Pääosa väitöskirjoista tehdään
yhä tutkijakoulujen
ulkopuolella

Vaikka tutkijakoulujärjestelmä on ollut olemassa jo lähes seitsemän vuotta, suurin osa väitöskirjoista tehdään edelleen tutkijakoulujen ulkopuolella. Väitöskirjaa tekevien yhteismääräksi yliopistoissa on arvioitu noin 4500.

Melko suuriin keskeyttämislukuihin ovat syynä määräysten lyhyys ja kehno palkkaus.

Tutkijakoulut perustettiin perinteisen tutkijankoulutuksen rinnalle vuonna 1995. Osa kouluista oli yhden oppiaineen, paikkakunnan tai yliopiston kouluja, osa taasen laajahkoja valtakunnallisia verkostoja.

Uuden järjestelmän tavoitteeksi asetettiin tohtorin tutkinnon suorittaminen neljässä vuodessa päätoimisesti opiskellen ja keskimääräinen väittelyiän alentaminen lähelle 30 ikävuotta. Muita tavoitteita olivat tutkijankoulutuksen laadun ja jatkokoulutuksen suunnitelmallisuuden lisääminen, tutkimusryhmien yhteistyön tehostaminen ja kansainvälisen koulutus- ja tutkimusyhteistyön lisääminen.

Laajuus ja tavoitteet

Vuoden 1995 alussa 722 tutkijakoulutettavaa aloitti työskentelyn 69 tutkijakoulussa. Neljä vuotta myöhemmin, jolloin alkoi tutkijakoulujen toinen nelivuotiskausi, oli käytettävissä 1 282 opetusministeriön rahoittamaa tutkijankoulutuspaikkaa.

Opetusministeriön rahoittamien tutkijakoulupaikkojen lukumäärää on tämänkin jälkeen lisätty. Vuoden 2002 budjetissa yliopistot saivat 212,7 miljoonaa markkaa tutkijakouluissa työskentelevien 1 426 opiskelijan ja 23 koordinaattorin palkkaukseen. Opetusministeriön tutkijakoulupaikkojen lisäksi ko. kouluissa on useita satoja Suomen Akatemian rahoittamia paikkoja (A20-paikat ja projektien yhteydessä olevat paikat) ja jonkin verran muulla rahoituksella ylläpidettäviä paikkoja.

Tutkijakouluja on laajennuksen jälkeen yhteensä 108. Valtaosa niistä on verkostotyyppisiä usean yliopiston tai tutkimuslaitoksen yhteisiä hankkeita.

Tutkijakoulupaikkojen lukumäärän kasvusta huolimatta pääosa jatkotutkinnoista suoritetaan edelleen tutkijakoulujen ulkopuolella. Tutkijankoulutuksesta käydyssä keskustelussa tämä seikka saa usein liian vähän huomiota osakseen. Väitöskirjaa tekevien yhteismääräksi on arvioitu yliopistoissa noin 4 500. Vuoden 2000 KOTA-tietokannan mukaan jatko-opiskelijoita on, yliopistojen ulkopuoliset mukaan lukien noin 20 540.

Neljässä vuodessa tohtoriksi

Keskeisin tutkijakouluille asetettu tavoite on tohtorin tutkinnon suorittaminen päätoimisesti opiskellen neljässä vuodessa. Ko. tavoite näyttää toteutuneen yllättävän heikosti, vaikka väittelyajat ovatkin lyhentyneet.

Tutkija Hilkka Taimion selvityksestä (Tutkijakoulut 2000. - OPM koulutus- ja tiedepoliittinen osasto 2000) käy ilmi, että opetusministeriön rahoittamilla tutkijankoulutuspaikoilla vuosina 1995-1999 opiskelleiden valmistumisprosentti oli ko. vuosien aikana 58,3%. Jos lukuihin lasketaan mukaan Suomen Akatemian tutkijakoulutuspaikat, jäi valmistuneiden osuus 48%:iin!

Neljässä vuodessa valmistuneiden tohtoreiden määrissä ja osuuksissa oli suuria tieteenalakohtaisia eroja.

Keskeyttämisiä pyrittävä vähentämään

Tavoiteajassa tapahtuneeseen alhaiseen valmistumisprosenttiin vaikuttavat monet seikat. Aivan liian moni tutkijaopiskelija jättää tohtorin tutkinnon suorittamisen kesken. Keskeyttämisen syitä tulisi perusteellisesti selvittää, jotta niihin kyettäisiin mahdollisimman tehokkaasti puuttumaan.

Yksi keskeyttämisten syistä lienee tutkijakoululaisten vaatimaton palkkaus. Kiusaus siirtyä nälkäpalkalta yliopiston ulkopuolelle paremman palkkauksen piiriin saattaa muodostua liian kovaksi houkutukseksi.

Opetusministeriön tutkijakoulupaikoilla olevilla maksetaan noin 1600 euroa eli noin 9 500 markkaa kuukaudessa. Se on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen tieteentekijän palkaksi häpeällisen vähän. Kun vielä ottaa huomioon, ettei ko. paikoilla oleville haluta jostain merkillisestä syystä maksaa ikälisiä, ei voi muuta kuin ihmetellä valittua lyhytnäköistä palkkapoliittista linjaa..

Keskeyttämisiä lisännee myös tutkijakoululaisille annettujen määräysten lyhyys ja siitä aiheutuva suuri epävarmuus. Koska tavoitteeksi on asetettu väitöskirjan suorittaminen neljässä vuodessa, tulisi määräysten olla saman pituisia. Tällöin tutkijakoululaiset sitoutuisivat työhönsä nykyistä paremmin.

Ohjausta on tehostettava

Yksi syy tavoitetta hitaampaan opintojen etenemiseen tutkijakouluissa on ohjauksen kehittymättömyys. Taimion selvityksessä vuodelta 2000 ohjausta piti huonona tai epätyydyttävänä yhteensä 27,7% vastanneista tutkijakoululaisista. "Ei huonona eikä hyvänä" sitä piti 19,2%. Näin ollen ohjaukseen suhtautui kriittisesti tai neutraalisti noin 47% vastanneista. Enemmistö, 53%, arvioi saamansa ohjauksen hyväksi tai erinomaiseksi.

Huolestuttavaa oli, että tyytyväisten osuus oli Taimion edellisessä selvityksessä vuodelta 1996 selvästi korkeampi kuin neljä vuotta myöhemmin tehdyssä tutkimuksessa.

Jatko-opiskelijoiden ohjauksen heikkeneminen johtuu todennäköisesti em. aikana muuttuneesta opettaja/opiskelija -suhteesta. Yliopistoissamme on yhä vähemmän ohjaajia tiettyä ohjattavien määrää kohden. Näyttääkin siltä, että jos väitöskirjojen ohjausta halutaan konkreettisella tavalla parantaa, on opettajien määrää yliopistoissa lisättävä tai jatko-opiskelijoiden määrää vähennettävä.

Opettajien määrän lisääminen poistaisi monia muitakin ylimmän opetuksen alueella esiintyviä ongelmia.

AKAVA-JS:n ja opetusministeriö ovat pyrkineet vireyttämään jatko-opiskelijoiden ohjausta yliopisto- ja tiedehallinnon tarkentavaan virkaehtosopimukseen sisällytetyllä tutkijankoulutuslisäpalkkiolla. Sitä voivat saada virkaan nimitetyt professorit, joilla on keskimääräistä enemmän tuloksia alansa opetuksessa ja erityisesti tutkimuksessa ja tutkijankoulutuksessa tai taiteellisessa jatkokoulutuksessa. Ko. palkkioita maksetaan yliopistojemme professoreille runsaat 8,4 miljoonaa euroa. Ko. lisäpalkkioon ollaan parhaillaan (4.3) käytävissä ves-neuvotteluissa suuntaamassa lisää voimavaroja.

Tutkijankoulutuslisäpalkkion merkitystä ohjauksen vireyttäjänä ei ole valtakunnallisesti selvitetty.

Tutkijakoulut ovat luultavasti jäntevöittäneet väitöskirjatyön suorittamista. Epäkohtia esiintyy kuitenkin vielä yllättävän paljon. Siksi tutkijakoulujen valtakunnallinen arviointi olisi paikallaan.

Väitöskirjatyön edellytyksiä parannettava

Koska pääosa väitöskirjoista tehdään edelleen tutkijakoulujen ulkopuolella, on tärkeätä, että myös tällaisen väitöskirjatyön edellytyksiä parannetaan samalla, kun tutkijakouluja kehitetään.

Yliopistoissa on noin 1 400 assistentin virkaa. Tutkijakoulujen perustamisen jälkeen joissakin yliopistoissa on laiminlyöty assistenttijärjestelmän kehittäminen, koska jostain käsittämättömästä syystä ei ole tajuttu assistentin virkojen tärkeyttä opetuksessa, tutkimuksessa, jatkotutkintojen suorittamisessa ja laitostehtävien hoidossa. Jatkossa assistenttijärjestelmän kehittämiseen tulisi panostaa tuntuvasti nykyistä enemmän voimavaroja.

Tutkijakoulujen ulkopuolella tehtävän väitöskirjatyön edellytyksiä tulisi parantaa myös monilla muilla tavoin

Osa tutkijakoulujen ulkopuolisesta väitöskirjatyöstä tehdään teollisuuden ja tutkimuslaitosten rahoituksella sekä muun muassa säätiöiden ja muiden tahojen myöntämillä apurahoilla. Huolestuttavaa on viime aikoina ollut se, että joissakin yliopistoissa budjettivaroista on alettu maksaa väitöskirjaa tekeville apurahoja sen sijaan, että heidät olisi otettu paremman sosioekonomisen aseman tarjoamiin työ- ja virkasuhteisiin. Tieteentekijöiden liitto ei voi hyväksyä budjettivaroista maksettuja apurahoja. Jos palvelussuhteen tunnusmerkistö suhteessa yliopistoon täyttyy, kyseessä voi olla vain palvelussuhde.

Klaus Sundbäck

(painetun lehden s. 9-11)