Monen yliopistolaisen kesä kuluu kirjojen teossa

Mainetta vaan ei mammonaa

Valokopiokoneet laulavat yliopistoissa ja kouluissa tiheään, yli puolet kopiostokorvauksista tulee oppilaitoksista. Kirjojen tekijöille korvaukset jaetaan apurahoina. Sirkka Wahlstén on monen muun yliopistolaisen tavoin viettänyt kesälomaansa kirjan teossa

Moni yliopistotyöläinen on huhkinut kesälomallaan paitsi tutkimuksen niin myös erilaisten kirjaprojektien parissa. Monelle kirjoittaminen on haaste kehittää omaa ammattitaitoaan sekä tutkijana että opettajana. Kirjat tuovat myös mainetta, mutta entä mammonaa? Voisiko kapeaa tutkijan leipää leventää kirjoja väsäämällä?

Kustantajien maksamat tekijänpalkkiot perustuvat kirjan myyntiin. Palkkio on tyypillisesti 15 prosenttia kirjan verottomasta hinnasta. Osa kustantamoista maksaa kirjoittajille ennakkoa, osa vasta jälkikäteen kirjan myynnin perusteella. Yliopistolaisten saamat tekijänpalkkiot eivät ole suuren suuria, sillä vain harvat yliopistoissa ja korkeakouluissa käytetyt kirjat ovat myyntimenestyksiä. Tosin moni on tyytyväinen pieniinkin palkkioihin, sillä tieteentekijät, toisin kuin toimittajat, ovat tottuneet tiedejournaalien maksamattomuus käytäntöön.

Kirjan tekoon yliopistolaisia kannustavat myös opetustyön tarpeet. Sopivan oppikirjan puute on ollut Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen lehtorin Sirkka Wahlsténinkin ponnin kirjan tekoon.

- Yliopistojen kirjallisen viestinnän opetukseen ei ole ollut sopivaa oppikirjaa. Oppikirja helpottanee omaakin työtä, toteaa Wahlstén, joka on viettänyt kesälomaansa suunnitellen kirjallisen viestinnän oppikirjaa.

- Ilman "hulluja opettajia", jotka uhraavat kesälomansa oppikirjan tekoon, jäisi moni kirja tekemättä, kuvailee Suomen tietokirjailijoiden toiminnanjohtaja Raimo Jussila nykytilannetta.

Tieto-, tiede vai oppikirja

Kirjastojen lainauksista maksetaan Suomessa kirjailijoille kollektiivista korvausta. Joissakin muissa maissa, esimerkiksi Australiassa, kirjailijat saavat korvauksia lainausten mukaan. Täkäläiset korvaukset maksetaan kohdeapurahoina, joita voivat hakea vähintään yhden teoksen julkaisseet tieto- ja kaunokirjailijat sekä kääntäjät. Tämä apurahajärjestelmä on toiminut vuodesta 1963. Tosin vuoteen 1998 asti apurahoja nimitettiin hieman harhaanjohtavasti kirjastokorvauksiksi.

Kirjastoapurahaa eivät voi hakea oppi- eivätkä tiedekirjojen tekijät. Tosin rajaveto oppi-tieto- ja tiedekirjojen välillä on pulmallista. Monet yliopistoissa oppikirjoina käytettävät kirjat ovat myös käypiä joka naisen tietoteoksia. Käytännössä rajanvedon tekee taiteen keskustoimikunnan yhteydessä toimiva kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta.

Vuonna 2002 apurahaa haki yli 1300 kirjailijaa, joista yli 800 sai myönteisen päätöksen. Yhteensä apurahoja myönnettiin lähes 2,5 miljoonaa euroa. Valtaosa apurahoista eli 90 prosenttia myönnettiin kaunokirjallisuudelle.

Tietokirjailijat ovat vaatineet tietokirjallisuudelle myönnettävien kirjastoapurahojen lisäämistä.

- Emme vaadi kaunokirjallisuuden apurahoja tietokirjallisuudelle vaan apurahan kokonaismäärän nostamista. Näitä apurahoja tulisi myöntää myös oppikirjojen tekijöille, sanoo Jussila.

Kopioistakin apurahaa

Myös kopioinnista maksetut korvaukset ovat kollektiivisia. Kopiostokorvaukset jaetaan Kopioston jäsenjärjestöille, jotka jakavat ne edelleen kirjailijoille apurahoina. Kopiostokorvausten jako jäsenjärjestöille perustuu kopioinnista tehtyihin tutkimuksiin. Kopiostokorvauksia maksetaan niin tieto-, tiede- kuin oppikirjoistakin.

Viime vuonna Kopiosto tilitti jäsenjärjestöilleen noin 3.87 miljoonaa euroa. Valtaosa korvauksista tuli oppilaitoksista, 62 prosenttia, julkishallinnosta korvauksista tuli 18 prosenttia ja elinkeinoelämältä 18 prosenttia. Tietokirjailijat saavat korvauksista 44 prosenttia.

Suurin yksittäinen kirjoista korvausta saava järjestö on Suomen Tietokirjailijat, jotka saivat korvauksia vuonna 2001 685 000 euroa. Tietokirjailijoiden myöntämien apurahojen hakuaika on syyskuussa. Apurahaa voidaan myöntää tekijälle, joka on jo julkaissut joko yksin tai ryhmänjäsenenä tietoteoksen. Luovan työskentelyn lisäksi apurahalla voidaan tukea laitehankintoja, koulutusta ja matkoja. Apurahan saajan ei tarvitse olla Suomen Tietokirjailijoiden jäsen. Yksittäinen apuraha on viime vuosina ollut keskimäärin 6000 - 8000 markkaa. Apurahahakemuksia on ollut kuutisen sataa ja apurahaa on myönnetty noin neljälle sadalle hakijalle.

Teksti: Sinikka Torkkola

(painetun lehden s. 9-10)