• pääsivu
  • sisällys
  • - Se, jonka tärkein tehtävä on olla tekemättä virheitä työssään, harvoin tekee innovaatioita. Laiskuus on luovuuden äiti! Näin lopetti puheenvuoronsa kirjailija, psykiatri Claes Andersson lokakuisessa Tunne voimasi -seminaarissa.

     

    Kirjailija Claes Andersson:

    Omistautuminen työlle - 21 ajatusta työnteosta ja laiskuudesta


    1. Työ tekijänsä kiittää, sanotaan suomalaisessa sananlaskussa. Otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman. Sen joka ei tee työtä ei pidä myöskään syödä. Arbeit macht Frei, luki Auschwitzin kuolemanleirin portissa, tarkoittaen: Joka tästä sisälle astuu heittäköön kaiken toivon. Jos työ olisi herkkua, herratkin sitä tekisivät. Työ aateloi ihmisen. Laiskuus on kaikkien paheiden äiti.

    2. Työllä tarkoitamme yleensä sellaista työtä, palkkatyötä, jota teemme tiettyjen saavutusten, tulosten tai päämäärien saavuttamiseksi ja joka turvaa taloudellisen toimeentulomme. Puhumme myös vapaaehtoistyöstä, jonka merkitystä emme noteeraa kovin korkealle; sitä ei lasketa mukaan palkkasummaan eikä sitä noteerata bruttokansan-tuotteessa. Kuitenkin erilainen vapaaehtoistoiminta, kansasalaistoiminta, toimiminen järjestöissä ja yhdistyksissä muodostaa sen kolmannen sektorin, joka on demokratiamme elintärkeä, kantava pilari.

    3. Suurimman osan työstä arjen hoitamiseksi tekevät naiset, niin köyhissä - kuin rikkaissa jälkiteollisissakin maissa. Tulin eilen Kreikasta missä taas kerran ihmettelin niitä joutilaita miehiä -nuoria ja vanhoja- jotka aamustaa iltaan istuivat kahviloissa puhumassa politiikkaa. Myös Suomessa naiset hoitavat kotitaloustöistä suurimman osan myös perheissä, missä molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä.

    4. Karl Marx on kirjoittanut paljon työstä. Hänen käsityksensä mukaan työ on suunnitelmallista toimintaa, missä työn tulos on olemassa mielikuvana jo silloin kun työ aloitetaan. Työ on hänen mukaan intentionaalista toimintaa. Tässä merkityksessä esimerkiksi usein käytetetty käsite "surutyö" on käsitteellinen anakronismi: sureminen ei ole tahdonalaista. Suru ei työtä tekemällä vähene eikä lopu.

    5. On ruumiillista työtä. On hallinnollista työtä. On työtä joka on mekaanista, rutiininomaista. Puhutaan "ajatustyöstä". Eräs hyvin kuuluisa filosofi sanoi äskettäin minulle, että hän tarvitsee päivittäin 3-5 tuntia, jolloin hän vetäytyy tekemään "ajatustyötä"; ilman tätä hän kokee elämänsä turhaksi. Vaimon mielestä kirjailijan löhöäminen sohvalla on lähinnä laiskottelua; kirjailija itse nimittää tätä "konsipionniksi".

    6. Työnteolla väitetään oleva hyvin keskeinen merkitys ihmisen itsensä toteuttamisessa ja hänen luodessaan sisältöä ja sosiaalista mielekkyyttä elämäänsä. Lottomiljonäärien kohtaloa on kuitenkin melko usein havaittu hyvinkin murheelliseksi; kun ihminen saa ilman omaa työtään tai ansiotaan ylenmääräisesti rahaa, tämä voi koitua hänen tuhokseen. Työtön, niukalla työttömyysturvalla elävä, ja pienen apurahan turvin kituuttava kokevat yleensä tilanteensa hyvin erilaisena. Toinen saattaa kokea koko tilanteen nöyryyttävänä ja masentavana, kun samalla rahamäärällä elävä apurahan saaja kokee olevansa myönteisen huomion kohteena ja haasteen edessä.

    7. Kun länsimaalaiselta ihmiseltä kysyy, kuka hän on, sanoo hän ensin nimensä, sitten ikänsä ja sen jälkeen ammattinsa. Työttömyys näyttää olevan yhtä tärkeä identiteetin tekijä kuin työssäolokin. Itse olen miettinyt, voiko taiteilija, esim. kirjailija, koskaan olla "työtön"? Jos hän ei löydä tuotoksilleen kysyntää, onkohän edes kirjailija?

    8. Raskaat, yksitoikkoset, likaiset ja tylsät työt tulisi olla parhaiten palkatut. Onko näin? Jos ei, niin miksi?

    9. Saako työ olla myös hauskaa? Kun minulla oli kirjailija-apuraha, minulta toistuvasti kysyttiin: oletko työssä, vaan kirjoitatko vain? Pitäisikö tuntea itsensä syylliseksi jos todella nauttii työstään? Kun sanotaan "leikki on lapsen työtä", mitä silloin tarkoitetaan? Olisipa leikki myös aikuisen työtä!

    10. Mitä on luova työ? Se ei tunnu "työltä". Omistautuminen ja sitoutuminen on vahvaa, jopa täydellistä. Ominaista luovalle työlle on, ettei siinä tehdä eroa työn ja vapaa-ajan välillä. Luova työ ei katso kelloa, se on koko ajan mukanamme, myös alitajunnassa ja unissa - ja varsinkin niissä. Siihen liittyy ajoittain voimakkaita onnen, kaikkivoipaisuuden ja totaalisen hallinnan kokemuksia. Siinä on mukana leikin, improvisaation ja "hulluuden" aineksia. Siihen liittyy usein tunne siitä, että tätä ei kukaan ole ymmärtänyt ennen minua. Siinä on "mission" aineksia. Esikuvia: Munch-hausen, Kiinan Keisari, Puntila.

    11. Luova työ ei liity sen enempää taiteelliseen kuin tieteelliseenkään luovuuteen. Sen voi kokea kaikissa toiminnoissa, missä voi käyttää mielikuvitustaan, kekseliäisyyttään, harjoittaa käsiensä taitoja.

    12. Usein kuulee sanottavan, ettei työasioita pidä viedä kotiin? Tämä tarkottaa vain, että omaa työtä ei koeta tärkeäksi eikä se tyydytä meidän tarpeitamme tehdä jotain merkittävää ja, myös ja etenkin, muille ihmisille tärkeää. Työn luovuuden ja ilon tärkeimpiä aineksia ovat työmme arvostus muiden silmissä, ja sen tuoma myönteinen palaute. Tarvitsevuus ja tunne siitä että tekee jotain, jota muut pitävät tärkeänä ja arvossa on paljon merkittävämpi motivaatiotekijä kuin mitä yleensä luullaan.

    13. Tekniset innovaatiot ja työn tuottavuuden voimakas kasvu ovat tuoneet massatyöttömyyden jälkiteollisiin yhteiskuntiimme. Vaikka puhumme kauniisti vapaaehtoistyöstä ja kolmannesta sektorista, ja puheissamme korostamme jatkuvan opiskelun merkitystä, olemme teoissamme edelleen juuttuneet lujasti palkkatyön hegemonia-ajatteluun. Tuloksena on yhä syvenevä kuilu - joka sitä paitsi tuntuu syvenevän enemmän mitä enemmän taloutemme kasvaa - joka uhkaa tuhota koko yhteisvastuuseen perustuvan hyvinvointimallimme.

    14. Keskeisiä asioita työtä pohtiessa ovat motivaatio, sitoutuminen ja luovuus. Se, miten mielekkääksi me työmme koemme, paljolti määrää myös sen, miten hyvin ja antaumuksella työmme suoritamme. Psykiatristen potilaiden kuntoutuksessa on toistuvasti havaittu, että mikä tahansa vastuullinen ja - vaikka huonostikin - palkattu työtehtävä yleensä motivoi hyvin ja siihen sitoudutaan, kun taas sellaiset järjestelyt jotka tehtävinä voivat olla hyvinkin mielekkäitä, mutta joista puuttuu vastuu ja "palkkatyön" luonne, merkitsevät huonoa sitoutumista ja alhaista motivaatiota.

    Suuri merkitys näyttää myös olevan sillä, koetaanko työyhteisön säännöt ja käytäntö oikeudenmukaisiksi ja tasa-arvoisiksi. On myös keskeistä että voi kokea, että "taitojaan saa käyttää" ja "ideoitaan saa tuoda julki". Kritiikkiä pitää voida esittää pelkäämättä kielteisiä seuraumuksia.

    15. Vaikuttaa siltä, että Esa Saarisen kriteerit parisuhteen pitämiseksi hyvässä kunnossa, pitää paikkansa myös työelämässä. Ne ovat:

    • kunnioituksen säilyminen
    • arjen sujuminen, tehtävien ja vastuun jakaminen arjessa
    • intomielen (intohimon) säilyminen

    16. Yhteiskunta ja työ spesialisoituu ja fragmentoituu. Se on ehkä väistämätön kehitys, mutta mitä tapahtuu kokonaisnäkemykselle? Tarvitaanko edelleen yleissyvistystä? Pitääkö kaiken tiedon olla välittömästi hyödynnettävissä ja sovellettavissa tehokkuuden ja taloudellisen hyödyn maailmassa? Minusta kyky nähdä kokonaisuuksia, tuntea ja tajuta historiaa ja taustoja ovat edellytyksiä hyvän toiminnan suunnittelulle ja tulevaisuuden rakentamiselle.

    17. Kiire näyttää olevan tehoyhteiskunnan syöpä. Kiireen kokeminen - varsinkin jos se on jatkuvaa - johtaa stressiin joka vuorostaan estää hyvän työnteon ja tyrehdyttää luovuuden. Kun tutkijat väittävät, että 7 % koko työssä käyvästä väestöstä potee vaikeaa työuupumusta (noin 150 000 henkilöä Suomessa!), ja joka viides kärsii stressin oireista, hahmottuu jo kansansairauden mittakaavat.

    18. Kun työ on mielekkäimmillään, se ei tunnu työltä vaan löytöretkeltä, tai "missiolta". On suuri ero, tekeeko työn yksin, kammarissaan, tai ryhmässä, tiimissä. Minulla on kokemuksia molemmista. Kirjoittaminen (runot, romaanit, näytelmät jne) ovat yksin tehtävää työtä. Se vaatii pitkää kypsyttämistä, "muhimista". Siihen liittyy säännönmukaisesti paljon erilaisia sisäisiä vastustuksia. Kun se sujuu, se edellyttää eräänlaista "puoliautistista" olotilaa - vähän kuten cartesiolaiselta sukeltajalta, joka upotettuna täysin virikkeettömään tilaan alkaa itse tuottaa aistimuksia - näkyjä, ääniä, kaikenlaisia tuntemuksia.

    19. Työskenteleminen ryhmässä on erilaista. Minulla on kokemuksia erilaisista pienryhmistä, urheilujoukkueista, teatteriryhmistä, jazzorkestereista - ja sairaaloista, psykiatrisista avohoitotoimistoista, eduskunnasta, poliittisesta puolueesta ja ministeriöstä. Sitoutumisaste on yhteydessä siihen, miten mielekkääksi kokee itse tehtävät, minkälainen ilmapiiri on (avoin? mustasukkainen? konspiratoorinen? kilpaileva? ), minkälaista palautetta työstä saa, voiko täyspainoisesti osallistua ideointiin, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Eräässä suuressa työpaikassa Ben Furman kehoitti - hyvin tuloksin - työntekijöitä puhumaan hyvää toistensa selän takana!

    20. Kaikissa ryhmissä tapahtuu paljon sellaista, joka ei ole tietoista, tai jota ei ainakaan kokonaan tiedosteta. Wilfred Bionin malli kolmesta ryhmän perusolettamuksesta on mielenkiintoinen. Hänen mukaansa jokainen ryhmä vaihtelee kolmen (tiedostamattoman) perusolettamusposiition välillä: 1. Messiaksen odottaminen 2. Juonittelu- ja kuppikuntavaihe, paljon paranoidisia piirteitä, epäluuloa, lobbausta, sisäistä valtataistelua ja 3. Fight or Flight - pakenemis- tai taisteluvaihe, jolloin konfliktit kohdataan ja ovet paukkuvat.

    21. Miksi politiikassa on niin vähän luovuutta:

    • laiskuutta ei hyväksytä eikä sen arvoa ymmärretä
    • väärässäoleminen ja erehtyminen koetaan vaaralliseksi
    • ei saa myöntää erehtyneensä
    • ei saa epäonnistua

    Se, jonka tärkein tehtävä on olla tekemättä virheitä työssään, harvoin tekee innovaatioita. Laiskuus on luovuuden äiti!

     

    (painetun lehden s. .29-31)