ACATIIMI 10/02 tulosta | sulje ikkuna


Tapani Pakkanen Professoriliiton puheenjohtajaksi


Uutta puheenjohtajaa Tapani Pakkasta onnittelemassa hallituksen jäsen Marja-Leena Piitulainen ja valtuuston puheenjohtaja Vesa Routamaa.

Professoriliiton valtuusto valitsi kokouksessaan 2. joulukuuta professori Tapani Pakkasen liiton uudeksi puheenjohtajaksi kaksivuotiskaudelle 2003 - 2004. Pakkanen on kemian professori Joensuun yliopistossa. Hän on ollut mukana Professoriliiton hallituksessa 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Pakkanen seuraa tehtävässä Helsingin yliopiston sovelletun fysiikan professoria Juhani Keinosta, joka luopui puheenjohtajuudesta kahden kaksivuotiskauden jälkeen.

Professori Tapani Pakkasen mielestä palkkausjärjestelmän uudistus on keskeinen teema, joka työllistää uutta puheenjohtajaa ensi vuoden aikana. Valtion työmarkkinalaitoksen tavoitteena on saada aikaan sopimukset yliopistojen henkilöstön siirtymisestä uusiin palkkausjärjestelmiin vuoden 2003 aikana.

- Professorien asema uudessa palkkausjärjestelmässä tulee turvata. Järjestelmän tulee ottaa huomioon professorien työnkuva ylimpinä opettajina ja tutkijoina, Pakkanen toteaa.

Yliopistolakiin ollaan kirjaamassa kolmatta tehtävään perinteisten ylimmän opetuksen ja tutkimuksen rinnalle.

- Miten kolmas tehtävä sovitetaan professorien muutoinkin jatkuvasti laajenneeseen toimenkuvaan? Yhteiskunnallinenkin vaikuttaminen on tärkeää, mutta siihen käytettävä aika ei kuitenkaan saisi olla pois ydintehtävien hoidolta.

Professori Tapani Pakkanen toimi Suomen Akatemian luonnontieteen ja tekniikan toimikunnan puheenjohtajana vuosina 1995 - 1997. Hän on johtanut Joensuun yliopiston kemian laitosta vuodesta 1990. Tämän lukuvuoden Pakkanen tekee tutkimusta Suomen Akatemian varttuneena tutkijana. Hänellä on noin 30 hengen tutkimusryhmä.

Valtuuston kokouksessa liiton uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin professori Mauno Kosonen Helsingin yliopistosta. Kosonen on Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani.

Liiton varapuheenjohtajana vuodesta 1999 toiminut Kari Sajavaara jää vuoden alusta eläkkeelle.

Valtuuston päätökset ovat luettavissa liiton kotisivuilta
www. professoriliitto.fi

Professoriliiton hallitus 2003

Puheenjohtaja: Professori Tapani Pakkanen, Joensuun yliopisto
Varapuheenjohtaja: Professori Mauno Kosonen, Helsingin yliopisto

Jäsenet:
Professori Risto Hiltunen, Turun yliopisto
Professori Timo Kalema, Tampereen teknillinen korkeakoulu
Professori Terttu Katila, Helsingin yliopisto
Professori Erkki K. Laitinen, Vaasan yliopisto
Professori Risto Laitinen, Oulun yliopisto
Professori Marja-Leena Piitulainen, Tampereen yliopisto

Varajäsenet:
Professori Marjukka Anttila, (tutkimuslaitokset) EELA
Professori Jorma Skyttä, Teknillinen korkeakoulu
Professori Matti Huttunen, Sibelius-Akatemia
Professori Guy Ahonen, Svenska handelshögskolan
Hannu Raunio, Kuopion yliopisto
Professori Terttu Utriainen, Lapin yliopisto

Hallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät liiton kotisivuilta www.professoriliitto.fi

(painetun lehden s. 42-43)  


 
ACATIIMI 10/02 tulosta | sulje ikkuna