Yliopistot eivät käytä autonomiaansa täysimääräisesti hyväkseen

Eräät tahot ovat viime aikoina ryhtyneet ponnekkaasti ajamaan yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämistä. Yliopistoille haluttaisiin saada oikeushenkilön status. Oikeushenkilön aseman on ajateltu mahdollistavan yliopistoille sellaisen autonomian, että ne voisivat vastata uusiin haasteisiin talous-, henkilöstö- ja yleishallinnossa.

Taloudellinen autonomia sisältäisi päätösvallan lukukausimaksuista, työehdoista, oikeuden tutkimustulostensa immateriaalioikeuksista ja muun muassa oikeuden perustaa erillisiä voittoa tuottavia osakeyhtiöitä osaamisensa ja patenttiensa kaupallistamiseksi. Tällainen tavoite taloudellisen autonomian lisäämisestä tuntuu järkevältä, vai tuntuuko sittenkään ?

Lähes puolella ei ole omia rahanjakomalleja

On mielenkiintoista havaita, että keskustelu yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämisestä on nostanut päätään tilanteessa, jossa yliopistot eivät käytä edes nykyistä taloudellista autonomiaansa täysimääräisesti hyväkseen. Tästä käy erinomaisena esimerkkinä se, että lähes puolet (9) maamme yliopistoista jakaa opetusministeriön kautta tulevat budjettirahat yksiköilleen saman rahanjakomallin pohjalta kuin mitä ministeriö käyttää jakaessaan rahaa eri yliopistoille.

Tuntuu siltä, että juuri niissä yliopistoissa, jotka eivät syystä tai toisesta ole miettineet itselleen parhaiten sopivia sisäisiä rahanjakomalleja, esiintyy eniten ongelmia. On ollut surullista havaita, että ministeriön rahanjakomallin käyttäminen yliopiston sisäisessä rahanjaossa on eräissä tapauksissa johtanut esimerkiksi yliopiston sijaintipaikkakunnan kannalta merkittävien alueellisten hankkeiden alasajoon.

Kyse on pitkälti lukukausimaksuista

Yhteiskunnassamme tietyt ydintoiminnat ylläpidetään budjettivaroin. Yliopistojen tulisi olla tyytyväisiä siitä, että ylin opetus ja tieteellinen tutkimus ovat saaneet niin korkean statuksen, että valtiovalta on katsonut aiheelliseksi ylläpitää yliopistoja budjettivaroin. Tällainen tilanne ei välttämättä ole itsestään selvyys. Voimakkaat puheet talousvastuun siirtämisestä jossain määrin pois valtiolta saattavat tuoda koloistaan esiin sellaisia tahoja, jotka haluaisivat säästää veromarkkoja esimerkiksi vähentämällä yliopistojen budjettirahoitusta. Siksi autonomian lisäämiseen tähtäävää keskustelua tulisi käydä harkiten.

Jos yliopistojen ylläpitovastuuta laajennetaan valtiolta yliopistojen suuntaan, on selvää, että opiskelijat joutuvat maksumiehiksi. Voineekin todeta, että puhuttaessa yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämisestä, puhutaan keskeisiltä osin nimenomaan siitä, että yliopistot saavat oikeuden periä lukukausimaksuja.

Yliopistojen rahoitusta ovat myös opinto- ja asumistukimiljoonat. Ne kuuluvat väjäämättä samaan "koriin" lukukausimaksujen kanssa. Tämäkin tulisi lukukausimaksuista puhuttaessa tiedostaa.

Olisiko sittenkin viisaampaa pyrkiä turvaamaan yliopistoille riittävä rahoitus valtion budjetin kautta kuin haikailla oikeutta lukukausimaksujen perimiseen ?

Jos budjettirahoitusta vähennetään ovat vaaravyöhykkeessä todennäköisesti ensimmäisinä yliopistojen määräaikaiset ja sivutoiminen tuntiopetus.

Ulkopuolinen rahoitus ja yritystoiminta

Ulkopuolisen rahoituksen osuus yliopistoissa on kasvanut voimakkaasti. Tämä on johtanut siihen, että yliopistoissa työskentelee yhä suurempi joukko tutkijoita, jotka kiinnittyvät heikosti yliopistoon. Kiinnittyminen tapahtuu enemmänkin omaan projektiin.

Viime aikoina on yhä selvemmin nähty, että ulkopuoliseen rahaan liittyy ongelmia. Yksi ongelma on se, että yliopistojen (veronmaksajien) etu saattaa jäädä jalkoihin, kun budjettivaroin palkatut henkilöt ryhtyvät laajoihin sopimussuhteisiin ulkopuolisten tahojen kanssa. Tilanteen selkiinnyttämiseksi voisi olla tarkoituksenmukaista keskittää koko ulkopuolisella rahoituksella tapahtuva toiminta yliopistossa omiin erillisiin yksikköihin, jotta budjettivaroin palkatut toimihenkilöt voisivat paremmin keskittyä niihin tehtäviin, joista heille maksetaan palkkaa, so. opetukseen ja perus- ym. tutkimukseen.

Yritystoiminnan osalta on tässä yhteydessä syytä todeta yliopistojen ulkopuolisen rahoituksen valvontaa ja hallinnointia käsitelleen työryhmän näkemys asiasta. Mainittu opetusministeriön asettama työryhmä katsoo 4.10. opetusministeri Maija Raskille jättämässään raportissa, ettei yritystoiminta kuulu yliopistojen tehtäviin. Yliopistot eivät työryhmän mukaan saa siirtää tutkintoon johtavaa opetusta, tutkimusta tai muita perustehtäviään yksityisen yrityksen, yhdistyksen tai säätiön hoidettavaksi. Yliopiston henkilöstö ei myöskään saa harjoittaa yliopiston tehtäviin liittyvää kilpailevaa toimintaa.

Päätösvalta työehdoista

Yliopistojen taloudellinen autonomia merkitsisi eräiden tahojen mukaan päätösvaltaa myös työehdoista. Edellä mainittu tavoite on aikansa elänyt, koska se on jo toteutunut. Järjestöjen ja valtiotyönantajan kesken laaditut virkaehtosopimukset ovat nimittäin minimisopimuksia, joiden yli yliopistot voivat omilla palkkapäätöksillään mennä, mikäli haluavat.

Jos taas työehtoihin liittyvällä päätösvallalla tarkoitetaan sitä, että yliopistoille tulisi antaa virka- ja työehtosopimuksia koskevat neuvottelu- ja sopimusoikeudet, niin voi todeta, että näin tuskin tulee tapahtumaan. Ko. tavoitteen ajaminen ei sitä paitsi ole edes järkevää, koska valtiotyönantaja on havainnut, ettei työrauhavelvoitteen pirstominen yliopistokohtaiseksi ole yleisen edun mukaista.

Klaus Sundbäck

(painetun lehden sivuilla 20-21)