Yliopistojen yhteiskunnallisesta asemasta

Yliopistot perustettiin aikoinaan huolehtimaan yhteiskunnan henkisestä sivistyksestä. Yliopistojen asema ja toimintamuodot ovat vaihdelleet aina sen mukaan, millaiset vaatimukset ja millainen asenne yhteiskunnalla on ollut yliopistoja kohtaan, mutta ne ovat kyenneet säilyttämään tietyn koskemattomuuden, johon liittyy olennaisesti käsite akateeminen vapaus. Yliopistojen tehtävistä keskeisin on sen koulutustehtävä. Hallinnollisesti yliopistot jakautuvat tiedekuntiin. Vanhimmissa yliopistoissa niitä oli neljä: teologinen, lainopillinen, lääketieteellinen ja filosofinen. Toiminnan laajenemisen myötä tiedekunnat ovat jakaantuneet osastoihin samalla kun on syntynyt kokonaan uusia tiedekuntia. Suomen yliopistojärjestelmä on erittäin laaja-alainen kattaen koko maan, samalla kun sekä alueelliset näkökohdat että yhteiskunnan vaatimukset yliopistojen toiminnan hyödyllisyydestä ovat osa näiden tulosvastuuta.

Kuluneen vuoden aikana käyty keskustelu yliopistojen perusrahoitukseta on nyt edennyt niin pitkälle, että on aika määritellä se vastuu, joka yhteiskunnalla on yliopistoihin nähden. Mitä varten yliopistomme ovat olemassa, ja kuinka yliopistojen toiminta tulee mitoittaa? Olemme yhtä mieltä siitä, että yhteiskunta tarvitsee yliopistoja laitoksina, joissa vapaan tutkimuksen sallitaan kukoistaa ja joissa annetaan korkeinta opetusta. Keskeistä on tutkimuksen vapauden periaate. Tiedonhaluinen yhteiskunta janoaa innovaatioita, mutta kokemus on osoittanut, että suurimmat keksinnöt tehdään sattumalta. Ne eivät ole tilaustöitä. Tutkimustoiminnalla täytyy olla vapaus itse valita ja määrittää niin tavoitteensa kuin menetelmänsä ja toimintamuotonsa.

Yliopistojen perusrahoituksen kutistuminen on osittain voitu korvata ulkoisella rahoituksella. Tutkimustoimintaa on voitu pitää yllä ulkoisen rahoituksen turvin, samalla kun liikkuva talous on mahdollistanut opetuksen hoitamisen ostopalvelujen avulla. Ulkoisen rahoituksen osuuden kasvaessa lisääntyy myös eräänlainen riippuvuus rahoittajasta, jolloin tutkimuksen vapauden periaate ei välttämättä olekaan enää loukkaamaton, puhumattakaan siitä, että yhteiskunta alkaa livetä omasta vastuustaan. Perusrahoituksen vähetessä pienenevät myös opetuksen voimavarat, jolloin tutkintoja tuotetaan halvemmalla. Onko toiminta tällöin tehostunut, vai onko tingitty laadusta?

Miten tutkinnon laatu määritellään? Laatua voidaan mitata erilaisilla tiedollisilla indikaattoreilla, mutta laatua osoittaa myös se, millainen kysyntä tutkinnolla on. Kysyntää mitataan työmarkkinoilla. Yhteiskunta tilaa opetusministeriön kautta tietyn lukumäärän tutkintoja, ja tulosneuvotteluissa tutkinnolle määritellään hinta. Viimeisin suuntaus on siis ollut se, että tutkinnosta on haluttu maksaa yhä vähemmän. Tämä suuntaus on katkaistava. Voidaanko tutkinnosta maksaa enemmän, vai vähennetäänkö tuotantoa? Koulutuspoliittisen ohjelmamme perustana on tutkintomäärien lisääminen, minkä tulisi tuoda järjestelmään lisää resursseja, mutta lisäykset eivät ole vastanneet tarvetta, ja nähtävissä on siis tutkintojen tason lasku. Laadun pitäminen korkeana vaatisi tutkintomäärien vähentämistä. Keskustelunaiheena tuotannon vähentäminen on kuitenkin vaikea. Se on vastoin vallitsevaa poliittista suuntausta ja johtaa vääjäämättä kysymykseen siitä, mikä asetetaan etusijalle.

Sekä yliopistojen henkilöstö ja sitä edustavat ammattiliitot että opiskelijat ovat ilmaisseet halukkuutensa keskustella yliopistojen asemasta poliittisten päättäjien kanssa. Olemme saaneet ymmärtämystä asiallemme eduskunnassa, mutta sisältöä koskevat keskustelut opetusministeriön päättäjien kanssa polkevat paikoillaan. Annetaanko yliopistojen kehittyä siten, että ne ovat yhä enenevässä määrin riippuvaisia niistä resursseista, joita onnistuvat hankkimaan vapailta markkinoilta? Yhteiskunta on kuitenkin halukas rahoittamaan ja sittemmin ostamaan suurimman osan yliopiston palveluista. Kuinka määritellä laatuvaatimukset ja mihin asettaa määrälliset rajat? Tavoitteena tulee joka tapauksessa olla laadullisesti korkeatasoinen yliopistolaitos, jossa vapaa tutkimus saa kukoistaa ja jossa annetaan korkeinta opetusta. Koulutuksen määrälliset tavoitteet on jo saavutettu.

Aurinkoista kesää kaikille Acatiimin lukijoille!

Björn Fant
puheenjohtaja
Tieteentekijöiden liitto

(painetun lehden sivulla 3)