Onko projektitutkija
tieteen pyramidiorja?

Suuri osa yliopistoissamme tehtävästä tutkimuksesta tapahtuu projekteissa. Projektien rahoituksesta vastaa ensisijaisesti Suomen Akatemia, joka määrää projektien aikataulun ja keston. Projekteille on tyypillistä, että tutkimuksen intressit asetetaan tutkimusaiheen ja kokonaisuuden näkökulmasta välittämättä paljoakaan siitä, mihin asemaan yksittäinen tutkija projekteissa joutuu.

Akatemia ei yleensä rahoita projekteja täysimääräisinä. Tutkimustukea myönnetään vain noin puolet, enintään kaksi kolmannesta anotusta määrästä. Projektitutkimuksessa on tullut yksi merkittävimmistä rakenneongelmista, joka vääristää tutkijakunnan palkkausta ja taloudellista toimeentuloa.

Olen itse toiminut Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa tutkijana, ja vuotuiset palkkatuloni ovat jääneet tasolle, joka ei vastaa edes valtion alimman palkkaluokan A 1 mukaista täysipäiväistä vuosipalkkaa. On kummallista, että etujärjestöt eivät ole tiukemmin pureutuneet tutkimuksen osarahoituksen ongelmaan. Tiedän projekteissa toimivan täysin koulutettuja ja päteviä tutkijoita, joiden palkkavääristymää mikään muu ammattiliitto kuin tutkijoiden oma järjestö ei voisi hyväksyä. Toimiessani viimeksi Suomen Akatemian Syreeni-ohjelmassa olin pakotettu saattamaan tutkimukseni valmiiksi suurimmaksi osaksi omalla kustannuksellani.

Täysiä tuloksia vähällä valuutalla

Akatemia kutsuu tutkimusohjelmia ja hankkeita "tiedepolitiikan instrumenteiksi" eli välineiksi. Niiden kautta toteutetaan "tiedepoliittisia linjauksia". Nämä käsitteet ilmaisevat tendenssinomaista tiedekäsitystä. Kun siihen yhdistetään rahoituksen niukkuus, voidaan joutua tilanteeseen, jossa rahoittaja "ostaa" tutkijakunnalta vain mieleisiään tutkimuksia kilpailuttamalla rahapulassa olevaa tutkijakuntaa keskenään. Tulos on sama kuin huonossa satiirissa: köyhät kalvavat toisiaan.

Projektitutkija on tieteen pyramidiorja. Hän työskentelee hiki hatussa aamusta iltaan osapäiväisenä tai määräaikaisena, vailla takeita työsuhteen jatkumisesta. Hän oli pätkätyöläisyyden esikuva jo ennen kuin pätkätyö legitimoitiin osaksi työmarkkinoita. Hänet ehdollistetaan työskentelemään henkisessä ahdingossa ja taloudellisessa ahdingossa. Jo pelkkiä rahoituspäätöksiä joutuu odottelemaan vuodesta puoleentoista; siinä ajassa mikä tahansa yritys ehtisi mennä konkurssiin. Luonnossa kurki kuolee ennen kuin jää sulaa.

Instrumentista inkvisitioon

Hyvitykseksi pienistä tuloista projektit tarjoavat suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Asuntosäästämisen sijasta tutkijoita totutetaan hitaasti ja murunen kerrallaan keräämään sitä arvokasta sosiaalista pääomaa, joka on välttämätöntä, kun luodaan kontaktiverkkoa rahoituksesta päättäviin vanhempiin tieteenharjoittajiin.

Projektitutkimuksesta on institutionalisoitunut tieteellisten tutkimusten alennusmyynti. Niin on varsinkin humanistisilla aloilla, joilla täydentävää rahoitusta ei ole paljoakaan saatavilla. Hankkeiden johtajat voivat myös karsia kriittisiä tutkijoita projektien sisällä, kun rahaa ei ole tarpeeksi. Puolueettoman tieteen puolustaja ei saisi olla kerjäläisyyden kahleissa.

Tutkimushankkeiden rahoitus olisi saatava vankemmalle pohjalle jo tutkimuseettisistä syistä. Projekteja olisi tuettava täysimääräisinä, ja hakemusten käsittelyä olisi nopeutettava. Tutkijoiden alipalkkaaminen olisi kiellettävä lailla.

Jukka Hankamäki
Teoreettisen filosofian tohtori
Helsinki

(painetun lehden s. 27)