Onko tulosohjaus
renki vai isäntä?

Yliopistojen toimintakulttuurissa tapahtui suuri muutos yhden vuosikymmenen aikana. Vuosien 1986-96 kehittämislainsäädäntö juurrutti tulosohjauksen ja kustannustietoisuuden nopeasti ja tehokkaasti yliopistoihin. Kun vuoden 1998 yliopistolaki antoi yliopistoille paljon itsenäistä toimintavapautta, niin samaan aikaan tulosohjausjärjestelmä pani niille tiukat suitset.

Tulosohjauksen ja kustannustietoisuuden merkittävä positiivinen arvo on, että niillä on ollut selvä vaikutus yliopistojen toiminnan kehittymiseen.

Liitettynä yliopistojen toimintaa ohjaaviin nykyisiin laskennallisiin rahanjakomalleihin tulosohjaus on kuitenkin noussut rengistä isännäksi. Se on kapea-alaistanut näkemystä yliopistojen tehtävistä, tuotteistanut toimintaa ja ohjannut tuloskeskustelua määräkeskusteluksi.

Laskennallisissa rahoitusmalleissa toiminnan tulosta mitataan pitkälti tutkintojen määrien perusteella. Opiskelijat ovat niin yhteiskunnalle kuin yliopistollekin voimavara, jonka kautta yliopistollinen osaaminen säteilee ympäröivään yhteiskuntaan. Kuitenkin kärjistetyssä tulosajattelussa opiskelijan suorittama tutkinto on yliopiston budjetin tarvitsema tuote. Yhteiskunnan muuttuessa yliopistojen rooli on muuttunut, samoin työelämän ja opiskelijoiden tutkinnoille asettamat odotukset. Tulosohjauksen tulisi reagoida tähän muutokseen herkästi muutenkin kuin määrätavoitteiden kautta.

Viimeisen vuosikymmenen aikana yliopistojen tulosta on ryhdytty tarkastelemaan myös ulkoisen rahoituksen avulla tehdyn tuloksen valossa. Ulkoisen rahoituksen myöntäjä haluaa selkeän tuloksen jo parin vuoden rahoitusaikana. Ulkoista rahoitusta saavat eniten ne tieteenalat ja hankkeet, joilla panos-tulos -ajattelu on helposti havainnollistettavissa. Sen seurauksena perustutkimus on liikaa alistettu lyhytnäköisen tuloksen ja hyödyn tavoittelulle. Tutkimuksen tulosten kaupallinen hyödyntäminen on noussut näkyvästi esiin.

Yliopistoista on myös tulossa palveluja tuottavia organisaatioita, esimerkkeinä vahvasti laajeneva aikuis- ja täydennyskoulutus ja kansainvälistyvä kilpailu koulutusmarkkinoilla. Nykyinen tulosohjausjärjestelmä ja yliopistojen vahvasti rajoitettu taloudellinen autonomia heikentävät suuresti niiden kilpailukykyä esimerkiksi kansainvälisessä koulutustarjonnassa ja mahdollisten yksityisten yliopistojen suhteen.

Yliopistolaitos on nyt yliohjattu. Tulosohjauksen pitäisi antaa enemmän tilaa yliopistojen omaehtoiselle kehittymiselle ja tulevaisuuden haasteisiin vastaamiselle.

Tuloskriteerien muutos tulisi aloittaa kehittämällä laskennallisia rahanjakomalleja. Opetusministeriön käyttämän mallin tulisi jättää enemmän tilaa tutkintojen sisällöille, vähentämällä tutkintomääräpainotteisuutta mallissa. Siinä tulisi olla enemmän tilaa yliopistojen omaehtoiselle strategiselle, rakenteelliselle kehittämiselle. Määriin pohjautuvan tuloksellisuusrahoituksen painoarvoa tulisi pienentää, vaikka nykyiset perusteet voitaisiinkin pitkälti säilyttää. Tutkimuksen ja opetuksen laadun tulisi vaikuttaa tuloksellisuusrahoitukseen. Nykymuotoinen hankerahoitus tulisi korvata opetusministeriön myöntämällä erillisellä strategisella rahoituksella.

Jotta yliopistot voisivat paremmin itse määritellä tavoitteensa, suuret yksittäiset kustannusosuudet, kuten tilakustannukset ja valtakunnalliset tehtävät tulisi erottaa omaksi osakseen. Tulosohjaus ja tuloksellisuusrahoitus tulisi liittää tuloksellisuuden muutokseen ja tulosten saavuttamiseen.

Juhani Keinonen
puheenjohtaja
Professoriliitto

(painetun lehden sivulla 3)