Kilpailukyky ja autonomia

Valtionneuvoston hyväksymässä valtion henkilöstöpolitiikan linjassa korostetaan hyvää työnantajapolitiikkaa ja valtion kilpailukykyä. Yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevien palkkakilpailukyky on tunnetusti koko valtionsektorin heikointa. Yliopistojen autonomian lisäyspyrkimyksessä tulee tarkastella myös yliopistojen palkkakilpailukykyä.

Valtioneuvosto teki 30.8.2001 periaatepäätöksen valtion henkilöstöpolitiikan linjasta. Periaatepäätöksessä korostetaan valtion hyvän henkilöstöpolitiikan merkitystä valtion päämäärien kannalta. Toimiva valtionhallinto on kansallinen menestystekijä. Keskeisenä piirteenä periaatepäätöksessä korostuu valtion kilpailukyky työnantajana.

AKAVA-JS edellyttää muiden valtion pääsopijajärjestöjen kanssa, että periaatepäätökseen sisällytetyt, valtion henkilöstön kannalta myönteiset periaatteet toteutetaan myös käytännössä.

Valtioneuvoston henkilöstöpolitiikan linjaus on kokonaisuudessaan luettavissa valtiovarainministeriön kotisivulta: www.vn.fi/vm/tyonantajana.

Yliopistojen palkkakilpailukyky

Valtion palkkaselvitystyöryhmän ns. Valpas-raportista (julkaistu vuoden 1999 lopulla) käy ilmi, että valtion palkkakilpailukyky ei yleisesti ottaen ole huono. Valtion palkkakilpailukyky on huono nimenomaan koulutettujen ja johtavassa asemassa olevien henkilöstöryhmien kohdalla. Erityisen huono palkkakilpailukyky on yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevilla. Käytännössä Acatiimi-lehden vakinaisen lukijakunnan palkkataso on työnantajien mielestä kilpailukyvyltään kaikista heikointa koko valtionsektorilla (ks. Acatiimi 8/2000, sivut 11-12, AKAVA-JS:n kirje yliopistoalan työnantajille). Myös virallinen tilasto vahvistaa tämän suuntaista käsitystä. Tilastokeskuksen tilaston mukaan (Ansiotasoindeksi 2001:3) koko valtionsektorin ansiot kasvoivat vuodesta 1995 tämän vuoden toiseen neljännekseen keskimääräisesti 23,4 %:lla. Yliopistojen ja korkeakoulujen opetustyössä kasvua oli keskimääräisesti 20,4 %, joten yliopisto-opettajat jäivät valtion keskimääräisestä ansiotason kasvusta jälkeen kolme prosenttiyksikköä kuudessa vuodessa. Yliopistojen muun kuin opetushenkilökunnan osalta kehitys näyttää tilastollisesti valoisammalta.

Yliopistoille palkka-autonomia?

Euroopan yliopistojen liiton raportti "Spending strategies" suosittelee yliopistojen taloudellisen autonomian lisäämistä. Yliopistojen taloudellista autonomiaa on käsitelty tämän lehden pääkirjoituksessa. Rehtorien neuvoston yliopistojen autonomiasta järjestämää seminaaria on kuvattu lyhyesti sivuilla 21 ja 23.

Euroopan yliopistojen liiton raportin mukaan yliopiston taloudellista autonomiaa luonnehtii mm. yliopistokohtainen päätösvalta henkilöstön työehdoissa. Tämäkin puoli yliopistojen autonomiasta on nostettu esiin eri yhteyksissä Suomessa. Työehdoista ehdottomasti tärkein on palkkaus. Yliopistoille halutaan siis (lisää) palkka-autonomiaa.

Kollektiivisopimukset ja yliopistot

Keskeisimmät kollektiivisopimukset yliopistojen kannalta ovat virkaehtosopimukset. Ne tehdään nykyisin valtiovarainministeriön ja opetusministeriön tasolla. Yliopistoilla itsellään ei ole välitöntä ja ratkaisevaa vaikutusvaltaa kollektiivisopimusten sisältöön. Virkaehtosopimuksiin perustuvien yksittäisten korostusten (ns. kuoppien) suuntautumisessa yliopistoilla on toki vaikutusvaltaa. Yliopistoalan järjestöillä sen sijaan on vaikutusvaltaa myös virkaehtosopimuksiin ja niiden sisältöön.

Virkaehtosopimusten nykyiset solmimistasot ja -tahot saattavat helposti erehdyttää luulemaan, ettei yliopistoilla muka nykyisin ole päätösvaltaa henkilöstönsä työehdoista. Tosiasiallinen tilanne ei kuitenkaan ole tällainen.

Nykyinen virkaehtojärjestelmä on kauttaaltaan palkkauksen osalta minimijärjestelmä. Yliopistot voivat niin halutessaan aina ylittää virkaehtojärjestelmän mukaiset sijoituspalkkaluokat ja muut lisät. Mitään kattoa ei ole. Yliopistojen autonomia henkilöstönsä palkkaehdoista virkaehtosopimuksen määräyksistä ylöspäin on rajoittamatonta, palkkauksellisesti alaspäin virkaehtosopimus ei tietenkään voi joustaa minimisopimusluonteensa perusteella.

Myös virkaehtosopimuksen puitteissa yliopistoilla on erittäin suuri päätösvalta henkilöstönsä työehdoista. Tiettyjä virkatyyppejä painottamalla pystytään ainakin opetushenkilökunnan osalta vaikuttamaan palkkaukselliseen kilpailukykyyn. Tämä on myös palkka-autonomiaa.

Professorien osalta voimassa oleva virkaehtosopimus mahdollistaa sisällään erittäin suuren palkkauksen autonomian. Professorin virkaehtosopimuksen mukaiset palkkaluokat ovat nykyisin A28, A29 ja A30. Entisissä apulaisprofessorin viroissa voi olla myös palkkaluokka A26. Palkkaluokka A30 on 47 % korkeampi kuin A26. Eräät yliopistot käyttävät edelleen huomiota herättävästi A26 palkkaluokkaa jopa uusien nimitysten osalta. Tässä suhteessa sentään on tapahtumassa parannusta.

Kokonaistilanne on valitettavasti se, että uusien professorinimitysten osalta hakuilmoituksissa palkkaluokan A28 ylittäviä palkkaluokkia ei näytetä tunnettavan. Helsingin yliopisto muodostaa tästä yleisestä käytännöstä nykyisin poikkeuksen. Helsingin yliopistossa professorin virat julistetaan avoimeksi A28-30 palkkaluokissa. Viran täyttövaiheessa virka sijoitetaan pätevyyden arvioinnin perusteella johonkin kolmesta ilmoitetusta palkkaluokasta. Helsingin yliopiston menettely sopisi malliksi muillekin yliopistoille! Sopimusoikeudellista estettä tällaiselle ei ole. Kyse on yliopistojen nykyisestä palkka-autonomiasta.

Professorien kollektiivipalkka voisi olla 10-20 % nykyistä korkeampi täysin virkaehtosopimuksen puitteissa. Yliopistot eivät ole halunneet tai kyenneet vahvistamaan professoreiden palkkakilpailukykyä.

Palkkakilpailukyky ja autonomia

Yliopistot ovat valtiollisia. Valtioneuvoston periaatepäätös henkilöstöpoliittisesta linjauksesta ja valtion kilpailukyvyn turvaamisesta koskee myös yliopistoja. Myös yliopistojen tulee asettaa toimintansa periaatepäätöksen puitteisiin. Kilpailukykyä on oltava. Tähän antaa täyden mahdollisuuden yliopistojen käytössä oleva nykyinen palkka-autonomia. Yliopistojen johto- ja asiantuntijatehtävissä oleviin ei tulisi enää voida liittää mainintaa koko valtionsektorin heikoimmasta palkkakilpailukyvystä.

Kollektiivisopimusjärjestelmän tasot ovat suuressa määrin työmarkkinakysymyksiä. Yliopistokohtaista päätösvaltaa henkilöstön palkka- ja muista työehdoista tulee tarkastella myös sitä taustaa vasten, minkälaisia viestejä yliopistot haluavat antaa kilpailukyvystään työnantajana. Olemassa oleva todellisuus ei rohkaise lisäämään vielä yliopistojen palkka-autonomia

Jorma Virkkala
4.10.2001

(painetun lehden sivuilla 22-23)