Pätkäkoululaisen arkipäivää

Tampereen yliopiston tieteentekijät ry. teki vuonna 1999 selvityksen tutkijakoululaisen sosiaalisesta asemasta. Laadullinen selvitys tuotti kiintoisia tuloksia siitä, miten tutkijakoulussa työskentelevä väitöskirjaansa tekevä henkilö kokee asemansa yliopiston tutkijana ja toisinaan opettajanakin¹.

Kyselyyn vastanneet olivat tyytyväisiä siihen, että yliopisto tarjosi monipuoliset kouluttautumismahdollisuudet, mielenkiintoisen työn sekä työvälineet ja -tilat. Suurimmiksi puutteiksi nähtiin rahoitusmuotojen eriarvoistava vaikutus työntekijän asemaan, riittämätön aika väitöskirjan valmiiksi saattamiseen sekä yliopiston rajalliset mahdollisuudet tarjota koulutusta vastaavaa työtä väittelyn jälkeen.

Kartoitus on saanut nyt jatkoselvityksen koskien tutkijakoululaisten työsuhdeproblematiikkaa. Tampereen yliopistossa toimivat tutkijakoulut ovat itsenäisiä eivätkä varsinaisesti kuulu yliopiston hallinnon piiriin. Tämän vuoksi yliopistossa työskentelevistä tutkijakoululaisista ei ole erikseen ollut saatavissa tietoa. Tutkijakoululaiset ovat tosin virka- ja työsuhteessa yliopistoon, jonka hallinnon kautta muun muassa heidän palkkansa maksetaan. YTM Jari Holttinen ja tiedekuntasihteeri Pirjo Hankala poimivat TaY:n henkilö- ja virkarekisteristä henkilöt, jotka virka- tai työsuhteensa projektinumeron tai rahoituslähteen perusteella ovat olleet tutkijakoulupaikassa vuoden 1995 alun jälkeen.

Näille henkilöille on poimittu palkkatietojärjestelmä tietoja yhdistelemällä tiedot heidän työ- ja virkasuhteistaan yliopistoon sekä opiskelijarekisteristä viimeisin suoritettu tutkinto ja nykyinen opinto-oikeus. Rekisteritiedot sisältävät tietoja ainoastaan heistä, jotka ovat/ovat olleet työ- ja virkasuhteessa Tampereen yliopistoon. Esimerkiksi yliopiston ulkopuolelta tulevasta rahoituksesta ei rekisterin perusteella ole ollut mahdollista saada tietoa.

Yliopiston henkilö- ja virkarekisteristä löytyi 220 henkilöä, joilla oli tiedoissaan vähintään yksi tutkijakouluun osallistumisesta kertova projektinumero. Aineiston tutkijakoululaisista 38% on aloittanut koulun jo vuonna 1995, jolloin järjestelmä käynnistettiin. Sen jälkeen koululaisia on tullut noin 30 vuodessa.

Vuoden 2000 luku on pienempi, koska aineisto on poimittu kesken vuoden syksyllä (taulukko 1).

Tutkijakouluun vuonna 1995 hyväksytyistä on siis ehtinyt väitellä vuoden 2000 syksyyn mennessä 42%. Aineiston kaikista 220:sta henkilöstä noin neljännes on valmistunut tohtoriksi. Näyttää siltä, että koulujen käynnistyessä 1995 niihin hyväksyttiin myös varsin pitkälle opinnoissaan edenneitä, sillä jo vuonna 1996 väitteli kuusi tutkijakoululaista. Tähän mennessä tutkijakoulupaikalta väitelleistä tohtoreista kolmannes oli edelleen Tampereen yliopiston palveluksessa (19 henkilöä). Osuus ei ole päätähuimaava, joten aiemmin kartoittamamme kokemukset yliopiston rajallisista mahdollisuuksista tarjota työtä tutkijakoulusta väitelleille saivat empiiristä tukea.

Eri alan tutkintoja opiskelevien sukupuolijakaumat ovat varsin yhdenmukaiset. Naisia on ollut tutkijakoulupaikassa 58% (127). Kaikissa tavoitetutkinnoissa naisia on jonkin verran miehiä enemmän, lääketieteen tohtoreiksi kouluttautuvissa peräti kaksi kolmannesta.

Pätkätöiden määrä

Löytyneillä 220:lla henkilöllä ollut yhteensä 1333 rekisteröityä työsuhdetta Tampereen yliopistoon eli keskimäärin kuusi työsuhdetta yhtä henkilöä kohden. Taulukossa 2 on esitetty eri vuosina aloittaneiden työsuhteiden lukumäärien keskiarvot. On huomattava, että hieman vajaalla kolmanneksella (31%) on ollut työsuhde ainoastaan tutkijakouluun eli kaksi kolmesta on työskennellyt ainakin jossakin vaiheessa uraansa myös muissa tehtävissä yliopistolla. Tämän lisäksi tulevat tietenkin vielä ne rahoituslähteet ja muut työsuhteet, joiden palkkaus ei kulje Tampereen yliopiston hallinnon kautta ja jotka tästä syystä eivät näy rekisterissä.

Tähän mennessä väitelleet tutkijakoululaiset ovat ehtineet olla tutkijakoulussa keskimäärin noin kaksi vuotta. Ennen vuotta 1999 väitelleiden pienet keskimääräiset tutkijakoulukuukaudet viittaavat siihen, että he ovat käyttäneet tutkijakoulun tarjoamaa työsuhdetta lähinnä lisärahoituksena väitöskirjansa loppuunsaattamiseen. Vasta vuodesta 1999 alkaen väitelleet ovat ehtineet olla tutkijakoulussa selvästi pidemmän aikaa.

Valtaosa tähänastisista tutkijakoululaisista on tullut yliopistouralle muuten kuin tutkijakoulun kautta. Alle puolet (46%) heistä on aloittanut työuransa suoraan koulussa, eli suurin osa on toiminut jossain muussa tehtävässä Tampereen yliopistossa jo ennen tutkijakoulun aloittamista. Tämä suhde ei juurikaan ole muuttunut koulujärjestelmän vakiintumisen myötä, sillä myöhemmin aloittaneista jopa hieman harvempi on aloittanut suoraan tutkijakoulussa ilman edeltävää muuta työsuhdetta.

Niistä henkilöistä, joiden ensimmäinen rekisteristä löytynyt työpaikka yliopistolla on ollut joku muu kuin tutkijakoulu, vajaa kolmannes (28%) on ammattinimikkeen perusteella aloittanut yliopistouransa avustavissa tutkimustehtävissä: tutkimusapulaisena, tutkimussihteerinä tai tutkimusassistenttina. Noin neljännes (26%) on aloittanut tutkijan nimikkeellä ja viidenneksellä (22%) ensimmäinen ammattinimike on assistentti. Näiden havaintojen perusteella voidaan tehdä tulkinta, että tutkijakouluun valituista puolet ovat olleet jo ennestään integroituneet tutkimustyöhön yliopistoyhteisöön. Kannuksia tutkimustyöhön on ollut siis hyvä hankkia jo ennen kouluun pyrkimistä, vaikka tämä ei välttämättä ole ollut eksplisiittisenä tavoitteena järjestelmään ryhdyttäessä.

Pätkätöiden kesto

Useimpien tutkijakoululaisten ura koostuu suuresta määrästä lyhyitä työsuhteita. Yli puolella kaikista tutkijakoulussa olleista on ollut vähintään viisi erillistä työ- ja virkasuhdetta Tampereen yliopistossa ja viidenneksellä on vähintään kymmenen työsuhdetta. Enimmillään työsuhteita löytyy jopa 20 kappaletta. Tähän mennessä väitelleillä tutkijakoulupaikassa olleilla on ollut keskimäärin kahdeksan virka- tai työsuhdetta Tampereen yliopistossa. Tavoitetutkinnon mukaan tarkasteltuna tutkijakoululaisten työsuhteiden yhteiskestosta löytyy varsin suuria eroja. Lääketieteen tohtoreiksi opiskelevilla tutkijakoulu on ilmeisesti ainoastaan täydentävä rahoitusmuoto, sillä pääosa lääketieteen tutkijakoululaisten työsuhteista on hyvin lyhyitä ja pidemmät rupeamat ovat harvinaisia. Yli puolet lääketieteen tohtoreiksi tähtäävistä on ollut tutkijakoulussa alle kuusi kuukautta ja hallintotieteilijöistäkin 41 prosenttia.

Tutkijakoululaisten yksittäiset työsuhteet ovat jo rahoituksen luonteenkin vuoksi lyhyitä, koska rahoitusta myönnetään yksittäiselle henkilölle yleensä vuodeksi kerrallaan. Kovinkaan monella ei ole ollut mahdollisuutta pitkäjänteiseen työskentelyyn, sillä koulu on tarjonnut alle puolelle (45%) vähintään yhden vuoden kestäneen työsuhteen. Yli neljänneksellä (27%) ei ole ollut ainoatakaan vähintään puoli vuotta kestänyttä työsuhdetta. Kuten taulukosta (taulukko 3) näkee, eri tavoitetutkinnoissa opiskelevien erot ovat huomattavia. Lääketieteen tohtoreiksi aikovista alle kolmanneksella on ollut vähintään yksi puoli vuotta tai pitempään kestänyt työsuhde tutkijakouluun. Myös hallintotieteilijöistä on lähes puolet (46%) niitä, joiden pisin työsopimus on ollut pituudeltaan alle kuusi kuukautta.

Varsin suuri osa tutkijakoululaisten yksittäisistä työsuhteista on lyhyitä. Jos verrataan eri tavoitetutkintojen kaikkia tutkijakoulutyösuhteita (taulukko 4), niin nähdään, että eri tutkintojen välillä esiintyy suuria eroja. Lähes kaikki lääketieteen työsuhteet ovat olleet erittäin lyhyitä. 81% työsuhteista on alle kuusi kuukautta kestäviä ja ainoastaan 5% vuoden mittaisia. Myös kauppatieteen työsuhteista puolet on alle kuusi kuukautta kestäneitä. Filosofian, yhteiskuntatieteiden ja hallintotieteiden tohtoreiksi kouluttautuvien työsuhteista35-37% on vähintään vuoden mittaisia.


Tutkijakoululaisten työhistoriat yliopistossa ovat vaihtelevia. Kuudellatoista henkilöllä on ollut ainoastaan yksi työsuhde tutkijakouluun eikä muita työsuhteita yliopistoon. Tämän lisäksi 24% on ollut useammassa kuin yhdessä työsuhteessa tutkijakoulun kautta eikä muussa työsuhteessa yliopistoon. Verraten harva on kuitenkaan työskennellyt muussa työsuhteessa kesken tutkijakoulun ja jatkanut sitten tutkijakoulussa, sillä heitä löytyi vain 31 henkilöä. Sen sijaan yleisempää on siirtyminen tutkijakoulusta muuhun työhön tai virkaan yliopistolle, sillä vajaa kolmannes vielä väittelemättömistä tutkijakoululaisista on siirtynyt johonkin muuhun tehtävään eikä ole palannut kouluun, vaikka muu työsuhde olisikin jo päättynyt. On kuitenkin muistettava, että aineiston luonteen vuoksi ulkopuolisen rahoituksen hankkineet henkilöt jäävät tämän tarkastelun ulkopuolelle.

Väittelemättömistä tutkijakoululaisista suuri osa on jossakin muualla kuin koulussa tai muuten Tampereen yliopiston palveluksessa, sillä puolet (51%) tohtorin tutkintoon tähdänneistä on joko hakenut rahoituksensa muualta tai lopettanut opintonsa, sillä heillä ei aineiston poiminta-aikana ollut voimassa olevaa työsuhdetta Tampereen yliopistossa. Tämän aineiston pohjalta ei valitettavasti ole mahdollisuutta selvittää heidän nykyistä rahoituslähdettään tai olinpaikkaansa. Väittelemättömistä 38 prosentilla viimeisin rekisterissä näkyvä työsuhde on päättynyt ennen vuoden 2000 alkua ja 31 prosentilla jo ennen vuoden 1999 alkua. Niistä henkilöistä, jotka ovat olleet ainoastaan tutkijakoulussa, eivätkä ole vielä väitelleet, oli syksyllä 2000 enää 39% työsuhteessa yliopistoon. Tämä viittaa siihen, että ainakin osa heistä työskennellee tällä hetkellä apurahalla. Tutkijakoulusta muuhun yliopiston työsuhteeseen siirtyneistä tai välillä yliopiston muussa työsuhteessa olleista oli taas jäljellä huomattavasti useampi.

Pätkätöiden seuraukset

Havaintojen perusteella voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä. Vuoden tai alle vuoden mittaiset tutkijakoulutyösuhteet ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus alunperin nelivuotiseksi tarkoitetussa koulussa. Koska tästä joukosta suuri osa on ollut kouluun tultaessa jossakin työsuhteessa yliopistoon ja tällä hetkellä jatkaa muussa virassa tai työsuhteessa, näemme, että tutkijakoulujärjestelmä palvelee lähinnä niitä henkilöitä, joilla on ollut jalka yliopiston ovella joka tapauksessa. Voi arvailla, onko tietynlainen kastijako mahdollinen myös väitöskirjaa tekevien keskuudessa: ainakin suuri osa niistä, joilla on ollut yliopistoon muita virka- tai työsuhteita, näyttävät sinnittelevän edelleen yliopistossa.

Yksi syy siihen, miksi voimassaolevia työsuhteita yliopistoon näyttää olevan niin vähän niillä, jotka ovat olleet tutkijakoulussa, mutta eivät vielä ole väitelleet, lienee se, että tutkijakoululaisen rahoituksesta huomattava osuus tulee apurahoista ja yliopiston ulkopuolelta. Kakku on niin kirjava ja sitä jaetaan niin pieninä paloina kerrallaan, ettei se välttämättä tuota kylläisyyden tunnetta siitä, että on saanut rauhassa antautua mielenkiintoisiin tutkijan tehtäviin kokonaiseksi neljäksi vuodeksi. Pätkätöiden sanotaan stressaavan työntekijää siksi, ettei niiden puitteissa ole mahdollista tehdä elämää varten pitkäjänteisiä suunnitelmia. Myös rahoitusmuoto vaikuttaa välittömästi tutkijan sosiaaliseen asemaan: esimerkiksi apuraha ei oikeuta vuosilomiin tai työterveyshuollon käyttöön. Eriarvoistavat tekijät
saavat pahimmillaan aikaan riitatilanteita tutkijoiden kesken ja huonontavat työyhteisösuhteita, mikä vähentää huomattavasti työmotivaatiota.

Vaikka useimmat nuoret ihmiset, joita tutkijakoululaistenkin joukossa luonnollisesti on, pitävät mielellään tulevaisuuden avoinna väittelyn jälkeen, se ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö joukossa olisi myös niitä, jotka haluaisivat olla varmoja tutkijanuransa urkenemisesta väitöksen myötä. Tähän ei kaikilla ole kuitenkaan mahdollisuuksia. Opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisemassa selvityksessä "Tutkijakoulut 2000" korostetaan, että tutkijanuran ammattimaistumista on edelleen tuettava väittelemisen jälkeisen itsenäisen tutkijanuran toimi- ja tukirakenteiden lisäämisellä (2000, 46). Koska suoritetut tohtoritutkinnot ovat viime vuosina roimasti lisääntyneet ja lisää tutkintoja vaaditaan edelleen, ei ole mitään takeita siitä, että mitkään mahdolliset tukirakenteet välttämättä hyödyttäisivät kaikkia tutkijauralle haluavia. Osan on siirryttävä tehtäviin, jotka vain tietyiltä osin vastaavat hankittua koulutusta.

Susan Eriksson
Jari Holttinen

(painetun lehden sivuilla 14-18)