Yliopistoille uudistuksia
- henkilöstölle lisää töitä

Korkeimman koulutuksen kansainvälinen kauppa, tutkintorakenteen muuttuminen kaksiportaiseksi ja virtuaaliyliopiston kehitysvisiot värittivät Yliopistopäivien ensimmäisen päivän antia. Seminaari keräsi Yliopistonlehtorien liiton aktiiveja maan eri yliopistoista nyt ennätysmäärän - noin 100 henkeä kuulemaan esityksiä ajankohtaisista ylimmän opetuksen asioista.

Seminaaripäivän 15. marraskuuta piti avata OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi. Samana päivänä tuponeuvottelut olivat kuitenkin aivan loppusuoralla, joten avauspuheenvuoron käytti OAJ:n palkkaussihteeri Simo Kekki. Hän kertoi tuoreita kuulumisia neuvottelutilanteesta, valtiosektorin palkkaohjelman jatkamisesta. Kekin mielestä uusin Valpas-ratkaisu kohdistuu hyvin niihin palkkaluokkiin, joihin myös lehtoreiden suurimman osa palkkaus sijoittuu.

Simo Kekki puhui myös palkkausjärjestelmän uudistamisen käänteistä.

-Valtion työmarkkinalaitos on antanut omat “saatanalliset säkeensä”, jos palkkausjärjestelmiin ei päästä neuvotellen. Tosin työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto on rahoitellut, että työmarkkinalaitoksen kirjelmää voi vaikkapa käyttää kirjoitusalustana.

-Jos uudella järjestelmällä on tarkoitus saada lisää rahaa, miksi sitten ei haettaisin pois sitä hyvää, jota tarjotaan, Kekki totesi.

Markkinavetoinen korkeakoulutus

Seuraavaksi OAJ:n Yliopistopäivien ohjelmassa siirryttiin aivan eri teemoihin. Linjanjohtaja Vesa Himanen ulkoministeriöstä sekä hallitusneuvos Timo Lankinen opetusministeriöstä selostivat WTO:n (World Trade Organisation) palvelualoja koskevaa sopimusta koulutuksen näkökulmasta.

-WTO-neuvottelut eivät pakota tekemään mitään julkisen palvelujen suhteen, jos emme sitä itse halua. Muun muassa koulutuspalvelujen yksityistämiseen ei tule painetta muualta, asia on aivan Suomen omissa käsissä, Himanen rauhoitti heti aluksi.

GATS (General Agreement on Trade in Services) on yksi WTO:n sopimuksista. GATS kattaa kaikki kaupan alueet pois lukien julkiset palvelut.

-Koulutus- ja muut julkiset palvelut eivät ole olleet mukana neuvottelupöydässä. Suomi ja Ruotsi eivät ole tehneet minkäänlaisia sidontoja koulutuspalvelujen suhteen, Himanen totesi.

Samasta aiheesta jatkoi hallitusneuvos Timo Lankinen opetusministeriöstä.

-Koulutuspalvelujen kauppa on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisten 10 vuoden aikana. OECD-maissa korkeakoulutuksen kansainvälinen kaupan arvo on noin 33 miljardia US-dollaria. Suurimmat nettoviejät ovat Australia, Uusi Seelanti, Iso-Britannia ja USA. Näillä koulutuspalvelujen kauppaan kohdistuu huomattavaa taloudellista intressiä.

-Suomessa lainsäädäntö on hyvin liberaalia. Meillä ei ole esteitä ulkomaisten yliopistojen haarakonttoreiden sijoittumiselle. Tosin ne voivat tarjota vain omia tutkintojaan eikä niillä ole oikeutta julkiseen tukeen.

-Markkinavetoisuus, muun ulkopuolisen rahoituksen muodossa on jatkuvasti kasvanut. Yliopistoista ja korkeakouluista ei kuitenkaan saa tulla vain palvelujen kauppakeskuksia. On opetusministeriön intressissä valvoa, että kaikessa toiminnassa tulee noudattaa korkeimman opetuksen laadun kriteerejä, Lankinen korosti.

-Suomessa koulutusyhteisö on alkanut viimeisen kahden vuoden aikana keskustella koulutuspalvelujen kansainvälisestä kaupasta. Keskustelu on tervetullutta ja opetusministeriössä seurataan tarkasti asiaan liittyvien kansainvälisten neuvottelujen kehitystä.

-Meillä voitaisiin kuitenkin miettiä, olisiko suomalaisilla koulutuspalveluilla vientimahdollisuuksia, tulisiko edistää korkeakoulutuksen palvelujen myymistä, Lankinen kysyi.

Vesa Himanen muistutti lopuksi, että emme voi pelkästään poimia rusinoita pullasta.

-Jokainen maa myy aina mieluummin kuin ostaa, kaupassa on kuitenkin huomioitava tasapuolisuus.

Opintopisteet ja HOPSit käyttöön

Opetusneuvos Anita Lehikoinen opetusministeriöstä puhui korkeakoulututkintojen järjestelmän kehittämisestä. Tutkintorakenteen uudistamista pohtinut työryhmä luovutti muistionsa opetusministeri Maija Raskille lokakuun viimeisenä päivänä. Muistio on paraikaa lausuntokierroksella.

-Tutkintorakennetyöryhmän asettamisen takana oli Bolognan sopimus sekä tutkintojen viivästyminen. Korkeakoulututkintoihin haluttiin nykyistä enemmän sisään- ja ulostuloväyliä, Lehikoinen totesi.

Tavoitteena on ulottaa kaksiportainen tutkintojärjestelmä kaikille aloille 1.8.2005 alkaen. Toinen keskeinen tavoite on opintoviikoista luopuminen ja ECTS-pohjaiseen mitoitusjärjestelmään siirtyminen.

-Opiskelijan työnä olisi tuottaa 60 opintopistettä vuodessa ja yhden vuoden kokopäiväopinnot olisivat 1600 tuntia eli aivan sattumalta sama kuin yliopisto-opettajien vuotuinen kokonaistyöaika.

Alemman korkeakoulututkinnon laajuus on 180 opintopistettä ja ylemmän laajuus 120 opintopistettä. Alempi tutkinto pitäisi suorittaa kolmessa vuodessa ja ylempi kahdessa vuodessa.

-Tutkintovaatimukset eivät saa uudistuksessa kasvaa, tutkinnot on suoritettava tavoiteajassa. Uusien tutkintovaatimusten on perustuttava alakohtaiseen ydinaineanalyysiin eli nyt on aika käydä läpi kaikki historialliset kertymät, Lehikoinen tähdensi.

Henkilökohtaiset opintosuunnitelmat HOPSit on syytä ottaa käyttöön laajasti.

-Niissä yksiköissä, joissa HOPSit ovat jo käytössä, opinnoissa edistyminen on ripeämpää. Sekä opiskelijan että yliopiston on syytä sitoutua näiden opintosuunnitelmien noudattamiseen.

Pyrkiessään yliopistoon opiskelija saa yhdellä valinnalla opinto-oikeuden alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon. Kelpoisuuden ylempään tuottaa soveltuva alempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava koulutuksen taso. Täydentävien opintojen laajuus olisi korkeintaan 60 opintopistettä.

-Ammattikorkeakoulututkinnon mukana olo selkiyttää tilannetta ja vahvistaa duaalimallin tarkoituksenmukaista työnjakoa.

Maisteriohjelmiin olisi erillinen haku. Niissä suoritettavien tutkintojen on noudatettava asetuksen tavoitteita.

-Nyt monet maisteriohjelmat ovat niin monitieteisiä ja lähellä työelämää että ne muistuttavat täydennyskoulutusta, vaikka maisteriohjelmien pitäisi antaa mahdollisuus tieteellisiin jatko-opintoihin.

Työryhmän esitykset merkitsevät suurta asetusten muutostarvetta: 19 alakohtaista tutkintoasetusta ja asetus filosofian tohtorin tutkinnosta kumotaan ja korvataan yhdellä valtioneuvoston asetuksella yliopistojen tutkinnoista. Yliopistolakiin muutoksena on tulossa mm. vieraskielisten tutkintojen mahdollisuus.

Lopuksi Lehikoinen torjui uhkakuvat kelpoisuuksien alentamisesta.

-Muun muassa opettajan kelpoisuuksia, joista AKAVA on ollut huolissaan, ei ole tarkoituksena alentaa. Jo PISA-tutkimuskin osoitti korkeatasoisen opettajankoulutuksemme edut, Lehikoinen päätti.

Virtuaaliyliopisto vaippaiässä

Johtaja Pekka Kess Suomen virtuaaliyliopiston (SVY) kehittämisyksiköistä selvitti virtuaaliyliopiston kehittämisnäkymiä.

Suomen virtuaaliyliopiston on konsortio - 21 yliopiston löyhä yhteenliittymä. Vastaavaa järjestelmää ei löydy mistään muualta maailmasta. Erilaisia projekteja on työn alla lähes 80.

-Projektimme on vaippaiässä emme ole suinkaan vielä edes murrosiässä, Kess kuvaili virtuaaliyliopiston kehitysvaihetta.

Yliopistoilla on SVY:n suhteen monia tavoitteita: säästää yhteisiä resursseja, mahdollistaa yliopistojen keskittymisen nykyistä paremmin perustehtäviinsä, hyödyntää kunkin yliopiston vahvuuksia, lisätä yliopistojen keskinäistä työnjakoa sekä vahvistaa suomalaisen yliopistolaitoksen kansainvälistä asemaa.

Virtuaaliyliopistoprojektilla on visio vuoteen 2004. Silloin Suomessa olisi usean korkeakoulun, yrityksen ja tutkimuslaitosten yhteinen virtuaaliyliopisto, joka tuottaa ja tarjoaa kansainvälisesti korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä koulutuspalveluja. (Klikkaa kampukselle www.virtuaaliyliopisto.fi)

Teksti ja kuvat: Kirsti Sintonen

Kielikeskusten nykypäivä ja tulevaisuus

Joensuun yliopiston kielikeskuksen johtaja Raija Elsinen puhui Yliopistopäivillä kielikeskusten nykypäivästä ja tulevaisuudesta. Elsinen aloitti historiasta.

- Kielikeskusten synty vie meidät vuoteen 1969, jolloin professori Nils Erik Enkvist sai opetusministeriöitä tehtäväkseen selvittää korkeakouluissa muille kuin kieltenopiskelijoille annettavan kielitaidon opetuksen tavoitteet ja organisoinnin. Mietinnön mukaan ko. opetuksen organisoimiseksi oli kuhinkin korkeakouluun perustettava erityinen kielipalveluopetuskeskus, lyhennettynä kielikeskus.

Enkvistin työtä jatkoi 1970-luvun alussa professori Kari Sajavaaran johdolla työskennellyt asiantuntijatyöryhmä, joka piti valtakunnallisen kieliopetuspalvelun suunnittelua raportissaan kiireellisenä ja esitti, että muiltakin kuin vieraiden kielten opiskelijoilta tuli edellyttää opiskelun vaatima kielitaito vähintään yhdessä vieraassa kielessä sekä tämän lisäksi virkojen ja toimien edellyttämät äidinkielisen kirjallisen ja suullisen viestinnän taidot.

Suurin osa kielikeskuksista perustettiin korkeakouluihinsa erillislaitoksina 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa.

-Nyt kielikeskuksia on kaikissa yliopistoissa paitsi Vaasan yliopistossa, jossa kielipalvelut kuuluvat humanistiseen tiedekuntaan. Kaiken kaikkiaan kielikeskustoimintaan sidoksissa olevaa henkilökuntaa on varovaisestikin arvioiden noin 700 ja opiskelijoihin lukeutuvat kaikki Suomen korkeakouluopiskelijat, huomattava osa yliopiston henkilökuntaa sekä maksullisen palvelutoiminnan kautta monet muutkin sidosryhmät, Elsinen totesi.

-Kielikeskukset ovat muodostaneet ja muodostavat edelleenkin korkeakoulukontekstissa poikkeuksellisen tiiviin yhteistyöverkoston.

Virtuaalikielikeskus ja kielisalkku

Seuraavaksi Raija Elsinen siirtyi käsittelemään kielikeskusten ajankohtaisia kuulumisia. Näitä ovat virtuaalikielikeskus sekä eurooppalainen kielitaitoasteikko ja kielisalkku.

-Suomen virtuaalikielikeskus on osa Suomen virtuaaliyliopistoa. Sen tarkoituksena on mm. toimia kielikeskusten välisenä yhteistyöverkostona, tukea ja edistää kielten ja viestinnän oppimista.

Virtuaalikielikeskuksen alustavassa toimintasuunnitelmassa vuosille 2003-2005 esitetään suuri joukko erilaisia toimenpiteitä, joihin kuuluu mm. yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa. (Lisätietoa löytyy hankkeen kotisivuilta http://www.uta.fi/laitokset/kielikeskus/virtuaalikielikeskushanke)

-Virtuaalihankkeen lisäksi kielikeskusten toiminnan kannalta keskeinen asia on opetuksen ja arvioinnin kehittäminen siten, että ensiksikin muokattaisiin käyttöömme sopivaksi eurooppalainen kuusiportainen kielitaitoasteikko.

-Toiseksi käyttöön tulisi soveltaa ja validoida myös taitotasoja hyödyntävä eurooppalainen kielisalkku. Tämä koostuisi kielipassista, kielibibliografiasta sekä työkansiosta.

Elsinen näki salkulla sekä raportoivia että pedagogisia tehtäviä: se edistää elinikäistä oppimista ja tukee oppijan itsearvioinnin ja kriittisen ajattelun kehittymistä.

Resurssivaje pahin ongelma

-Suomalainen kielikeskusjärjestelmä on kokonaisuutena osoittautunut toimivaksi ja edistykselliseksi. Se on laajasti ulkomaillakin arvostettu.

Suurimpana kielikeskusten ongelmana Elsinen piti resurssivajetta.

-Tämä vaje koskee niin rahaa, virkoja kuin koulutettuja ihmisiä. Kielikeskusten voimavarat mitoitettiin talouden kultaisina vuosinakin lähinnä tiedekuntien määrittäen pakollisten kielten opetuksen minimitavoitteiden mukaisesti. Sitten vielä seurasi lamavuodet säästöineen.

-Muun muassa professori L. Carlsson totesi opetusministeriölle 1995 tekemässään selvityksessä kielikeskusten olevan sekä vallitsevaan että odotettavissa olevaan kysyntään nähden huomattavana aliresursoituja. Paljolti tämän seurauksena saatiin opetusministeriöltä 1997 pienenä kädenojennuksena kolmevuotinen ns. kielistrategiaraha.

-Kasvaneista opiskelijamääristä ja jatkuvasti paisuneista tehtävistä johtuen resurssivaje on entistä pahempi. Suurin osa opettajakunnasta toimii edelleen tuntiopettajina ilman samoja mahdollisuuksia kehittämiseen kuin vakinaisilla.

Raija Elsinen luetteli kielikeskusten lähitulevaisuuden haasteita:

1) Kieltenopetus on tulevaisuudessa globalisoitunutta; alan opetus- ja oppimisympäristötarjonta ei jatkossa tunne laitosten, maiden tai muita rajoja

2) Rajat ovat häviämässä eri koulutussektorien väliltä, esim. yliopistotason koulutus ei välttämättä enää ole oma sektorinsa, koulutus avautuu entistä laajemmalle joukolle

3) Ihmiset oppivat kieliä yhä enemmän muodollisen ja opetussuunnitelmapohjaisen opetuksen ulkopuolella.

4) Tulevaisuuden yhteiskunnan ennustetaan olevan can do -yhteiskunta, jossa koulutus itseisarvona menettää asemaan ja henkilökohtaisen osaamisen merkitys kasvaa.

Yhteistyötä ja verkottumista lisää

Raija Elsinen etsitti puheenvuorossaan myös toimenpiteitä, joilla pystyttäisiin nykyistä paremmin vastaamaan kasvaviin haasteisiin.

-Yhteistyötä kielikeskusten välillä tulisi lisätä ja tiivistää. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa niin alueellisesti kuin valtakunnan tasolla. Toiminta kaipaisi kuitenkin yhtä vetovastuullista tahoa.

-Kansainvälistä verkottumista tulisi myös lisätä ja luoda nykyistä paljon kiinteämmät yhteydet työ- ja elinkeinoelämään.

-Omaa tutkimus- ja henkilöstökoulutustoimintaamme pitäisi tehostaa. Pitkäjänteinen ja kestävä kielikeskustoiminnan kehittäminen voi perustua vain tutkimukseen.

Elsinen esitti myös kielenoppimisen arviointijärjestelmän yhtenäistämistä. Eurooppalainen viitekehys ja kielisalkku sopisivat hänen mielestään tämän pohjaksi.

-Kieli- ja viestintätaitojen oppiminen/opiskelu on nyt ja tulevaisuudessa elinikäinen jatkumo ja nämä taidot ovat tänä päivänä keskeinen osa ammattitaitoa lähes alalla kuin alalla sekä merkittävä rekrytointiperuste, Elsinen korosti lopuksi.

Taideyliopistojen arkea

Taideteollisen korkeakoulun taideosastolla lehtorina toimiva Harald Arnkil puhui Yliopistopäivillä taideyliopistojen arjesta. Ohessa lyhennelmä hänen puheenvuorostaan.

- On ilo ja etuoikeus saada olla vuodesta toiseen tekemisissä lahjakkaiden nuorten kanssa ja auttaa heitä löytämään luovuuden palo, keksimisen riemu. Samalla se on hyvin raskasta, sillä luovuus on aina yksilöllistä ja koskettaa ihmisen sisintä; on osattava tunnistaa jokaisen opiskelijan yksilölliset kyvyt ja autettava niiden kehittymistä. En väitä, etteikö tieteessä olisi luovuutta ja yksilöllisyyttä yhtä lailla, mutta väitän että perusopetustasolla sen kouliminen on taiteessa erilaista, intiimimpää. Taideyliopistoissa jokainen opiskelija on yksilö, jonka opettaja kohtaa usein joka päivä kahdenkeskisissä opetustilanteissa. Oikeastaan koko luennoitsijaa tarkoittava nimitys ’lehtori’, ’lektor’ on harhaanjohtava useimpiin taideyliopiston opettajiin sovellettuna. Harva meistä seisoo päivittäin kateederilla luennoiden joukolle muistiinpanoja tekeviä opiskelijoita. Taiteen opettajan tärkein työväline on oma persoonallisuus, joka voi joutua lujille vaatimusten ristipaineessa.

Dramaattisesti lyhentynyt virkaikä

- Nykyään on yhä vaikeampaa keskittyä yliopiston tärkeimpään tehtävään, opettamiseen, koska kaikki aika tahtoo kulua erilaisissa kehittämis- ja uudistamiskokouksissa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Suomen yliopistot ovat joutuneet merkillisen uudistusvimman kouriin. Tämän ylhäältä ja yliopistojen ulkopuolelta johdetun myllerryksen tarkoitus, niin kuin kaikkien uudistusten tarkoitus, lienee alun perin ollut hyvä. Mutta asioita noin 15 vuotta seuranneen tavallisen opettajan silmin tämä uudistusprosessi on alkanut vaikuttaa jo itsetarkoitukselliselta ja itseään toistavalta automaatilta. Ikään kuin liike sinänsä olisi tärkeintä, päämärästä ja seurauksista viis. Jotenkin huolestuttavana oireena ja samalla kenties yhtenä syynä tähän aina vain kiihtyvään kierteeseen saattaa olla opettajiemme dramaattisesti lyhentynyt virkaikä: Taideteollisessa korkeakoulussa se oli viimeisen saatavilla olevan tilaston mukaan lehtoreilla keskimäärin 5,6 vuotta ja professoreilla vain 1,9 vuotta.

- Heitän nyt ilmaan hieman provokatiivisen kysymyksen: jos tiedeyliopiston tehtävä on tutkimus ja siihen perustuvan opetuksen ja sivistyksen antaminen, niin eikö taideyliopiston tehtävä voisi vastaavasti olla taiteen ja muotoilun tuottaminen ja siihen perustuvan opetuksen ja sivistyksen antaminen. Ja nyt tarkoitan nimenomaan opettajakunnan oman taiteen ja muotoilun tuottamista. Nyt te sanotte tietenkin, että meidän taiteilija-opettajammehan koko ajan tuottavat omaa taidetta ja muotoilua. Ne tuottavat, jotka ehtivät ja jaksavat.

- Meiltä vaaditaan koko ajan enemmän ja parempia tuloksia opetuksen, rahoituksen ja säästöjen suhteen, mutta en muista koskaan vaaditun, virkaan astumisen jälkeen, tuloksia oman taiteellisen tuotannon suhteen. Tästä vaatimuksesta kiinnipitäminen on jätetty tyystin opettajan omille harteille, mutta samalla se on tehty mahdottomaksi kasvavilla byrokraattisilla uudistuksilla ja vaatimuksilla. Taidetta ja taiteen tutkimusta opettavan taiteilijan on kehityttävä jatkuvasti ammatissaan. Miten muuten hän voisi toimia esikuvana ja kannustajana opiskelijoilleen.

- Lehtorien asema on taidekorkeakouluissa monella tapaa huonontunut viime vuosina. Taideteollisen korkeakoulun johto on kuitenkin vihdoin havahtunut tilanteeseen ja perustanut tänä syksynä määrärahan henkilöstön osaamisen kehittämistä varten. Tämä hakemuksesta jaettava stipendi on tarkoitettu nimenomaan koko henkilöstölle, ei ainoastaan opettajille, vaikka aloite sille tuli nimenomaan opettajayhdistykseltä. Tämän rahan turvin henkilöstön jäsen voi vetäytyä puoleksi vuodeksi tai mieluummin vuodeksi virkavapaalle, kouluttautumaan, kehittämään opettajantaitojaan tai laatimaan opetusmateriaalia tai oppikirjaa.

- Stipendin saaminen edellyttää tarkkaa suunnitelma sen käytöstä. Alun perin ajatuksenamme oli hakijalle myönnettävä puhdas sapatti, jonka aikana esimerkiksi taiteilija-opettaja voisi keskittyä täysipainoisesti oman taiteensa kehittämiseen, näyttelyn valmistamiseen tai muuhun taiteilijuutta vahvistavaan työhön. Mutta onhan tämäkin askel oikeaan suuntaan ja osoitus siitä, että taideyliopistojen henkilöstön asemaan voi saada parannuksiakin kun vain tarpeeksi kauan jaksaa taistella.

(painetun lehden s.11-15)