• pääsivu
  • sisällys
  • Tutkimusjohtaja Anneli Pauli toivoo lisää liikkuvuutta yliopistojen välille. - Meidän systeemi tuntuu välillä suoraan sanoen vähän sisäsiittoiselta
    Suomen Akatemian tutkimusjohtaja Anneli Pauli:

    Yliopisto- ja Akatemiaurat hyväksi kudelmaksi

    Suomen Akatemian uusi tutkimusjohtaja Anneli Pauli toivoo, että yliopisto- ja Akatemiavirat lomittuisivat toisiinsa hyväksi kudelmaksi. Tämän edistämiseksi yliopistojen ja Akatemian toimien pitäisi limittyä yhteen nykyistä paremmin. Kesäkuussa Akatemian hallitus valitsi nykyisten 26 lisäksi uusia tutkimuksen huippuyksiköitä. Huippujen kokonaismäärä saisi Paulin mielestä jäädä neljänkymmenen tienoille.


    Dosentti Anneli Pauli nimitettiin Suomen Akatemian tutkimusjohtajan viisivuotiseen virkaan 1.4.2001. Tehtävää hän on hoitanut vuoden alusta saakka, kun edeltäjä Jorma Hattula jäi eläkkeelle. Paulin ura tutkimusjohtajana on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti. Sisäänajovaihetta ei ole tarvittu, koska talo on tuttu ennestään: takana on pääsihteerin posti ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunnassa sekä muutoinkin monipuolinen kokemus tutkimus-, kehitys- ja tiedepolitiikan tehtävistä.

    - Toki Akatemian kolmen muun toimikunnan asioiden joukossa on ennestään hieman oudompiakin, muun muassa avaruusjärjestö ESAan sekä hiukkasfysiikan tutkimuslaitokseen CERNiin liittyvät yksityiskohdat.

    Pauli kuvailee työtään ihanteelliseksi kombinaatioksi uutta ja ennestään tuttua. Tunnetta "apua mitä mä nyt teen" ei ole tullut vastaan.

    Tutkimusjohtajan tavanomainen työpäivä on täynnä kokouksia ja palavereja. Ensimmäinen alkaa viimeistään klo 9 ja viimeisin loppuu yleensä klo 16. Väliin mahtuu ehkä puolen tunnin tai tunnin sauma katsoa posti ja sähköpostiviestit. Aika usein päivän päätteeksi olisi tarjolla myös iltamenoja, joista kaikkiin 11-vuotiaan tyttären äiti ei voi millään osallistua. Tehtäviä on ollut pakko oppia myös delegoimaan.

    - Kaikki haluavat tavata tutkimusjohtajan. Usein kuitenkin käännytän ihmisiä mm. toimikuntien puheenjohtajien ja pääsihteerien pakeille.

    Eurooppalaisessa tutkimusalueessa on vielä tekemistä

    Suomen Akatemian työkenttä on kansainvälistynyt valtavasti muutamassa vuodessa. Suhteellisesti suurimman taakan kansainvälistymisestä kantaa pääjohtaja Reijo Vihko, mutta myös tutkimusjohtajalle on tullut ulkomaan reissuja keskimäärin puolitoista per kuukausi.

    Pauli mainitseekin lähivuosien keskeisimmäksi haasteeksi globalisaatiokehityksen. Euroopan tasolla on valmisteilla komission aloite eurooppalaiseksi tutkimusalueeksi (ERA) sekä uusi puiteohjelma. Tutkimusaluealoite merkitsee pysyvää rakennemuutosta ja eurooppalaisen tutkimuspolitiikan yhteistyötä aivan eri mittakaavassa kuin nykyisin. Huomio kiinnitetään siihen eurooppalaisen tutkimusjärjestelmän tutkimusrahoituksen 95 prosenttiin, joka nyt jää puiteohjelmien ulkopuolelle. Tavoite eurooppalaisen tutkimusjärjestelmän yhteistyön tiivistämisestä on erittäin haasteellinen.

    - Maiden systeemit ovat niin erilaisia, että keskustelut pitää aloittaa käsitteiden määrittelystä. Mitä tarkoitetaan esimerkiksi kansallisella tutkimusohjelmalla? Meillä on luonnollista, että niihin luetaan Akatemian ja Tekesin ohjelmat, mutta monissa muissa maissa niinä pidetään ministeriöiden ohjelmia, koska termi 'kansallinen' ymmärretään poliittisemmin.

    - Jotta ERA-hanke saataisiin alkuun, yritämme tehdä päänavauksia ja saada aikaan yhteistyötä sellaisten maiden kanssa, joissa systeemi olisi hieman Suomen kaltainen. Komissiokin ehkä tukee mielellään pilottihankkeita.

    - Suomelle on eduksi, että täällä maan sisällä yhteistyö, Suomen Akatemia - Tekes - OPM - KTM, pelaa hyvin. Meillä yleensäkin tiede- ja teknologiapolitiikka on paljon keskustelevampaa kuin monissa muissa maissa. Tämä yhteistyö onkin ollut yksi menestyksemme avain.

    40 alkaa olla raja huippuyksiköiden määrälle

    Pääsihteerikaudellaan Anneli Paulilla on ollut vuodesta 1997 lähtien horisontaalivastuu Akatemian huippuyksikköpolitiikan toteuttamisesta. Edellinen tutkimusjohtaja Jorma Hattula totesi virkansa alussa Tieteentekijä-lehden haastattelussa lokakuussa 1995, että huippuyksiköt ovat vaarassa kärsiä inflaation. Paulin mukaan tuolloinen systeemi erosi paljon nykyisestä mallista.

    - Vuonna 1995 haku ei ollut kaikille avoin kilpailu. Valinta perustui tieteellisten toimikuntien arvioon. Opetusministeriö halusi jakaa yliopistoille tuloksellisuusrahaa tutkimuk
    sen laatuun perustuen ja parhaat yksiköt indikoimaan laatua piti löytää tiukalla aikataululla.

    Uusi huippuyksikköstrategia otettiin käyttöön vuonna 1997 Paulin toimiessa työryhmän sihteerinä. Keskustelua asian tiimoilta on käyty useita vuosia, mutta nyt Paulin mielestä malli on hyväksytty ja ulkomailtakin käydään ottamassa siitä oppia.

    - Olen yrittänyt pitää henkeen ja vereen huolta siitä, että kyseessä on laatuohjelma, jossa tieteellinen laatu on ainoa merkittävä valinnan kriteeri. Muotitrendien ei pidä antaa vaikuttaa valintaan.

    Inflaation mörkö ei ole silti täysin poistunut. Huippuja on pieneen maahan kovin monenlaisia: tutkimuksen huippuyksiköt, yliopistojen omat huiput ja Korkeakoulujen arviointineuvoston valitsemat yliopistokoulutuksen laatuyksiköt. Viime aikoina jotkut yliopistot, mm. Helsingin yliopisto, ovat kuitenkin luopuneet omista huippuyksiköistään.

    - Kesäkuussa Akatemian hallitus valitsee uusia tutkimuksen huippuyksiköitä ja silloin niiden yhteismäärä noussee 40 tuntumaan. Siitä määrää ei mielestäni kannattaisi enää kasvattaa.

    Toisaalta Pauli haluaa muistuttaa, että kaikki Akatemian rahoitusta saavat - yksittäiset tutkijat ja tutkimusryhmät - ovat oman alansa parhaimmistoa.

    - Minua vaivaa huoli siitä, että joudumme karsimaan liian terveitä oksia - vain 20-25 prosenttia hankkeista saa rahoitusta. Toimikunnat joutuvat painiskelemaan kovin vaikeiden päätösten kanssa. Jos hyväksymisprosentti olisi 30, tilanne helpottuisi jo kummasti.

    Akatemiatutkijoiden paikkoja tulee lisää

    Vuoden 2000 lopussa Suomen Akatemialla oli 361 tutkimusvirkaa: 35 akatemiaprofessoria, 225 vanhempaa tutkijaa (1.1.2001 alkaen akatemiatutkijaa) ja 101 tutkijatohtoria (Suomen Akatemian vuosikertomus). Akatemia pyrkii virkarakenteessaan kolmion muotoiseen malliin.

    - Aluksi vahvistettiin pohjaa eli tutkijatohtorivaihetta ja toisaalta kärkeenkin on tullut lisää akatemiaprofessorin virkoja, joten kolmio on ikään kuin kaventunut keskeltä: akatemiatutkijoiden kohdalle on muodostunut vyötärö.

    Tämän vuoksi Akatemian hallitus teki kokouksessaan 8. toukokuuta päätöksen perustaa 11 uutta akatemiatutkijan virkaa ja yhden akatemiaprofessorin viran. Nämä täytetään 1.8.2002 alkaen.

    - Tavoitteena on myös nuorten tutkijoiden uran edistäminen. Akatemiatutkijoiden kohdalla on tarkoitus satsata nuoriin lupaaviin tutkijoihin, sellaisiin joilla on "kulmakerroin" selvästi ylöspäin. Tämä on tärkeää jo senkin takia, että kasvatetaan tulevaa professorikuntaa lähivuosina eläkkeelle jäävien tilalle.

    Viime elokuun alusta lähtien Akatemian virkatutkijat ovat voineet käyttää viisi prosenttia työajastaan tutkimustyöhönsä liittyvään opetukseen ja ohjaukseen. Anneli Pauli pitää järjestelyä onnistuneena ja tarpeellisena.

    Liikkuvuutta sisäsiittoisuuden sijaan

    Akatemian rahoittamissa hankkeissa mukana olevat tutkijat ja myös Akatemian virkatutkijat ovat valitelleet jonkin verran sitä, että heitä ei aina pidetä yliopistojen laitoksilla tasavertaisina työskentelypaikkansa henkilöstön kanssa. Myös Anneli Paulin korviin on kantautunut tällaisia huolia.

    - Rahoitushakemuksiin kuuluu suorituspaikan sitoumus ja allekirjoittajien pitäisi todella miettiä asiaa ennen kuin laittavat nimensä papereihin. On epäreilua, jos ei toimita sitoumuksen mukaisesti. Toivoisin yliopistoilta enemmän strategista ajattelua, että sitouduttaisiin vain sellaisiin hankkeisiin, jotka koetaan laitoksilla omaan profiiliin sopiviksi ja omankin tuen arvoisiksi .

    Anneli Paulin mielestä olisi ihanne, jos yliopisto- ja akatemiaurista muodostuisi kudelma. Tämän edistämiseksi yliopistojen ja Akatemian toimien pitäisi lomittua yhteen nykyistä paremmin. Kahden akateemisen väylän välillä tulisi olla nykyistä enemmän vaihtoa ja liikkuvuutta.

    Liikkuvuutta Pauli toivoisi lisää myös yliopistojen välille. Tämä voisi selkeyttää myös niiden erikoistumista ja työnjakoa. Nyt perus- ja jatkotutkinto sekä vielä post doc -vaihekin suoritetaan liian usein samassa yliopistossa, kun monissa muissa maissa suositaan niiden tekemistä eri paikoissa.

    - Liikkuvuuden lisääminen vaatii uutta ajattelua. Osaltaan asiaa helpottaisi, jos tutkinnot suoritettaisiin nuorempana, perhesidonnaisuus vaikeuttaa luonnollisesti muuttamista. Tuntuu siltä, että ulkomaille muutetaan helpommin kuin kotimaan sisällä. Välillä meidän systeemi tuntuu suoraan sanoen vähän sisäsiittoiselta.

    Akatemialle oma tutkimuseettinen työryhmä

    Vuosi sitten keväällä valmistui Suomen Akatemian tiedepoliittinen linjaus Linja 2000. Se esittelee kahdeksan kohdan asialistan Suomen tutkimusjärjestelmän ja tieteellisen tutkimuksen kehittämiseksi lähivuosien aikana. Yhtenä kohtana listalla on tutkimusetiikan ja hyvän tieteellisen käytännön vahvistaminen.

    Akatemian hallitus päätti toukokuun alun kokouksessaan asettaa tutkimuseettisen työryhmän. Sen tehtävänä on laatia Akatemialle suunnitelma hyvän tieteellisen käytännön edistämisestä Akatemian rahoittamissa hankkeissa. Lisäksi se laatii menettelyohjeet tapauksiin, joissa tutkijan epäillään tai todetaan syyllistyneen väärinkäytökseen, vilppiin tai hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen. Työn määräaika on vuoden 2003 loppuun. Työryhmän puheenjohtajana toimii Reijo Vihko ja varapuheenjohtajana Anneli Pauli.

    - Lisäksi tutkimusetiikkaan liittyvät asiat kuuluvat koko ajan Akatemian "main streamiin", Pauli toteaa.

    Lehtien palstoilla olleet tutkimusrahoitukseen liittyvät rötökset ovat yllättäneet Paulin suurella määrällään.

    Paulilla on kokemusta tutkimusrahoituksesta monesta eri näkökulmasta. Hän on dosentti, maa- ja metsätaloustieteiden tohtori, mutta ollut töissä Akatemian lisäksi myös Helsingin yliopistossa, ympäristöministeriössä ja eräässä tutkimusta rahoittavassa säätiössä. Oma tutkijanura on nyt jäänyt vähemmälle, mutta Teknillisen korkeakoulun vesihuoltoteknisen mikrobiologian dosenttiopetuksesta hän pyrkii pitämään kiinni. Dosenttiopetuksen määrärahat ovat nyt tiukoilla ja luentoja on pidetty joka toinen syksy. Pauli pitää tärkeänä kosketusta opetukseen ja opiskelijoihin.

    Kirsti Sintonen

    (painetun lehden sivuilla 5-7)