Tieteentekijöiden liitto teki historiansa toisen koko jäsenistön kattavan jäsenkyselyn keväällä 2001. Jäsenkyselyssä selvitettiin muun muassa jäsenistön koulutusta, palvelussuhteita, palkkausta, työllisyyttä, työuraa ja työoloja. Tutkimuksen tekivät YTT Antero Puhakka ja KL Juhani Rautopuro Joensuun yliopistosta.

Tutkimuksen tarkasteluajankohta oli huhtikuu 2001. Kysely postitettiin Tieteentekijöiden liiton Suomessa asuville jäsenille 5897 (kokonaisjäsenmäärä 5960). Lomakkeen ruotsinkielinen versio postitettiin ruotsinkielisille yhdistykselle. Kyselyyn vastasi 37,8% jäsenistä (2224). Katoanalyysia ei voitu luotettavasti suorittaa, koska kysely suoritettiin nimettömänä. Tulokset kuvaavat siten kyselyyn vastanneita, eivätkä ole välttämättä täysin yleistettävissä koko jäsenistöön.

Keski-ikä on nousussa

Kyselyyn vastanneista 40,1% oli miehiä ja 59,9% naisia. Koko jäsenistöstä naisia on 54%, joten naiset ovat yliedustettuina kyselyyn vastanneista. Jäsenistön keski-ikään (41.1 vuotta) verrattuna kyselyyn vastanneet olivat jonkin verran nuorempia (39.5 vuotta). Jäsenistön keski-ikä on nousussa sekä jäsenrekisteritietojen että kyselyn perusteella.

Vastanneiden keskimääräinen jäsenyysaika oli 7.9 vuotta (mediaani 6 vuotta). Neljännes jäsenistä oli ollut liiton jäsenenä alle 3 vuotta ja pisimpään jäsenenä viihtynyt neljännes vastaavasti yli 11 vuotta.

Joka toisella jatkotutkinto

Jäsenistö on erittäin korkeasti koulutettua; lähes joka toinen oli suorittanut tieteellisen jatkotutkinnon. Kaikista akavalaisista samaan on yltänyt vain joka seitsemästoista ja kaikista työvoimaan kuuluvista 15-74-vuotiaista vain joka sadasneljäskymmenes (Ks. kuvio 1).

Tutkijakoulutusasteen oli vastaajista suorittanut peräti 47,4 % ja vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon 97,3%. Vuonna 1998 tohtorintutkinnon suorittaneita oli 26,5%, kun vuonna 2001 31,6 % oli suorittanut vastaavan tutkinnon. Liiton jäsenistön koulutustaso on siis nousussa.

Ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen tieteellisen jatkotutkinnon suorittamiseen kului keskimäärin 8.4 vuotta (mediaani 7 v). Kyselyn perusteella jatkotutkinnon suorittaessaan jäsenet ovat keskimäärin 35.6 vuotta vanhoja (mediaani 35 v). Miesten ja naisten välillä ei ollut merkitsevää eroa jatkotutkinnon suoritusiän suhteen.

Jatkotutkinnon suorittamisen osalta sukupuolet kuitenkin eroavat merkittävästi toisistaan, kuten kuviosta 2 havaitaan.

Vaikka erittäin suurella osalla (39,1%) naisvastaajia on tieteellinen jatkotutkinto, ovat naiset selvästi aliedustettuina jatkotutkinnon suorittaneissa. Kaikista vastanneistahan naisia oli lähes 60%. Tieteentekijänaisilla on kuitenkin lähes seitsemän kertaa useammin tieteellinen jatkotutkinto kuin kaikilla akavalaisilla. Tieteentekijämiehistä tieteellinen jatkotutkinto on peräti 59,1%:lla.

Yhä enemmän palkattuja tutkijoita

Kyselyyn vastanneista tieteentekijöistä 82,3% oli huhtikuussa 2001 palkkatyössä. Ei-ammattissa toimivia oli 17,6 %. Tärkein työllistäjä oli yliopistosektori, joka sisältää myös Suomen Akatemian (kuvio 3).

Jatkotutkinnon suorittaneiden osalta yliopistosektorin merkitys työllistäjän oli vieläkin suurempi. Vain joka kahdeksas tieteellisen jatkotutkinnon suorittanut tieteentekijä työskenteli yliopistosektorin ulkopuolella. Yliopistosektorin tärkeys työllistäjänä nähdään myös yleisimmissä virka/toimi-nimikkeissä.

Verrattaessa aiempaan kyselyyn huomataan kolmen yleisimmän nimikkeen olleen molemmissa Muu virka- tai työsuhteinen tutkija, Assistentti ja Tutkijakoulutettava tutkijakoulussa. Lähes 41% nykyiseen kyselyyn ja peräti 46,9% vuoden 1998 kyselyyn vastanneista toimi näillä nimikkeillä. Kun apurahatutkijat, jotka eivät ole palkkasuhteessa työnantajaan, jätetään pois edellisen jäsenkyselyn raportoinnista, huomataan tutkijoiden osuuden olevan saman molemmissa kyselyissä 21,2%. Sen sijaan assistenttien osalta vastaajissa on selviä eroja, aiemmassa tutkimuksessa 16,4% toimi assistentin virassa, kun uuteen kyselyyn vastanneista vain 11% on assistentteja. (Kuvio 4.)

Ammattiryhmien keskinäisissä suhteissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen kyselyyn verrattuna. (Taulukko 1.)

Palkattujen tutkijoiden suhteellinen määrä on selvässä nousussa. Samaan aikaan opettajien määrä näyttää laskeneen. Havainto viestii etenkin yliopistomaailmassa tapahtuneista muutoksista.

 

Taulukko 1. Ammattiryhmät 2001 ja 1998. Ammattiryhmä Lukumäärä v. 2001 Prosentti v. 2001 Lukumäärä v. 1998 Prosentti v. 1998 Tutkijat 673 40,1% 637 35,7% Opettajat 520 30,1% 629 35,3% Muut asiantintijat 423 25,2% 440 24,7% Muut 63 3,8% 76 4,3% YHTEENSÄ 1627 100,0% 1782 100,0%

Yli 75 % on määräaikaisia

Jäsenkunnan työsuhteiden laatu on erikoinen, kun sitä verrataan muihin palkansaajiin. Tilastokeskuksen mukaan kaikista palkansaajista 74,1% työskentelee jatkuvassa kokoaikatyössä. Kaikista akavalaisista pysyvässä kokopäiväisessä työsuhteessa työskentelee 76%. Tieteentekijöiden liiton jäsenkunta on aivan omilla luvuillaan. Jäsenkyselyyn vastanneista suurin osa (76,5%) työskenteli määräaikaisessa palvelussuhteessa. Tilanne ei ole oleellisesti parantunut kolmen vuoden takaisesta tilanteesta (77,9% määräaikaisia).

Tieteellisen jatkotutkinnon suorittaminen ei juurikaan paranna mahdollisuuksia pysyvän työsuhteen saamiseen. Lisensiaateista 20,4% ja tohtoreista ainoastaan 17,5% toimi pysyvässä työsuhteessa. Jatkotutkinnon suorittaneiden osalta sukupuolella ei ollut merkitystä työsuhteen pysyvyyteen.

Eräänä selityksenä pysyvien työsuhteiden puuttumiseen on se, että yli 80% jäsenistöstä työskentelee yliopistosektorilla. Työsuhteen laji riippuukin merkitsevästi työnantajasta; yliopistosektorin työntekijät toimivat selkeästi muita enemmän määräaikaisissa työsuhteissa. (Taulukko 2.)

 

Taulukko 2. Palvelussuhteen laji työnantajittain Työnantaja Pysyvä työsuhde Määräaikainen työsuhde Yliopistosektori 19,1% 80,9% Tutkimuslaitokset 35,0% 65,0% Kunta/Valtio 43,3% 56,7% Muut työnantajat 45,6% 54,4% KAIKKI 23,5% 76,5%

Yliopistojen osalta määräaikaisuutta selittävät yliopistojen virkarakenteet ja niihin liittyvät ongelmat. Tutkijoista ja opettajista, jotka muodostavat n. 71% jäsenistöstä vain joka kymmenes työskentelee pysyvässä palvelussuhteessa. Vakinaisissa työsuhteissa työskentelevien valtaosa toimii muissa asiantuntijatehtävissä. Pysyvissä työsuhteissa työskentelevien yleisimmät nimikkeet ovat seuraavat: kirjastonhoitaja/informaatikko (27,1%), amanuenssi (11,2%), päällikkö/johtaja (9,8%) sekä muu virka tai työsopimussuhteinen tutkija (9,6%).

Määräaikaisen työsuhteen keskipituus oli 24 kuukautta, mutta keskiarvoa nostavat muutamat pitkät työsuhteet. Huomionarvoista palvelussuhteen pituudessa oli kuitenkin se, että yli puolella määräaikaisista tieteentekijöistä (52,8%) palvelussuhteen pituus oli korkeintaan 12 kuukautta. Yli kolmen vuoden määräyksiä oli vain joka viidennellä (20,5%) vastaajalla.

Kyselyyn vastanneista n. 65% koki oman työpaikkansa olevan uhattuna ja määräaikaisuus oli tärkein syy tähän kokemukseen. (Kuvio 5.)

Pysyvässä työsuhteessa työskentelevillä "uhkaprosentti" oli kuitenkin vain 14%, kun määräaikaisessa työsuhteessa se oli 81,5%. Tämä asettaa haasteita etenkin yliopistolliselle ja sitä kautta valtiolliselle työnantajalle. Kuinka saada osaava ja motivoitunut työntekijäkaarti pysymään yliopistojen palveluksessa?

Työttömyys muita akavalaisia korkeampi

Kaikista kyselyyn vastanneista 16,3% ei kyselyhetkellä ollut palvelussuhteessa mihinkään työnantajaan. Heistä suurin osa toimi apurahatutkijana. Toiseksi suurimpana ryhmänä olivat työttömät.

Työttömänä oli huhtikuussa 2001 5,2%. Miesten työttömyys oli hieman korkeampaa kuin naisten (5,9%/4,7%.) Akavan jäsenkyselyyn verrattuna (2%), liiton jäsenten työttömyys selvästi korkeampaa. Työttömät ovat lisäksi aliedustettuina vastaajissa. Kyselyyn vastanneista ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 5,7% oli työttömänä. Kouluttautuminen näyttäisi kannattavan, sillä tutkijakoulutusasteen suorittaneista 4,6% oli työttömänä. Itse asiassa lisensiaattien työttömyysaste on kuitenkin suurempi kuin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla. Huhtikuussa 2001 lisensiaateista 7,1% ja tohtoreista 3,3% oli työttömänä.

Jatkotutkinnon koulutusaloilla on merkitystä työllisyyteen. Humanistisella ja yhteiskuntatieteellisellä alalla jatkotutkinnon suorittaneista työttömänä oli 6,1%, luonnontieteelliseltä alalla 4,4%, biotieteellisellä 3,2 ja kasvatustieteellisellä 3,1%. Humanistisen alan jatkotutkinnon suorittaneiden työllisyystilanne oli heikoin vastaajien keskuudessa. Heistäkin kuitenkin 80,5% oli ansiotyössä (8,1% oli apurahatutkijoina, ja 5,3% muuten poissa työelämästä).

Työttömien jäsenten yhtäjaksoisen työttömyyden keskimääräinen kesto oli 13.8 kuukautta (mediaani 9 kuukautta). Pitkät työttömyyskaudet nostavat keskiarvoa huomattavasti. Kauimmin työttömänä olleen neljänneksen työttömyys oli kestänyt jo yli 16 kuukautta.

Työllisyys hieman parantunut

Yli 90% vastanneista on ollut palkkatyössä valmistumisensa jälkeen. Perustutkinnon jälkeinen työura on kestänyt keskimäärin hieman yli 9 vuotta. Vastaajista 64% ei ole valmistumisensa jälkeen ollut työttömänä. Kolme vuotta aiemmin vain 44,3% vastanneista ei ollut missään vaiheessa ollut työttömänä.

Jäsenistön työllisyystilanne on parantunut edelliseen kyselyyn verrattuna. Valmistumisen jälkeen työttömänä on jonkin aikaa ollut noin kolmasosa (34%) vastanneista, edellisessä kyselyssä 38%. Sama kehityskulku nähdään myös tarkasteltaessa viimeisen kahden vuoden aikana työttömänä olleita (16,6%/22,7%)

Kolme vuotta aiemmin joka seitsemännellä ja nykyisessä kyselyssä joka kuudennella oli ollut yli kymmenen palvelussuhdetta. Yli 4 palvelussuhdetta oli ollut peräti 60% vastaajista.

Kyselyssä saatiin myös viitteitä erilaisista viranhoitoketjuista, 8,5% hoiti työnään jotain muuta kuin varsinaista virkaansa. Yleisimmät viranhoitoketjut olivat assistentit hoitamassa yliassistentuureja, sekä yliassistentit hoitamassa professuureja. Yleisin hoidettavana ollut virka oli professuuri.

Apurahakaudet ovat lisääntyneet

Apurahakaudet ovat kolmessa vuodessa selvästi lisääntyneet (60%/48%) ja pidentyneet, aiemmin tyypillisin apurahan pituus oli alle vuosi, nykyisin yli vuosi mutta alle 3 vuotta (24,5%).

Jatkotutkinnon suorittaneista 79,2% on toiminut joskus apurahalla. Perustutkinnon jälkeen jatkotutkinnon suorittaneista 62% on työskennellyt kotimaassa ja 27% ulkomailla apurahalla. Perustutkinnon jälkeen keskimääräinen apurahalla työskentelyaika on jatkotutkinnon suorittaneiden osalta 22 kuukautta.

Yhä kaukana AKAVAn keskipalkasta

Keskipalkka huhtikuussa 2001 oli 13 676 mk/kk (mediaani 13 300 mk/kk). Neljännes vastanneista ansaitsi korkeintaan 10 817 mk/kk ja parhaiten ansaitseva neljännes ilmoitti kuukausituloikseen vähintään 16 000 markkaa. Tieteentekijät ovat kaukana keskimääräisistä akavalaisista (keskipalkka 17 290 mk/kk, mediaani 15 740 mk/kk). Enemmistö (59%) tieteentekijöistä onkin tyytymätön palkkaansa.

Aiemmassa jäsenkyselyssä miesten ja naisten keskipalkkojen ero oli reilut tuhat markkaa. Keskipalkkojen ero on hieman lisääntynyt 14 461 mk miehillä ja 13 107 mk naisilla. (Kuvio 6.)

Miesten ja naisten palkkaero selittyy lähinnä sillä, että miehet ja naiset työskentelevät erilaisilla nimikkeillä tai sillä, että miehillä on yliedustus paremmin palkatuissa nimikkeissä. Miehet ovatkin yliedustettuina professoreissa, yliassistenteissa sekä erikoistutkijoissa, ja naiset puolestaan kirjastonhoitaja/informaatikoissa.

Yli puolella työuupumuksen oireita

Hieman yli puolet (51,8%) vastanneista koki jonkin verran tai paljon työuupumuksen oireita. Naiset kokivat työuupumuksen oireita (55,4%) enemmän kuin miehet (46,8%). Työuupumuksen oireita oli enemmän opettajilla ja tutkijoilla kuin muilla asiantuntijoilla tai muissa työtehtävissä työskentelevillä. Työuupumuksen suhteen tilanne näyttäisi kuitenkin paremmalta kuin edellisen jäsenkyselyn aikaan, jolloin 66,1 % ilmoitti tunteneensa näitä oireita.

Haitalliseksi koettua työstressiä aiheuttavat opettajille satunnaisesti tai usein opettaminen (81%), määräaikaisuus (78%), palvelussuhteen jatkumisen epävarmuus (76%), tutkiminen (70%), hallintotehtävät (65%) sekä opiskelijat (44%). Opettajaryhmät eroavat muista ammattiryhmistä siten, että he kokevat henkilökunnan lisäämisen parhaiten parantavan heidän hyvinvointiaan. Tämä viittaa siihen, että opettajien työmäärä on opiskelijamäärien ja erilaisten hallintotehtävien lisääntymisen myötä noussut kenties kohtuuttoman suureksi.

Epävarmuus työsuhteen jatkumisesta on haitallisen työstressiln suurin syy:

Määräaikaiset suhteet luovat epävarmuutta. Jokainen uusi työsuhde on näytönpaikka.

Olen perheeni seitsemästä lapsesta parhaiten koulutettu ja huonoimmin palkattu, puhumattakaan naurusta, jota saan heiltä osakseni kun "iloitsen" 2-3 vuoden työsuhteesta.

Aikaisemmin, kun yliopistoon oli kerran päässyt, oli varma leipä tiedossa. Nyt työ on ainaisissa pätkissä ja palkat onnettomat. Eipä tätä tekisikään kuin palavasta intohimosta tieteeseen.

Onko suomalaisella yhteiskunnalla kuitenkaan enää varaa luottaa vain tähän, että yksittäisen tieteentekijän sisäinen tieteenpalo turvaa korkeatasoisen tieteen tekemisen? Korkeakoulu- ja tiedepolitiikasta päättävien olisi syytä vakavasti miettiä, mihin suomalainen tiedemaailma on kehittymässä, ja miten juhlapuheissa ja erilaisissa strategisissa linjauksissa korostettu tieteen ja koulutuksen arvostaminen näkyisi myös konkreettisesti tieteentekijöiden palvelussuhteiden laadun parantamisena.

Antero Puhakka
Juhani Rautopuro

(painetun lehden sivuilla 8-13)