Verkossa
- ajatuksia oppimisesta
Verkkoympäristön opetuskäyttöä suunnittelevana
opettajana tuntee olevansa kuin kala verkossa. Irti siitä
ei pääse, vaikka välillä mieli tekisikin ja
samalla alkaa turtua kiertämään sitä kehää,
jonka ympärillä pedagoginen keskustelu tuntuu pyörivän
alalla kuin alalla, päivillä kuin päivillä.
Verkko kommunikoinnin välineenä organisaatioiden sisällä
ja välillä tuntuu sopivan suomalaiseen kulttuuriin erityisen
hyvin. Informaationhankintakanavanakin se on nopeudessaan ja kattavuudessaan
lyömätön. Se on itsestäänselvyys. Sen
olemassaolon oikeutuksesta puhuminen on turhaa.
Koulutusorganisaatioissa ja koulutuksen kentällä verkko-opetuksen
odotetaan ratkaisevan ongelmia, joilla ei tunnu olevan mitään
pedagogisia tai itse oppimiseen liittyviä siteitä.
Verkko mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelun.
Tämä tarkoittaa mm. sitä, että työelämän
imaisemat opiskelijat voivat iltaisin, öisin tai päivisin
työpaikoiltaan suorittaa joustavasti opintojaan ja valmistua
ajallaan. Verkko mahdollistaa koulutuksen maailmanlaajuiset online-markkinat.
Opettajista oto-ohjelmistontuottajia?
Oppimisen näkökulmasta voisi ajatella, että verkossa
työskentely todellakin parhaimmillaan aktivoi yksittäisen
opiskelijan oppimisprosessia enemmän kuin massaluennolla
passiivisena vastaanottajana istuminen - mikäli perinteinen
lähiopetus tämän passiivisuuden mahdollistaa.
Resursseja suunnataan koneisiin, laitteisiin, ohjelmiin sekä
henkilökuntaan, joka on erikoistunut niiden hallintaan. Taloudelliset
intressit ja koulutuspoliittiset visiot tuntuvat käyvän
käsikädessä didaktisen utopian kanssa - utopian
vaivattomasta oppimisesta. Virtuaaliopetusohjelmat muuttavat ne
henkiset ponnistelut, joita esim. vieraan kielen opiskelu edellyttää,
hauskaksi nappien painalluksiksi. Vai muuttavatko?
Opetushenkilökunnan edellytetään muuttuvan oto-ohjelmistontuottajiksi.
Aloittelevan oto-verkko-opetuksen suunnittelijan näkökulmasta
sisältöjen ja tehtävämuotojen (ei paperinmakuista
perinteistä verkkoon, vaan mitä sitten?) miettimiseen,
verkkokoulutukseen ja teknisten taitojen opiskeluun käytetty
aika ei ole missään suhteessa tuotokseen; verkko-opetuksen
määrään ja laatuun puhumattakaan sen opetukseen
ja oppimiseen tuomasta lisäarvosta.
Mitä on verkko-oppiminen? Onko se parempaa, tehokkaampaa,
erilaista? Vastauksia odotellessa on hyvä jatkaa noviisin
roolissa - ehkäpä asiantuntijaksi kehittymässä?
Hanna Ruska-Becker
Saksan kielen lehtori
Turun kauppakorkeakoulu
(painetun lehden s. 13)
|
