On sanahämy
aivohämyn tuote

Suomen kielen lehtori Mirja Pesonen on onnistuneesti kehittänyt, kokeillut ja toteuttanut integroituja opintojaksoja Kuopion yliopiston kielikeskuksen ja ainelaitosten opetuksessa. Kursseja on yhdistelty siten, että opiskelijat oppivat samalla itse asiaa ja siitä kirjoittamista - "on sanahämy aivohämyn tuote". Pesonen on käynyt kouluttamassa käyttökelpoisen toimintamallin perusteita myös muissa yliopistoissa.

Kimmokkeeni kehittää integroivaa opetusta on lähtenyt liikkeelle siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että vasta silloin pystyy kirjoittamaan hyvin toiselle ihmiselle luettavaksi tarkoitettua tekstiä, kun itse osaa aiheensa asian. Niin kuin Shakespeare toteaa: "On sanahämy aivohämyn tuote." Miksi ei siis yhdistettäisi erillisiä kursseja siten, että syntyisi opintokokonaisuus, jossa opiskelijat oppisivat samalla itse asiaa ja siitä kirjoittamista?

Kun aineopintojen ja kirjoitusviestinnän opettajat määrittelevät yhdessä oppimisen tavoitteet, myös oppimistehtävien, arviointikriteerien ja työskentelytapojen suunnittelu helpottuu. Opiskelijoita "oikea", mielekäs ja hyödyllinen kirjoitustehtävä motivoi panemaan parastaan, ja lisäksi heiltä säästyy aikaa ja vaivaa, kun heidän ei tarvitse kirjoitusviestinnän suorittamista varten tuottaa erillisiä kirjoitelmia. Selkeä tehtävänanto vähentää myös epävarmuutta: opiskelijan ei joudu arvuuttelemaan, tarkoittavatko aineopettajat ja kirjoitusviestinnän opettaja esimerkiksi referaatilla tai esseellä samaa asiaa.

Parhaimmillaan opettajien yhteistyö antaa opiskelijalle oppimiskokemuksen, josta eri opettajien osuudet eivät erotu toisistaan vaan jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ohjaavat opiskelijaa suuntaamaan kohti päämäärää ja kaikki oppivat kaikilta. Esimerkiksi prosessikirjoittamisen menetelmä edistää asian oppimista sinänsä ja tekstin tuottamista erityisesti.

Osioita myös jatkokoulutettaville

Olen opettanut kirjoitusviestintää Kuopion yliopistossa vuodesta 1984, ja jo toistakymmentä vuotta olen yrittänyt siirtää yhteistyöideoitani käytäntöön. Ensimmäiset vaatimattomat integroinnit olivat sellaisia, että opiskelijat työstivät jollakin muulla opintojaksolla teetettävän kirjoitustehtävän ja saivat siitä palautetta aineopettajalta ja minulta. Seuraavaksi syntyi kokonaisuuksia, joissa kunkin opettajan osuus sijoittui ikään kuin irrallisina helminä ajalliseen nauhaan.

Joissakin opintojaksoissa opettajat hahmottelevat yhdessä, mitä osa-alueita oppimiskokonaisuuteen kuuluu, mistä alueesta kukin huolehtii ja missä järjestyksessä edetään. Näin kokonaisuus rakentuu osio osiolta; jatkokoulutettaville tarkoitetussa Tieteellinen esittäminen -opintojaksossa on kolme opettajaa ja Tieteellisen artikkelin analyysi -osion jälkeen seuraa Tieteellinen kirjoittaminen- ja vielä Kongressiesitelmän pitäminen -osio.

Kyetäkseen itsenäisesti hyödyntämään ja soveltamaan eri osioiden antia omaan tuottamiseensa opiskelijalla tulee olla hyvät oppimistaidot ja kypsä näkemys oppimisesta. Esimerkiksi aineopettajien sekä kirjoitus- ja puheviestinnän opettajien yhdessä pitämän proseminaarin oppimistavoitteet on saavuttanut hyvin opiskelija, joka itsearvioinnissaan kirjoittaa näin: "Juuri proseminaarityöskentely on auttanut minua tiedostamaan tieteellisen tiedon tuottamisen prosessina. Miellän tämän prosessin toisaalta itsenäisenä ajattelu- ja tiedon tuottamisprosessina, mutta toisaalta myös vuorovaikutusprosessina." Oppimisen tavoitteenahan on tieteellisen ajattelu- ja esittämistavan yhteyden ymmärtäminen ja kehittäminen.

Kohti kokonaisoppimista

Oikeastaan vasta aidosti integroiva, merkityksellinen kokonaisoppiminen on mielestäni onnistunut opintojaksossa, joka on nykyisin nimeltään Ravitsemusneuvonnan psykologia ja viestintä. Sen taustana on kognitiivis-kokemuksellinen sosiokonstruktivistinen oppimisnäkemys. Siinä valmennetaan opiskelijoita käyttämään oppimiaan teoriatietoja käytännössä ja toisaalta "tieteellistämään" kokemustietoaan, arvioimaan omaa itseään ja osaamistaan, osallistumaan työelämässä tarvittavaan projekti- ja tiimityöskentelyyn sekä ymmärtämään inhimillistä vuorovaikutusta ja viestintää psykologiselta, sosiaaliselta, eettiseltä ja moraaliselta kannalta. Eri oppiaineiden näkökulmat nivoutuvat saumattomasti toisiinsa. Yhteistyökumppaneita eivät ole vain opettaja ja opiskelijat ja eri laitosten opettajat keskenään vaan myös työelämän edustajat ja ilmielävät asiakkaat.

Ravitsemustieteen 4. vuosikurssin opiskelijat, joilla on riittävät tiedot ravitsemuksesta, suunnittelevat ja toteuttavat yhteistoiminnallisina tiimeinä 5 - 8 asiakkaan ryhmille neljän tapaamiskerran ravitsemusneuvontakurssin. Opiskelijat kirjoittavat projektinsa aikana tiedotteen, lehti-ilmoituksen, projektisuunnitelman ja -raportin, tiimimuistioita, referaatteja ja muita muistiinpanoja, kutsukirjeen ja havaintomateriaalia asiakkaille, raportin toimeksiantajille sekä oppimistehtävinään "Minä ravitsemusterapeuttina" -kirjoitelman, oppimispäiväkirjan ja esseen.

Opettajina ovat terveyspsykologian yliassistentti Eeva-Liisa Helkala, ravitsemusterapian lehtori Outi Nuutinen ja suomen kielen lehtori Mirja Pesonen. Terveyskeskus, Puijon diabetesyhdistys ja Sydänyhdistys ovat yhteistyökumppaneita, jotka ovat toimeksiantajia, asiakkaiden hankkijia sekä käytännön järjestelyjen avustajia. Opiskelijat tapaavat asiakasryhmänsä yhdistysten, terveyskeskuksen tai toiminta- ja palvelukeskusten tiloissa. Yhteistyön onnistumiselle välttämättömiä ovat nimetyt yhteyshenkilöt sekä yliopistosta että sen ulkopuolelta.

Asiakkaiden kiinnostus on lisääntynyt valtavasti: vuonna 1998 asiakkaita oli 18, vuonna 2002 heitä on 62. Tänä vuonna on alkanut tulla kysyntää erikoisryhmille, esimerkiksi eläkeläisille ja työterveyshuollon piiriin kuuluville. Entinen mallimme ei enää toimikaan, koska opiskelijoita ei ole riittävästi pitämään tiimeinä kursseja. Toki asiakasryhmien koon suurentaminen on mahdollista mutta tuskin mielekästä. Meillä on selvä ongelmanratkaisutehtävä. Ei auta muu kuin uusiutua - mutta mikäpä sen innostavampaa!

Yhteistyöstä voimaa opettajille,
opiskelijoille ja teksteille

Summa summarum: Miksi integroin kirjoitusviestinnän opetusta aineopintoihin?

Opettajien välinen yhteistyö rikastuttaa omaa opetustani ja auttaa jaksamistani. Oppimisen tavoitteet, tehtävät ja menetelmät täsmentyvät, kun kaikki tietävät, mitä tehdään ja missä mennään.

Opiskelijat kokevat opettajat ohjaajiksi, ja vuorovaikutus on tasavertaista dialogia. Kirjoittaminen syventää oppimista, ja opiskelijoiden mielestä aineopintoihin liittyvät kirjoitustehtävät ovat motivoivia, koska he oppivat samalla sekä asian että esitystavan. Lisäksi opiskelijat pysyvät aikataulussa, ja heidän kirjoitustensa taso paranee. Niinpä yhteistyö ei anna voimaa vain opettajille ja opiskelijoille vaan myös teksteille.

Mirja Pesonen
suomen kielen lehtori
Kuopion yliopisto

Lehtori Mirja Pesonen on saanut integroivien opintojaksojen toteuttamisesta Yliopistonlehtorien liiton myöntämän yliopisto-opetuksen kehittämisstipendin.

(painetun lehden s. 5-7)