• pääsivu
  • sisällys
  • Yliopistonlehtoriratkaisu


    Yliopistonlehtorien liiton hallitus asetti kvantitatiiviseksi päätavoitteekseen tuloksellisuuslisien sekä markkamääräisen että lukumäärän kasvattamisen. Edellisessä onnistuttiinkin: vastedes lisät lasketaan palkkausluokkien A23 ja A24 peruspalkkojen erotuksena.

    Laadulliseksi päätavoitteeksi sen sijaan valittiin lisensiaatti-yp lehtorien kuoppakorotuksen käynnistäminen kahdestakin syystä. Ensiksi juuri nämä olivat joutuneet odottelemaan nimenomaan heille kohdistettuja korotuksia poikkeuksellisen kauan ja toiseksi piti ryhtyä kiireesti torjumaan sitä vääristymää, joka aiheutui palkkausluokkaan A20 sijoitettujen maisterilehtorien sinänsä aiheellisesta nostamisesta niinikään vähitellen luokkaa ylemmäksi.

    Tavoite toteutui varsin tasapainoisesti: 37 yp-lisensiaattia sai kuopan, samoin 37 ap-maisteria.

    Tässä yhteydessä on ehkä taas syytä huomauttaa, että ap-lisensiaatit, jotka virkaehtosopimuksen nojalla saavat jo samaa palkkaa kuin yp-lisensiaatit, tulee virkajärjestelynä muuttaa yp-viroiksi. Laskennallisesti voidaan jopa osoittaa tällaisen muutoksen olevan yliopistolle taloudellisesti edullinen.

    Yp-lisensiaattien korotuksia varten perustettiin uusi palkkahinnoittelutyyppi: lehtori A 25, jolla ei ole enää määrävuosikorotuksia ja jonka myöhemmin mahdollisesti toteutuva tohtorilisä on vain yhden A-palkkausluokan suuruinen.

    Päätoimisen tuntiopettajan palkkausluokka A18 on jo yli kolme vuotta ollut suljettuna, mutta vasta nyt päästiin korottamaan viimeisetkin palkkausluokkaan A19.

    Sibelius-Akatemian sivutoimiset lehtorit saivat palkkausluokan korotuksen A15 ->A16. Samalla kuitenkin heillä ollut määrävuosikorotus poistui. Edelleen kaksi sivutoimista lehtoria nostettiin palkkausluokasta A16 luokkaan A17. Heilläkään ei ole määrävuosikorotusta.

    Tämän lisäksi saavutettiin positiivisia tuloksia joissakin ns. tekstitarkistuksissa. Niitä selostetaan tarkemmin koulutustilaisuuksissamme, joita järjestetään ensi tilassa luottamusmiehillemme, luottamushenkilöstöllemme ja jäsenillemme.

    Vesa Kulmala

    (painetun lehden sivulla 24)