Meidän Matit maailmalla

Matti Paloheimolla, kirjailijalla ja Valtion elokuvatarkastamon johtajalla, on viisas periaate: ei kannata matkustaa käydäkseen mahdollisimman monessa maassa vaan tutustua perusteellisesti tiettyihin kohteisiin. Teologin koulutuksen saaneena hänellä on erityinen mielenkiinto sellaisiin maihin kuin Israel ja Italia. Roomasta hän ei esseessään saa tällä kertaa paljoakaan irti, Israelista sitäkin enemmän.

Paloheimo muistuttaa, että vasta romantiikan kaukokaipuu loi matkailun nykyaikaisessa mielessä. Ristiretket eivät olleet pyhiinvaellusmatkailua vaan ryöstöretkeilyä. Johdantoesseessään hän sanoo, että Lähi-idän kriisissä on kyse siitä, kuinka vaikea kristillisen ja islamilaisen kulttuurin on kohdata toisiaan, mutta Israel-esseessään peruu onneksi puheitaan. Siinä hän rohkeasti tuo esiin niin monesti vaietun Israelin miehityspolitiikan. Israelilaisista terroristijärjestöistä ei puhuta, häirikköjä ovat palestiinalaiset.

Jo vuoden 1917 aikoihin silloisessa Palestiinassa asui 670 000 arabia ja 55 000 juutalaista, joten juutalaista kansankotia ei voinut luoda loukkaamatta arabien oikeuksia. 20-luvulla juutalaisten muuttoaalto herätti suurta vastustusta paikallisessa arabiväestössä, joka oli torpparin asemassa. Se ei saanut omistaa viljelemäänsä maata; intifada ei siis alkanut Israelin itsenäisyysjulistuksesta v. 1948.

Arabit eivät voineet hyväksyä YK:n ehdottamaa Palestiinan jakoa, painottaa Paloheimo, koska silloin juutalaiset olisivat saaneet maasta 56 %, vaikka heitä oli vain kolmannes väestöstä. Jom Kippur -sodassa Israelin armeija oli ylivoimainen Yhdysvaltain taloudellisella tuella. Se, miksi USA on niin hanakasti ajamassa israelilaisten asiaa, johtuu Paloheimon mukaan siitä, että Yhdysvalloissa asuu 13 miljoonaa juutalaista, aika suuri äänestäjäjoukko. Paloheimo kirjoittaa, että rauha Lähi-itään tulee sinä päivänä, kun länsi, ennen muuta Yhdysvallat, sitä haluaa.

Professori Matti Klinge on aina osannut herättää keskustelua, eikä hän petä odotuksia uudessa päiväkirjassaankaan. Sen sivuilla hän pahoittelee, kuinka maalaismarkkinat ovat pilanneet sellaisen historiallisen kohteen kuin Senaatintori. Parempi paikka niille olisi Kiasman edusta.

Poliittisesta kentästäkin emerituksella on omaperäistä sanottavaa: Kokoomus ja SFP eivät kuulemma ole konservatiivisia, SDP ja Keskusta ovat tiettyjen ammattiryhmien etuja ajaessaan ovat. Eivätkö Kok. ja RKP aja minkään ryhmän etuja? Globalisaation vastustusta professorimme tuntuu pitävän lähinnä puberteettisten touhuna.

Myös emerituksen ortografia on omaperäistä. Jne. on hänellä j.n.e. ja natsit ovat nazeja. Mikäli maailmaan kasvaa paljon pikku-klingejä, mahtaa Helsingin yliopiston kielikeskuksen suomen kielen lehtoreilla olla pian itkussa pitelemistä!

Esko Karppanen

Matti Klinge: Luen ja matkustan. Päiväkirjastani 2000 - 2001. Otava 2001. Matti Paloheimo: Matkamiehen muistelmat. Tammi 2001.

(painetun lehden s. 32)