tuotantoelämässä tarvitaan nyt itsenäiseen tutkimustyöhön pystyviä tohtoreita. Omana aikanani tohtorien määrä on kolminkertaistunut. En näe sitä minkäänlaisena uhkana ja pidän tohtorien määrän lisääntymiseen kohdistunutta kritiikkiä osittain jonkinlaisena oman aseman turvaamiseen liittyvänä elitisminä, tiivistää Turun yliopiston solubiologian professori Kalervo Väänänen. Väänänen on saanut lääkäri- ja tutkijakoulutuksensa Oulun yliopistossa ja toiminut siellä solubiologian apulaisprofessorina. Ennen Turkuun tuloaan hän ehti toimia myös Upsalan yliopiston solubiologian professorina.

Väänänen oli Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta vastaava varadekaani maaliskuun 2001 alkuun saakka. Hän on Turun BioCityn tieteellinen johtaja sekä valtakunnallisen tuki- ja liikuntaelinsairauksien tutkijakoulun johtaja. Valtakunnalliseen tiedepolitiikkaan toi näköaloja toiminta Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan jäsenenä vv. 1992-97 ja sen biolääketieteen jaoksen puheenjohtajana.

- Yhteisen hyvän edistäminen on hyvä päämäärä tieteen teolle. Vaikka tämä tavoite on annettu yliopistoille pitkälti niiden ulkopuolelta, on yhteiskunnalla selvä oikeus odottaa saavansa osaavia tohtoreita käyttöönsä. Se on kohtuullinen vaade ja yliopistoille luontainen tapa osallistua yhteiskunnan rakenteelliseen kehittämiseen, toteaa Väänänen.

Tutkijankoulutus on etuoikeus

Väänänen vastaanotti tammikuun Lääkäripäivillä Maud Kuistilan palkinnon, joka annetaan tunnustuksena ansioituneelle tutkijankouluttajalle. Palkinnon saajaehdokkaita voivat nimetä tutkijakoulutettavat itse. Väänänen on ohjannut tähän saakka 17 väitöskirjaa, osa ohjattavista on ollut luonnontieteellisen, osa lääketieteellisen peruskoulutuksen saaneita. Hän on saanut syksyllä 2000 yhdessä tutkijakoulutettavansa Jussi Halleenin kanssa myös Inno-Suomi palkinnon kehittämästään luun hajoamisen määritysmenetelmästä, jolle on myönnetty kansainvälinen patentti. Kyseessä on verikoe, jonka avulla voidaan nopeasti ja edullisesti määrittää esim. luukadosta kärsivän potilaan lääkehoidon tehoa.

- Tutkimustyötä ohjaavilla on etuoikeus ja velvollisuus auttaa nuoria tutkijoita ymmärtämään vapaan tiedon päämäärän merkitys ja mahdollisuudet. Yhteiskunnan odotukset ja tieteen vapaus ovat kyllä sovitettavissa yhteen. Oma tutkimusaiheen valintani lähti alun perin liikkeelle puhtaasti esteettisistä syistä. Kun aikanaan opiskelin patologiaa mikroskoopin äärellä näyttivät osteoklastisolut histologisissa leikkeissä yksinkertaisesti kauniimmilta kuin kaikki muut, kuvailee Väänänen "kohtalokseen" koituneita soluja, joiden kautta hän tutkimusryhmineen on ratkomassa mm. osteoporoosin ja laajemminkin luun aineenvaihdunnan, sairauksien ja paranemisen ongelmia. Hiljattain hän ryhmineen solmi mm. 37 miljoonan markan tutkimussopimuksen Leiras Oy:n kanssa.

- Kaksi ensimmäistä väitöskirjaoppilastani sain perintönä edeltäjältäni. Yhteisestä innostuksesta on päästy eteenpäin. Hyvän tutkijankouluttajan pitäisi mielestäni olla ennen kaikkea innostava ja positiivista uskoa luova henkilö. Vaikeimmaksi kouluttajan työssäni koen oppilaideni yksilöllisyyden kunnioittamisen. Mielikuvitusrikas tiede tarvitsee elääkseen ja voimistuakseen jatkuvasti uusia nuoria ja koulutettuja aivoja, heidän eteensä meidän pitää tehdä työtä. Oman tutkimusalansa hyvin tuntevalla ohjaajalla on oltava myös toimiva yhteistyöverkosto, jonka kautta hän pystyy mm. järjestämään koulutettavilleen hyviä post doc -paikkoja.

Väänänen näkee tutkijakoululaisten ja perinteisten väitöskirjatyötä tekevien assistenttien kahden järjestelmän jännitteen hedelmällisenä. - On pelätty, että nykyinen kahta polkua kulkeva tutkijankoulutus synnyttää jonkinlaista kahden kerroksen väkeä. Näin ei mielestäni tarvitse käydä, jos laitoksella kiinnitetään asi-aan huomiota. Tutkijakoululaiset voidaan sitouttaa osaksi oppiaineen toimintaa ja vaikka assistentuuriin sisältyy muita tehtäviä, mm. opetusta, antaa se kuitenkin edelleen paremmat mahdollisuudet tutkimukseen. Hyvässä hengessä tapahtuva kilpailu on myös yksi tut-kimusta eteenpäin vievä voima.

Suomalaisella tutkimuksella menee hyvin, mutta...

- Suomalaisella lääketieteellisellä tutkimuksel- la menee monella mittarilla mitattuna juuri nyt erittäin hyvin. Meillä julkaistaan paljon ja hy- vissä lehdissä ja tieteentekijöitämme siteerataan paljon. Siitä huolimatta suomalaisella ter-veydenhuollolla, jonka pitäisi pohjata ajan- kohtaiseen tutkimukseen, on monenlaisia ongelmia. Ilmassa on suurta tyytymättömyyttä ja täytyy kysyä, miksi esimerkiksi vanhukset tuntuvat jäävän hoitamatta tai ihmiset eivät saa vaivojaan hoidetuksi. Tästä tyytymättömyy-destä ja julkiseen terveydenhuoltoon 1990-luvulla ilmaantuneista vaikeuksista meidän on syytä olla huolissamme, sillä suomalainen lää-ketiede saa oikeutuksensa käytännön terveydenhoidosta ja hyvien tutkimustulosten pitäisi myös näkyä arjessa. Lääketiede ei saa irtautua arjesta, ja myös lääketieteen opetuksen, tutkimuksen ja käytännön sairauksien hoidon kul-taisen kolmion toimintakyvystä on pontevasti huolehdittava. Lääketieteellisten tiedekuntien on etsittävä nykyistä tehokkaammin paikkoja, joissa opetusta voidaan antaa nykyisten yliopistosairaaloiden ohella. On luotava uusia, toimintakykyisiä malleja, muuten koulutamme huonoja lääkäreitä, joista ei tule myöskään hyviä tutkijoita.

- Suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen reunaehdot ja mahdollisuudet määräytyvät osittain kansallisten päätösten ja enenevässä määrin kansainvälisten, erityisesti Euroopan Unionin omaksumien periaatteiden mukaisesti. Tämän takia on tärkeää, että pyrimme aktiivisesti ajamaan ja vaikuttamaan myös tutkimusta koskeviin päätöksiin EU:ssa. Tällä hetkellä ja vielä pitkään tulevaisuudessa pääosa lääketieteellisestä tutkimuksesta Suomessa tehdään lääketieteellisten tiedekuntien yhteydessä. Kliinisen tutkimuksen osalta tämä merkitsee sitä, että yliopistollisilla sairaaloilla ja niiden taustalla olevilla sairaanhoitopiireillä on myös tulevaisuudessa aivan keskeinen sija sekä opetuksen että tutkimuksen alueella. Yliopistojen ja sairaaloiden eli valtion ja kuntien välisiä suhteita leimaa tällä hetkellä hämmennys, josta kärsivät kaikki - niin yleinen terveydenhuolto, lääketieteellinen tutkimus ja lääkärikoulutus. Keskustelua toiminnan pelisäännöistä ja mm. erikoisvaltionosuusrahoituksen uudelleen järjestämisestä on edelleen jatkettava, tiivistää Väänänen.

Bioyhteiskunta tulee, tappoiko joku
viattoman tieteen?

Tiede ja tutkimus ovat nousseet valtioiden keskeisiksi kiinnostuksen kohteiksi. Tämä tuo monenlaisia haasteita sekä tutkijoille että lääkäreille. - Lääkärit ovat keskeisiä toimijoita tulevaisuuden biologisen tiedon soveltajina. Tämä tuo mukanaan paljon vaikeita kysymyksiä, jotka koettelevat lääkärin etiikkaa. Biotieteiden nouseva voima on myös hieman pelottava visio, puntaroi Väänänen.

Nykyinen lääketieteen perustutkimus on entistä suuremmassa määrin monitieteistä ryhmätyötä, jossa luonnontieteellisen peruskoulutuksen saaneiden tutkijoiden määrä on jatkuvassa kasvussa lääkäreiden kustannuksella. Väänänen ei ole erityisen huolestunut tästä tilanteesta, mutta painottaa, että biotieteellinen tutkimus ja teollisuus tarvitsevat edelleen myös koko ihmiselimistön fysiologiaa ymmärtäviä ihmisiä eli lääkäreitä. - Toisaalta lääketieteellisillä tiedekunnilla on velvollisuus osallistua myös muiden kuin lääketieteen opiskelijoiden koulutukseen, toteaa Väänänen, joka on ollut aktiivisesti ajamassa myös Turussa vuonna 1998 aloitetun terveyden biotieteiden koulutusohjelman käyntiin saattamista.

Viime vuosisadalla alkanut tekniikan ja erityisesti fysiikan riemukulku osoitti ihmisen paikan maailmankaikkeudessa. Vuosisadan alun fysiikan kultakauteen liittyi atomipommin aiheuttama krapula, jonka fyysikko Leo Szilard tiivisti kuuluisaan toteamukseensa "Atomipommi tappoi kauniin tieteen".

- Oma käsitykseni on, että biologia ja siitä versovat lääketieteelliset samoin kuin ruoan tuotantoon ja ympäristöön liittyvät oivallukset ovat tällä vuosisadalla samassa asemassa kuin fysiikka oli viime vuosisadalla. Analogia on joissakin kohden hätkähdyttävän ilmeinen. Veikkaan, että koemme jopa "de-ja-vun" myös Szilardin toteamuksen kohdalla. Ihmisen kloonauksen jälkeen toteamme, että se tappoi viattoman tieteen...

Tuula Vainikainen

(painetun lehden sivuilla 10-12)