Kokonaistyöaika vähensi lehtorien opetusmäärää vain joillakin aloilla

Yliopistonlehtorien liitto teki maaliskuussa otantatutkimuksen kokonaistyöajan työsuunnitelmista. Vain 36% vastanneista lehtoreista ilmoitti opetusmääränsä vähentyneen. Järjestelmään tyytyväisiä löytyi kuitenkin enemmän kuin tyytymättömiä.

Kokonaistyöaikasuunnitelmia, joissa opetusvelvollisuuden sijasta suunnitellaan vuosittainen 1600 tunnin työaika, on kaikissa yliopistoissa tehty jo muutama vuosi. Yliopistonlehtorien liitto teki maaliskuussa otantatutkimuksen, jonka tarkoitus oli saada tietoa siitä, miten suunnitelmia tehdään ja miten tyytyväisiä jäsenet niihin ovat.

Vastauksia saatiin 56 jäseneltä. Kyselylomakkeen lisäksi sain suurelta osalta myös kuluvan vuoden suunnitelman sekä vapaamuotoisia kommentteja. Vastaajista ap-lehtoreita oli 16 ja yp-lehtoreita 35 ja tuntiopettajia 5. Määräaikaisia oli seitsemän. Maistereita oli 16, samoin lisensiaatteja, tohtoreita oli 13, dosentteja 5 ja koulutukseltaan muita 6. Seuraavassa on joitakin tuloksia ja niihin liittyvä kommentteja.

Joustoa työaikasuunnitelmiin ei saa juuri muualta kuin tutkintovaatimuksista. Suunnittelun pitäisi alkaa resurssikartoituksesta, käytettävissä olevien opettajaresurssien ja opetussuunnitelmien vertailusta. Vain 32% ilmoitti, että joustoa haetaan. Merkitseekö tämä sitä, että halutaan pysyä vanhoissa tutkintovaatimuksissa vai sitä, että mielekkäältä tuntuvat muutokset on jo tehty - ehkä osittain molempia. Se, että resurssivertailuja ei tehdä 30%:ssa yksiköitä viittaa kyllä vanhassa pitäytymiseen. Kurssien sisällön ja opetustapojen suhteen vapaus oli lisääntynyt vain 32%:lla. Tämä merkinnee vanhassa pitäytymisen lisäksi sitä, että resurssitilanteen kireyden takia monessa yksikössä ajatellaan, että muutoksiin ei ole varaa.

Yhteistyötä pitää lisätä

Virkaehtosopimuksen mukaista suunnittelumenettelyä käytetään noin joka toisessa laitoksessa. Yksikön johtajan kanssa kahdenkeskisiä neuvotteluja kävi 40%, heistä kolme neljäsosaa itse tekemänsä suunnitelman perusteella. Yhteistyötä pitää lisätä. Vain porukka yhdessä pystyy tekemään muutoksia, jotka se hyväksyy. Kahdenkeskiset neuvottelut eivät riitä, ne kasaavat yksittäisille opettajille velvollisuuksia, joihin hän niukkuustilanteessa vastaa (johtajan mielestä hänen on vastattava) siten, että suunnitelmasta tulee näennäissuunnitelma, jonka tuntimäärät eivät vastaa todellisuutta.

Puolet on sitä mieltä, ettei opetuksen seurannassa ole epäkohtia, vaikka VES:ssa sovitulla tavalla eli vain tulosten perusteella seurataan ainoastaan 27%:a. Oman vapaamuotoisen ilmoituksen antamista (21%) ei ilmeisesti pidetä ongelmana. Selvästi VES:n vastaista seurantaa tehtiin sekä lomakkeilla (16%) että yksikön kanslian toimesta (13%). Seurannan puuttuminen oli yllättävän yleistä: kolmetoista vastaajaa ilmoitti, ettei heillä ole tietoa mistään seurannasta. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia. Se voi olla merkitä välinpitämätöntä suhtautumista koko suunnitelmiin: pidetään kiinni vanhasta opetusvelvollisuusajattelusta ja tehdään lumesuunnitelmat.

Vain kaksi ilmoitti, ettei sopimusta tehdä kirjallisena. Tiedon hyväksymisestä saa 80% ja sopimuksista allekirjoitetaan 70%. Omituiselta johtamiselta tuntuu se, että vain puolet sopimuksista on yksikön opettajien nähtävissä. Miksi tällainen salailu? Ainakin se on VES:ssa sovitun suunnittelukäytännön vastaista. Puolet ilmoitti, ettei suunnittelussa käytetä kertoimia. Kertoimia käyttävistä kolmasosa ei pitänyt niitä oikeudenmukaisina. Aika monessa paikassa tuntuu unohdetun se, että keskimääräisen kertoimen lehtorilla pitää VES:n perusteella laskettuna olla noin neljä.

Työpaineita tullut lisää

Se että määrärahojen jakoperusteet ovat muuttuneet samanaikaisesti kokonaistyöaikaan siirtymisen kanssa, on merkinnyt monessa yksikössä työpaineiden lisääntymistä. Vain 36% ilmoitti opetusmäärän vähentyneen ja muutamalla opetus oli lisääntynyt yli opetuskattojen selvästi VES:n vastaisesti. Vastaajista 16 ilmoitti opetustuntien vähennyksen määrän. Se oli keskimäärin (mediaani) 50 tuntia. Melkein kaikilla perusteena oli tutkimustyö. Ryhmäopetuksen osalta tuntimääriin tyytymättömiä oli 16%. VES:n mukaisen luentokaton ylitti n. 30%, heistä 80% oli suostunut siihen, pitäen sitä kokonaisuuden kannalta edullisena, mutta 20% (3) oli VES:n vastaisesti määrätty ylityöhön ilman korvausta.

Taulukko 1. Suunnitelmaan merkittyjen tuntien riittävyys (vain mielipiteensä ilmaisseet) Riittävyys Yksityis- ohjaus Etä- opetus Monimuoto-. opetus Muu opetus Opetuksen suunnittelu Kyllä 20 1 2 13 17 Ei 16 16 12 17 17

Taulukosta 1 näkyy selvästi, että muun kuin ryhmäopetuksen osalta tuntimäärissä on selviä ongelmia. Suunnitelmiin tulee liian pieniä tuntimääriä. Opetusvelvollisuusaikaan näitä töitä ei otettu mitenkään huomioon, ja uuteen järjestelmään siirryttäessä on matemaattisia aineita lukuun ottamatta tapahtunut selvää alimitoitusta. Kun 16 yhteensä 17:stä etäopetuksestaan ilmoittaneesta ja 12 kaikkiaan 14:stä monimuoto-opettajasta on sitä mieltä, että suunnitelmaan hyväksyttiin liian pieni tuntimäärä, voidaan todeta, että uusien opetusmuotojen käyttöönotto tapahtuu tekemällä resurssoinnin näennäissuunnitelmia vähättelemällä työn määrää. Lisäksi tapana näyttää olevan käyttää hyväksi opettajan innostuneisuutta esimerkiksi verkko-opetuksen suunnitteluun. Ohjaustuntien ja muun opetuksen osaltakaan tilanne ei ole hyvä, ei myöskään opetuksen suunnittelun osalta. Yksi syyn näihin ongelmiin on varmaankin se, että työnantajan keskeinen tavoite korvattaessa perinteinen ryhmäopetus muilla ei suinkaan ole opetuksen kehittäminen vaan säästöt.

Kolmasosalla oli hallintotehtäviä yli 100 tuntia, keskimääräinen (mediaani) ylitys oli 150 tuntia. Puolella opetusmäärä aleni vastaavasti, puolella ei. Hallinto rasittaa siis raskaasti kohtalaisen pientä osaa lehtoreista. Hyvin suuri hallintotehtävien määrä ilman opetustyön vähenemistä on harvinaisuus. Hallintotehtävissä yleisin ongelma on niiden ennakointi. Vuotta etukäteen on vaikea jakaa tulevat tehtävät ja arvioida niiden vaatima työmäärä. Vuoden aikana kolmasosalle tuli yli 20 tuntia lisätöitä, vain puolelle tämä korvattiin jotenkin. Ennakointi on vaikeaa, eikä ratkaisu ennakointiongelmaan ole ainakaan se, että kaikki yksityiskohdat pyrittäisiin ennustamaan tunnin tarkkuudella.

Tutkimus vähensi opetusta vain puolella

Yli puolella vastanneista on suunnitelmassaan tutkimusaikaa. Tämä vaikuttaa hyvältä, mutta kun tutkimusaikaa saaneista puolet ilmoittaakin, että opetusmäärä ei alentunut vastaavasti, paljastuu asian nurja puoli. Vastanneista kuusi oli määrätty vastoin tahtoaan merkitsemään suunnitelmaan myös tutkimusta ilman, että opetuksen määrä pieneni. Tutkimustyö on selvästi työtä, joka ei ollut lehtorin virkatyötä ennen kokonaistyöaikaan siirtymistä. VES:n mukaan kaikki tällainen työ vähentää vastaavasti lehtorin opetustyötä. Millä kikalla sitten päädytään siihen, ettei se vähenekään? Väärällä laskutavalla. VES:n mukaan käytettävä laskutoimitus on vähennyslasku: Kun lehtori n työhön lisätään jotain siihen aiemmin kuulumatonta - tutkimus on aina tätä - opetuksen määrä vähenee vastaavasti. Väärä tapa on yhteenlasku: Lasketaan pieniä kertoimia (2-3) käyttäen opetukseen kuluvaa tuntimäärää, päästään ehkä hiukan toiselle tuhannelle ja todetaan, että kyllähän suunnitelmaan on mahduttava tutkimustakin. Vähennyslaskulla luvusta 1600 alaspäin päästään aivan toiseen lopputulokseen vastaavilla kertoimilla. Viimeistään tässä vaiheessa työnantaja hyväksynee keskimääräisen kertoimen 4.

Tutkimuksen määrä suunnitelmassa, oli sitä sitten paljon tai ei ollenkaan, oli halutun suuruinen suurin piirtein yhtä usein kuin liian pieni, liian suureksi sen ilmoitti vain yksi. Tuntimäärän ilmoitti 26. Se oli keskimäärin (mediaani) 192, mikä on melko hyvin sopusoinnussa keskimääräisen opetustuntien vähennyksen 50 kanssa. Vajaa viidesosa ilmoitti, että tutkimusajan edellytys on kirjallinen suunnitelma. Suuressa yksikössä tämä voi olla tapa helpottaa päätöksentekoa, mutta siihen sisältyy vaara, että tutkimustyö keskittyy väitelleille tai dosenteille, joilla on jo näyttöä ja jotka osaavat tehdä suunnitelman. Maisterien ja lisensiaattien jatkokouluttautuminen ei saisi jäädä toissijaiseksi. Jos tutkimusaikaa ei pystytä antamaan kaikille, pitäisi pyrkiä tasapuoliseen vuorotteluun.

Lehtorin ei ole viisasta tehdä suunnitelmaa, jossa on tutkimusaikaa ilman, että opetusmäärä vähenee. Kiistatilanteessa voi vedota VES:een. Jos suunnitelmaan on merkitty tutkimusta, työnantajalla on oikeus vaatia myös tuloksia. Missään nimessä ei pidä tehdä yli 1600 tunnin mittaista suunnitelmaa, jotta siihen tulisi näkyviin tutkimus. Tämä johtaa yleensä vain siihen, että johtaja pienentää tasapuolisesti kaikkia tuntimääriä, jotta summaksi tulee 1600. Näennäissuunnitelma ei ole huono pelkästään lehtorille, se on sitä myös yksikölle. Kun raporteista näkyy täysin virheellinen opetuksen ja tutkimuksen suhde, ja lukuja verrataan tulostietoihin, voidaan todeta, että yksikön tutkimustoiminta on tehotonta ja että sillä on riittävät resurssit.

Kun sisäänottoa on kasvatettu ja ehkä edelleen kasvatetaan, nämä väärin tehdyt työaikasuunnitelmat antavat väärää tietoa opetuksen kustannuksista. Esimerkiksi joidenkin kasvatustieteellisten yksiköiden voisi olla parempi tehdä realistisemmat suunnitelmat, jotta ne voisivat selvemmin osoittaa, että resurssitilanne on huono ja että lehtorin tutkimustyö on suurelta osin omalla ajalla ylityönä tehtyä.

Yksiköiden väliset erot suuria

Edellä olevasta käy ilmi, ettei tyytyväisyys kokonaistyöaikaan ole rajatonta. Mielipiteensä ilmaisseista tyytymättömiä on kuitenkin vähemmän (36%) kuin tyytyväisiä. Tilanne oli sama myös äärimäisissä mielipiteissä: Hyvin tyytymättömiä oli viisi ja hyvin tyytyväisiä yhdeksän. Kaksi kolmasosaa sai mielestään vaikuttaa suunnitelman sisältöön riittävästi. Keskimäärin siis ollaan jäsenistön mielestä menty oikeaan suuntaa, mutta yksikköjen väliset erot ovat suuria.

Vai ollaanko menty mihinkään? Neljäsosa ilmoittaa, että opetus on katossa eli sama kuin entinen opetusvelvollisuus. Kun vain 36% ilmoitti opetustyön vähentyneen ja 61% ilmoitti, ettei vapaus ole lisääntynyt, voidaan todeta, että kokonaistyöaikaan siirtymisen eduista on päässyt nauttimaan vain osa.

Taulukko 2. Tyytyväisyys aloittain Hyvin tyytymätön Tyytymätön Tyytyväinen Hyvin tyytyväinen Humanistiset ja yhteiskuntatieteet 0 3 9 5 Kasvatustieteet 2 4 8 1 Kielikeskukset 0 2 2 0 Mat.-luonnontiet. 0 1 4 2 Taiteet 3 4 2 1 Yhteensä 5 14 25 9

Taulukosta 2 nähdään, että parhaimmassa asemassa näyttävät olevan matemaattis-luonnontieteelliset oppiaineet. Humanistit ovat melkein yhtä tyytyväisiä, vaikka heillä muutokset ovat olleet vähäisempiä ja ilmeisesti tulosbudjetoinnin takia huonompia.

Kasvatustieteilijöillä tyytyväisyyden vaihtelu on suurta. Tuntuu siltä, että paikoitellen yritetään tehdä sekä opetus- että tutkimustulosta resurssien suhteen täysin ylimitoitettuna. Opettajankoulutuslaitosten tehtävä on ollut kouluttaa opettajia. Tutkimustyön perinteinen vähäisyys on selvästi ongelma, kun rahanjako yliopistossa on jatkotutkintoja ja tutkimusta suosivaa. Selvästi ongelmallisin tilanne on taideaineissa, sekä korkeakouluissa että yliopistoissa. Niissä tohtorien määrä on vähäinen eikä perustutkintojen määrä suhteessa opettajamäärään ole kovin suuri. Tiivistettynä voisi sanoa, että tuloksen heikkous voi johtua myös siitä, että käsite tulos on määritelty jonkin kannalta väärin, epäedullisesti. Kokonaistyöajasta saatavat yksilötason hyödyt ovat oleellisesti riippuvaisia siitä, miten rahanjako yliopistojen sisällä tapahtuu ja tietenkin myös siitä, miten yliopistojen perusrahoitus kehittyy.

Matti Grönroos
lehtori
Turun yliopisto

(painetun lehden sivuilla 22-25)