Kirjeenvaihtoa ja muistelmia

Johannes Salminen ja Jaan Kaplinski ovat harjoittaneet julkisuuteen tarkoitettua kirjeenvaihtoa ennenkin. Kirje on vanha retorinen genre, ja tuoreimmassa korrespondenssiteoksessaan nämä johannekset käyvät kumpikin vuorollaan Italiassa, sillä Välimeren seutu on molempien henkinen kotimaa.

Vaikka Lähi-idän kriisi ei viime vuoden aikana ehtinytkään nykyisiin mittoihinsa, palestiinalaisten intifada oli jo alkanut. Kun Kaplinski Israel-visiittinsä jälkeen kirjoittaa, että terroristi ei taistele ideologian vaan vallan puolesta, Salminen vastaa, että historian kuluessa terroristeista on tapana tulla vapaussankareita ja ottaa esimerkiksi Bobrikovin murhanneen Schaumanin. Ja kun Kaplinski arvelee, että Israel pysyy ehkä olemassa vain niin kauan kuin sillä on vihollinen, huomauttaa Salminen, että sellainen valtio, joka tarvitsee vihollista olemassaolonsa takeeksi, on uhka ympäristölleen.

Salminen muistuttaa lukijoilleen myös, että Nokia-Suomessa 120 000 ihmistä elää toimeentulorajan alapuolella,ja huono-osaisten valvonta kiristyy koko ajan. Kirjoittaja muistelee myös niitä aikoja, jolloin meillä oli vielä sivistysyliopisto, kun akateeminen elämä ei ollut vielä tulosvastuun oravanpyörässä, kun opiskelijalla oli aikaa opiskella ja professorilla aikaa opettaa pitäen seminaareja jopa kotonaan.

Jutta Zilliacus on saanut virolaisena verenperimänä suomalaista iloisemman ja optimistisemman mielenlaadun, mutta myöntää uusimmassa teoksessaan sen saattavan olla myös raskasmielisyyden peittoa. Zilliacus ihmettelee, miksei Suomessa kyetä erottamaan asioita toisistaan ja kertoo monien päivitelleen, kuinka hän vallankumousta paenneena voi julkisesti kertoa aina hunneensa opiskella venäjän kielen. Kirjoittaja pohtii myös natsismin nousua 30-luvulla ja paljastaa, kuinka laajat suunnitelmat Saksalla oli natsi-Suomen luomiseksi rodunjalostuslaboratorioineen.

Eräässä kohdassa Zilliacus väittää, ettei hän ole konservatiivinen tantta, mutta melkein samaan hengenvetoon kirjoittaa, ettei voinut äänestää Halosta presidentiksi, koska tämä ei ollut avioliitossa; nuoret saavat nähkääs turmiollisia vaikutteita. Mutta osaa rouva Zilliacus piikitellä meillä niin suosittua takinkääntöä, kuinka pääministeri Lipponen liittyi kirkkoon saadakseen kirkkohäät - ja porvarillisten piirien tuen, olisi voinut lisätä.

Silti en ymmärrä, että kirjoittajalla on varaa entisenä poliitikkona tuhlata teoksestaan kymmeniä sivuja poliitikkojen pukeutumisen arvosteluun. Voiko politiikan mädännäisyyttä selkeämmin paljastaa? Kun poliitikoilta puuttuvat teot, ainoa mihin kritiikki voi kohdistua, on tyhjä ulkokuori! Hellyttävän naiivisti Zilliacus paljastaa kokeneensa eroottisia värinöitä niin Mannerheimin kuin Kekkosen läheisyydessä. Vähintäänkin kyseenalainen on kuitenkin skribenttimme toteamus, että naisten välinen ystävyys on itse asiassa rakkautta, tosin ilman seksiä.

Entä miestenvälinen ystävyys? Eikö siinä ole hitustakaan rakkautta vai sisältyykö siihen myös seksi???

Esko Karppanen

Jaan Kaplinski & Johannes Salminen: Valkeat yöt ja mustat. Johannes Salmisen kirjeet suomentanut Rauno Ekholm. Tammi 2002. Jutta Zilliacus: Kuudentoista pysäkillä. Suomentanut Raija Mattila. Tammi 2002.

(painetun lehden s. 27)