• pääsivu
  • sisällys
  • Kolumnisti Markku Myllykangas on terveyssosiologian dosentti Kuopion yliopistossa. Lokakuussa 2000 Tieteentekijöiden liitto palkitsi hänet Vuoden tieteentekijänä.

     

    M A R K K U
    M Y L L Y K A N G A S

    Tieteeksi naamioitua taikauskoa

    Kirjailija Teuvo Saavalainen totesi taannoin, että saadakseen ihmiset uskomaan asiaansa, ei pidä enää vedota Raamattuun tai Shakespeareen, vaan toteamukseen "Amerikassa on tutkittu". Tieteellä on kansan parissa edelleen hyvä maine. Sitä kannattaa vaalia.

    Tieteen kehittyessä monet niin sanotut tieteelliset totuudet ovat muuttuneet. Mitä enemmän on tutkittu, sitä lyhytkestoisimmiksi nuo totuudet ovat tulleet. Se kuuluu tieteen olemukseen, tiede kumoaa tiedettä. Kriittisyys, rationaalinen ajattelu ja omienkin paradigmojen pöllytys on tieteen ydintä.

    Kuopion yliopiston fysiologian laitoksella paiskotaan hartiavoimin töitä rationaalisuuden taakasta eroon pääsemiseksi. Siellä tutkitaan muun muassa sairauksia parantavia biosignaaleita. "Pilkasta ja vastustuksesta karaistuneet kutsumustyöläiset" ovat sännänneet olemattoman jäljille pelehtiessään "oikeiden henkiparantajien" ja "länsimaiselle lääketieteelle vielä täysin tuntemattoman energian, jonkinlaisen signaalivärähtelyn kimpussa". Voimallisen parantajan erottaa huijarista kuulemma sormenpäästä otetulla kirliankuvalla. Se paljastaa myös sen, onko henkilö kuollut johonkin sairauteen vai tehnyt itsemurhan. Oiva apu oikeuslääkäreille!

    Toinen "koko yhteiskuntaa hyödyttävistä pioneerityöläisistä" väittää, että parantajien ei tarvitse koskea eikä edes nähdä parannettavaa. Voimallisimmat parantajat muuttavat jopa paksujen betoniseinien läpi, kilometrien päästä, liuosten kemiallista koostumusta ja saavat sähkömittarit hyrräämään. Joku mestari lihottaa rottia ajatuksen voimalla tuhansien kilometrien päästä. Ilta-Sanomien (24.2.01) mukaan eräs "pahaa energiaa" huokuva parantaja riuhtaisi pelkästään katseellaan toisen tutkijan sisukset melkein irti.

    Kaksoissokkokoe on tieteessä kova sana. Parantajatutkijoista se on "turhauttavaa ja vaikeaa". Niinpä! Ja "kuka tietää, ovatko esimerkiksi lääketestien lumelääkkeet aidosti tehottomia? Niihin on saattanut lääkefirmassa siirtyä työntekijöistä näiden tietämättä informaatiota, joka vaikuttaa koehenkilöön", aprikoi mystisesti toinen "voimamittarin" kehittelijöistä. Haiskahtaa vahvasti nykyisin kovin seksikkäältä salaliittoteorialta, muumioiden kostolta.

    Vaikka mittarit villiintyvät parantajiksi ilmoittautuneita veijareita tutkittaessa, se ei kerro mitään heidän parantajan lahjoistaan. Ennen kuin parantajat ovat kontrolloiduissa olosuhteissa osoittaneet henki- ja kaukoparannustaitonsa, heitä ei kannata tutkia. Ilmiön pitää ensin olla olemassa, vasta sitten sille on järkevää etsiä selitystä. Lääketieteessä ei tunneta yhtään ihmeparanemista.

    Taikausko leviää tieteen kiistattomasta voittokulusta huolimatta kulovalkean tavoin yhteiskunnassa. Uskomuslääkintä paisuu, horoskoopit, selvänäkijät ja "bioenergian" siirtäjät täyttävät tajuntamme, unelmat toteutuvat pyramidien voimalla ja ihmiset maksavat itsensä kipeiksi saadakseen oikeat lottonumerot tai karkottaakseen kirouksen. Tieteen pitäisi kynsin hampain taistella tällaisia järjen valon sammuttavia harhaoppeja vastaan.

    Valitettavasti tämä Kuopion yliopistossa tapahtuva yliluonnollisten voimien kanssa vehkeily ja tutkijoiden levottomat puheet lietsovat maagisuutta. Henkiparannuksen täytyy olla totta, koska sitä tutkitaan tosissaan juuri yliopistossa. Toinen assistentin vakanssilla olevista tutkijoista, hammaslääketieteen tohtori, luennoi viime vuonna Paranormaalit ilmiöt ja tiede -tapahtumassa otsikolla "Henkiparannus ja fysiikka - Tieteellinen paradigman muutos" ja titteleinään hän käytti professoria ja akateemikkoa. Näin hassuttelu naamioidaan vakavasti otettavaksi tieteeksi komealta kalskahtavien arvonimien siivellä.

    Minulla on absoluuttinen sävelkorva hullutusten suhteen. Pidän kyseistä puuhastelua pimeyden voimien kanssa piehtarointina, roisina huuhaana tieteen valekaavussa, niukkojen tutkimusrahojen tuhlauksena ja tieteen katu-uskottavuuden nakertamisena.

    Vaikka tämä ilveily, tutkimuksen vapauden väärinkäyttö, on laajalti tutkijoiden tiedossa, jengi seisoo tumput suorina. Se ei ole juuri naurunhörähdyksiä ja päänpuistatuksia kummempia reaktioita herättänyt. Totuuskomissio pystyyn!

    Jonkun pitäisi puuttua kovalla kädellä tähän eettisesti arveluttavaan parantajavouhotukseen ja ohjata harhapoluille eksyneet tutkijat uudelleenkoulutuksen kautta takaisin oikealle tielle. Muutama menetelmäkurssi muistin virkistämiseksi tekisi terää. Tieteellinen koulutus kun ei ole jättänyt heihin pysyviä vaurioita.

     

    (painetun lehden sivuilla 26-27)