Alkuvuoden työmarkkinanäkymiä
Alkuvuonna 2002 ei ole odotettavissa yllätyksiä työmarkkinoilla.
Voimassaolevan työmarkkinaratkaisun mukaan 1.3.2002 tulee
yleiskorotus sekä järjestelyvara, myöhemmin keväällä
tehdään ansiotarkasteluja. Alkuvuonna esillä on
myös muita tuttuja asioita: eläkeuudistus, palkkauudistus
ja Valppaan jatkaminen. Kesää kohti mentäessä
voimistuu keskustelu seuraavasta työmarkkinaratkaisusta.
Keskusjärjestö AKAVA jäi runsas vuosi sitten
pois tammikuun 2003 lopussa päättyvästä Tupo
-ratkaisusta. Tästä huolimatta AKAVA-JS on mukana Tupon
mukaisessa työmarkkinaratkaisussa mm. valtionsektorilla.
Kaksivuotisen työmarkkinaratkaisun perusteella 1.3.2002 lukien
tulee palkkataulukkoihin yleiskorotus, joka on 30 euroa (179 mk)
kuukaudessa, kuitenkin vähintään 1,9 %. Prosentuaalinen
yleiskorotus vaikuttaa vanhassa rahassa ilmaistuna jo alle 10.000
markan kuukausipalkoissa.
Samasta ajankohdasta 1.3.2002 lukien tulee 0,3 %:n järjestelyvara,
jonka suuntaamisesta sovitaan virasto- tai hallinnonalakohtaisesti.
Yliopistojen opetushenkilökunnan järjestelyvaraneuvottelut
käydään opetusministeriön tasolla. Yliopiston
muun kuin opetushenkilökunnan osalta neuvottelut käydään
yliopistotasolla.
Opetushenkilökunnan järjestelyvaraneuvottelut yliopisto-opettajaliittojen
ja ministeriön välillä ovat käynnistymässä.
Liitot ovat asettaneet tavoitteitaan. Vaikka käytettävissä
oleva 0,3 %:n järjestelyvara ei ole suuren suuri, sen suuntaamisessa
riittää neuvoteltavaa. Järjestelyvaraneuvottelujen
yhteydessä tulee esiin myös muita virkaehtosopimuksen
muuttamista tarkoittavia pyrkimyksiä.
Voimassaolevaan valtion työmarkkinaratkaisuun sisältyy
myös tarkastelulauseke, jonka mukaan 2002 kevään
lopulla kokoonnutaan vertailumielessä tarkastelemaan eri
sektorien ansioiden kehitystä. Työmarkkinaratkaisuun
sisältyy myös muita selvittelytehtäviä.
Sivutehtävien palkkiot
Opetusministeriö vahvisti aikoinaan sivutehtävien palkkioperusteet.
Tällaisia palkkioita olivat mm. tuntiopetuspalkkiot, opinnäytteiden
tarkastamispalkkiot, palkkiot virantäytön (mm. professorin
virkojen) asiantuntijalausunnoista ja pääsykokeiden
valvonnasta. Opetusministeriö kumosi palkkiopäätöksensä
1990 -luvun alkupuolella. Palkkioista päättäminen
siirtyi yliopistokohtaisiksi.
Nykyiseen virkaehtosopimukseen sisältyy tosin määräys
sivutehtävien palkkioperusteista, joka tarkoittaa lähinnä
sivutoimista tuntiopetusta. On osoittautunut, että yliopistojen
on ollut erittäin vaikea noudattaa sitä. Sivutehtävien
palkkioissa esiintyy yliopistoissa suurta kirjavuutta.
AKAVA-JS:n järjestöt ovat nostamassa sivutehtävien
palkkioperusteet uuteen tarkasteluun pyrkimyksenä yhdenmukaisen
käytännön aikaansaaminen eri yliopistoissa ja palkkioiden
tason saaminen vastaamaan paremmin sivutehtävien vaativuutta
ja niihin suunnattua työpanosta. Asia tulee esille järjestelyvaraneuvotteluihin
liittyen, mutta erityisesti muissa yhteyksissä.
Valpas -hankeen jatko
Valpas -hanketta on nyt toteutettu kahdessa erässä,
viime vuoden ja kuluvan vuoden alusta lukien. Yleiseen työmarkkinaratkaisuun
perustuvien korotusten lisäksi tulleet Valpas -korotukset
ovat olleet valtiolla keskimääräisesti yhteensä
2 %. Valpas -korotusten suuntautumisessa on esiintynyt hajontaa
eri henkilöstöryhmien osalta, kuten on ollut tarkoituskin.
Valtion voimassa olevaan työmarkkinaratkaisuun liittyy viittauksia
Valppaan jatkosta. Eduskunnan hallintovaliokunta on myös
ehdottanut Valpas -hankkeen jatkotoimenpiteitä. Valpas -hankkeen
jatkaminen ja jatkamisen muodot ovat epäselvät. Valppaan
"hengissä" pitäminen järkevällä
tavalla tulee olemaan keskeinen tavoite myös kevätkaudella
2002.
Palkka-, virkarakenne- ja eläkeuudistus
Palkkauudistusta on käsitelty usein Acatiimin palstoilla.
Asia on edelleen vireillä. Opetusministeriön asettama
työnantajatyöryhmä saanee raporttinsa valmiiksi
huhtikuun lopulla. Tällöin katsottaneen, miten palkkausjärjestelmissä
uudistuksissa voidaan edetä yliopistoissa.
Turun yliopisto ja Teknillinen korkeakoulu ovat tehneet omalta
osaltaan opetushenkilökuntiensa virkarakenneuudistuspäätöksen.
Myös näiden käsittely tullee esille eräiltä
osin työmarkkinakysymyksinä ja palkkausjärjestelmän
uudistukseen liittyvinä asioina. Helsingin yliopiston käynnissä
olevaan virkarakenneuudistukseen liittyen tulee esille opetushenkilökunnan
sijoitteleminen eri palkkaluokkiin. Professorien osalta virkaehtosopimukseen
perustuen eri palkkaluokkiin sijoittelua tapahtuu kaikissa yliopistoissa.
Opetushenkilökunnan palkkaluokkasijoittelu on myös työmarkkinakysymys.
Viime Acatiimi-lehdessä
käsiteltiin eläkeuudistusta. Kevätkaudella 2002
eläkeuudistus tulee esille. Ratkaisua ei kuitenkaan saavuteta
ainakaan kaikilta osin.
Kohti uutta työmarkkinaratkaisua
Nykyinen työmarkkinaratkaisu merkitsee työrauhaa kevätkaudelle
ja vielä syyskaudellekin 2002. Kevätkaudella ei ole
kyse mistään kovin suuresta dramatiikasta työmarkkinoilla.
Kesää kohti mentäessä keskustelu uuden työmarkkinaratkaisun
sisällöstä, muodosta, laajuudesta ja kestosta tulee
voimistumaan
Jorma Virkkala
4.1.2002
(painetun lehden s. 18-19)
|